vaarassa tällä saitilla.
Kun oikeat asiat ovat komuloisille liian vaikeita niin turvaudutaan patukkapoikiin ja naurajapersuihin vaikka todellisuudessahan ne nauravat teille komuloisille ja syytä onkin.
Persut ovat näyttäneet teille sen mistä kana pissii, he ovat pystyneet kokoamaan kansan joukosta itselleen varsin kunnioitettavan kannatuksen vaikka minua se ei vielä ole koskenut.
Kaikki kolme komupuoluetta sekä Vasuriliitto saavat sen rinnalla todella hävetä sillä olivan niiden edeltäjällä SKDL puolueella vieläkin suurempi kannatus aikoinaan mutta väärän politiikan vuoksi se on valunut muualle. Muillakin ehkä tänään keskustaa lukuun ottamatta on syytä skarpata toimiaan politiikassa.
Vaikka vasemmiston politiikka on osoittautunut täysin vääräksi niin pyrkimystä parempaan en ole havainnut eikä ehkä kukaan muukaan, koska ainakin komuloiset veisaavat aina vaan samaa, Marxin aikoinaan säveltämää veisuuta.
Miksi ette aikuisten oikeasti ala miettimään mihin suuntaan pitää kääntyä jotta edes joku uusi kannattaja lähtisi mukaan? Nythän vaali vaalilta kannatus vain laskee koko vasemmistolle jonka kannatus SDP mukaan lukien oli vain 23% kevään vaaleissa.
Kohta teille nauravat muutkin kuin se rusoposkinen naurajapersu jota täällä mainostetaan ehkä kirjoittajansa omana kuvana.
Kun oikeat asiat ovat komuloisille liian vaikeita niin turvaudutaan patukkapoikiin ja naurajapersuihin vaikka todellisuudessahan ne nauravat teille komuloisille ja syytä onkin.
Persut ovat näyttäneet teille sen mistä kana pissii, he ovat pystyneet kokoamaan kansan joukosta itselleen varsin kunnioitettavan kannatuksen vaikka minua se ei vielä ole koskenut.
Kaikki kolme komupuoluetta sekä Vasuriliitto saavat sen rinnalla todella hävetä sillä olivan niiden edeltäjällä SKDL puolueella vieläkin suurempi kannatus aikoinaan mutta väärän politiikan vuoksi se on valunut muualle. Muillakin ehkä tänään keskustaa lukuun ottamatta on syytä skarpata toimiaan politiikassa.
Vaikka vasemmiston politiikka on osoittautunut täysin vääräksi niin pyrkimystä parempaan en ole havainnut eikä ehkä kukaan muukaan, koska ainakin komuloiset veisaavat aina vaan samaa, Marxin aikoinaan säveltämää veisuuta.
Miksi ette aikuisten oikeasti ala miettimään mihin suuntaan pitää kääntyä jotta edes joku uusi kannattaja lähtisi mukaan? Nythän vaali vaalilta kannatus vain laskee koko vasemmistolle jonka kannatus SDP mukaan lukien oli vain 23% kevään vaaleissa.
Kohta teille nauravat muutkin kuin se rusoposkinen naurajapersu jota täällä mainostetaan ehkä kirjoittajansa omana kuvana.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun katsoo noita uusia kommentteja niin tuo mitä järjestä kirjoitin oli todellisuutta enemmän kuin arvasinkaan. Tänään on taas oikein sijaistoimintojen juhlapäivä kun yhtäkään asiallista kirjoitusta ei löydy vaan kaikki on pelkkää tyhjää.
Jotain pitää kirjoittaa mutta oikeat asiat ovat liian vaikeita ja pitäisi ajatella mikä tosin on aina ollut kommunismissa kiellettyä, siellä vain hoetaan nykyisten vainajien joskus sata vuotta sitten kehittämiä hokemia. Omia ajatuksia ei saa olla koska ne juuri ovat vaarallisia aatteelle.
Yhdyt näetse naurajapersun kakkaan ja pissaan!
Palsta tuntee yksinkertaiset höpötyksesi: Palkkoja ja sotua leikattava! Siinä oppisi kaikkineen.
Pitää olla realisti ja toimia sen mukaan. Niin olen aina tehnyt ja kohtuudella pärjännyt. Menojen pitää olla tuloja pienemmät jotta jää jotain pahan päivän varalle eikä palkkaa voi maksaa enemmän kuin tekijä ansaitsee.
Nyt ei makseta tuloksen mukaan vaan taulukon ja sotut ovat saaneet meidät velkaantumaan 100 miljardin verran, se on noin 2 vuoden koko budjetti. On siis tiputettava menoja ja jokaisen on mentävä töihin tienaamaan.
Töihin kyllä pääsee jos osaa arvioida omat kykynsä ja arvonsa reaalisesti.
No niin. Sitä samaa taas.
Viituttaako sua vielä kun se ettet saanut paskaista persereikää vappuna vai ovatko lääkkeet loppuneet/väärät?
Mikäs tämän palstan komunatsia nyt taas noin kovasti vituttaa? :hehheheheheheheheee
Vaan asiaa et sitten pystynyt käsittelemään! AInoastaan noita aivotuhnuja kun tulee niin tuskin sinulla enää onkaan mahdollisuutta alkaa oikeaksi ihmiseksi joka osaa asioitaan ajaa.
Kirjoitat jatkuvasti ostovoiman alentamisesta. Se vähentää kysyntää ja alentaa tuotantoa. Ostovoimaa alennetaan muuallakin samaan malliin, joten sen vaikutus on nolla. Mitä jää jäljelle. Tuotanto laskee mutta varallisuus ja jäljelle jääneet tulot keskittyvät.
Investoinnit ja tuottavuuden kohottaminen (ilman hiostusta) ovat todellisia. Myös muissa maissa. Muu on keinottelua.
Ostovoiman pitää olla reaalista ei komuhöttöä. Loppuaikoinaanhan NL:ssa lisättiin ostovoimaa noistamalla palkkoja vain hallituspäätöksin ja painokoneet pyörivät. Ostovoimaa oli mutta ei mitä ostaa. Autoakin sai odottaa vuosikausia ja ruokakaupan hyllyillä ei juurikaan ollut muuta kuin pölyä.
Ostovoima pitää ansaita, se lienee asia jota komuloiset eivät ymmärrä kun eivät sitä ymmärrä ay pomotkaan ainakaan julkisesti kun nytkin tilanteen ollessa vaikea taloudessa he eivät suostuneet talkoisiin asioiden kuntoon saattamiseksi vaan luistivat peljäten järkevien päätösten pilaavan maineensa.
Pitäisi uskoa jotta pikaiseen paranemiseen on sisäinen devalvaatio ainoa keino joka varmasti toimii.
Älä puhu joutavia.
Ostovoima on kussakin valtiossa palkkojen (tulot) ja elämisentarvikkeiden (menot) välinen suhde. Marxin talousoppi tuntee sen. On sääli jos porvarillinen taloustiede ei tunne sitä. Tiedän että tuntee. Työläinen tienaa palkan työpäivän aikana ja loppu työn arvosta menee voittona muualle.
Jossain maassa palkkoja lasketaan 20 %. Se merkitsee samansummaisen tavaramäärän ostamatta jättämistä. Palkan lasku merkitsee voiton suhteellisen osuuden kasvamista tai jos tavararoiden hinta laskee saman verran, entinen tilanne jää voimaan. Jos vientikohdemaissa palkkoja lasketaan 20 % sen viennin edistämisen nimissä niin ensin palkkoja pudottaneen maan tilanne ei parane.
Martti Hetemäki (kok) puhuu ansiokkaasti virheellistä talouskuripolitiikkaa vastaan. Hän on silti oikeassa vaikka onkin kokoomuslainen.
Marxin talousopilla saat pyyhkiä sen paikan minne aurinko ei juurikaan pääse paistamaan normaalilla kansalaisella. Missä on tuolla talousopilla luotu kukoistavaa yhteiskuntaa joka pärjää Suomea paremmin, kysyn vaan, olen monesti kysynyt aiemminkin vaan kukaan ei vielä ole pystynyt vastaamaan. Pystytkö sinä? Pitäisi pystyä koska sitä kauppaat!
Kun palkkoja on nostettu enemmän kuin mitä olisi varaa ollut maailman taloustilanteen huomioiden niin eipä näytä homma sitenkään, marxilaisittain luistamaan kuten ei luistanut suomikomujen ihannemaan Neuvostoliitonkaan osalta.
Homma on sopeutettava uudelleen ja ainoa keino kun devalvaatio on poissa laskuista on sisäinen devalvaatio eli kustannusten, palkat mukaan lukien, arviointi ja saattaminen kilpailukykyiselle tasolle.
Aina ja joka tilanteessa on yksilön sopeutettava menonsa sen hetkisiin tuloihinsa ja se saattaa siten vaihdella aina tilanteen mukaan. On väärin kuvitella olevansa koko ajan yhtä tuottava sillä vain tuottavuuden mukaanhan palkkoja on punnittava, ei minkään muun. Siinä saa niillä sopimuksilla pyyhkiä peränsä kun tilanne maailmalla muuttuu ja ay liike saa miettiä uusia sopimusmalleja jotka sopivat tasaantuneen ja laskevan talouden malliin johon tilanteeseen olemme nyt saapuneet.
Vai haluaako vasemmisto ja ay liike suursotaa joka taas laskisi palkansaajien/työttömien määrää ja toisi rakennustöitä rutkasti meille kun rauniot ensin raivataan ja sitten rakennetaan uudelleen. Veikkaan pienen palkanlaskuin olevan jokaiselle helpommin sovitettavissa elämänmenoon kuin pommien väistelyn.
