Johanneksen evankeliumin alun väärennös

Jehovan todistajien oma Raamatun käännös, "Pyhä Raamattu - Uuden maailman käännös" kääntää jakeen Joh 1:1 kreikan kielisestä lähdetekstistä näin:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala."
("In the beginning was the Word, and the Word was with God, and the Word was a god.")

Tällaisia mielipiteitä kyseinen käännös on herättänyt kreikan kielen asiantuntijoissa:

"Törkeän harhaanjohtava käännös. Ei ole asiantuntevaa, eikä järkevää kääntää Joh. 1:1 sana oli jumala. Tietämämme mukaan yksikään oppinut ei ole koskaan kääntänyt tätä jaetta niin kuin Jehovan todistajat."
-Tri Julius R. Mantey, tunnettu Uuden testamentin kreikan kielioppikäsikirjan laatija (A Manual Grammar on the New Testament).

"On pakko sanoa varsin suoraan, että mikäli Jehovan todistajat ottavat tämän käännöksen tosissaan, he ovat polyteistejä... Sellainen käännös on hirvittävä ja virheellinen."
-Bruce M. Metzger, Uuden testamentin kielen ja kirjallisuuden professori, Princetonin Teologinen Seminaari.

"Areiolaiset amatöörikieliopintutkijat tekevät ison asian määräävän artikkelin puuttumisesta Jumala sanan edessä lauseessa Ja Sana oli Jumala. Substantiivien artikkelittomuus on yleistä predikaattirakenteessa. Käännös jumala (a god) ei ole millään tavoin puolustettavissa."
-Professori F.F. Bruce

"Tämä lahko vääristää totuutta tarkoituksellisesti. Sen voi nähdä heidän Uuden maailman käännöksessään. Joh. 1:1 on käännetty: `Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala(a god)`. Tälläinen käännös on kieliopillisesti mahdoton. On täysin selvää, että lahko, joka voi kääntää Uutta testamenttia tällä tavalla on älyllisesti epärehellinen."
-Tri William Barclay, Glasgown Yliopisto.

"Ei ole mitään perusteita kääntää THEOS EN HO LOGOS sanoilla `Sana oli jumala`(a god)... Itse en ole kristitty enkä kolminaisuuteen uskova."
-Tri J. Johnsson, California State University.

"Kreikan kieltä tuntevalle opiskelijalle Joh. 1:1 on vahvin mahdollinen ilmaus Sanan absoluuttisesta jumaluudesta, paljon vahvempi kuin jos artikkelia olisi käytetty. Kreikan kielessä artikkelittomuus kuvailee ja kvalifioi; se korostaa sustantiivin luonnetta ja ominaispiirrettä. Artikkelin käyttö täsmentää ja korostaa henkilöllisyyttä, se osoitta sormella yksilöä. Jos Johannes olisi käyttänyt määräävää artikkelia `Jumala`-sanan kanssa, se olisi merkinnyt sitä, että Sana ja Jumala ovat sama persoona ja näin kieltänyt kolminaisuuden. Käyttäessään Jumala -sanaa ilman artikkelia, se kertoo Sanan luonteesta; Hän on Jumala. Hänen luonnettaan kuvataan sanalla Jumala. Minulla on 40 vuoden kokemus kreikan kielestä enkä ole koskaan kuullut tai lukenut kenestäkään kreikankielen oppineesta, joka olisi samaa mieltä Jt:ien kanssa heidän tavastaan kääntää tämä jae.
-Tri James L. Boyer, Gace Theologigal Seminary, Winona Lahe, Indiana
2655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Onhan niitä muitakin esim. Ap. t. 20:28.

"omalla verellään"

KR. "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.

UM "omansa verellä".

Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on nimittänyt teidät valvojiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti omansa verellä.

