Ajankohtaista asiaa..

Lukekaa4

6

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liimanäppi

      Jeesuksen liikkeelle potkaisema ajatus sisälsi lopun ajan kuulijasukupolvelle. Jeesuksen seuraajat kauppasivat sitä ajatuksella, että Jeesus palaa heidän elinaikanaan ja elivät innolla lopun aikaansa.

      Raamatun Jeesuksen lopun aika meni jo, kuten meni sitä edeltänyt Danilelinkirjankin lopun aika.

    • alfa123om222

      Jeesus kyllä tuntuu eräiden käännösten mukaan liioitelleen kuten: Totisesti, ette ehdi läpi käydä Israelin kaupunkeja ennen kuin Ihmisen Poika jo saapuu....

      Mutta toisessa käännöksessä sama kohta on: Totisesti teitä ei tulla kutsumaan sanonnalla: Siirtynyt kaupungista toiseen; ei ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.....

      Eka antaa kuvan, että pitää kiirehtiä ja kulkea kaupungista toiseen, mutta toisen käännöksen mukaan kristityt pysyvät tiiviisti omassa kotikaupungissaan kunnes alkaa olla merkkejä Ihmisen Pojan tulosta. Tuon toisen kohdan mukaan oli siis pilkkapuhe ja sanonta: Joka kaupungin läpi käynyt, kolunnut.....

      Danielin kirjan 11. luvun ovat taas raamatun selittäjät pilanneet kun kuvittelivat sen kaikkien tapahtumien sijoittuvan Kristuksen aikaa edeltäneeseen aikaan. Itse asiassa Daniel 11 kuvaa mm. 1852 alkanutta Imperialistista ryöstöretkeä etelän kuninkaan kimppuun. Tuo imperialistinen retki oli yksi niistä kolmesta Etelän ja Pohjoisen välisestä sodasta, joita on käyty.

      • Liimanäppi

        ~~Jeesus kyllä tuntuu eräiden käännösten mukaan liioitelleen kuten: Totisesti, ette ehdi läpi käydä Israelin kaupunkeja ennen kuin Ihmisen Poika jo saapuu....

        Mutta toisessa käännöksessä sama kohta on: Totisesti teitä ei tulla kutsumaan sanonnalla: Siirtynyt kaupungista toiseen; ei ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.....

        Eka antaa kuvan, että pitää kiirehtiä ja kulkea kaupungista toiseen, mutta toisen käännöksen mukaan kristityt pysyvät tiiviisti omassa kotikaupungissaan kunnes alkaa olla merkkejä Ihmisen Pojan tulosta. Tuon toisen kohdan mukaan oli siis pilkkapuhe ja sanonta: Joka kaupungin läpi käynyt, kolunnut.....

        Toi on aika epätoivoista, ensin kehität olkinuken, jota vastaan alat taistella, vaikka olemme käyneet tämän saman läpi useita kertoja aiemmin. Todellisuudessa Paavali kirjoitti liihoittelevansa Jeesusta vastaan suosilta jaloitaan, siis elossa ollessaan. Jeesushan lupasi palata sen sukupolven aikana, jolle hän sanasa suuntasi ja jotka myös kuuntelivat häntä. Ja tämän lupauksen mukaisesti porukka odotteli ja eli lopun aikaa:

        ”Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18)

        (jotka olemme elossa = preesens)

        Loppu oli tulossa, koska tarvittava antikristuskin oli jo havaittu useampana kappaleena:

        ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18)

        Ja mainintoja lopun ajassa elämisestä:

        "...sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." (Hepr. 9:26)

        "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." (1. Kor. 10:11)

        ~~Danielin kirjan 11. luvun ovat taas raamatun selittäjät pilanneet kun kuvittelivat sen kaikkien tapahtumien sijoittuvan Kristuksen aikaa edeltäneeseen aikaan.

        Valitettavasti vaan selittäjät ovat oikeassa Danielinkirja pyörii Antiokhoksen puuhastelun ympärillä, siitä ei pääse mihinkään.

        ~~Itse asiassa Daniel 11 kuvaa mm. 1852 alkanutta Imperialistista ryöstöretkeä etelän kuninkaan kimppuun. Tuo imperialistinen retki oli yksi niistä kolmesta Etelän ja Pohjoisen välisestä sodasta, joita on käyty.

        Valitettavasti vaan Danielinkirjan nk. ennustus sopii täydellisesti muinaisiin tapahtumiin. Ja kuten esitin, niin Jeesuksenpaluulupaus oli jullikka, siihen loppui Raamatun UT:n taru, VT:n taru päättyi Danielinkirjassa elettyyn lopun aikaan ja messiaan voidellun odotteluun. Olen tästäkin laittanut yhteenvedon aikaa sitten ja muistini mukaan sinä et sitä kritisoinut.


    • alfa123om222

      Jos olet oikeassa niin siinä tapauksessa Jeeus oli VÄÄRÄ PROFEETTA. Ja onhan niin, että hän valitsi Apostoli Paavalin aseekseen. Hän voisi olla tuo mies Bosrasta, joka polkee viinikuurnallisen jokaisen kansan keskuudessa kostoksi. Mies Bosrasta mainitaan Jesajan tai Jeremian kirjassa. Siinä tapauksessa Jeesus oli vain kostonhimoinen VÄÄRÄ PROFEETTA, joka etsi kansojen tuhoutumista.

      Ja siinä tapauksessa Kristinusko on kokonaisuudessaan tuhoisa harhaoppi. Juutalaiset itse olivatkin sitä mieltä.

      • Liimanäppi

        ~~Jos olet oikeassa niin siinä tapauksessa Jeeus oli VÄÄRÄ PROFEETTA.

        Jokainen Raamatun profeettojen ennustus on mennyt metsään, joten ei mitään uutta.

        ~~Ja siinä tapauksessa Kristinusko on kokonaisuudessaan tuhoisa harhaoppi. Juutalaiset itse olivatkin sitä mieltä.

        Uskonnot ovat ohmisen keksimiä hallinnan välineitä, yhtä ainoaa ja oikeaa ei ole olemassa.


    • alfa123om222

      Joka tapauksessa voi vain valita onko Hänen puolellaan vai häntä vastaan. Nyt on myöhäistä enää estellä uskontojen olemassaoloa; kun joka tapauksessa kaikki hyvät ihmiset ovat poljettu tuon viinikuurnallisen mukana ja jäljellä on vain petoja ja jumalattomia.

      Itse en kristillisyydestä paljoa hyötynyt 40 vuoteen. Vasta kun kävin Israelissa, joiden mielestä Kristinusko on siis harhaoppi, ja kun tutustuin Jehovan todistajiin sekä Islamiin on elämäni laatu parantunut ja tietämättömyys poistunut. Kristityt ovat lähinnä olleet rahan pummaajia elämäni varrella.

      En voi itse olla kuitenkaan Kristusta vastaan. Koen sen hyödyttömäksi teoksi tässä vaiheessa. Pedot vain räyhäisivät ja turmiota syntyisi lisää, jos luopuisin uskonnoista. Jeesus sanoi: Kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden! Ja niin ilmeisesti tulee käymään, että Kristityt tulevat olemaan ilon vallassa ja kaikki kansat täynnä vihaa. En halua olla niiden puolella, jotka vain vihaavat elämän työnään. Vaikka vihaan olisi aihettakin.

      Toisille Kristus on kuoleman ja kalman tuoksu, mutta toisille elämän tuoksu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      85
      7156
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6235
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      90
      5345
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3430
    Aihe