Cameron on luvannut EU äänestyksen Britanniassa, jos pääsee pääministeriksi. Nyt kun hän voitti vaalit niin EU:ssa pysymisestä tulee kansanäänestys. Koska Cameron sai suurimman osan 2/3 äänistä ja muut 1/3 on todennäköistä, että Britit eroaa EU:sta.
Se oli sitten siinä.
Se oli sitten siinä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No jos ei eroa niin ainakin saavat kaikki vaatimuksensa mm alet vuosimaksuista läpi. Merkel ei ota riskiä, että enkut eroo eu:sta vaan puoltaa kaikkia enkkujen vaatimuksia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050819650871_ul.shtml
Merkelin mamma-huolenpito alkaa hipoa sfäärejä. Todella kuvottavaa touhua tehdä päätöksiä muiden puolesta. Pitäköön nyt huolen itsestään. Sitäkin ihmettelin, miten se taas kerran joustaa ja lipsuu Putinin juhlista ja antavat julkilausumia, että ovat eri mieltä Krimin kaappaamisesta. Eikö nyt ole mitään järkeä olla tekemättä yhteistyötä sellaisen kanssa, joka ei noudata mitään sääntöjä. Mitä vielä "hullu akka" ja mamma-politikointi, menee ja vanutupottelee joka ikiselle rintamalle, missä voi olla jopa kyseenalaista liikkua. Hän lähti mm. taannoin Kreikassa, käymään, kun siellä oli melkoinen kurinpidollinen kaaos menossa, taisi olla 2012 talouskriisi.
Saksan entiset johtajat ovat historian näkökulmasta tehneet pahoja mokia. Itä-saksalaissyntyinen osaa pelata venäläisten kanssa ja säilyttää välejä, vaikka pitäisi olla suora ja osoittaa vastenmielisyys. Yleensä perheessäkin lapset, joille annetaan aina periksi, saavat erityisaseman ja jatkossakin ovat tottuneet saamaan konfliktit periksi. Tämä voi olla suora seuraus, Merkelin hyväntahtoisesta hyssyttelystä. Ainakin minulle tuli mieleen, että Merkelin touhu voi olla kurittoman pelin jatkamista myös EU:n ulkopuolelle, niin kuin se oli kun rouva alkoi lipsua euron pelastamisen nimissä Maastrichtin sopimuksesta.
Pahaa tässä hommassa on, ettei näillä johtajilla ole mitään herraa itsellään, niitä ei kukaan saa nalkkiin näistä vääristä päätöksistä, eikä niitä eroteta, kansa näkee vain sosiaalisuuden ja pehmoilun hyvät puolet ymmärtämättä, mihin se johtaa talouden pidossa.
Koska Merkel ei ole mikään taloustieteilijä minua ainakin ärsyttää ja kuvottaa poliittinen päätös talousasioissa, koska se pilaa ja korruptoi jatkossa koko systemiin alhaalta ylös, sen kitkeminen voi olla mahdotonta enää kaiken lipsumisen jälkeen. Nainen on typerys, vaikka olisi kuinka päämäärätietoinen tahansa, Schäuble on ollut suorempi eikä ole elätellyt haavekuvia.
Vai kansanäänestys.
Typerykset ihmettelevät kun ääntenlaskun jälkeen EU:ssa pysymisen kannatus on lähes 60%.
Olisipa meillä Cameronin vertainen pääministeri joka uhkailisi erolla ,mutta Suomi on mallioppilas tyhmyydessään. Nyt jo maksamme miljoona euroa Brittien EU maksuja.EU on Suomen tuho.
nyt vihdoinki tulee kunnon hall8tuksen,,,,moneen vuoteen,,,,kreikan rahastamisesta tehdään lopun,,,,sitä kansa odottaa uudesta v,v,ministerista,,,,
ja kaikki(ei vain armeja)tulee laulamaan,,,,
JA SE SOIni,,,,JA SE SOIni!
tarkastelka historian,,,,,niin monta liitoja on yritetty eri valtioiden välillä,,,yksikään ei ole kovin pitkään onnistunut,,,,,se että saksalainen sotilas mene antamaan elämänsa latvian puolll....tai espanian,, kreikan puol,,,se on yksin pahimmista
harhoista,,,,ei muuta kuin eu-lla sateenkarilipun obambi kuvalla,,,,
saksassa niin kutsutaan amerik,presid,
Perinteiset "EU-natsit" ovat nousseet takajaloilleen, kuin karhut.
Ex-EU Head Barroso Says Cameron Win Gives Him Greater Authority
http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-05-11/ex-eu-head-barroso-says-cameron-win-gives-him-greater-authority
Iso-Britannian vaalitulos viidessä sekunnissa.
http://www.bloomberg.com/news/data/2015-05-08/this-is-how-the-u-k-election-happened
Täältä kommenteista löytyi väite, että Kreikan kesäkauden matkailusta tulee 55 miljardin euron tulot. Niitä sitten ei veroteta, että silleen.
Germany Gives Greece Grexit Referendum Greenlight
Tyler Durden's picture
Submitted by Tyler Durden on 05/11/2015 09:13 -0400
http://www.zerohedge.com/news/2015-05-11/germany-gives-greece-grexit-referendum-greenlight
Tässä yhden pankin/tutkimuskeskuksen mainosjuttu, mutta tieto tulevasta, poksahtavasta kuplasta voi pitää paikkansa. Suomi mm. olisi eniten velkaantuneiden (negatiivisten bondien tms. velka) joukossa.
The ECB is Attempting to Corner the Bond Market… Buckle Up
Phoenix Capital Research's picture
Submitted by Phoenix Capital Research on 05/11/2015 17:40 -0400
http://www.zerohedge.com/news/2015-05-11/ecb-attempting-corner-bond-market…-buckle