MAAHAN PORVARIHALLITUS, ASIA VARMISTUI

ODOTETTUA

Keskustan puheenjohtaja, hallitustunnustelija Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan, että yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina. Sipilä kertoo, että käytyjen neuvottelujen perusteella hänellä ei ole edellytyksiä jättää sellaista sopimusehdotusta, joka täyttäisi Sipilän yhteiskuntasopimukselle asettamat vaatimukset. Sipilän mukaan yhteiskuntasopimus olisi toteutuessaan pienentänyt arvioitua julkisen talouden sopeuttamistarvetta huomattavasti.Kun sopimus nyt kaatui, tulevan hallituksen talousohjelman tulee perustua valtiovarainministeriön arvioon valtion menoihin tarvittavista säästöistä, toteaa Sipilä. Juha Sipilä sanoo, että hallituksen muodostaminen jatkuu alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tuleva hallituspohja kerrotaan eduskuntaryhmille huomenna torstaina kello 17.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Odotettua

      Samalla Sipilä vihjasi, että sovun kariutumisen myötä hallitus joutuu tekemään toivottua enemmän sopeutustoimia.

    • Kokoomuksella oli vaalien alla Sipilän mielestä nopea leikkausaikataulu, joten en löisi vieläkään vetoa porvarihallituksen puolesta. Kokoomuksen leikkaussuunnitelmat ulottuvat lisäksi moniin keskustalle tärkeisiin asioihin, kuten paikallishallintoon ja koulutuksen tasapuoliseen järjestämiseen koko maassa.

      Vaikka yhteiskuntasopimusta ei vielä saatu syntymäänkään, sellainen voi syntyä, jos aikataulua pidennetään realistisemmaksi.

      • Paljonko

        aikaa tarvitaan, istuttu 4 vuotta kädet ristissä, vaikka sauna palaa !


      • Se_jo_selviö

        Ei SAK ja AY-liike ala siihen.
        Heillä kallispalkkaisia johtajia liikaa.
        Se söisi sitäkin.
        Kun SAK/Ay eduista ei luovuta, se sitten kansan kurjistamista.

        Tulee mieleen Vanhasen hallituksen tekemä takuueläke, miten SDP oli kovasti vastaan sen.
        Että sellainen se!


      • Paljonko kirjoitti:

        aikaa tarvitaan, istuttu 4 vuotta kädet ristissä, vaikka sauna palaa !

        Sipilä ja muut puoluejohtajat, Stubb pois lukien, arvoivat että seuraavan neljän vuoden aikana on mahdollista hakea sopeutusleikkauksia kaksi miljardia. Loppu tarvittavasta kuudesta miljardista sopeutetaan myöhempinä vuosina. Stubb oli ainoa, joka halusi tuon kuusi miljardia sopeutukseen kerralla alkaneen nelivuotiskauden aikana.


      • Se_jo_selviö kirjoitti:

        Ei SAK ja AY-liike ala siihen.
        Heillä kallispalkkaisia johtajia liikaa.
        Se söisi sitäkin.
        Kun SAK/Ay eduista ei luovuta, se sitten kansan kurjistamista.

        Tulee mieleen Vanhasen hallituksen tekemä takuueläke, miten SDP oli kovasti vastaan sen.
        Että sellainen se!

        Elinkeinoelämän keskusliitto on hankala myös. Muun muassa Sipilä toivoi viimeksi tänään siltä kohtuullisuutta vaatimuksissaan.

        Mutta eivätköhän asenteen sula puolin ja toisin kesän aikana. Lipposen hallitus sai järjestöiltä huomenlahjaksi kutsutun rauhansopimuksen elokuussa 1995.


    • Lyhyt...tie

      Eihän vastuuta Suomen kilpailukyvystä voida ainoastaan palkansaajien vastuulle laittaa. Johtajat saavat satoja tuhansia-miljoonia bonuksia ja palkkioita vaikka yritysten tulokset ja kilpailukyky ei sitä edellyttäisi. Hallituspalkkioita ja johtajien palkkoja on pyritty nostamaan vaikka porukkaa toisesta päästä yt:den jälkeen potkittu pihalle. Ovatko johtajat nyt valmiita luopumaan omista palkankorotuksista ja palkkioista kilpailukyvyn ylläpitämiseksi? Tuskinpa.

      Sipilä voi ottaa vaihtoehdon B-käyttöön, mutta kyllä se tietää leikkauksia myös viljelijöillekin.

      Tämä kepponen, että yhteiskuntasopimus allekirjoitetaan ennen hallituspohjaa, ei nyt mennyt Sipilän piirtämän taulukkolaskennan kaavion mukaan. Kuka nyt niin hölmö olisi että allekirjoittaa "vekselin" näkemättä ehtoja. Kepulimainen kiristysyritys.