On turhaa puhua "voiton suhteellisesta osuudesta" koska sellaista ei ole, kun kustannukset laskevat, kun käytettävissä oleva rahamäärä laskee niin kilpailu tulee laskemaan myös hintoja koska kuitenkin markkinathan senkin määräävät eikä kellään ole varaa jäädä odottamaan varastonsa kanssa parempia aikoja. Olet kai huomannut alennusmyynnit joita tulee eteen säännöllisesti, nyt on työvoimaa varastossa liikaa ja pitää aloittaa alennusmyynti jotta saadaan varastot purettua jo hommat käyntiin.
Olet täysin oikeassa.
Kyllä nyt pitää saada vihdoin nämä ylimieliset suomalaiset duunarit järjestykseen vaikka aseiden kanssa väkisin,jos ei mikään muu nyt auta.
Sillä nyt nuo suomalaiset duunarit ovat saavuttaneet tuon aivan liian korkean elintasonsa pelkästään vain rehellistä työtä tekemällä.Ja sehän on todella hirveä vääryys nykymaailmassa.
Työeläkeläinen.
Sitä samaa perään lykkimistä mitä persut palstalla jatkuvasti harjoittavat. Palkkaa alas ja tuotantoa alas. Eikö koskaan mitään rakentavaa.
Kerro missä kohtaa Marx kuvailee kansantaloudellisia lakeja värin. Rukoilen: Kerro kulta pieni, ole hyvä.
Tuskinpa tämä alex mistään westendistä on, jostain Itä-Helsingin slummista ehkä kun moisia päästelee. Tosin saahan sitä haaveilla!
Ei ole kyse aseista eikä rehellisestä työstä vaan väärin lasketusta ansiosta noin keskimäärin. Osalle kun maksetaan monin kertaista palkkaa siihen verraten mikä työn markkina-arvo on ja muut joutuvat sitä kompensoimaan vaikka ansaitsisivat tuplasti sen mitä nyt saavat.
Olen itse rehellisellä työlläni ansainnut sen mitä minulla on, olen jopa maksanut kaikki veroni ja maksan edelleen enemmän kuin pystyn terveyskeskusta käyttämään asuen omassa asunnossani ilman velkaa.
Ne eivät olekaan ongelma jotka todella ansaitsevat palkkansa vaan ne jotka sen kuvittelevat ansaitsevansa. Siinä on huima ero!
Tuo sinun kommenttisi alex ei sovi edes vitsiksi ja osoittaa sinun olevan ihan kuutamolla näissä asioissa. Mahdatkohan olla koskaan tehnyt rehellistä työtä ja todella ansainnut sen mitä sinulle sossun tiskin yli maksetaan?
Kun kustannuksia, palkat mukaan lukien järkiinnytetään niin tuotantoahan saadaan silloin ylös! Entisenä yrittäjänä minulla on tuosta omakohtaista kokemusta vaikka tuota ei silloin tehtykään palkkoja laskemalla vaan tuotantoa muutoin järkeistämällä kuten alihankintaa lisäämällä, tuotteiden uudelleen suunnittelulla jne. Nuo keinot kun loppuvat niin palkat ovat seuraavana listalla.
Minä en ala Marxia tutkimaan koska missään marxilainen talous ei ole menestynyt joten se ei voi olla tehokas ja tuotantoa lisäävä tapa talouden hoidossa.
Olisi ajan hukkaa eläkeläisellekin moisen luuserin kuin Marx teorioita alkaa tutkimaan. Käytäntö ratkaisee, eikä sitä ole pystytty soveltamaan käytäntöön menestyksellisesti, edes sen vertaa mihin Suomi on porvarillisella taloudellaan yltänyt. Vai onko käytännön esimerkkejä? Sosialismin yrittäjistähän tuskin on puutetta mutta menestyjistä on.
Olet taas ihan täysin oikeassa.
Tudellakin suomalaisten duunareiden ansiot todellakin on ihan aina laskettu täysin väärin.Ja aina yläkanttiin.
Nyt ihan heti voitaisiin leikata suomalaisten duunareiden palkkoja vaikkapa 95%.
Silloin me työnantajat voitaisiin täysin hyvillä mielin sanoa että nyt suomalainen duunari on palkkansa täysin itse ansainnut.
Ainoa haittapuolihan tuossa nyt olisi että suomalaisia duunareita kuolisi nälkään runsain määrin.Mutta eihän nyt aina voi kaikkea hyvää saada.
Heh-heh-hee
Mukava nyt huomata että sinäkin nimimerkki työeläkeläinen olet kanssa nyt todella iloinen ja onnellinen siitä että me pääomaverotuksen piirissä olevat riistäjä työnantajat pystymme nyt leikkaamaan suomalaisten duunareiden palkkoja todella kovasti ja paljon.Ja muutenkin tekemään noiden elämän hankalaksi
Ja nyt sitten suomalaiset duunarit saavat ihan sitä mitä ovat ansainneet.
Turhaan yrittävät hyppiä silmille nämä suomalaiset duunarit.
Suuri kiitos tästä loistavasta mahdollisuudesta kyykyttää suomalaisia duunareita kuuluu tietysti Suomen tulevalle uudelle perusporvarihallitukselle.