Äänestä

Eivät Jehovan todistajat raamattuun usko kuin toissijaisesti. Ensisijaisesti he uskovat sokeasti seuransa johtoa. Kun seura opettaa Raamatun vastaista asiaa, uskoo todistajat seuraa, ei Raamattua.
Esimerkkinä tästä on se, että Raamattu sanoo ettei edes Poika tiedä aikaa, ja silti seura on opettanut monet kerrat lopun tulevan tiettynä vuotena, ja todistajat uskovat vaikka tämä on Raamatun vastaista antaa vuosilukuja.
Pieleen menneitä Harmagedonin tulemisen ennustuksia:
Vuonna 1878 (The Finished Mystery 1917 p. 64-65)
Joskus ennen vuotta 1914 (Thy Kingdom Come 1891-1912 ed. p. 227-228)
Vuonna 1914 (w50 Aug. 1 p. 236-237; w53 July 15 p. 440-441)
Erittäin pian vuoden 1914 jälkeen (Thy Kingdom Come 1913-1927 ed. p. 227-228)
Vuonna 1918 (Totuus on tekevä teidät vapaiksi 1945, s. 348)
Vuonna 1918 (Olkoon Jumala totinen 1960, s. 196)
Vuonna 1918 (You May survive Armageddon Into God's New World 1955, p. 134)
Vuonna 1918 (Vartiotorni 15. lokakuuta 1988 sivu 13)
Vuonna 1918 (Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin s. 192)
Vuoden 1919 jälkeen (Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella 1966, s. 343)
Vuonna 1924 (w24 Jan. 1 p. 11-32; w51 Dec. 15 p. 749)
Vuonna 1925 (Millions Now Living Will Never Die 1920 p. 110)
Pian vuoden 1925 jälkeen (The Way to Paradise 1925 p. 224)
Vuonna 1941 (w41 Sep. 1 p. 265)
Vuonna 1942 (g42 May 27 p. 13)
1914
Vuosi jonka jokainen Jehovan todistaja tietää. Vaikka nykyisin esitetään varhaisten raamatuntutkijoiden odottaneen vain 'suurta mullistusta' tuona vuonna, niin todellisuudessa he odottivat kirjaimellista maailmanloppua, ei mitään vähempää.
1915
Charles Russel ehti muuttaa alkuperäistä ajanlaskuaan vielä vuoden 1914 jälkeen ja lykätä maailmanloppua yhdellä vuodella.
1918
Vuonna 1917 julkaistu ja suuren kohun aikaansaanut kirja Täyttynyt salaisuus lupasi, että vuonna 1918 Jehova tuhoaa kirkot ja miljoonia kristikunnan jäseniä. On mielenkiintoista, että Jehovan todistajien mukaan tähän aikaan Jeesus tuli tarkastamaan maailmaa ja valitsi mm. tämän kirjan hyödyllisen sanoman perusteella Vartiotornin 'uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi'. Tuskin kukaan Täyttyneen salaisuuden todella lukenut menisi väittämään mitään sellaista. Lue kirja oman seurakuntasi kirjastosta.
1925
Seuran toinen presidentti Joseph Rutherford ei halunnut olla pekkaa pahempi. Raamatuntutkijoiden määrä oli romahtanut suuren sodan jälkeen. Monet erosivat ja perustivat itsenäisiä Raamatuntutkijoiden yhdistyksiä, joten tarvittiin jotain palauttamaan innostus. Vuonna 1920 julkaistu kirja Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan ennusti lopun tulevan vuonna 1925. Vaikka niin ei käynyt, Rutherford onnistui ohessa rakennuttamaan itselleen kesäasunnon Kaliforniaan, joka oli tarkoitettu ylösnouseville vanhan ajan ruhtinaille.
1951
Toinen maailmansota ei huipentunutkaan Harmagedonin taisteluun, vaikka monet odottivat niin käyvän. Jotain piti keksiä pikaisesti tilalle. Niinpä 1940-luvun lopulla Vartiotorni käsitteli sitä, että roomalaiset joukot tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 70, 37 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja esitti tämän jälkeen ajatuksen, että myös lopun aika kestää samat 37 vuotta. Yhä uudelleen ja uudelleen vedottiin siihen, että 37 vuotta tulevat täyteen vuonna 1951.
1975
Vartiotornin ajanlaskun mukaan Adamin luomisesta tuli vuonna 1975 kuluneeksi 6 000 vuotta, joten tuhatvuotisen valtakunnan piti myös alkaa silloin. Jos kysyt nykyisiltä todistajilta tästä vuodesta, sinulle vastataan tavallisesti, että Seura ei ikinä sanonut mitään suoranaista ennustusta vuodesta 1975. Olet tervetullut tarkastelemaan asiaa näiden lainausten ja valokopioiden valossa.
2000
Vartiotornin edustajat ovat todenneet julkisuudessa, että vuodella 2000 ei ole mitään eskalotologista (maailman loppuun liittyvää) merkitystä heille. Heidän kirjallisuudessa on kuitenkin toistuvasti painotettu lopun tulevan ennen vuosituhannen vaihdetta.
Tuossapa niitä onkin jo aluksi, ja veikkaan että luettelo tulee vielä jatkumaan useallakin maailmanlopulla..jossain vaiheessa.

Russelin hautakivi on sama, kuin vapaamuurari/illuminati tunnus. Hän ilmaisi hautakivellään, mikä mies hän todellisuudessa on ollut.
Russelin hautakivi, kuin vastaava illuminati symboli, on toinen osa heksagrammia, sen ylöspäin oleva kolmio. Heksagrammi on käytetty merkkii kabbalassa, se onkin tärkeimpiä symboleja okkultismissä.
Vartiotorni-seura kertoo meille Golden Age -lehdessä 26.3.1924 sivulla 387 että "Mizpah" on yhtä kuin "Vartiotorni". Tämä sana esiintyy Raamatussa ainoastaan kerran. Ja "Mizpah" -sanan käyttö vapaamuurarien keskuudessa on mielenkiintoista.

Ja...Tämä kirjailija on paikallistanut maailmasta toistaiseksi neljä vapaamuurareiden osastoa joiden nimenä on Mizpah ja kolme niistä sijaitsee C.T. Russellin alueella eli Pennsylvaniassa. Nämä ovat kaikki York Rite (Royal Arch Mason) -loosheja joihin Russell kuului.
Russellin painotalon alkuperäinen nimi oli Tower Company ja vasta myöhemmin siitä tuli Watch Tower.

Äänestä

"Sana oli Jumala" on myös hieman kyseenalainen, sillä sanajärjestys poikkeaa alkukielestä.

Biblia 1776 kääntää jakeen alkukielen sanajärjestyksen säilyttäen: "Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana."

Nämä ovat eri asioita, vrt. "mänty on puu" pitää paikkansa, mutta "puu on mänty" ei pidä. Esimerkiksi kuusi on puu, joka ei ole mänty.

Äänestä
  • me olemmekin kääntämisessä asiantuntijoiden armoilla, mutta onneksemme he ovat yksimielisiä siitä että lahko on väärentänyt Joh 1:1 -jakeen.
    Tästä on Turusessa kymmenisen kielitieteilijän lausunto, mukana myös agnostikko.

    Mutta seura on myös väärentänyt oppinut Barclayn lausunnon, jossa tämä toteaa lahkon väärennyksen, muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennystä.
    Lue Turusesta, jossa on asiaan lähdeviitteet ja selvitykset

    Äänestä

  • vonGirbbu kirjoitti:

    me olemmekin kääntämisessä asiantuntijoiden armoilla, mutta onneksemme he ovat yksimielisiä siitä että lahko on väärentänyt Joh 1:1 -jakeen.
    Tästä on Turusessa kymmenisen kielitieteilijän lausunto, mukana myös agnostikko.

    Mutta seura on myös väärentänyt oppinut Barclayn lausunnon, jossa tämä toteaa lahkon väärennyksen, muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennystä.
    Lue Turusesta, jossa on asiaan lähdeviitteet ja selvitykset

    Olen kirjoittanut paljonkin jakeesta Joh.1:1, ja tiedän että Jehovan todistajien käännös jakeesta on teknisesti täysin mahdollinen, etenkin kun huomioidaan kreikan kieliopin. Tätä mieltä en ole ainoastaan minä, vaan jopa minua viisammat ihmiset.

    Eräs tuttavani (joka ei ole Jehovan todistaja) on opiskellut koinee-kreikkaa yli 15 vuotta. Hän sanoo että ".... ja Sana oli jumala" on kreikan osalta mahdollinen, vaikkakin se voi johtaa vieraaseen monijumaluuteen. Itse en näe asiaa niin, että se johtaa monijumalisuuteen, sillä Jeesus kutsui itsekin "jumaliksi" niitä ihmisiä, joille Jumalan sana tuli (Joh.10:35) ilman että tarkoitti heidänkin olevan totoisia Jumaia. Jeesus tarkoitti tietenkin ainoastaan sitä, että he joille Jumalan sana tuli, että he ovat "mahtavia" ja "voimallisia", sillä hän käytti "theos"-sanaa adjektiivina eikä substantiivina. Tätä ei voi välttämättä uskalla todeksi uskoa, etenkin jos ei ole tutkinut noiden sanojen etymologiaa tai kuullut siitä puhuttavan.

    Sanalla "theos" on aivan sama merkitys kuin heprean sanalla "el" mikä tarkoittaa kirjaimellisesti "mahtava" ja "voimallinen". Jos kaikki he olisivat meidän ainoa Jumala, joista Raamatussa on käytetty sanoja"el", "elohim" ja "theos", niin meillä olisi silloin yksi Jumala joka olisi käytännössä miljoonia eri yksilöitä, sillä mm. enkeleistä on käytetty noita sanoja. Myös Mooseksesta, Aaronista, mahtavista persoonista, auringosta ja kuusta, ja jopa Satanasta (2.Kor.4:4).

    Koska Jeesus kielsi olevansa Jumala (Joh.5:44, Joh.17:3) niin on täysin helppoa ymmärtää, että se meidän ainoa Jumala on Isä, meidän Isä ja Jeesuksen Isä (Joh.20:17).

    Tuttavani on myös sitä mieltä että viimeinen Jumala-sana jakeessa Joh.1:1 on adjektiivinen, ja että sen voi tulkita niin, että "Sana oli Jumalan kaltainen". Niin ikään, edesmennyt kreikankielen ekspertti, professori ja trinitaari Daniel B. Wallace, kertoo yli tuhatsivuisessa kirjassaan "Greek Grammar Beyond the Basics", että viimeinen "theos"-sana jakeessa voi olla adjektiivinen.

    Syy miksi se on adjektiivin on se, että viimeisen Jumala-sanan edessä ei ole määräistä artikkelia mikä olisi kertonut että kyse on jostain tietystä Jumalasta (engl. "The God"). Koska siinä ei ole määräistä artikkelia (kreik. "ho") niin sen voi kääntää englantilaisittain joko " The word was god", tai "The word was God", tai "The word was a god". Syy miksi Jehovan todistajat eivät siis käytä isoa J-kirjainta viimeisessä Jumala-sanassa johtuu siitä, että he pitävät täysin epäloogisena sellaista ajattelua, että ainoan Jumalan tykönä olisi se meidän ainoa totinen Jumala joka kerran huusti ristillä sille ainoalle totiselle Jumalalle, "Jumalani, "Jumalani". Jehovan todistajien logiikka on siis tässä kohden erittäin onnistunut, sillä Jeesus ei edes koskaan sanonut olevansa Jumala, vaan peräti kielsi sen (Joh.5:44, Joh.17:3).

    Paavali oli vahvasti sitä mieltä, että on olemassa paljon "niin sanottuja jumalia" jotka eivät tittelistä huolimatta ole luonnostaan jumalia (Gal.4:8):

    1.Kor. 8:5 Sillä vaikka olisikin NIIN SANOTTUJA JUMALIA, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja NIITÄ ON PALJON SEMMOISIA JUMALIA ja herroja,
    1.Kor. 8:6 NIIN ON MEILLÄ KUITENKIN AINOASTAAN YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Jeesus ei ole myöskään luonnostaan mikään Jumala, vaan ainoastaan "jumala", eli "mahtava" ja "voimallinen". Raamatusta löytyy siihn ainakin 16 eri syytä miksi näin on. Tutkimustyöni asiata löytyy täältä:
    http://www.jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/157-todisteet-siita-etta-jeesus-ei-ole-luonnostaan-jumala

    Olen kirjoittanut enemmänkin jakeesta Joh.1:1 täällä:
    http://www.jumalaoppia.com/index.php/kysymyksiae-ja-vastauksia/81-jeesus-onko-han-jumala
    ja täällä:
    http://www.kertokaa-totuus.com/2011/10/jeesus-jumalan-sana.html

    Äänestä

  • Pahoittelen monia kirjoitusvirheitä. Kirjoitus tuli väsättyä nopeasti, vähän turhankin rutiininomaisesti. Mutta ehkä siitä saa tärkeimmät asiat silti ymmärrettyä.

    Äänestä

  • Raamatussa myös hieman suurpiirteisesti saatetaan samaistaa enkeli ja Jumala. Esimerkiksi kertomuksessa palavasta pensaasta (2. Moos 3) menee vähän sekaisin, onko siellä pensaassa enkeli vai Jumala. Enkeli ilmeisesti, mutta hän edustaa Jumalaa ja siksi tuossa vähän oikaistaan mutkia ja puhutaan myös Jumalasta. Jeesuksen samaistaminen Jumalaan voidaan myös ymmärtää tällä periaatteella. Jeesus siis edusti Jumalaa samantapaisesti kuin palavassa pensaassa ollut enkeli.

    Äänestä

  • old_profile_67978 kirjoitti:

    Olen kirjoittanut paljonkin jakeesta Joh.1:1, ja tiedän että Jehovan todistajien käännös jakeesta on teknisesti täysin mahdollinen, etenkin kun huomioidaan kreikan kieliopin. Tätä mieltä en ole ainoastaan minä, vaan jopa minua viisammat ihmiset.

    Eräs tuttavani (joka ei ole Jehovan todistaja) on opiskellut koinee-kreikkaa yli 15 vuotta. Hän sanoo että ".... ja Sana oli jumala" on kreikan osalta mahdollinen, vaikkakin se voi johtaa vieraaseen monijumaluuteen. Itse en näe asiaa niin, että se johtaa monijumalisuuteen, sillä Jeesus kutsui itsekin "jumaliksi" niitä ihmisiä, joille Jumalan sana tuli (Joh.10:35) ilman että tarkoitti heidänkin olevan totoisia Jumaia. Jeesus tarkoitti tietenkin ainoastaan sitä, että he joille Jumalan sana tuli, että he ovat "mahtavia" ja "voimallisia", sillä hän käytti "theos"-sanaa adjektiivina eikä substantiivina. Tätä ei voi välttämättä uskalla todeksi uskoa, etenkin jos ei ole tutkinut noiden sanojen etymologiaa tai kuullut siitä puhuttavan.

    Sanalla "theos" on aivan sama merkitys kuin heprean sanalla "el" mikä tarkoittaa kirjaimellisesti "mahtava" ja "voimallinen". Jos kaikki he olisivat meidän ainoa Jumala, joista Raamatussa on käytetty sanoja"el", "elohim" ja "theos", niin meillä olisi silloin yksi Jumala joka olisi käytännössä miljoonia eri yksilöitä, sillä mm. enkeleistä on käytetty noita sanoja. Myös Mooseksesta, Aaronista, mahtavista persoonista, auringosta ja kuusta, ja jopa Satanasta (2.Kor.4:4).

    Koska Jeesus kielsi olevansa Jumala (Joh.5:44, Joh.17:3) niin on täysin helppoa ymmärtää, että se meidän ainoa Jumala on Isä, meidän Isä ja Jeesuksen Isä (Joh.20:17).

    Tuttavani on myös sitä mieltä että viimeinen Jumala-sana jakeessa Joh.1:1 on adjektiivinen, ja että sen voi tulkita niin, että "Sana oli Jumalan kaltainen". Niin ikään, edesmennyt kreikankielen ekspertti, professori ja trinitaari Daniel B. Wallace, kertoo yli tuhatsivuisessa kirjassaan "Greek Grammar Beyond the Basics", että viimeinen "theos"-sana jakeessa voi olla adjektiivinen.

    Syy miksi se on adjektiivin on se, että viimeisen Jumala-sanan edessä ei ole määräistä artikkelia mikä olisi kertonut että kyse on jostain tietystä Jumalasta (engl. "The God"). Koska siinä ei ole määräistä artikkelia (kreik. "ho") niin sen voi kääntää englantilaisittain joko " The word was god", tai "The word was God", tai "The word was a god". Syy miksi Jehovan todistajat eivät siis käytä isoa J-kirjainta viimeisessä Jumala-sanassa johtuu siitä, että he pitävät täysin epäloogisena sellaista ajattelua, että ainoan Jumalan tykönä olisi se meidän ainoa totinen Jumala joka kerran huusti ristillä sille ainoalle totiselle Jumalalle, "Jumalani, "Jumalani". Jehovan todistajien logiikka on siis tässä kohden erittäin onnistunut, sillä Jeesus ei edes koskaan sanonut olevansa Jumala, vaan peräti kielsi sen (Joh.5:44, Joh.17:3).

    Paavali oli vahvasti sitä mieltä, että on olemassa paljon "niin sanottuja jumalia" jotka eivät tittelistä huolimatta ole luonnostaan jumalia (Gal.4:8):

    1.Kor. 8:5 Sillä vaikka olisikin NIIN SANOTTUJA JUMALIA, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja NIITÄ ON PALJON SEMMOISIA JUMALIA ja herroja,
    1.Kor. 8:6 NIIN ON MEILLÄ KUITENKIN AINOASTAAN YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Jeesus ei ole myöskään luonnostaan mikään Jumala, vaan ainoastaan "jumala", eli "mahtava" ja "voimallinen". Raamatusta löytyy siihn ainakin 16 eri syytä miksi näin on. Tutkimustyöni asiata löytyy täältä:
    http://www.jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/157-todisteet-siita-etta-jeesus-ei-ole-luonnostaan-jumala

    Olen kirjoittanut enemmänkin jakeesta Joh.1:1 täällä:
    http://www.jumalaoppia.com/index.php/kysymyksiae-ja-vastauksia/81-jeesus-onko-han-jumala
    ja täällä:
    http://www.kertokaa-totuus.com/2011/10/jeesus-jumalan-sana.html

    Vilkaisin noita ja sinulla on hyviä pointteja, pitää tutkia tarkemminkin! Kolminaisuus ei ole ollenkaan niin selvä opetus kuin monet ajattelevat. Kolminaisuus on tietysti ollut kauan voimassa ja vakiintunut, mutta se ei ole sama asia kuin selvä opetus.

    Esimerkiksi tuo:" 5) Jumala on ainoa joka ei rukoile. Mutta Jeesus rukoilee yhä tänäkin päivänä ((Heb.7:25, Room.8:34)."

    Useinhan kolminaisuusopin kannattajat väittävät, että Jeesuksen alemmuutta Jumalaan nähden käsittelevät kohdat viittaavat hänen "inhimilliseen luontoonsa". Tuossa siitä ei kuitenkaan voi olla kyse, koska siinä puhutaan Jeesuksesta korotetussa asemassaan, jossa hänellä ei ole enää inhimillistä luontoa tai "orjan osaa" rasitteenaan. Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun kolminaisuusopin kannattajan selitys siitä, miten tuo Raamatun kohta pitäisi tulkita.

    Äänestä

Mitä imeen raamattua jehovan todistajat lukivat ennen UM käännöstä, vai syntyikö uskonto samalla kertaa, kun UM käännöskin syntyi ?

Äänestä
  • He lukivat KJV:tä ennen sitä. Ainakin Vartiotornin perustaja Charles Russel teki sitä.

    Äänestä

  • old_profile_67978 kirjoitti:

    He lukivat KJV:tä ennen sitä. Ainakin Vartiotornin perustaja Charles Russel teki sitä.

    Ehkä sitäkin, mutta monien amerikkalaisten tavoin Russellin tiedetään tykästyneen American Standard käännökseen.

    Äänestä

jumalan_pete 9.5.2015 23:01

"jakeesta Joh.1:1, ja tiedän että Jehovan todistajien käännös jakeesta on teknisesti täysin mahdollinen"
-Tarkoitat että se onmahdollinen kun se on lahkon kirjoissa ? Onahn se, mutta oikea nimitys on väärennös.

" Tätä mieltä en ole ainoastaan minä, vaan jopa minua viisammat ihmiset."
-Puuttumatta viisauteesi, niin tuo väärennösluonne on yhtä suuressa yksimielisyydessä asiantuntijapiireissä kuin Jerusalemin kaupungin tuhovuoden 607 eaa virheellisyys, joka virheellinen vuosi on samaten lahkon kirjoituksissa.

"Eräs tuttavani (joka ei ole Jehovan todistaja) on opiskellut koinee-kreikkaa yli 15 vuotta. "
-Turusesta löydät lausuntojen antamat nimet, akateemiset arvot ja työllistävät yliopistot.

-Kun tuttavasikaan ei ole todistaja jätä itsekin lahko, eihän sinulla saisi lahkon ulkopuolisia tuttavia ollakaan, samaten lahko painostaa opiskeluajatusten jättämiseen juuri siksi että on ristiriitoja tutkimustyötulosten ja pätevän kä'ännöstyön ja toisaalta vartiotornin välillä.

