http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050519630970_uu.shtml
"Kokoomus ja SDP ovat molemmat hallituspaikan tarpeessa, kirjoittaa Juha Keskinen.
Tulevan hallituksen vääntäväksi traktoriakseliksi on vahvistunut keskustan ja perussuomalaisten luottamuksellinen liitto. Nyt tuleva pääministeri Juha Sipilä (kesk) vielä kilpailuttaa kokoomusta ja demareita hallituksen apupuolueen paikasta. Kokoomus on valmis hallitukseen käytännössä ilman ehtoja, ja todella vähissä ovat demareidenkin kynnyskysymykset.
Vaikka SDP:n sisäisestä taistosta ja heikosta vaalimenestyksestä on julkisuudessa puhuttu enemmän, on kokoomuksella hyvin vastaavanlainen tilanne. Puheenjohtaja Alexander Stubb tarvitsee puolueelleen hallituspaikan. Muutoin ei näytä tulevaisuus siedettävältä, ei kokoomuksella eikä puheenjohtaja Stubbilla.
lll
Stubb valittiin kokoomuksen johtoon varmana tulevana vaalivoittajana, joka takaa kokoomukselle pääministeripuolueen aseman jatkossakin. Toisin kävi. Pääministerin paikka meni ja vaaleissa tuli rankasti selkään. Stubb esiintyi vaalituloksen selvittyä kuin pienen voiton saanut. Ilmeisesti kauhuskenaariossa oli vielä paljon huonompikin tulos kummittelemassa."
Stubelo on kiimassa hallitukseen ja haluaa sinne ilman ehtoja, eli keinolla millä hyvänsä !
Sekoomuksen pääsy hallitukseen olisi kyllä duunarien voitto! sillä jos kokoomusrotat menevät hallitukseen demarit sinne eivät enään mahdukaan!
ja silloin demarivetoiset SAK ja ammattiliitot pitävät ainakin jonkinverran työmiesten/naisten puoltakin, esimerkiksi palkkaneuvotteluissa, demarien istuessa hallituksessa sellaista vahinkoa ei takuulla satu!
Late Lapista. SSSS Ry!
KOKKAREET NUOLESKELLEN HALLITUKSEEN !
6
50
Vastaukset 6
- punikkipellemoi
Hölöhölö palstahäirikölle.
- fmdfmfm
Hölöhölölle, johan tuo eilen uutisissa nähtiin subidin kommentti että heille käy mikä vaan kunhan pääsevät hallitukseen. Suomeksi sanottuna PERSEEN-NUOLIJOITAA! Ymmärrätkö?
- Ei_tule_kovin
pitkäikäistä hallitusta jos Kokkareet pääsee siihen mukaan sotkemaan.
- Kiitos_ei
Kokoomus on antanut näyttönsä hallituksen pääpuolueena. Kiitos riittää.
Varmasti riittää, mutta, mutta, Sipilä ja stubelo ovat kehuneet olevansa ajatusmaailmassaan ja aatteissaan lähellä toisiaan, joten on vaara jotta kokoomusrotat jatkavat hallituksessa ! VALITETTAVASTI ! se kuitenkin voisi olla duunareille jopa hyväksikin !
Late Lapista. SSSS Ry!
- ei_huolita
Stubbi nuolee paremmin kuin vasurit. Eikä Arhinmäki jaksa tehdä sitä kuin kolme vuotta.
Mutta hallituskiima on Arhiksella kova, myisi vaikka vanhan äitinsä jotta pääsisi hallitukseen mutta kun ei huolita niin ei huolita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591