Eija Kourimo palasi takaisin Luterilaisiin

Sanamies

Laitan tähän Eija Kourimon kirjoituksen joka on Concordia lehdessä.


Nimeni on Eija Kourimo, entinen iskelmälaulaja 20 vuoden ajalta. Sain oppia tuntemaan Jeesuksen n.4 vuotta sitten. En halunnut jatkaa entistä uraani, vaan sain kiertää laulamassa hengellisiä lauluja. Nopeasti törmäsin myös ns. vapaiden suuntien edustajiin. Olin aivan vihreä kaikista asioista, kun minulle näytettiin muutamaa Raamatun jaetta (mm. MARK.16:16 joka uskoo ja kastetaa) ym.

Ajattelin noiden pitkään uskossa olleiden tietävän asiat paremmin , ja niin päädyin itsekin uudesti kasteelle. olen koko 3 vuoden ajan voinut todella huonosti näissä seurakunnissa. Olen monesti kokenut itseni huonoksi uskovaksi, kun en ole saanut niitä valtavia kokemuksia kuin monet muut. Kielilläpuhumiset, näyt ja muunlaiset hurmos oli minulle vierasta. Kovaääninen ylistys ja kielillä rukoileminen sai välillä aikaan jopa paniikinomaisia ahdistuksen tunteita.

Nyt olen saanut oppia ja Raamattu on avautunut minulle aivan uudella tavalla. Olen uudesti kasteeni syntinä tunnustanut ja eronnut helluntaiseurakunnasta. Olen saanut palata lapsuuteni kasteen armoon ja ehtoollinenkin on minulle kirkastunut todelliseksi Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi syntiemme anteeksisaamiseksi. Tämä ei ole kuitenkaan käynyt kivutta. En olekkaan saanut lähteä tästä porukasta rauhassa. Minua on ojennettu tavalla tai toisella. Välillä on tuntunut, että tarkoitus pyhittää keinot.

Toivoisin, että lehtenne olisi kiinostunut kirjoittamaan muille varoitukseksi ja opiksi minun tarinani. Haluaisin myös, että seurakunnat antaisivat selkeää opetusta sakramenteista, ettei niiden ihmisten, joita Jumala puhuttelee, tarvitsisi mennä suuressa hengellisessä nälässä väärien oppien tielle.

5

3962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanamies

      En ole Voitto enkä Arto.

    • Sanamies

      En ole Voitto enkä Arto.

    • Anonyymi

      Kiitos Eija upeista tulkinnoista lauluissasi, Olen särkynyt saviruukku ym. Terveisin Martti Lapista!

    • Ihmettelen suuresti miten voi palata kasteen armoon ? Ei sellaista kuin kasteen armo löydy Raamatusta siellä on vain Kristuksen armo. Tärkeintä on että henkilökohtaisesti tuntee Jeesuksen omana vapahtajanaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      207
      5169
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      21
      1886
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      64
      1654
    4. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      11
      1581
    5. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1537
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      54
      1234
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      97
      1098
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      312
      1012
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      955
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      890
    Aihe