LAURI LYLY

AY-politiikko Lauri Lyly on puoluekannaltaan sosialidemokraatti.

Lyly on toiminut ay-liikkeessä aktiivisesti 1970-luvulta lähtien. Vuosina 1976–1989 hän työskenteli Imatran Voiman palveluksessa ja oli 1982–1989 Loviisan ydinvoimalan pääluottamusmies. Vuonna 1989 Lyly siirtyi Sähköalojen ammattiliiton sopimussihteeriksi, ja vuonna 1997 hänet valittiin liittonsa puheenjohtajaksi.

Vuosina 1977–1988 hänellä oli monia luottamustehtäviä SDP:n paikallis- ja alueorganizaatioissa. Lyly kuului Loviisan kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen 1984–1988. Hän oli myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa 1987 ja presidentin valitsijamiesvaaleissa 1988.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Lyly
8101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei päässyt eduskuntaan. Mitä se kertoo kansan omasta tahdosta?
AY:n agitoinnilla ja rahoituksella sääliäänillä Rinnekin juuri ja juuri valittiin. Äänimäärä puolet JUTAN äänistä. Myös AY-Rinteen 3. armas puoliso yritti eduskuntaan, mutta kaikkeen ei AY-tukikaan riittänyt. Näin Lylynkin tapauksessa.

Äänestä

Lauri on Tyly! (Lyly = pätkä eli lyhyt) Haluaa mielellään tukea Hki Pridea muttei samaistua hallitusohjelmaan!
Suositteliein sitä isohammasta myös suu- eli hammashygienistille menoon!

Äänestä

Jauppen!

Äänestä

Lyly ajaa yhteiskunna samaan tilaan kun Ahonen paperiteollisuuden . Jos demarit eivät pääse Sipilän hallitukseen . Minulla on sisäpiirin aavistus !

Äänestä

Mukava pummin ura. Loisinut koko elämänsä palkansaajien verovaroilla.

Äänestä

Lyly peräänkuuluttaa hallitukselta nuorten työllistämiseksi ammattitaidon kasvattamista, siis osaamista. Mutta kun se tosiasia on, joitain nuoria ei ala kiinnosta jota he opiskelevat, osa nuorista on taas kiinnostuneita valitsemastaan alasta. Nuorten suusta olen kuullut, ammattikoulussa ei enää opeteta kunnolla, parhaiten ovat työllistyneet oppisopimuksella kouluttautumalla työpaikalla. Siellä on näytön paikka ja motivoituneet ovat saaneet hyvin töitä.
Eiköhän tässäkin asiassa kodin kasvatuksella ole jokin merkitys. Ei työnantajaa voi syyttää, jos nuori halua ei "kehtaa" kehittyä työssään. Parhaassa tapauksessa vanhemmat haukkuu työnantajan, mikä siinä meidän pikku mussukassa on vikana, kun koeajalla sai lähtöpassit. Toiset nuoret osaavat ajatella omilla aivoillaan, kun tekee työnsä hyvin, töitä on ja työpaikka säilyy. Lylynkin olisi tämä hyvä ymmärtää. Kyllä irtisanominen on tehtävä helpommaksi, senhän luulisi motivoivan työntekijöitäkin kehittämään ammattitaitoa, kun ei Lylyn Ay liike olekaan siellä puolustamassa tätä "pikku mammaulin mussukkaa". Kyllä työllisyys paranee ja samoin osaamisen taso paranee, kun irtisanomissuoja murretaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RedFiles kirjoitti:

AY-politiikko Lauri Lyly on puoluekannaltaan sosialidemokraatti.

Lyly on toiminut ay-liikkeessä aktiivisesti 1970-luvulta lähtien. Vuosina 1976–1989 hän työskenteli Imatran Voiman palveluksessa ja oli 1982–1989 Loviisan ydinvoimalan pääluottamusmies. Vuonna 1989 Lyly siirtyi Sähköalojen ammattiliiton sopimussihteeriksi, ja vuonna 1997 hänet valittiin liittonsa puheenjohtajaksi.

Vuosina 1977–1988 hänellä oli monia luottamustehtäviä SDP:n paikallis- ja alueorganizaatioissa. Lyly kuului Loviisan kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen 1984–1988. Hän oli myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa 1987 ja presidentin valitsijamiesvaaleissa 1988.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Lyly

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu