MTV: Murhaajaraiskaaja saatetaan karkottaa suoraan Somaliaan
Torstai 7.5.2015 klo 08.34
Elinkautisesta tuomiosta ensi vuonna vapautuva murhaaja voidaan karkottaa Suomesta suoraan Somaliaan, kertoo MTV.
TAUSTA
IL 24.4.: Raiskaajamurhaaja pääsemässä vapaaksi
Ensi vuoden syyskuussa elinkautistuomiosta vapautuva Abdiqadir Osman Hussein voidaan karkottaa Suomesta ilman, että hän viettää päivääkään vapaalla jalalla. MTV:n tietojen mukaan poliisi on jo ollut yhteydessä miehen kotimaahan Somaliaan.
Murhasta ja seksuaalirikoksista tuomitulla Husseinilla on Ulkomaalaisviraston, eli Maahanmuuttoviraston edeltäjän tekemä karkotuspäätös vuodelta 2001. MTV:n haltuunsa saaman asiakirjan mukaan karkotus pannaan täytäntöön, kun Hussein vapautuu vankilasta.
Helsingin hovioikeus päätti pari viikkoa sitten vapauttaa elinkautista istuneen murhaajaraiskaajan useiden viranomaisten vastustuksesta huolimatta. Abdigadir Osman Hussein pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden syyskuussa istuttuaan vankeudessa 19 vuotta ja 6 kuukautta.
Valituslupaa harkitaan
MTV:n mukaan Husseinin vanha karkotuspäätös on voimassa edelleen, mutta poliisi haluaa siitä vielä varmistuksen Maahanmuuttovirastolta. Lisäksi Rikosseuraamuslaitos harkitsee parhaillaan, hakeeko se valituslupaa vapauttamisesta korkeimmasta oikeudesta.
Hussein sai ensimmäisen vankeustuomionsa Suomessa vuonna 1993, jolloin hän raiskasi 13-vuotiaan tytön Tampereella puukolla uhaten.
Miehen vapauduttua syksyllä 1995 kului kaksi kuukautta, kunnes hän murhasi 15-vuotiaan tamperelaistytön veitsellä silpoen. Hänet tuomittiin tällöin elinkautiseen murhasta.
Kun Hussein pääsi kesällä 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, hän iski jälleen. Tällä kertaa uhrina oli 4-vuotias lapsi, jota hän käytti seksuaalisesti törkeästi hyväksi. Oikeus langetti hänelle tästä vuoden ja kolmen kuukauden lisätuomion.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050719642223_uu.shtml

Vastaukset 8
Vanhimmat
vaan häkissä öljytankkerin pohjalla kotirannikolle.
Siinäpä vasta vastuullinen toimintatapa, mitäpä väliä lapsista siellä. Hyvä suomi.
tuo ei_valituslupia:n toimintamalli olis todella paljon parempi...
Ai tännekö pitäisi jäädä lapsia raiskaamaan. Toivottavasti palautetaan sinne mistä on tullutkin. Siellä ei pakolaisen päätä silitetä. Henki lähtee kun pääsee maankamaralle.
Siellä se joutuukin nussimaan muuleja ja lampaita ennen syöntiä.
No ei todellakaan. Mitä pahaa ne eläimet on tehnyt. Tuollainen roikkumaan kikkelistä torille. Kaikki nuo raiskaajat pitäisi salvaa.
SIPILÄN KETKUPORUKAN OPERAATIO
Onko Päivi Lipponen jo julkaissut
älä palauta somalia somaliaan ellei mene vain lomalle
- adressinsa
KAI YMMÄRRÄTTE ETTÄ KYSEESSÄ ON PELKKÄ HUIJAUSUUTINEN JOTA KUKKAHATTUTOIMITTAJAT LEVITTÄVÄT JOTTA VOIDAAN SANOA ETTÄ MEHÄN EMME RAISKAAJIA HYVÄKSY
JA RYNTÄÄVÄT MAMUTTAMAAN JOLLOIN NIIDEN JOUKOSSA TULEE TAAS TILASTOLLISESTI TIETTY MÄÄRÄ SOPEUTUMATTOMIA RIKOLLISIA
JOLLOIN SANOTAAN ETTÄ TEKEE NE SUOMALAISETKIN
JA MIKÄÄN EI MUUTU PAITSI LÄSSY LISÄÄNTYY
Se mies ei saa olla irti enää.