Jeesus pelastaa

Jokainen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Ainostaan Pyhästä Hengestä ihminen voi sano: "Jeesus olkoon Herra". Parannuksen tekeminen on sitä, että ihminen menee asioineen Golgatan keskimmäiselle ristille. Ja uskoo Jeesuksen veren hintaan pelastuksekseen. Muuta tietä syntikurjalla ihmisellä ei ole pelastukseen, kuin tätä kautta parannuksen tekeminen omista tekosistaan. Ja pyhitys mielenmuutoksen kautta niin, että tekojen hedelmät ovat sovitetulle ja pelastetulle persoonalle soveliaita. Uskomalla Herraan Jeesukseen ihminen pelastuu synnin palkasta.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jes just näin. On ihanaa olla parannuksen tiellä ja on ihmeellistä huomata kuinka vanha ihmishirviö on muuttunut ajatuksiltaan lempeeksi. Siunausta elämääsi:)

Äänestä

Joutavaa höhläämistä. Kukaan ei pysty olemaan täydellinen ihminen. Kukaan ihmisen ulkopuolelta ei häntä muuta. Jokaisen tulee pyrkiä elämään siten ettei sorra toista ihmistä. Se vaikeaa mutta mahdollista. Pitää tuntea huolenpitoa lähimmäisistä eikä olla leikkaamassa työttömän toimeentulotukea eikä tehdä muutakaan pahaa.

Äänestä

Juuri se rakkaus lähimmäistä kohtaan on yksi suurimpia juttuja mistä tunnistaa Jeesukseen uskovan ihmisen. Yksikään ei ole elänyt synnittömänä uskoontulon jälkeen. Sillä pieni väärä ajatuskin on syntiä. Mutta Jeesus katta kaiken ja se anteeksianto on ihan jokapäiväistä. En tarkoita kuitenkaan sitä että uskoontulon jälkeen teemme syntiä vapaasti niinkuin ennen, silloin ei ole uskonratkasua tosissaan tehnyt eikä semmonen ihminen edes mieti mikä on oikein ja mikä väärin.

Äänestä
  • Lähimäisenrakkaus ei tarvitse jeesuksia. Se on turhaa jeesustelua. Kristityt ovat yhtä samanlaisia jeesusteluistaan riippumatta. Tunnen montakin hyvää kristittyä työkavereissani. He toimivat luottamusmiehinä ja ammattiliitoissa ja huolehtivat suuren joukon lähimmäisten asioista. Yhtä monta kristittyä verijeesuksineen ja syntioppeineen ovat perin kelvottomia ihmisiä, ilkeitä, väkivaltaisia, ylimielisiä ym.
    Tehkää työtä ja toimikaa, koska kerran ihmiselle on rakentunut pää aivoineen. Jos työnantaja sorsii työtoveria, auttakaa sorrettua. Pelkät sanat ovat tyhjä tynnyri, tabula rasa. Teot tekevät adjektiivit eläviksi.

    Äänestä

Minä en ole tehnyt syntiä koskaan. Älä siis yleistä.

Äänestä

Siinä ei lue Jokainen tekee syntiä ja on Jumalan kirkkautta vailla. Vaan siinä lukee Jokainen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Suuri ero ja niin voimme sanoa että uskova ei tee syntiä eikä voikkaan koska hänen mieli on Kristuxen mieli.

Äänestä

"Jeesus pelastaa syntisen". Entä uhri?
Työntekijä vanhenee ja työtahti vähenee. Työnantaja heittää ukon pihalle ja palkkaa nuoren tilalle. Syntinen tekee aina jotain "pahaa" toiselle. Jeesus pelastaa syntisen. Entä uhri? Uhrinko tulisi rukoilla syntiä tehneen puolesta ts. alistua. Tulisiko kärsineen tehdä pahaa tekijälleen, jolloin hänkin pelastuisi. Syntioppiko tähtää siihen että vahinkoa kärsineen tulee aina alistua.
Käsitättekö, mihin syntioppi tähtää. Eikö nimenomaan alistamiseen. Syntioppi on itse suuri synti ja sen laatijat suuria konnia. Eikö totta? Uskonjärjestössä johtajat alistavat riviuskovat maksamaan kiltisti jäsenveron siitä että johtajat opettavat rikollista syntioppia.
Auttakaa lähimmäistä. Älkää kysykö niiden maailmankatsomusta. Älkää vaatiko heitä ryhtymään syntisiksi. Tehkää yhdessä asioita. Olkaa aina sorretun puolella.

Äänestä
  • Sulla on monesti hyvin hallussa miten asiat menee ja just tolleen asia on. Syntioppi on perceleestä ja pahin on kun julistetaan armoa niille uskonpolosia jotka luule olevansa matkalla Taivaaseen vaikka tulis tehdä parannuxeen..

    Äänestä

Synnissä ei käsitellä lainkaan uhria.

Äänestä

Paljon puhetta niiltä jotka ei ole kokenut sitä uudestisyntymistä kun Jeesus muuttaa mielen. Ei sitä silloin ymmärrä, en minäkään ymmärtänyt. Jeesus rakastaa suakin ja et häviä mitään kun annat elämäsi hänelle.

Äänestä
  • Uudestisyntynyt vasta suuri syntinen on. Mistä hän luopuu?
    Hän luopuu sorretun puolustamisesta, ei toimi sodanvastaisissa liikkeissä, kieltäytyy ammattiliitoista vaikka ottaa sen hankkimat työehdot, antaa luonnon saastua. Hän ryhtyy saarnaamaan lähimmäisenrakkaudesta vaikka on juuri luopunut siitä. Hän väittää että Jeesus vie taivaaseen.
    Eihän taivaassa kukaan tarvitse apua. Siellä on kaikki valmista. Täällä ainutkertaisessa elämässä lähimmäiset tarvitsevat tukea ja huolenpitoa. Täällä pitää toimia nato- ja muita sotaliittoja vastaan, sotaa vastaan kaikkineen. Tulee toimia eikä soittaa suutaan.
    Uudestisyntynyt vänkää esivallasta Jumalan asettamana vaikka se tekisi mitä vääryyksiä tahansa. Uudestisyntyneen suurin synti on lähimmäisen unohtamisen synti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GolgatanRisti kirjoitti:

Jokainen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Ainostaan Pyhästä Hengestä ihminen voi sano: "Jeesus olkoon Herra". Parannuksen tekeminen on sitä, että ihminen menee asioineen Golgatan keskimmäiselle ristille. Ja uskoo Jeesuksen veren hintaan pelastuksekseen. Muuta tietä syntikurjalla ihmisellä ei ole pelastukseen, kuin tätä kautta parannuksen tekeminen omista tekosistaan. Ja pyhitys mielenmuutoksen kautta niin, että tekojen hedelmät ovat sovitetulle ja pelastetulle persoonalle soveliaita. Uskomalla Herraan Jeesukseen ihminen pelastuu synnin palkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu