SAK ja Ay liike ei ollut yhteistyöhaluinen.
Juha Sipilä ei kyennyt neuvottelemaan työmarkkinatoimijoiden kanssa pakettia, jonka hän olisi kelpuuttanut yhteiskuntasopimukseksi.
– Käytyjen neuvottelujen perusteella minulla ei ole edellytyksiä jättää sellaista sopimusehdotusta, joka täyttäisi yhteiskuntasopimukselle asettamani vaatimukset, Sipilä kirjoittaa.
Sipilän blogi julkaistiin kello 21.01 keskiviikkoiltana. Blogin julkaisuhetkellä Yleisradion A-studiossa istuneet työmarkkinajohtajat eivät yllättyneet juontajan kertoessa asiasta. He korostivat neuvotteluiden jatkamista myöhemmin ja kuvasivat hallituksen muodostamiseen yhdistettyä aikataulua liian haastavaksi.
Sipilä kirjoittaa blogissaan, että ”yhteiskuntasopimus olisi toteutuessaan pienentänyt arvioitua julkisen talouden sopeuttamistarvetta huomattavasti”.
”Tuleva hallituspohja kerrotaan eduskuntaryhmille huomenna torstaina 7.5. klo 17”
Yhteiskuntasopimuksen syntymisestä Sipilä odotti aiemmin tietoa viimeistään torstaina kello 14, joten hän totesi neuvottelut tuloksettomiksi runsaasti ennen määräaikaa.
Sipilän pyrkimyksenä oli neuvotella työmarkkinajärjestöjen kanssa työelämän ja työmarkkinoiden muutoksista, joiden tavoitteena oli "Suomen kilpailukyvyn merkittävä parantaminen suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin, lisätä talouskasvua ja investointeja, nostaa työllisyysastetta, alentaa työllistämis- ja työllistymiskynnystä sekä vahvistaa muutosturvaa". Yhteiskuntasopimuksen solmimista samanaikaisesti hallituksen muodostamisen kanssa pidettiin alun alkaenkin vähintäänkin kunnianhimoisena tavoitteena.

Vastaukset 5
Vanhimmat
SDP, SAK, ja Ay-liike samaa puuta.
SDP on näin ollen ulkona hallituksesta, jo vaalituloksensa edellyttää sitä.
Olisko paremminkin punikkien hätähuuto jäädä pois.
Koko ajan kannatuksensa laskenut.
SDP aloittaa yt-neuvottelut
Vaalitappion kokenut SDP on vahvista-
nut aloittavansa yt-neuvottelut.
Puoluesihteeri Reijo Paanasen mukaan
yt-neuvottelut aloitetaan lähiaikoina,
ja ne on tarkoitus saada päätökseen
kesäkuun puoleen väliin mennessä.
Neuvottelut koskevat 16:tta SDP:n
puoluetoimistolla työskentelevää. Vielä
ei kerrota, joudutaanko osa
työntekijöistä irtisanomaan.
Yt-neuvottelut koskevat suoraan
puoluetoimistolla työskenteleviä, mutta
myös puolueen piiritoimistojen
toiminnot kartoitetaan.
Kepuloiset ovat pelleporukkaa. Heidät pitäisi hihamerkitä ja keskittää Siperiaan.
hahahahahaah kepulit otti murskahäviön vaikka peli ei ole vielä edes kunnolla alkanut.
Yrittivät pölliä tällä kertaa työntekijöiden vapaapäivät, mutta toisin kävi!
hhahahahahahahahaha
Hyvä,nyt leikataan maataloustukiakin.
http://www.sak.fi/tama-on-sak/yhteystiedot/osastojen-henkilot#unit-5-1