Mitä jos voisit palata ajassa taaksepäin?

Mitä tekisit toisin? Olisitko ollut kiltti ja ollut aukaisematta kirjan sivuja, joista on nyt revitty pala, ihan jokaisesta.
1574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aloita vastaamalla itse, koska tiedät tasan tarkkaan ja yksin, millaista tilannetta ajattelet. Mitä jos voisit palata ajassa taaksepäin, mitä tekisit toisin?

Äänestä
  • Mä kysyin ensin.

    Äänestä

  • Kirjansivut kirjoitti:

    Mä kysyin ensin.

    Mun elämäni kirjassa ei ole sivuja, joista on revitty pala, ihan jokaisesta.

    Äänestä

Rakastelisin häntä.

Äänestä

Menisin takaisin siihen vuoteen, minkä vuoksi nyt olen tässä, ja valitsisin toisin.

Äänestä

Olisin vaan hiljaa, tekemättä mitään.

Äänestä

En enää mitään.

Äänestä

(Menisin kirjan viereen nukkumaan ja odottaisin salamaviisastumista.)

Äänestä

En ole menneisyydessä eläjä tuossa mielessä ja jos olisin uudestaan ajassa taaksepäin, menisin varmaankin ihan samoja sivuja pitkin kuitenkin.

Oman elämäni kirja on tehty luettavaksi ja kaikella on ollut tarkoituksensa. Ne sivut on säilyneet ehjinä, vaikka jokunen sivu on tuhriintunut kyynelistä niin että mustekin on levinnyt, ja jonkun sivun olisin sillä hetkellä halunnut repiä irti.

Tällä hetkellä katselen niitäkin sivuja ja silloista minääni ymmärtäen. Niidenkin sivujen lukeminen on tehnyt minusta eri ihmisen, kuin mitä olin silloin, kun avasin tämän menossa olevan opukseni. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea elämällä onkaan minulle vielä tarjolla :).

Äänestä

En olisi, en olisi pystynyt enkä pystyisi uudestaankaan. Liian utelias näkemään mitä on seuraavalla aukeamalla. Olen kuin 500 vuotta vanha arvokirja; paljon luettu ja repaleinen, mutta ehkä jotain oppinut sisällöstäkin

Äänestä

Jättäisin kertomatta tunteeni hänelle.

Äänestä

Hyvä on, olisin sulkenut silmäni katseelta. Eiköhän vuodet sen jo ole osoittanut.

Äänestä

Olisin ollut rohkeampi ja vietellyt hänet. Harrastanut seksiä kuin viimeistä päivää tietäen kuitenkin että jossain odottaa joku parempi. Olisin vaihtanut hänet rikkaampaan. Meidän välinen rakkaus olisi kuollut. Olisimme nyt vain ystäviä. Turhautuneena päivänä olisin soittanut hänelle ja ehkä olisimme toistaneet historiaamme. Olisin onneton.

Äänestä
  • Ekstaasipilleri vastaan mannapuuro. Valitsen mannapuuron.

    Äänestä

Mikään ei muuttuisi. Jättäisin kirjan avaamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirjansivut kirjoitti:

Mitä tekisit toisin? Olisitko ollut kiltti ja ollut aukaisematta kirjan sivuja, joista on nyt revitty pala, ihan jokaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu