http://yle.fi/uutiset/apulaisoikeusasiamies_pajuoja_poliisin_vitja-tietojarjestelma_kaatui_nolosti/7947764
"Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ärtyy nopeasti, kun hän ryhtyy puhumaan valtionhallinnon viimeaikaisista suurista tietohallintohankkeista.
Aluehallintovirastojen ja Ely-keskusten yhteiseksi kaavailtu tietojärjestelmä VALDA meni plörinäksi muutama vuosi sitten.
Viimeisin katastrofi on poliisin Vitja-hanke, jota työstettiin liki viisi vuotta – tuloksetta.
Poliisin Vitja-hanke on murheellinen tarina
Poliisin Vitja-hankkeen ajatuksena oli, että rikosjuttujen asiakirjat siirtyvät sähköisesti esitutkinnasta syyttäjän ja oikeuskäsittelyn kautta aina tuomioistuimen arkistoon saakka. Rusinaksi meni.
Apulaisoikeusasiamies Pajuoja on närkästynyt.
– Alkuperäinen suurhanke aloitettiin jo vuonna 2009, mutta se osoittautui liian vaikeaksi ja kuopattiin vähin äänin viime kesänä. Valmista ei tullut, ja urakkasopimus oli pakko purkaa.
– Uutta uljasta sähköistä tietojärjestelmää yritetään rakentaa nyt lähtöruudusta ponnistaen pala palalta. Kaikki liikkuu paperilla edelleen.
Oliko tekijäjoukko taustoiltaan jo liian kirjava?
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja kaipaa poliisi- ja oikeushallinnon tietojärjestelmiin pikaista parannusta.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta lukuisia langettavia tuomioita liian pitkäksi venähtäneistä oikeusprosesseista."
Miten minusta jotenkin vaikuttaa jotta tuo Suomen krooninen rahapula? on jotenkin läiskittäistä ! Tavalliselle kansalle noita euroja ei riitä jaettaviksi, mutta kun poliittisesta raakista valittu virkamies/nainen tuhlaa rahojamme, rahapulasta ei ole tietoakaan !
Tuollekin problematiikalle varmaankin TARTTIS TEHERÄ JOTAKIN !
Late Lapista. SSSS Ry!
FANTASTISEN VASTUULLISET VIRKAMIEHEMME/NAISEMME!
5
126
Vastaukset 5
- onnee
Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan
Transparency International on Berliinssä toimiva kansainvälisten liikeyritysten omistama järjestö. Se listaa maailman maat järjestykseen niissä olevan korruption perusteella.
Suomi on ollut vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. Usein jopa ykkösenä. Kuten muissakin mittauksissa, mittauksen tulos riippuu tässäkin tapauksessa siitä, mitä mitataan ja miten.
Kansainvälisten yritysten kannalta haitallista korruptiota on se, mikä haittaa liiketoimintaa. Sellaista on vaikkapa virkamiesten lahjominen. Se aiheuttaa kustannuksia. Sen sijaan rakenteellinen korruptio voi olla jopa hyödyksi liiketoimille. Rakenteellista korruptiota on lakien ja säädösten venyttäminen joidenkin eduksi tai vallan, asemien ja julkisten varojen jakaminen esim. poliittisin perustein.
Transparencyn korruptiomittaus ei tunnista rakenteellista korruptiota. Suomen lakikaan ei sitä kiellä. Rakenteellinen korruptio on siis ainakin suurelta osin laillista.
Suomen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption läpitunkema. Valtapuolueiden käytössä ovat puoluetuki, puoluekuri ja poliittiset virkanimitykset. Kuvaa täydentää julkisten varojen jakaminen valtapuolueiden järjestöille ja median hallinta. Se on tarkoittanut, että avointa julkista keskustelua ei ole käyty niistä asioista, jotka ovat vallanpitäjille kiusallisimpia.
1970-luvun alussa luotua, verovaroista maksettavaa puoluetukea perusteltiin sillä, että sen piti tehdä puolueet riippumattomiksi elinkeinoelämästä. Näemme nyt, että elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset rahoittavat valtapuolueita merkittävästi. Kansanedustajien lukumäärän mukaan maksettava, nyt noin 40 miljoonan euron vuotuinen puoluetuki on kylläkin tehnyt valtapuolueet riippumattomiksi kansalaisista. Jopa omista jäsenistään. Valtapuolueet voivat ostaa äänet vaaleissa äänestäjien maksamilla verorahoilla. Tätä helpottaa, että samat puolueet hallitsevat suurta osaa mediasta.
Puoluekuri on vielä varmistamassa, että valitut edustajat varmasti toimivat kuten hyväveliverkostot haluavat. Vaikka Suomen perustuslain 29 § selkeästi kieltää puoluekurin, valtapuolueet määräävät yleisesti miten kansalaisten vaaleissa valitseman edustajan on eduskunnassa äänestettävä. Uutiskynnyksen ylittää äänestys, jossa kansanedustaja voi äänestää miten haluaa.
Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan. Se selittää, miksi on tehty ja tehdään kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä ja miten on mahdollista, että sellaisia voidaan tehdä.
Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisista päätöksistä esimerkiksi käy kolme asiakokonaisuutta. Eriarvoisuutta lisäävä politiikka, vallan siirtäminen Suomesta EU:lle ja Suomen sitominen sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n ja Naton kautta.
Kansalaisten tahto ei ratkaise poliittisten päätösten sisältöä, koska vallanpitäjät samaistuvat enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä on mahdollista tehdä, koska päättäjät eivät ole riippuvaisia äänestäjistään, vaan ovat luoneet systeemin, joka voi hallita julkisuutta ja ostaa äänet vaaleissa.
Tällainen demokratian, kansanvallan rappio kestää aikansa. On luultavaa ja toivottavaa, että monilla suomalaisilla on mielikuva toisenlaisesta politiikasta. Aidommasta demokratiasta, joka pyrkii avoimen julkisen keskustelun kautta löytämään kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja joka aidosti kuuntelee kansalaisia. Laillisuuden lisäksi on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kenen ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. - oygougou
Bilderberg: Suomalaiset osanottajat
Suomalaiset osanottajat toimialoittain
Tiedotusvälineet
Aatos Erkko (1994, Sanoman hallituksen pj)
Janne Virkkunen (1998, 2001, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Olli Kivinen (2003, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja)
Mikael Pentikäinen (2005 Sanoma Newsin tj, 2011 Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Atte Jääskeläinen (2007, Ylen uutistoiminnan päätoimittaja)
Antti Blåfield (2008, 2010 pääkirjoitustoimitus, Helsingin Sanomat)
Hanna Rajalahti (2009, Talouselämän toimituspäällikkö)
Politiikot
Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja)
Esko Aho (1994, pääministeri, kesk)
Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti)
Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok)
Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja)
Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok)
Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk)
Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sd)
Jyrki Katainen (2007, 2009–2010, valtiovarainministeri, kok)
Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk)
Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sd)
Teollisuus
Johan Nykopp (1962, 1964, Tampellan tj)
Jorma Ollila (1994, 1997–2013, Nokian tj, hallituksen pj, Shellin hallituksen pj)
Krister Ahlström (1994, Ahlströmin pääjohtaja)
Georg Ehrnrooth (1994, Metran konsernijohtaja)
Jaakko Ihamuotila (1994, Nesteen tj)
Gerhard Wendt (1994, Koneen toimitusjohtaja)
Björn Mattsson (1995, Cultorin tj)
Jukka Härmälä* (1995, Enso-Gutzeitin tj)
Christoffer Taxell (2002, eronnut Partekin konsernijohtajan toimesta)
Ole Johansson (2011, Wärtsilän konsernijohtaja)
Risto Siilasmaa (2012, Nokian hallituksen pj)
Työnantajajärjestöt
Jaakko Iloniemi (1991–1997, Elinkeinoelämän valtuuskunnan tj)
Jarl Köhler (1992–1994, Metsäteollisuuden keskusliiton tj)
Johannes Koroma (1993, Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton tj)
Max Jakobson (1994, eläkkeellä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta)
Pentti Vartia (1999, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Sixten Korkman (2006, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Matti Apunen (2011–2013, Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja)
Pankit
Sirkka Hämäläinen (1994, Suomen Pankin pääj)
Pertti Voutilainen (1995, Merita Pankin tj)
Matti Vanhala (1999, Suomen Pankin pääj)
Björn Wahlroos (2003 Sammon konsernijohtaja, 2010 Nordean hallituksen varapj)
Erkki Liikanen (1999 EU-komission jäsen, 2005 Suomen Pankin pääj)
Seppo Honkapohja (2008, Suomen Pankin johtokunnan jäsen)
Olli Heinonen (2013, Harvardin yliopiston asiantuntija)
Tutkijat
Klaus Waris (1980, Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri)
Teija Tiilikainen (2002 pääministerin erityisavustaja EU:n tulevaisuuskonventissa, 2005 Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, 2007 poliittinen valtiosihteeri)
Raimo Väyrynen (2008, Ulkopoliittisen instituutin johtaja)
*) Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen 2011 julkistamassa listassa on "Jukka Harmaja", mutta se tarkoittanee Jukka Härmälää. - vaparit
MOT: Vapaamuurarit hallitsevat ja uhkailevat suomalaisissa kaupungeissa
Vapaamuurarit ovat sopineet suurista rakennushankkeista ja uhkailleet "ikävillä seurauksilla", TV1:n MOT kertoi.
Vapaamuurareihin keskittyneessä maanantai-illan Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin syytöksiä, joiden mukaan järjestö käyttäisi suurta valtaa suomalaisissa kaupungeissa.
Turun kaupungin entisen yleissuunnitteluarkkitehdin Jukka Paason mukaan vapaamuurarit ovat vaikuttaneet suuresti Turun ulkoilmeeseen.
- Se toteutuu varmaan kaavoituksessa, kun tontteja jaetaan ja urakat jaetaan. Siinä ovat rahavalta, poliittinen valta ja virkavalta yhteistyössä.
Paaso joutui toimessaan MOT:n mukaan vapaamuurarien painostuksen kohteeksi.
- Minulle on sanottu suoraan, että jos teen työni hyvin, niin se ei auta mitään. Joustavuutta pitää olla toisella tavalla. Se tarkoittaa, että asioita pitää valmistella siten, että joku menee läpi, vaikka se olisi lainvastaista. Jos ei suostu siihen, niin joutuu vaikeuksiin, Paaso kuvailee MOT:ssa.
MOT:n vapaamuurari-ohjelmassa kerrotaan, että myös sen tekijöitä varoitettiin "mahdollisista, ikävistä seurauksista".
MOT kertoo, että Seinäjoen suurissa rakennushankkeissa olisi ollut taustalla "vapaamuurariketju".
- 2000-luvun puolivälissä meillä oli sellainen tilanne, että kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja suurimman rakennusliikkeen toimitusjohtaja kuuluivat vapaamuurareihin ja käsittääkseni samaan loosiin. Samaan aikaan suurin osa kaupungin rakennusurakoista meni tälle rakennusyhtiölle, kaupunginvaltuutettu, toimittaja Erkki Valtamäki sanoi.
MOT esittää myös, että Tampereella vapaamuurareilla olisi merkittävä rooli keskustatunnelihankkeessa.Tarkoitatko näitä twiittaavia ja selffieitä lähetteleviä kokoomuslaisia vapaamuurareita?
Vapaamuurarit kesäleirillä! http://1.bp.blogspot.com/_LrCoB_XgEf8/S4V9cib_-wI/AAAAAAAAAC8/WuY0mEpHW08/s1600-h/johtajan.nuija.jpg
Huomioikaa naisetkin on otettu mukaan !
Late Lapista. SSSS Ry!
- tiiiyiygiy
Tässä ovat Tampereen valtuuston vapaamuurarit !
Yleisradio ja Aamulehti on viime päivinä uutisoinut Tampereen vapaamuurariklikistä. Moni kyselee kuka uudessa valtuustossa sitten oikein on vapaamuurari. Hyvä kysymys , joka pitäisi selvittää äänestäjille !
Tässä hymy-lehden listalta poimitut Tampereen uudet luottamushenkilöt , jotka ovat vapaamuurareita. Yhtä lukuun ottamatta kaikki kokoomuslaisia veljiä :
Jaskari Harri (Kokoomus-kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu)
Airaksinen Harri (Kokoomus, kaupunginhallituksen jäsen)
Hanhilahti Timo Tapani kehitysp. (Keskustan valtuutettu, Yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja)
Heinivaho Matti Juhani (Kokoomus-valtuutettu)
Hervonen Antti Lauri professori (Kokoomus-valtuutettu)
Hietaniemi Ilkka Harri herastuomari (Kokoomus)
Mäkelä Matti J (Kokoomus)
Schafeitel Yrjö (Kokoomus, rahoituspäällikkö)
Punkari Antti Rikhard ekonomi (Kokoomus)
Lisäksi muutama mielenkiintoinen taustavaikuttaja ;
Hiltunen Markku Tapani DI (Finnpark, Hämpin parkki)
Varpe Antti Juhani DI aluejohtaja (Ex-YIT, A-rakennuttajat)
Kostiainen Juha Mikael DI FM (YIT, Kokoomus)
Kovala Seppo tj (Kiinteistövälitys Kovala, Kokoomus)
Rantanen Seppo Aaro sosiaalineuvos (Kokoomus)
Hokkanen Matti Heikki maakuntaneuvos (Kauppakamaripomo, Kokoomus)
Bergius Kirmo Manu myyntip. (Tampereen Kauppaseura)
Mäkinen Seppo Juhani varatj (A-Insinöörit)
Penttilä Jorma Pentti tj (Länsilinjat)
Äänestäjänä kysyisinkin nyt samaa mitä moni hiljaa mielessään miettii ; kumman etua vapaamuurari valtuustossa ja politiikassa ensisijaisesti ajaa ; vapaamuurariveljien vai kaupungin ? Isojen poikien roolileikkien vuoksiko vapaamuurareihin liitytään eikä oman edun tavoittelun toivossa ?
Hymy-lehden lista vapaamuurareista : http://vaparit.blogspot.fi/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381510- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi269764- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557