      • Takataskussa

        Tärkeimmät leikkauskohteet ovat seuraavat:
        - Suomen kehitysyhteistyömenot jäädytetään tämän vuoden tasolle, säästövaikutus 200 milj. mk.
        - Maakunnan kehittämisrahasta leikataan 100 milj. mk.
        - Puolustusvoimien toimintaa rationalisoidaan, säästövaikutus 150 milj. mk.
        - Opintotukea leikataan 300 milj. markalla (toimenpiteet) saatetaan voimaan jo 1.8.1995).
        - Maatalouden kansallisesta tukipaketista (27.5.1994) leikataan 750 milj. mk.
        - Metsänparannusvaroista ja maatalouden hallinto-, neuvonta-, tutkimus- ym. menoista leikataan 200 milj. mk.
        - Liikennesektorin yritystukia ja muita menoja karsitaan 400 milj. markalla. Tähän sisältyy mm. yksityisteiden valtionapujärjestelmän kumoaminen.
        - Kauppa- ja teollisuusministeriön sektorin yritystukia karsitaan 800 milj. markalla.
        - Lapsilisiä leikataan 750 milj. markalla.
        - Kansaneläkkeen pohjaosa saatetaan eläkevähenteiseksi vuoden 1996 alusta (koskee koko eläkekantaa).
        - Kansaneläkkeen pohjaosaa leikataan ja lisäosaa korotetaansamalla määrällä niin, että kansaneläkemenoissa syntyy 300 milj. markan säästö.
        - Sairausvakuutuksen päivärahassa siirrytään järjestelmään, jossa korvataan vain menetettyä ansiota (merkitsee minimipäivärahan olennaista alentamista), säästövaikutus 300 milj. mk.
        - Eräitä muita kansaneläkelaitoksen maksamia etuuksia pienennetään (koskee mm. kuntoutusta ja edellyttää eräitä muita pienehköjä tarkistuksia etuuksiin), säästövaikutus 300 milj. mk.
        - Työttömyysturvaetuuksia koskevaa lainsäädäntöä muutetaan niin, ettei seuraavaa palkkatason noususta johtuvaa "indeksikorotusta" (noin 5 %) tehdä eikä myöskään myöhemmin korvata, säästövaikutus vuositasolla noin 500 milj. mk. Lisäksi työttömyysturvamenoja leikataan lähinnä työmarkkinatuesta 500 milj. markalla.
        Hallitus valmistelee yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa työttömyysturvajärjestelmän kokonaisuudistuksen, jolla toteutetaan rakenteellisia lisäsäästöjä vuodesta 1997 alkaen.
        - Maatalouden lomituksesta valtiolle aiheutuvia kustannuksia leikataan 250 milj. markalla. Maatalouden yrittäjäeläkkeiden maksualennus poistetaan asteittain, säästövaikutus vuonna 1996 150 milj. mk.
        - Raha-automaattivarojen ja veikkausvoittovarojen lisätuottoa ei jaeta nykyisille edunsaajille, säästövaikutus 200 milj. mk. Lisäksi kyseisiä määrärahoja leikataan 50 milj. mk.
        - Asumistukea leikataan 250 milj. markalla. Asuntolainojen korkovähennysoikeutta leikataan niin, että verotulot lisääntyvät saman verran.
        - Valtionhallinnon toimintamenoista leikataan hintojen ja palkkojen nousu. Sen lisäksi näitä menoja karsitaan 350 milj. mk.
        Lisäksi jatketaan vuonna 1995 voimassaolevia yksivuotisia säästölakeja ja säästöpäätöksiä, joiden yhteisvaikutus on noin 12 mrd mk. Tämä merkitsee mm. vuoden 1996 alussa voimaantulevan aikuisten hammashuoltouudistuksen kumoamista. Toteutetaan alle kouluikäisten lasten päivähoito-oikeuden laajennus. Kotihoidon tukea ei laajenneta uusiin ikäryhmiin.
        Kuntien valtionosuuksia leikataan 3,8 mrd mk vuonna 1996. Tämä merkitsee myös sitä, ettei valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistusta eikä valtionosuuksien kustannustason tarkistusta tehdä. Leikkaukset tehdään hallinnonalojen valtionosuuksien mukaisessa suhteessa. Kuntien velvoitteita puretaan muuttamalla lasten kotihoidon tukijärjestelmää niin, että kuntien menot vähenevät 700 milj. mk.
        Eläkkeiden ja muiden sosiaalietuuksien indeksitarkistukset jäädytetään vuodeksi 1996. Mikäli työmarkkinaneuvotteluissa saavutetaan eläkemenoja säästävä, hallitusta tyydyttävä neuvotteluratkaisu, joka sisältää indeksin uudistuksen, voidaan indeksitarkistukset tehdä uudistetun indeksin edellyttämällä tavalla.
        Eräät tässä päätettävät menojen leikkaukset edellyttävät vuoden 1995 talousarviossa hyväksyttyjen myöntämis- ja vastaavien valtuuksien jäädyttämistä kevään lisätalousarvion yhteydessä. Tämä koskee mm. elinkeinoelämän tukia ja kehitysyhteistyömenoja. Nämä toimenpiteet vähentävät valtion menoja 10 mrd mk vuonna 1996 ja alentavat kertautuessaan liitteestä 1 ilmenevällä tavalla valtion menoja edelleen 4 1/2 mrd mk vuoteen 1999 mennessä.
        Jäljelle jäävistä 5 1/2 mrd markan menojen leikkauksista hallitus päättää 31.8.1995 mennessä.


