Olin tänään kalassa ja sain 3,5 kg hauen. Nyt on ruokaa vähäksi aikaa. Kalastaminen on hyvä harrastus köyhälle.
Sain kalan
köyhämies
53<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Mato-ongella tai pilkilläkö sait kun sen kehittyneempään kalastamiseen ei köyhällä ole varaa. Tulee halvemmaksi ostaa kalat kaupasta maksella välineistä ja luvista.
Ei ole köyhän kalastamiset rahasta kiinni. Ainekset pitkäänsiimaan kierrätystavaroista ja uusista tarvikkeista muutamia euroja. Tyhjistä shamppoo pulloista ym. saat sopivat kohot, tapsit voi ostaa valmiina, muovinarua kaupasta, tyhjästä muovikanisterista yms. säilytysastia.
Uistimen köyhä saa tehtyä itse männynkaarnasta ja margariinirasian alumiinikalvosta, koukut kaupasta ja maalaus kynsilakan jämillä.
Pajumerta tulee lähes ilmaiseksi, kun pyytää luvan maanomistajalta pajujen keräämiseen.
Katiskan voi tehdä itsekin sopivasta rappausverkosta, työmailta tai roskalavoilta saa verkonpätkiä ilmaiseksi.
Nuotta on kalliimpia tehdä itse, valmista liinaa saa ostaa, muoviköyttä kaupasta ja painot esim. rengasliikkestä vanhoja tasapainotuspainoja. Nuotalla tulee hyvin kalaa, jos on sopiva porukka vetämässä.
Luvat on naurettavan halpoja, kalastuksenhoitomaksu Maa- ja metsätalosuministeriölle 24€ ja vesialueen omistajalle luvat pyydyksistä muutamia euroja. Luvat omiin pyydyksiin maksoivat; katiska 4€, pitkäsiima 6€, verkko 8€
Lupien ja pyydysten hinta tulee helposti takaisin kalansaaliiden myötä. Uistimella saa yhdessä yössä haukia niin paljon, että jo niillä kustantaa kaiken.
Ei tosiaan maksa mahdottomia alkaa kalastamaan, välineitä voi tehdä itse. Netistä löytyy hyviä ohjeita. Katsokaapa tuolta http://www.luonnossa.org/Kalastus/Katiskan_valmistus/katiskan_valmistus.html
Eikä ne luvat mahdottomia maksa, etteikö semmoiset jaksa maksaa.
Ei kun uistimella.
Huomenna taas kalaan, toivottavasti tulee kalaa paljon. Pitäis kai ostaa kalastuslupa mutta eihän köyhällä ole varaa sellaisiin. Toivottavasti ei valvojat iske. Ei ole kukaan kysynyt lupia 30 vuoden aikana kun olen kalastanut.
Olen silloin tällöin ostanut uistimia ja kalavehkeitä kun on jäänyt rahaa säästöön. Mulla on monta vanhaa kelaa jotka toimii vielä kun osia vaihtelee.
30 euroa menisi lupiin mutta sillä 30 eurolla saan jo monen päivän ruuat.
Kyllä se 30€ on pieni raha siitä, että saa kalastaa laillisesti. Sitä paitsi haukea ja muuta kalaa tulee niin paljon, että ne luvat kuittaantuu sillä. Lähden tässä kokemaan katiskat, vien vielä yhden katiskan lisääkin, ostin juuri tänään siihen 4€ luvan.
Kävin yhdessä toimistossa missä kalastusupia myytiin. Sanottiin että pitää pankkiin mennä hakemaan ja maksamaan se valtion kalastuslupa. Menin pankkiin ja siellä joku nainen ei tiennyt mistään sellaisesta, alkoi etsimään tietoa ja soitti jonnekkin mutta ei saanut selkoa että heillä edes voi sellaisia maksaa. Sanoin sitten että kalastan sitten ilman lupia. Kaupungin toimistosta sanottiin että just pankkiin pitää mennä se lupa maksamaan ja hakemaan.
No voi onnetonta, eihän nyt pankki mitään kalastuslupia myönnä, tää on päivän paras vitsi ::)) Olisit netistä ettinyt viranomaisen joka niitä lupia myöntää, ja pankkiin se sitten maksetaan. Kai jokin valtinlaitos niitä kalastuslupia myöntää!!
Voit maksaa kotikoneellasi tai kirjastossa verkkopankin kautta kalastuksenhoitomaksun ja tulostaa maksukuitin http://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastusmaksut-ja-luvat-2/kalastuksenhoitomaksu.html. Maksukuitilla voi lunastaa sitten vesialueen omistajalta luvat pyydyksiin.
Minulla on nyt kolme nylonverkko-katiskaa pyynnissä, luvat niihin maksoivat; Kalastuksenhoitomaksu valtiolle 24€, luvat vesialueen omistajalta katiskoihin 4€/kpl, eli yhteensä koko kaikki luvat 36€. Kalaa tulee joka päivä, että annan osan naapurilleni.
Venettä en ole vielä viennyt mihinkään, ehkä kesällä sitten. Nyt olen kalastanut rannalta, pitkällä kepillä katiskat veteen ja käyn työmatkallani ne kokemassa. On kuin hakisin kalaa kaupan kalatiskiltä, mutta ei enään maksa lupien jälkeen mitään. Joka päivä on ollut kalaa syödä ruokapöydässä. Pakastimessa on lisäksi pakastettuna kalaa.
linkkisi takaa
Sivua ei löydy
Tätä sivua ei enää löydy, tai sitä ei kenties ole ollut olemassakaan.
Kirjoitithan osoitteen oikein? Jos saavuit virhesivulle jonkin Eräluvat.fi-palvelun linkin kautta, ole hyvä ja ilmoita meille rikkinäisestä linkistä palautelomakkeella, kiitos!
Kokeile tuota kautta http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/kalastus_riista_porot/vapaa_ajankalastus/kalastusmaksut.html
Piti mennä tänään kalaanmutta sataa vettä ja tuulee aika kovaa niin en viitsi mun pienellä veneellä lähteä kovaan tuleen. onhan mulla 5 heppane moottori mutta aallot on aika isot että en uskalla mennä.
On pärjääjiä ja sitten on niitä uunoja, jotka vaan valittaa. Kumpi olet?
Kalastaminen on niin helppo homma järjestää syötävää köyhän ruokapöytään, että siinä ei kummoisia kykyjä vaadita. Katiskat vaan vesistöön, keväällä tulee varmasti kalaa. Mato-ongella tulee kalaa kesällä joutilaammille, jotka viitsii onkia.
Kalastaminen on ollut kautta aikojen köhän pelastus, nyt näyttää olevan, että köyhät on niin "köyhiä", etteivät edes pysty kalastamaan, kuolevat valmiin ruuan ääreen, todellisia uus'avuttomia uunoja.
Minusta tuntuu että köhät istuvat nykyään kaiken ajan vaimonsa asunnolla ja surffailevat vaimonsa maksamalla koneella ja yhteyksilla sekä vattuilevat niille töitä tekeville ihmisille jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä.
Olin tänään taas kalassa mutta en saanut kalaa.
Kalan hankkiminen itse vedestä on haasteellista. Pitäisi ensin ostaa se keppi johon laitetaan se naru ja narunpäähän koukku ja mato. Jos kalan onnistuu saamaan se pitää osata käsitellä oikein. Nahka pitää raapia pois ja avata kala ja sisäelimet poistaa. Monesti tämä kaikki voi olla köyhälle hyvin työlästä, jos ei järvi tai joki ole lähellä. Kalan hakeminen kaupasta on usein yksinkertaisinta, mutta siihenkin tarvitaan raha.
Niin, työlästähän se onkiminenkin on, heh :) Niin, ja marjojen keräilykin...
Onhan se vaikeaa tuo kalastaminen, kun joutuu viemään katiskat vesistöön ja perkaamaan ne kalatkin. Kalaakin tulee aivan liikaa, niitä joutuu joskus lahjoittamaan kavereille ja kaverit tuo jotain muuta syötävää taas tilalle, ikuinen kierre ruuan kanssa siitäkin. Kalaa syövät elääkin pidempään, sitäkin harmia
Samahan se on marjojen poimisessakin, pakastin vaan täyttyy, kuntokin kohoaa, kun käy metsässä marjoja poimimassa.
Itse kauan sitten laiskana aikana
Sossun täti ehdotti marjojen poimimista.
Mietin mitä tästä oikein tulee ja päätin antaa tulla.
Joo, kumikengät,hyvät sukat ja vaihtosukat täytyy hankkia.
Täti otti kynän ja kirjoitti ylös.
Joo ja reppu ja eräsäkkejä olisi hyvä olla ja kynä sauhusi paperia vasten.
Marjapoimuri on ehdoton
Termoskannu kahvia varten.
Verkkopäähine ja hyttysmyrkkyä.
Kartta ja kompassi koska minulla on huono suuntavaisto.
Polkupyörä ja siihen sivulaukut ja eteen kori marjojen kuljetusta varten.
