Miksei SDP mennyt hallitukseen?

pettynyt_jäsen

Olen todella pettynyt SDP:n päätökseen olla menemättä hallitukseen. SDP olisi riittävällä yhteistyöhalulla voinut vaihtaa Suomen tulevaksi hallituspohjaksi peruspunamullan, jossa kokoomus ei olisi ollut mukana. Kokoomuksen vaikutuksesta tuleva hallituspolitiikka on paljon oikeistolaisempaa, kuin olisi ollut peruspunamullassa.

Tämä oli tarjouskilpailu, jossa kokoomuksella oli enemmän annettavaa, enemmän halua kompromisseihin, enemmän kiinnostusta yhteistyöhön. Meidän olisi vain pitänyt tarjota enemmän, neuvotella lisää, antaa periksi lisää saadaksemme jotain muuta vastineeksi!

Miten voimme edistää työväen asemaa jäädä pois hallituksesta? Olimme viime hallituksessakin, ja saimme sentään hilattua joitakin asioita haluamaamme suuntaan. Niin olisi nytkin pitänyt tehdä.

En nyt vielä ole miettinyt eroa puolueesta, mutta ensimmäistä kertaa tulee harkintaan. Ottaa päähän aika rankasti, ja tällä kertaa ei haittaa, jos nämä palstoilla pyörivät trollit saavat tästä aineksia. Olen saamassa tarpeekseni, ahdistuneet ajatukset pyörivät päässäni, ja haluan vain avautua.

22

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryhtiliike

      sdp ON IKUINEN TAKINKÄÄNTÄJÄ, JOTA EI OTETA JARRUKSI.

    • punalippu

      Kyllä tämä tästä. PS ei vasemmistopuolueena kykene yhteistyöhön oikeistolaisen kokoomuksen kanssa, hallitus kaatuu, ja saadaan uudet vaalit. Niissä vaaleissa keskustellaan erityisesti taloudesta, joka johti edellisen hallituksen kaatumiseen. Silloin on SDP:n mahdollisuus. Seuraava hallitus on todennäköisimmin peruspunamulta.

      Demarien pitää nyt vain ankarasti tsempata ja muistaa, että kannatuksen perusta ovat tavalliset työtätekevät suomalaiset.

      • SeAitoSorbus-555

        Talous lähtee nyt nousuun ja työttömyys alenee. Se on myrkkyä demareille, eli demarien kannatus pienenee mhös oppositiossa. Ghötgömät eivät äänestä demareita koskaan, oli niitä 1 tai miljoona.


      • punalippu
        SeAitoSorbus-555 kirjoitti:

        Talous lähtee nyt nousuun ja työttömyys alenee. Se on myrkkyä demareille, eli demarien kannatus pienenee mhös oppositiossa. Ghötgömät eivät äänestä demareita koskaan, oli niitä 1 tai miljoona.

        Älä unta näe. Teki Suomen hallitus ihan mitä tahansa, niin kansainvälinen taloustilanne johtaa syvenevään lamaan joka tapauksessa.


    • tennari

      SDP:tä ei OTETTU hallitukseen. Edellinen kausi jo osoitti mikä jarrumies Rinne ja koko SDP porukka on. Kokoajan vaan vastustetaan kaikkea mikä eteen tulee. Ja muutenkin viimeiset 20 vuotta ovat näyttäneet, että SAK:n 60-lukulainen jarruttelu vie Suomen tuhoon, ja työläisiltä työpaikat! Kansa alkaa ymmärtää missä mennään.

      • ahto

        Kerropa nyt, mitä SDP vastusteli viime hallituksessa? SDP myöntyi lähes kaikkeen, mitä kokoomus halusi, ihan vain sovun säilyttämiseksi. Jos hallitusneuvotteluista lähtien SDP tahtoi ennen kaikkea sopua.


      • haip

        Jos olet todella sitä mieltä, että SDP myöntyi kaikkeen, niin eihän se kovin hyvää sekään kertoisi tuosta puolueesta. Jo hallitukseen meno oli takinkääntö.


      • kyllästymäisillään
        ahto kirjoitti:

        Kerropa nyt, mitä SDP vastusteli viime hallituksessa? SDP myöntyi lähes kaikkeen, mitä kokoomus halusi, ihan vain sovun säilyttämiseksi. Jos hallitusneuvotteluista lähtien SDP tahtoi ennen kaikkea sopua.

        Toisille SDP:n äänestäjille juuri tämä piirre, halukkuus mielistellä kokoomuksen porvaripolitiikkaa oli viimeinen niitti. Toiset päin vastoin valittavat, että SDP oli hallituksessa jarruna.

        No, nyt ei ole kumpaakaan. Nyt on annettu kaikki valta muille. Onko hyvä? Ai ei vai?


    • NäinoN--

      SDP törmäsi siltarumpupolitiikan muuriin.

      Pisararata taisi olla se viimeinen niitti Demareiden arkkuun.

      • vielädemu25

        Eikös kokkarit sen pisararadan blokanneet!? Nyt se kuitenkin ajetaan suurena työllistämishankkeena läpi ja pisteet ropisevat hallituksen ja kokkareiden laariin! Se on pelin politiikkaa, sanoi setä Vennamo aikoinaan.


      • jHGFDTYGHJ
        vielädemu25 kirjoitti:

        Eikös kokkarit sen pisararadan blokanneet!? Nyt se kuitenkin ajetaan suurena työllistämishankkeena läpi ja pisteet ropisevat hallituksen ja kokkareiden laariin! Se on pelin politiikkaa, sanoi setä Vennamo aikoinaan.

        Pisararata on haudattu,

        Nyt ei ole hallituksessa yhtään puluetta joka sitä ajaisi.

        Eilen muka taas tulki "tutkimus" jossa se pääkaupunkiseudun pitkä siltarumpu muka hyödyttäisi koko maata? Sattui vain pikku kämmi tuossa tuloksen julkaisussa. Kirjoitusvirhe.

        Virhe oikeustuna lopputulos on tämä.
        -jossa se pääkaupunkiseudun pitkä siltarumpu köydyttäisi koko maata.

        Miljardi pääkaupunkiseudun kilometrien mittaiseen siltarumpuun todella tarkoittaisi miljardin leikkausta muualta maasta ja muista kuluista. Se 8 miljardin sopeutus muuttuisikin 9 miljardin sopeutukseksi. Tuossa on jo mukana Kokoomuksen isotuloisten veronalennussopeutus, joka on myös haudattu.

        Eli palataan tkaisin siihen valtionvarainministeriön 6 miljardin sopeutukseen.


    • ettäniin

      Ihmellistä miksi demarit kävi koko ajan vielä menneitä eduskuntavaaleja. ei olleet oikein kartalla kun olisi pitänyt vastata Sipilän kysymyksiin. Koko ajan esitettiin vain vaatimuksia vaikkei oltu nähty edes hallitus ohjelmaa, ei osattu toimia, keskenään kinasteltiin, luultiin olevan niin tärkeitä, kokoomus osasi toimia.

    • Rinnetakariviinjaulos

      Sdp Rinteen johdolla ei kelvannut hallitukseen. Urpilaisen johdolla vaalitulos olisi ollut paljon ja parempi ja mahdollisuudet päästä hallitukseen paremmat osaavamman ja luotettavamman Urpilaisen johdolla. Rinne rikkonut kaiken ja karkotti äänestäjät.

    • 10000

      Tyhmiä kyselette, jos SDP on hallituksessa niin ne sanoo aina, ettei työntekijöiltä voi leikata ja Sipilän pitäis leikata sitten tuottajilta ja työnantajilta.

      Kokoomus törmäs siihen ongelmaan jo edellises hallituksessa.

    • vituttaaaa

      Koska demarit eivät kyenneet keskisuuriin kompromisseihin, joita hallituksia muodostettaessa aina täytyy tehdä, niin eivät saaneet vastineeksi suuria etuja, kuten koko hallitusohjelman kääntymisen selvästi vasemmalle. PS olisi suostunut mielellään vasemmistolaisempaa talouspolitiikkaa ajavaan perus-punamultaan. Totta kai ne nyt sanovat, että toteutuva hallituskokoonpano on paras mahdollinen, koska pitäähän heidän olla sille lojaali.

      Jättäytyminen hallituksesta oli historiallinen virhe. Olitte ensin mukana kokoomushallituksessa, joka sekin oli jo räikeä virhe, ja nyt kun olisitte saaneet vasemmistolaisemman hallituksen ilman kokkareita, niin ette halunneet. Miksi jättäydyitte pois nyt, kun olitte saamaisillanne paremman hallituspohjan, ettekä silloin 2011, kun muodostettiin Suomen historian toistaiseksi huonointa hallitusta?

      Varsinkin PS joutuu nyt peitellyn vastentahtoisesti sovittelemaan kantojaan kokoomuksen porvarien kanssa. He sentään yrittävät kantaa vastuuta Suomen tulevaisuudesta, ja saada vaikeassa tilanteessa aikaan sen, mitä voivat.

      • rinneTöpeksijä

        Sipilä ei huolinut Rinteen SDP ta hallitus neuvotteluihin! Persujen kortit katsotaan ensin. Sipilä teki oikeita päätöksiä. Rinteen änkytys ja asioista pihalla olo ovat rasittavaa kuunneltavaa,Hägglundin puhuu vaikeasti. Virheet uhoaa muka vaali voitolla,hah,oli onnekas vain vaalipiiri muutosten takia.


      • näppäimetsotkee

        Siis Haglund RKP pj.


    • Intti_Ranne

      Demarit tekevät sitä mistä syyttivät persuja viime vaalien jälkeen -pakoilevat hallitusvastuuta.

      He olisivat voineet päättää suostua talouden parantamiseen johtaviin toimiin, mutta yhteistyö erityisesti Kokoomuksen kanssa ei sopinut sen jälkeen, kun demarit käyttivät ison osan viime hallituskautta yhteistyön vaikeuttamiseen Kokoomuksen kanssa.

      • Kyllähän demarit Rinteen johdolla ajoivat itsensä miinaan. Kaikille tuli aivan selväksi Rinteen tultua Urpilaisen paikalle mistä on kysymys. Ei kulunut päivää, etteikö Rinne olisi luvannut jotain kansalle ja ärsyttänyt muita hallituskumppaneita. Sittenpä Rinne vieläpä ärsyyntyneenä sanoi, että Kokoomus ei käy hallituskumppaniksi.

        Rinteen toilailu oli sitä luokkaa, että luottamusta Rinteeseen ei ollut enää juuri kenelläkään. Ei kukaan kokoa kaverijoukkoon pettureita vapaaehtoisesti.

        SDP on rummuttanut oppositiossa aina leimallisen vasemmistolaista politiikkaa. hallituksessa meno on ollut aina monta astetta oikeistolaisempaa eikä tämä johdu vain kompromissien teosta. Minusta se johtuu siitä, että SDP rummuttaa ja lupaa oppositiossa ja muuten asioita, joita tietää ettei pysty tai voi toteuttaa. Siitä johtuu joidenkin pettymys SDP:n "oikeistolaiseen politiikkaan". Jos SDP olisi toiminut hallituksessa siten kuin se lupailee oppositiossa, Suomi olisi paljon lähempänä Kreikan tilaa.


    • 3333

      PS ei tule toimeen Kokoomuksen kanssa! Hallitus kaatuu pian, jos se edes saadaan pystyyn. Sitten tulee peruspunamulta, ja porvarit kaadetaan lopullisesti historian roskakoriin.

      • ensivaalienjälkeen

        Vaihtakaa se Rinne ensin johonkin järki-ihmiseen, sitten voitte alkaa haaveilla hallituksesta


    • tuottavaa-työtä

      Demarit halusivat jatkaa samalla linjalla eikä huomanneet,ettei se nyt
      enää käy kun pian ei ole mitään jaettavaa.
      Rinne keksi vielä ruveta vaatimaan samapalkkaisuutta,joten kuntien
      ja valtion palkkoja olisi taas kerran ruvettu nostamaan.
      Vai kuvitteleeko joku,että miehet alentaisivat palkkoja.
      Yksityinen sektori on henkitoreissaan jo nyt,miten se pystyisi siihen vastaamaan ja tuottamaan yhä enempi veroeuroja.
      Pitäisi joskus keskittyä siihen mistä se jaettava tulee.Se ei tule
      julkiselta sektorilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      969
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      788
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      101
      542
    7. 78
      541
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      538
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      517
    Aihe