      • BenZy

        Muistakaa ihmiset Zyssen toteamus että Kepu pettää aina!


      • tarkkanäköinen
        BenZy kirjoitti:

        Muistakaa ihmiset Zyssen toteamus että Kepu pettää aina!

        Ei mikään benin juttu ole Juuret yltävät kieltolakiaikaan Suomalaisille oli tullut selväksi että heimoveljet eli Virolaiset pettävät aina Johannes Vilolaisen sukunimestä se väännettiin keskustaan . Joka kuitenkin puolueista on ja on aina ollut suoraselkäisin ja luotettavin.


    • RuskeitaRitareita

      Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan vihreiden olisi vaikea olla kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa.

      Aiemmin vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö linjasi, että vihreät ja perussuomalaiset tuskin mahtuvat samaan hallitukseen.

      Tuskin heitä kukaan kaipaakaan hallitukseen, kuin vasurit vain.
      Hehän samoja homottajia.

    • Noinkohan on? Niin se kyllä nyt näyttää, ja niin kai tapahtuu, sillä ei kai Kekkonen voinut olla väärässä todetessaan, että "niin on, jos siltä näyttää".

      Tuolla eräässä toisessa ketjussa sanoin Pystyyn_kuolleelle näin:

      >>Mielenkiinnolla kyllä seuraan, mihin suuntaan nuo Sipilän vetämät hallitusneuvottelut kääntyvät. Taannoin olin jokseenkin varma, että punamultaa pukkaa, mutta sen jälkeen olin täällä jo sitä mieltä, että porvarihallitushan tulee, kokoomus kepun pääkumppanina. Mutta hyvinkin voin joutua toteamaan, että ”luulin olleeni väärässä, mutta huomaan erehtyneeni”;))<<

      Väyrystähän tuossa jäljittelin, sillä Paavohan on sanonut, että "kerran hetken luulin olleeni väärässä, mutta pian huomasin erehtyneeni". No, ehkä minä olin tuossa toisessa vaiheessa väärässä ja nyt saan huomata erehtyneeni.

      Mutta asioita yleensä aina hyvin oivaltanut Pystyyn_kuollut tuossa ylempänä näkyy kuitenkin olevan varauksellisempi sen porvarihallituksen todennäköisyyden suhteen. Joten enpä vielä minäkään ihan täysin varmana sitä pidä, vaikka kieltämättä sellaista ehkä hieman toivoisin. Kokoomuksella kepuhallituksen kakkospuolueena toimiessaan on nimittäin ollut aina suurempi valta kepuun kuin on ollut demareilla. Ja kannaltaankin paremmin, ovat jopa kasvattaneet kannatustaan siinä asemassa kepun kustannuksella.

      • Kapin_tomppeli

        on taas jauhanut täysin päin persettä koko kuvion. Kokoomus on hallituksen APUpuolue ja se opetetaan olemaan.


    • Sipilällä

      nyt vapaat kädet kun sopimus kaatui..

    • Kaataja

      Lyly totesi, että hallitustunnustelija Juha Sipilä veti projektia hyvin. Lyly ei osannut arvioida, jääkö SDP nyt pois hallituksesta, kun sopimusta ei syntynyt.

    • Suomella

      vielä toivoa, porvarihallitus!!!

      • Povataan

        uusia vaaleja ?


    • Perusporvarit

      Kauan eläköön perusporvareitten yhteistyö! Ei kiitos sosialismille.

      Sipilältä ryhdikäs ratkaisu muodostaa kolmen suurimman puolueen hallitus jopa ilman RKP:tä.

    • Nyt_tuli

      punikeille kylymät. Voivat alkaa taas yleislakkoja kasaamaan kiireimmänkaupalla ja jalakaa Audin renkaan alle.

      • tarkkanäköinen

        Sitä ei kansa tiedä minkä Lyly tietää. Punikeilla onSDP:N/ SAK:n mandaattien kautta sellainen legioona turhanpäiväisiä loisia nostamassa satoja miljoonia .Lylyn naamasta paistaa jo pakokauhu. Tilanne on uusi ja outo myös RKP:lle loppu tulee vääjäämättä oppositio vain pehmentää sitä. Molempien pahuudenpesien koti on ruotsin kuningaskunnasta lähtöisin .koriskaa loppumatka käsi kädessä kohti mustaa kuningaskuntaanne Suomalainen ansaitsee parempaa,


    • Povataan

      uusia vaaleja ?

    • Anonyymi

      odottakaa vain, kyllä tulee

      • Anonyymi

        Nyt kun on lukenut Rinteen kommentteja tulevasta hallituskuvioista niin täytyy ihmetellä meneekö Kepu tuohon joulupukkihallitukseen. Sen mukaan kun kaikille voidaan antaa lahjoa ja mikään ei maksa mitään, kun otetaan kaikki velaksi. Edellisellä hallituksella meni neljä vuotta aikaa pistää maan talous kuntoon niin nyt se romutettaisiin heti.

        Ei tässä voi muuta toivoa kuin, että Kepu lähtisi neuvotteluista pois ja Kokomuus ilmoittaisi, että pitäkää tunkkinne. Sitten neuvottelut voitaisiin alkaa porvaripuolueiden kesken. Vihreät ituhipit ja vasurihaihattelijat jätettäisiin näistä pidoista pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun on lukenut Rinteen kommentteja tulevasta hallituskuvioista niin täytyy ihmetellä meneekö Kepu tuohon joulupukkihallitukseen. Sen mukaan kun kaikille voidaan antaa lahjoa ja mikään ei maksa mitään, kun otetaan kaikki velaksi. Edellisellä hallituksella meni neljä vuotta aikaa pistää maan talous kuntoon niin nyt se romutettaisiin heti.

        Ei tässä voi muuta toivoa kuin, että Kepu lähtisi neuvotteluista pois ja Kokomuus ilmoittaisi, että pitäkää tunkkinne. Sitten neuvottelut voitaisiin alkaa porvaripuolueiden kesken. Vihreät ituhipit ja vasurihaihattelijat jätettäisiin näistä pidoista pois.

        Persuilla on omituiset haaveet. Putinin ystävät nostattavat hallituskiimaansa, mutta unohtuu yksi pikku juttu. Ei löydy leikkikavereita hiekkalaatikolle. Sitä dilemmaa ei ratkaise vaikka pidettäisiin kuinka monet vaalit uudestaan.

        Persporvarien pidot olisivat kyllä raakaa menoa kansalaisille ja synkkä tulevaisuus Suomelle.. Pösöt paukuttelisivat herraklubeissaan henkseleitään sikarien ja konjakin kera, että taas menivät retkuun. Siinä sitä sitten taas olisi jaossa "vastuullista" talouspolitiikkaa kansalle. Sanoihan Sipiläkin edellisen porvarihallituksen aloittaessa, että "pidetään huoli, jotta kaikki pysyvät muutoksessa mukana". Jep, vastuullisina maksumiehinä.

        https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/vastuullinen-talouspolitiikka-on-niljakas-termi-nain-porvarit-ovat-yllapitaneet-valtaansa-sen-avulla/


    • Anonyymi

      Oi niitä aikoja!

      • Noin varmaan nyt huokaa moni kepulainen. Heidän täytyy nyt alkaa totetella samaan ajatukseen kuin vanha salakuljettaja Laitinen, eli että "aika entinen ei koskaan enää palaa":

        https://www.youtube.com/watch?v=EfNU-WLa68E


    • Luin nyt tuon neljä vuotta sitten tehdyn avauksen ketjua enemmän, ja huomasin, että olenhan sinne minäkin 6.5.2015 viestini heittänyt. Siinä olen sanonut näin:

      >>Mutta asioita yleensä aina hyvin oivaltanut Pystyyn_kuollut tuossa ylempänä näkyy kuitenkin olevan varauksellisempi sen porvarihallituksen todennäköisyyden suhteen. Joten enpä vielä minäkään ihan täysin varmana sitä pidä, vaikka kieltämättä sellaista ehkä hieman toivoisin. Kokoomuksella kepuhallituksen kakkospuolueena toimiessaan on nimittäin ollut aina suurempi valta kepuun kuin on ollut demareilla. Ja kannaltaankin paremmin, ovat jopa kasvattaneet kannatustaan siinä asemassa kepun kustannuksella. <<

      Taisinpa olla varsin hyvin oikeassa tuossa näkemyksessäni;))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      4823
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      527
      2526
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      146
      2097
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      2029
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      19
      1645
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1624
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      111
      1101
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      127
      884
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      859
    Aihe