Kynän kulku loppui ja hän jäi tuijottamaan minua joten kysyin että taxillako minä sinne marjaan menen ja jatkoin samaan hengenvetoon?
Pakastin,pakasterasioita ja sokeria marjoja varten.
Hän sanoi: hei stop stop ny,ei tästä mitään tuu ja alkoi selittään heidän sääntöjään ja rajoja jonka yksittäinen virkailija voi myöntää.
Kysyin: Mitä tämä siihen marjastamiseen liityy?
Hän tuumi hetken ja sanoi: Minä nyt myönnän tämän maksimimäärän tähän ns.marjastamiseen ja...
Keskeytin hänet ja kerroin että se oli sinun idea koko marjastaminen, mutta lupasin mennä.
En ole rikas mutta jätin juopottelun ja tupakan pois, olen pikkuhiljaa säästyneillä rahoilla ostanut veneen ja moottorin, virveleitä, plaanareita, monta pakillista uistimia, kaikuluotaimen ja plotterin ja nyt olen vetouistelun harrastaja, ihan hyvillä varusteilla.
Lopettakaa kaljan lipominen ja tupakointi ja teillä on varaa vaikka mihin. Itsellä monen tuhannen euron välineet ihan vain sillä.
Tai jatkakaa sohvalla makaamista, valittamista ja määkimistä.
Senkin perseet.
Olet aivan oikeassa.
Vaikka saisit 200 kuussa enemmän niin ilman asennemuutosta se valuisi kaljaan ja sen oheistoimintoihin.
On juu ja muillekin kyllä.
Sillä saa ajan kulumaan hyvin, raitista ulkoilmaa sekä ruokaa pöytään.
Tietysti jos meinaa verkoilla ja katiskoilla kalastaa, niin vaatii kyllä edes jonkinmoisen veneenkin siihen(tai no verkkokalastus ainakin), mutta kyllä siinä tosiaan särpimet tienaa komeastikin, kun viitsii nähdä vaivaa.
Ja toisaalta kun laskee, niin tosiaan kalasaaliit kyllä maksaa aika piankin kalastusluvat takaisin ja joskus itse ainakin hyvän saaliin saadessani myyn osan kaloista, niin sillä viimeistään tienaa nuo luparahat pian.
Ja kyllähän näistä "roskakaloistakin" saa hyvää ruokaa. Hauesta saa hyvää mureketta, lahna on hyvä uunikala sekä savustettuna vielä parempaa.
Ja näin. Mutta ihmetyttää kyllä itseänikin muuten, kun ihmiset mieluummin lorvaa baareissa tuhlaamassa niitä vähiäkin rahojansa alkoholiin ja sitten itkevät kuin helvetin tiukkaa on rahallisesti. Itsekin kyllä juon joskus, mutta hyvin vähän ja juuri sen verran mihin mulla on varaa. Ja jos ei ole varaa, niin en sitten juokaan. Niin helppoa se on.
Niin ihmeeltä tuntuu se ainainen valitus; "Ei ole sitä, ei ole tätä, pitäisi saada enempi sitä ja tätä". Eikö nyt itsekin voi tehdä jotain hyvinvointinsa eteen?
Tämä kalastaminen on yksi keino hankkia hyvää ja terveellistä ruokaa pöytään, sekä kuntoilla. Kalliita välineitäkään ei siinä vaadita. Minullakin on kaksi käytettynä hankittua venettä, toinen on pikkuinen Terhi 245 jolla, siitä maksoin 140€ ja toisen isomman soutuveneen ostin 35€:lla, yhden perämoottorin ostin vähän käytettynä Evinrude 2hv moottorilla, maksoi 250€. Verkkoja minulla on ostetuna muutamalla kympillä, halpoja kiinalaisia verkkoja, katiskoita on neljä, pyydyksissä minulla on yhteensä rahaa kiinni 150€. Luvat kaikkiin pyydyksiin ja valtiolle maksavat alle 50€. Pyydykset ovat olleet minulla useaman vuoden.
Katiskoita vien järviin ja lampiin sen mukaan, missä työreissuni sattuvat olemaan, kokoontaitettava katiska kulkee mukavasti autoni takakontissa ja pitkällä kepillä laitan katiskan veteen rannalta. Töistä tullessani käyn kokemassa katiskan, usein on ruokakalaa tuoda illaksi kotiin. Veneillä me käydään lähinnä lasten kanssa kalareissuilla ja verkkojen kanssa kalaa pyytäessä. Tuo pienempi vene painaa niin vähän, että se kulkee auton katolla kattotelineella hyvin kalareissuille. Pelastusliivit koko perheelle eivät maksaneet mahdottomia halpiskaupassa.
En polta tupakkaa ja alkoholiakin käytän hyvin kohtuullisesti. Jos polttaisin tupakkaa, en varmasti olisi saannut ostettuan näitä halpoja kalastusvälineitä niin helposti. Elämä on valintoja!
En myöskään polta röökiä. Monet laittaa röökiin 30 euroa viikossa, minä säästin vuosia että sain perämoottorin ja veneen ostettua.
Niinpä.
No mä kyllä poltan pari piipullisen tupakkaa silloin tällöin satunnaisesti , mutta se ei ole muusta pois. Pussikaupalla/päivittäin sitä ei kyllä olisikaan varaa imeskellä kitusiin.
Noita kalastusvälineitä saa edullisesti halpakaupoista ja ne kestää tällaisen vapaakalastelijan käytössä ihan hyvin kyllä. Ja jos verkon viitsii pauloittaa vielä itse, niin näitä tee se itse-settejä saa vielä vähän halvemmalla kuin näitä valmispaketteja.
Ja onhan luonnossa muutenkin ruokaa yllinkyllin tarjolla, sen kuin käy keräämässä talteen.
Varsinkin jos tosiaan sitä aikaa on muutenkin enempi käytössä kuin työssä käyvällä.
Hain tänään lohta marketista.
Olin eilen aamupäivällä kalassa kaverin kanssa ja sain n 4,5 kg hauen. Fileerasin kalan ja söin siitä jo osan ja loput pakkaseen ja syön lähipäivänä. Kesä kun tulee niin saan kyllä haukia lisää ja ahvenia saan. Viime kesänä ahvenia tuli aika paljon.
Minulla on oma vene ja siinä 5 hv moottori. Veneen ostin itse satasella ja kunnostin sen ihan itse, Maalasin , tein uuden penkin ja hiukan köyttä minulla oli ennestään, lukot ostin myös. , moottorista maksoin 1300 euroa, kestää monia vuosia kun huoltaa hyvin. Parit verkot mulla on kun sain enoltani joskus.
Kävin ongella. Sain 12 affenta. Paistoin ne pannulla.
Eli kävit ostamassa ei eshamäurilausen huoltoasemalta! Menehän töihin siitä jaloista pyörimästä!
Kävin Lidlissä.
Ostin ison kimpaleen loimulohta
kohta teen maittavan loimulohisalaatin.
Ensin otan ruokaryypyksi jääkaappikylmää koskenkorvaa.
Kyllä köyhän kannattaa kalastaa, meillä kalastetaan kesällä mahdollisimman paljon ja pakastetaan. talvella ei kalaa osteta, mutta kalaa syödään usein.
Kalassa tänään kävin taas ja kaksi haukee saaliiksi. Tuli hyvän kokoisia jotka fileerasin ja laitin pakkaseen. Haukee saa usein hyvin, odotan että ahvenia alkaa tulemaan.
Onhan se jos saa kalastaa suoraan kotiovelta. Piipahdin eilen mökillä. Alkoi sadella vettä. Kävin eka kertaa vetäsemässä vuappua tänä kesänä. 6.03 kilonen hauki tarttu meleko heti.
Ois kannattanu lähtee pois.Vetelin kolomisen tuntia jotta sain lissää hintaa hauki kilolle.
Nyt ei ennee maksa kuin 110 e kilo. Viijes vuos kun kuittoon kalastusvälineihi hintoo.
Kyllä harrastus maksaa.
Saa näihin rahaa menemään, mutta halvallakin selviää. Kyllä meikäläisenkin kaloille hintaa tulisi, jos alkaisin mökilleni ajelemaan, mutta vettä löytyy lähempääkin ja halvoilla katiskoilla tulee kalaa itsestään, riittää kun käyn kokemassa katiskani työmatkoillani matkan varrella.
Sain tänään sankollisen ahvenia ongella. Savustin ne.
Sain tänään piparia, kalaan en viitsinyt lähteä mutta lievä sillinhaju
leijailee makuuhuoneessa vieläkin.
Onpas sulla ollu haisevaa "piparia"..:::)) Hyh, ei mulle kelpaisi, rouvani tuoksuu aina hyvälle...
