Eriksen Soreiden mukaan Venäjän lennot pelkästään Baltiaa kohti ovat kolminkertaistuneet normaalista. Norjan puolustusministerin mukaan Norja lisää yhteistyötä Viron, Latvian ja Liettuan kanssa, jotta Naton yhteinen puolustuksellinen tehtävä voidaan toteuttaa.
Hyvä Norja
Natoon
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Norjakaan ei siedä idän toimia vaan varautuu.
Natoon
Ryssä häiriköi kun ei osaa mitään fiksumpaa tehdä :)
Ei mitään uutta kaalimaan kakaroilta!
Norja, Suomi ja Ruotsi järjestävät touko-kesäkuun vaihteessa Lapin yllä valtavan lentotoimintaharjoituksen, johon osallistuu yli sata lentokonetta.
Arctic Challenge Exercise 2015 -harjoituksesta kerrottiin jo maaliskuussa, mutta nyt puolustusvoimat on paljastanut harjoituksen yksityiskohtia julkisuuteen. Harjoituksen tavoitteena on kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä monikansallisessa ilmaoperaatiossa.
Vuoden tärkeimpiin kuuluva lentoharjoitus alkaa 22. toukokuuta ja kestää aina kesäkuun 5. päivään saakka. Sen varsinaiset lentopäivät ovat 25.-29. toukokuuta ja 1.-4. kesäkuuta, jolloin koneet ovat ilmassa päiväsaikaan, aamuyhdeksästä iltayhdeksään.
Harjoitus levittäytyy sekä Suomen, Ruotsin että Norjan ilmatilaan. Alue sisältää pääosan Pohjois-Ruotsin taivaasta, osan Suomen Lapista sekä alueita Pohjois-Norjasta.
Kokonaisuudessaan harjoitukseen osallistuu yli sata lentokonetta. Suomen ilmavoimista mukana on 16 kappaletta F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä. Niiden tukikohdat sijaitsevat Rovaniemellä ja Norjan Bodøssa.
Järjestäjämaiden lisäksi koneita lähetetään Saksasta, Yhdysvalloista, Britanniasta ja Ranskasta. Lisäksi mukana on Naton johtokonekalustoa ja häirintäkoneita.
Näin harjoitellaan
Päivittäisiin harjoituksiin kuuluu ilmasta maahan tehtäviä asepudotuksia Ruotsin ja Norjan ampuma-alueilla. Suomen Hornetit eivät kuitenkaan osallistu kovien aseiden pudotuksiin.
Suomi testaa harjoituksen yhteydessä monitoimihävittäjiensä toisen elinkaaripäivityksen suorituskykyä. Testauksen piiriin kuuluvat esimerkiksi Link-16-tiedonsiirtoverkko ja ilmasta maahan suuntautuvan toiminnan osa-alueita.
Harjoituksen aamu- ja iltapäivät on varattu tukikohtien ympärille keskittyviin pienempiin yhteistoimintaharjoituksiin. Iltapäivät lennetään pääharjoitusalueella, jolloin mukana ovat suuremmat lento-osastot.
Norjan ilmavoimien prikaatikenraalin Jan Ove Ryggin johtaman harjoituksen tukikohdat sijaitsevat Rovaniemellä, Ruotsin Kallaxissa sekä Norjan Bodøssa ja Örlannissa. Oulunsalon tukikohta on varattu harjoituksen varakentäksi. Harjoituksen apulaiskomentajat ovat eversti Jukka Ahlberg Suomesta ja eversti Carl-Johan Edström Ruotsista.
VILLE HALONEN
[email protected]
Natoon
Norjan esimerkillä meidänkin tulee varautua eikä työntää päätä puskaan.
Natoon
Mikä tässä aloituksessa oli todellinen viesti....Hyvä Norja?
Miksi kukaan viitsii tällaista paskaa?
Norja on hyvä naapuri !
Norjalaiset sanoo suoraan että ei siedä idän kukkoiluja ja aloiti välittömästi varautumisen idän uhkaan
Hyvä Norja
Tuemme pakotteita, koska uskomme vahvasti, että Venäjän on maksettava kansainvälisen lain rikkomisesta.
Stoltenberg suhtautui avoimesti myös tiukempiin pakotteisiin, jos Itä-Ukrainan hauras tulitauko ei kestä ja separatistit pyrkivät laajentamaan hallitsemaansa aluetta.
- Tuemme tätäkin, koska uskomme, että Venäjän toimilla Itä-Ukrainassa on oltava hintansa. il
Norja näytti itään keskisormea ja varautuu uhkaan.
Keskisormea itään
Natoon