SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tekee lähes mitä tahansa päästäkseen hallitukseen. Rinne ja hänen puoluetoverinsa tietävät, että oppositioon jääminen avaisi loputkin hanat SDP:n sisäisessä välienselvittelyssä. Oppositiossa olisi aikaa tapella kun seuraava sääntömääräinen puoluekokous on vasta keväällä 2017, samoihin aikoihin kunnallisvaalien kanssa. Pettymyksen purkautuminen saattaisi johtaa demareissa sellaiseen ruusujen sotaan, jonka seurauksia ei pysty etukäteen ennustamaan.
Nousseen hälyn jälkeen Rinne kuitenkin pyrkii selittämään tapahtumia väärinkäsityksillä. Rinteen rinnalla SDP:n yhtenäisyyttä todistavat eduskuntaryhmän uusi puheenjohtaja Antti Lindtman ja ex-puhemies Eero Heinäluoma. Huomion arvoista on, että he kaikki tulevat ruusujen sodassa samasta leiristä.
Jos puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) ottaa demarit hallitukseen, ruusujen sota saattaa tyyntyä. SDP:n mahtimiehet saisivat ministerinposteja ja pysyisivät tärkeissä pöydissä. Jutta Urpilaisestakin tulisi ministeri, sillä Rinne on sen kaksi kertaa painokkaasti hänelle luvannut. SDP:n eri linjat ja kuppikunnat eivät mihinkään katoaisi, mutta avoin sota vältettäisiin toistaiseksi. Hallituspolitiikan osalta demareiden sisäiset linjaerot tuskin akuutisti haittaisivat hallitustyötä. Sen sijaan oppositiossa SDP:llä saattaisi olla kaksi eri linjaa. Rinteen ja Heinäluoman välillä räyhäkkä linja ja sitten Jutta Urpilaiseen henkilöityvä porvariyhteistyöhön taipuva uudistusmielinen linja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Öhöm, demareiden seuraava puoluekokous taitaa olla jo vuonna 2016. SDP siirtyi kaksivuotiseen puoluekokousjärjestelmään jo joitakin vuosia sitten.
Rinne vaikuttaa varsin hallitusmyönteiseltä ja yhtenä syynä siihen voi olla teoriasi avoimen sodan välttämisestä. Demareissa on kuitenkin varsin vahva siipi niitä hyvähermoisia, joita houkuttelee vain oppositioaseman suomat mahdollisuudet kasvattaa puolueen kannatusta neljän vuoden tähtäimellä.