Itsellä tulee kalalle kyllä kilohintaa koska olen vähän kerrallaan ostanut useamman tuhannen euron vehkeet, mutta nyt ne rahat ovat kiinni varusteissa eivätkä baarin kassakoneessa tai kaljatölkeissä. Kun lopetin sohvalla makaamisen ja kaljan lipomisen jäi helposti 100-300€ kuussa kalastusvälineisiin. Eikä niillä säästyvillä rahoilla mikään pakko ole veneitä, moottoreita, tms. hankkia. Voihan niillä kustantaa mitä tahansa. Ja jos kaljapulit ette usko niin pistäkääpäs yhden kuukauden aikana muistiin jokainen sentti mitä menee kaljaan ja tupakkaan jne. Saatatte yllättyä summaa, jonka te "köyhät" vedätte pöntöstä alas terveytenne lisäksi.
Jos ei muuta hyötyä elämänmuutoksesta ole niin ainakin lakkaatte märisemästä ettei "ole varaa mihinkään"
Suosittelen!
Minä en polta tupakkaa enkä juo alkoholia.
Hienoa.
Kalamiehellä pitää vene olla että kunnolla pääsee kalaan. Itse säästin 3 vuotta veneeseen, vene maksoi 7000 euroa. Virveleitä ja uistimia oon keräillyt koko ikäni.
7000 euron vene onkin jo jotain! sillä pääsee jo pitemmällekin reissulle.
Kaljaveikot viis veisaavat ilmaisesta ja terveellisestä ruuasta. Kalat, marjat, sienet yms. pitäisi sen kuuluisan "jonkun muun" Kalastaa, kerätä, poimia, perata, siivota ja valmistaa. Se kun ei sohvalta käsin onnistu. Sohvalta pystyy juuri ja juuri poistumaan jääkaapille ja mikroaaltouunille, ja ilmaisen aterian jälkeen onkin hyvä jatkaa valittamista siitä mihin ei ole varaa.
Jos ihmettelette miksi teillä ole muita ystäviä kuin pubista tuttuja kaljaveikkoja ja lähiö-Irmoja niin ei tuollaisia normaalit ihmiset jaksa katsella tai kuunnella määräänsä pidempään.
Ja turha alkaa ulisemaan "voit sinäkin joutua työttömäksi..." Kyllä voin. Ja olen ollutkin. Mutta sohvalla märiseväksi kaljanlipittäjäksi en joudu koskaan.
Työttömyys ei useinkaan ole valinta, mutta se mitä työttömänä tekee on aina.
Painakaa se kalloonne ja muistakaa aina kun tekee mielä aloittaa märinä.
Sinullahan ei ole yhtään ystävää, mietipä sitä.
Varo ettet tohkeissasi putoa sohvalta ja läikytä kaljaa, lorvi.
Kai nuo vetelykset pitäisi käydä syöttämässä sohvalle ja persekin pyyhkimässä etteivät inisisi jatkuvasti.
Ruoka ja paperikin täytyisi muiden maksaa.
"miksi minulla ei ole varaa syödä terveellisesti...." nyyh byhyy yäääh.
Siksi että olet laiska ja tyhmä.
Eräs puolituttu eläkeläinen on innokas kalastaja. Hän teki pitkään sitä, että naapureille vei kalaa ja vastaavasti naapurit sitten antoivat vastineeksi esim. perunoita ja sipuleita. Hän vei kalastamisen astetta pidemmälle, sillä hän alkoi myös savustamaan kaloja, jonka jälkeen menekkiä oli entistä enemmän. Eläkeläispappa sai pitkälti ruokatarpeensa kokonaan kalastamisen kautta, mikä ei ole ollenkaan vähäinen arvoltaan, kun rupeaa laskemaan, että miten paljon sitä menisikään rahaa muuten.
Tää on tuttua puuhaa, monet eläkeläiset käy myymässä torin laidalla ylimääräisiä kalojaan auto peräkontista kalareissun päätteeksi. Olen minäkin ostanut monet kerrat savustettavia lahnoja ja talvella muikkua näiltä papparaisilta, vaikka itsekin kalastan. Aina ei minullakaan ole pyydykset vesistöissä.
Eräs pappa savustaa maailman parhaat siiat, käyn joskus ihan varta vasten ostamassa häneltä näitä herkkuja kesällä.
Eläkeläispappa olikin varmaan tottunut tekemään töitä eikä makaamaan sohvalla vinkumassa.
Sellaisella ei olekaan mitään vaikeuksia tehdä edes jotain omaksi hyväkseen.
Saan ahvenia kesällä aika paljon verkoilla ja sitten myyn ahvenet tutuille koska niistä saa hyvän hinnan. Helposti kuukaudessa 300 euroa tienaan, siitä vähennän bensakulut 30 euroa niin jään hyvin voitolle.