Vaihteeksi pääsee näkemään ahkeria ulkomaalaisia Lieksassa. Tekevätten vielä ihan oikeita töitä, eivät nosta kaupungin sosiaalitoimesta rahaa.
Tarttuiskos se työhalu näihin nykysiin somalilaisiin, jos heijät vietäisiin vierestä katsomaan, millaista se työn teko oikeen on.
0Äänestä
haravat-heilumaan
Työhalut tarttuu paraiten kun aikuiset miehet viedään Sittapuistoon saippuakuplia puhaltelemaan. Tai sitten puistohommiin kahden työnjohtajan valvomana. Ohjattua päiväterapiaa josta maksetaan palkkaa. Ja Sittapuistohan on tässäkin oivallinen paikka makailla kahdeksan tuntia päivässä auringon paisteessa. Työnjohdon tehtävä on keräillä työvälineet pois puiden juurilta, työpäivän päätteeksi. Näin viime kesänä. Tulevalle kesälle on varmaan tarvetta lisätä vaikeusastetta ja terapiaistunnot voinee aloittaa sataman uimarannalta. Kahdeksan tunnin ohjattu työpäivä, olutta, siideriä sekä purtavaa mukaan. Työnohtoa on lisättävä yhdellä, koska roskien, tölkkien keruu ja päissään olevien työmiesten kuljetus lisääntyy. Ja kaikki tämä, kunnan piikkiin, koska ei sitä muuten pääse telkkariin, kehumaan kuinka rasistisia lieksalaiset ovat.
0Äänestä
töihin
Eikös teillä siellä Lieksassa ole jo niitä marjanpoimijoita entuudestaan siellä tuulikaapeissa istumassa.
0Äänestä
Neggis
Turha sompuusien kunniakansalaisina ruveta mihinkään rasittavaan hommiin. Soile huolehtii
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaihteeksi pääsee näkemään ahkeria ulkomaalaisia Lieksassa. Tekevätten vielä ihan oikeita töitä, eivät nosta kaupungin sosiaalitoimesta rahaa.
Tarttuiskos se työhalu näihin nykysiin somalilaisiin, jos heijät vietäisiin vierestä katsomaan, millaista se työn teko oikeen on.
Työhalut tarttuu paraiten kun aikuiset miehet viedään Sittapuistoon saippuakuplia puhaltelemaan. Tai sitten puistohommiin kahden työnjohtajan valvomana. Ohjattua päiväterapiaa josta maksetaan palkkaa. Ja Sittapuistohan on tässäkin oivallinen paikka makailla kahdeksan tuntia päivässä auringon paisteessa. Työnjohdon tehtävä on keräillä työvälineet pois puiden juurilta, työpäivän päätteeksi. Näin viime kesänä.
Tulevalle kesälle on varmaan tarvetta lisätä vaikeusastetta ja terapiaistunnot voinee aloittaa sataman uimarannalta. Kahdeksan tunnin ohjattu työpäivä, olutta, siideriä sekä purtavaa mukaan. Työnohtoa on lisättävä yhdellä, koska roskien, tölkkien keruu ja päissään olevien työmiesten kuljetus lisääntyy.
Ja kaikki tämä, kunnan piikkiin, koska ei sitä muuten pääse telkkariin, kehumaan kuinka rasistisia lieksalaiset ovat.
Eikös teillä siellä Lieksassa ole jo niitä marjanpoimijoita entuudestaan siellä tuulikaapeissa istumassa.
Turha sompuusien kunniakansalaisina ruveta mihinkään rasittavaan hommiin. Soile huolehtii