Äänestä
  • yleisesti otaen , , raamatun kirjoituksia ei kirjoitettu alunperin Kreikan , vaan Aramean kielellä , joka oli Jeshuan kotikieli , Toinen ongelma on se , että meillä on se päähän taottuuskomus , että esim, kirjoituksissaan esiintyvä Johannes olisi yksi ja sama henkilö .
    Amerikkalaistenja ranskalaisten joitain vuosia sitten tekemät ns, Grey- tietokoneajot osoittavat , ettätunnettujen - Johannes- kirjoitusten takana on 3 kirjoittajaa viimeisenä , tutkijoiden mukaan , on Platonin Akatemian käynyt juutalainen Filosofi , tuskin oppimaton kalastaja Johannes,sentäs käytti Platonin akatemian ns, oppineita sanontoja , - tai veljensä Simeon , josta väännettiin Kreikankelinen Pethrus , eli Pietari , tuskin oli eka Paavi,
    Kirjoitustapa on kullakin erilainen ; mihin vertaileva poikkitieteellinen tietokoneajo perustuu , ja se on hyvin tarkka . Kielten ja ilmaisujen kehittyminen tekee mahdolliseksi tarkentaa kirjoitusaika noin 30 vuoden sisään ,
    Siilä esim, tehtiin tällä tutkimuksella aito Jeshuan käyttämä Aramean kieli , oli se uutisissakin aikoinaan ,
    Aramean - Kreikan vertaileva kielioppi, nimeltä " Onko uusi testamentti todella kirjoitettu Kreikaksi ?" , Ralph Lataster , Osoittaa , ettei Kreikka vonut olla UT ; n alkuperäkieli ,
    Ja Kreikkalaisten kirjurien huono Arameakielentaitopaista käännöksissä läpi ,

    Äänestä

  • Usein nämä fellokset Kolonkka ja muut ovat niin tottuneita ja URAUTUNEITA tuohon kirjoitteluunsa jehovantodistajuusvastaisella hengellään, etteivät tajua tarkistaa edes kirjoittajan taustoja. Jumalan_Pete ei kuulu lahkoon eikä ole Jehovan todistaja.

    Ehkä teidänkin pitäisi alkaa hiukan avartumaan siitä lahko-sitä ja lahko-tätä -hengestä/asenteesta ja alkaa oikeasti tutkimaan Raamattua vilpittömin mielin, sekä ENNEN KAIKKEA tarkastaa oman uskon paikkansapitävyys kyseisiin opinkappaleisiin nähden. Ne eivät nimittäin ole vain Jehovan todistajien keksimiä opetuksia, vääriä opetuksia jne, vaan ne todella orjuuttavat ihmisiä ja pitävät valhein kahlittuna otteessaan kukapa ties miljoonia ihmisiä!

    Äänestä

  • Tsuipada-dupp kirjoitti:

    Usein nämä fellokset Kolonkka ja muut ovat niin tottuneita ja URAUTUNEITA tuohon kirjoitteluunsa jehovantodistajuusvastaisella hengellään, etteivät tajua tarkistaa edes kirjoittajan taustoja. Jumalan_Pete ei kuulu lahkoon eikä ole Jehovan todistaja.

    Kukapa ties miljoonia ihmisiä ..." . Ttkimaan raamattua vilpittömin mielin ... " -
    Äitikänpäivä
    hesari kertoo asiain todellisen laidan , Se kertoo Maailman rikkaimman valtion , Ent, Belgian Kongon , Kongon demokraattisen tasavallan nykyoloista ; Siellä ei ole , Afrikan suurimmassa maassa , yhtään päällystettyä maantietä , Valkoiset kansat julistivat aikoinaan Kongon s, Vapaaksi kauppa-alueeksi , jota se on nytkin ,
    Rikkaiden valkoisten maiden , usa ; n englannin ja muiden , vauraus on aina perustunut Kongon ryöstöön , Ensin , 4 miljoonaa orjaa Amerikkoihin , sen jälkeen raastettiin Kumi kongosta , ja nyt on menossa Kantaalimetallin Järjestelmällinen rosvous ,se on kännykkäteollisuuden ja tietokoneteollisuuden välttämätön aine , jota on äärimmäisen vähän maailmassa , siis lähinnä Kongossa , Ainakin 25 ns, yksityisarmeijaa toimii näennäisesti maan alueella , ja ne kaikki myyvät, selityksen mukaan metakk´´llin äärimmäisen halvalla Jörgenille, joka myy se " rikkaille valkoisille ".
    alussa on aina lähetysväki , joka rakentaa lähetysasemia rikkaille luonnonesintymille, ja sitten joku sen koulun käynyt saa vieraan , joka lainaa dollareita rynnäkkökiväärin ostoon;
    se maksaa 100 e, ja muutamalla sellaisella saa kootuksi "yksityisen " Herran armeijan ," jotka elävät kuin pellossa , ja kohta kaivetaan niin timantteja kuin kantaalia alkeellisin menetelmin ,
    koskaan ei tarkisteta , onko valkoinen lähetyshenkilö kenties pirteä liikemies , jonka firma ostaa myös Kantaalia ,
    tämä on siis hesarin kertomaa, ei minun ,mutta tämä se on se syy ja tarkoitus,

    Äänestä

  • Tsuipada-dupp kirjoitti:

    Usein nämä fellokset Kolonkka ja muut ovat niin tottuneita ja URAUTUNEITA tuohon kirjoitteluunsa jehovantodistajuusvastaisella hengellään, etteivät tajua tarkistaa edes kirjoittajan taustoja. Jumalan_Pete ei kuulu lahkoon eikä ole Jehovan todistaja.

    Ehkä teidänkin pitäisi alkaa hiukan avartumaan siitä lahko-sitä ja lahko-tätä -hengestä/asenteesta ja alkaa oikeasti tutkimaan Raamattua vilpittömin mielin, sekä ENNEN KAIKKEA tarkastaa oman uskon paikkansapitävyys kyseisiin opinkappaleisiin nähden. Ne eivät nimittäin ole vain Jehovan todistajien keksimiä opetuksia, vääriä opetuksia jne, vaan ne todella orjuuttavat ihmisiä ja pitävät valhein kahlittuna otteessaan kukapa ties miljoonia ihmisiä!

    "etteivät tajua tarkistaa edes kirjoittajan taustoja. Jumalan_Pete ei kuulu lahkoon eikä ole Jehovan todistaja"

    Jumalan_Pete nimimerkki on jo vuosia saarnannut helluntailaisuuspalstalla kolminaisuusopista, aivan kuten myös tämän palstan helel, joten kyseessä on mitä ilmeisimmin joko Jehovan todistajiin yhteydessä oleva henkilö tai heidän nettiagenttinsa. Noin päättömiä eivät muut puhu.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    En ole Jehovan todistaja enkä heidän agentti, vaan helluntailainen... niin kauan kunnes he vihdoin tajuavat erottaa minut (rekisteristään). Laitoin aikoinaan erohakemuksen, mutta pastori ei kelpuuttanut sitä.

    Lainaan Paaavalin sanoja:
    "Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele."

    >>"Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele."

    Tuossa yksi esimerkki siitä, mikä toistuu koko Uuden testamentin läpi: Isä on Jumala, Poika Jeesus on Herra. On uskomatonta, että jotkut voivat lukea nuo kohdat niin, että Jumala olisi kolmiyhteinen, jossa Isä ja Poika (sekä Pyhä Henki) olisivat tasa-arvoisina osina.

    Ja ei, tuossa Paavali ei puhu Jeesuksesta "inhimillisessä luonnossaan" vaan ylösnousseena ja korotetussa asemassa, jossa hänen (kolminaisuusopin mukaan) pitäisi olla Isän vertainen.

    Äänestä

Myös Jautajuttu ja Tsuippadupp ovat oppineiden varassa.

Joh 1:1 siten isolla. Jeesus oli Jumala. pieneen kirjoitukseen siirtymisellä siirtyy lahko monijumalaisuuteen. Vastoin Sanaa.
Enkeli Mikaelin matkiminen adventisteilta merkitsee että Jumala tappaa viattoman enkelin kolmannen osapuolen, ihmisen vuoksi, mikä on oikeudenmukaisuuden Jumalalle mahdottomuus

Mutta eihän nuo ole ongelmia, kun pysytään Raamatussa. Murjaisematta vitsiä siitä että jouluevankeliumissa Pyhä Henki, Jumala, siittää Jeesuksen.

Äänestä
  • Myös Jautajuttu ja ...; "- Ovat oppineiden varassa ;..." Tuo Suomen kansan " JUmala- sana se on etevä ; MIkael Agricolan luettelossa Suomen muinaisjumalista , 21 kpl oli ensimmäiset Juma ja Juko , Kirkko teki niiden nimistä kirosanan , JUmalauta ja jukolauta , alunperin ne olivat avunpyyntöjä näille,
    "Jumal'avita! Ja Jukol'auta!
    Jumal' sanasta muokkaantui tuo sana Jumala,
    Ei siinä Mikael- tarinassa enkeliä tapettu , kyse oli ihan muusta ; Jobin kirjassa Saa..tana syyttää ihmistä kelvottomaksi , jota väärää väitettä Nasaretilainen tuli oikaisemaa, ja Isänsä kunniaa puolustamaan , Siksi Korkein ei sallinut Poikansa ruumiin turmeltumista , vaan kutsui Hänet Takaisin Olemattomuudesta, -Room4 ;17-21 m,, kolmantana päivänä , koka juutalaisen Lain mukaan Puuhun naulattu joutui neljntenä päivänä Lain kiroukseen ,

    Äänestä

  • Jumank kirjoitti:

    Myös Jautajuttu ja ...; "- Ovat oppineiden varassa ;..." Tuo Suomen kansan " JUmala- sana se on etevä ; MIkael Agricolan luettelossa Suomen muinaisjumalista , 21 kpl oli ensimmäiset Juma ja Juko , Kirkko teki niiden nimistä kirosanan , JUmalauta ja jukolauta , alunperin ne olivat avunpyyntöjä näille,
    "Jumal'avita! Ja Jukol'auta!
    Jumal' sanasta muokkaantui tuo sana Jumala,
    Ei siinä Mikael- tarinassa enkeliä tapettu , kyse oli ihan muusta ; Jobin kirjassa Saa..tana syyttää ihmistä kelvottomaksi , jota väärää väitettä Nasaretilainen tuli oikaisemaa, ja Isänsä kunniaa puolustamaan , Siksi Korkein ei sallinut Poikansa ruumiin turmeltumista , vaan kutsui Hänet Takaisin Olemattomuudesta, -Room4 ;17-21 m,, kolmantana päivänä , koka juutalaisen Lain mukaan Puuhun naulattu joutui neljntenä päivänä Lain kiroukseen ,

    Jeshua oli ihminen , sen sanan mukaan " MUtta ruumiin Sinä minulle annoit ,..."

    Äänestä

Haloo taas.
On hyvä tutkia ja hakea totuutta. Ongelma on Jumalan olemuksessa. Jos jossain on Jumala joka hyväksyy tai ei hyväksy ihmistä hänen tietämyksensä perusteella siitä missä on pilkun paikka tai kuka on kääntänyt jonkin sanan oikein tai löytänyt itselleen juuri sen oikean seurakunnan tai lahkon tai lohkon, niin voivoi. Se on sellainen labyrintti ettei siitä tavallinen ihminen selvää saa, kun tutkijatkin ovat erimielisiä.
En halua uskoa sellaisen Jumalan olemassaoloon.

Äänestä

Johanneksen evankeliumin alkua ei ole pakko ottaa julistuksena Isän ja Pojan välisestä suhteesta, vaikka kolminaisuusopin kannattajat ymmärrettävästi näin tekevät - onhan tuo niitä harvoja kohtia Raamatussa, joita ylipäätään voidaan käyttää kolminaisuusopin tukemiseen. Kokonaisuutena Uuden testamentin viesti on täysin kolminaisuusopin vastainen: vain Isä on Jumala, kun taas Jumalan Poika Jeesus on Herra. Tämä ajatus toistuu kaikkialla.

Johanneksen evankeliumin alku pitää mielestäni ymmärtää runollisena kuvauksena siitä, kuinka Jumalan sana tuli lihaksi Jeesuksessa. Jumalan sanahan on abstrakti käsite vähän samalla tavalla kuin Jumalan voima, Jumalan viisaus tai Jumalan kunnia. Jumalan sanan tuleminen lihaksi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jeesus kertoi, millainen Jumala todellisuudessa on ja mitä Hän haluaa. Siis aivan kuten Joh 1:18 sanoo: "Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut."

Äänestä
  • Kolminaisuus ilmenee epäsuorasti tietystikin missä vain Raamattua sillä silmällä katsoo.
    Esim. Sak. 11:13: Jumalan hinta on 30 hopearahaa.

    Kiinnitä huomiota, että se on Juudas Iskariotin palkkiokin

    Ja toki pelastussanoma olisi mieletön, ei-uskottava, jos oikeudenmukaisuuden Jumala tappaisi viattoman enkelin kolmannen osapuolen, ihmisen takia.

    Äänestä

  • Kolonkka kirjoitti:

    Kolminaisuus ilmenee epäsuorasti tietystikin missä vain Raamattua sillä silmällä katsoo.
    Esim. Sak. 11:13: Jumalan hinta on 30 hopearahaa.

    Kiinnitä huomiota, että se on Juudas Iskariotin palkkiokin

    Ja toki pelastussanoma olisi mieletön, ei-uskottava, jos oikeudenmukaisuuden Jumala tappaisi viattoman enkelin kolmannen osapuolen, ihmisen takia.

    Raamatusta löytyy mitä vaan kenelle vaan. Pelastussanoma tosin ei sen uskottavammaksi muutu, vaikka Jumala tappaisi itsensä ihmisten syntien takia. Paitsi eihän Jeesus kuollut kuin osittain... Vielä vaikeammaksi tuo menisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeesus_on_Jumala kirjoitti:

Jehovan todistajien oma Raamatun käännös, "Pyhä Raamattu - Uuden maailman käännös" kääntää jakeen Joh 1:1 kreikan kielisestä lähdetekstistä näin:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala."
("In the beginning was the Word, and the Word was with God, and the Word was a god.")

Tällaisia mielipiteitä kyseinen käännös on herättänyt kreikan kielen asiantuntijoissa:

"Törkeän harhaanjohtava käännös. Ei ole asiantuntevaa, eikä järkevää kääntää Joh. 1:1 sana oli jumala. Tietämämme mukaan yksikään oppinut ei ole koskaan kääntänyt tätä jaetta niin kuin Jehovan todistajat."
-Tri Julius R. Mantey, tunnettu Uuden testamentin kreikan kielioppikäsikirjan laatija (A Manual Grammar on the New Testament).

"On pakko sanoa varsin suoraan, että mikäli Jehovan todistajat ottavat tämän käännöksen tosissaan, he ovat polyteistejä... Sellainen käännös on hirvittävä ja virheellinen."
-Bruce M. Metzger, Uuden testamentin kielen ja kirjallisuuden professori, Princetonin Teologinen Seminaari.

"Areiolaiset amatöörikieliopintutkijat tekevät ison asian määräävän artikkelin puuttumisesta Jumala sanan edessä lauseessa Ja Sana oli Jumala. Substantiivien artikkelittomuus on yleistä predikaattirakenteessa. Käännös jumala (a god) ei ole millään tavoin puolustettavissa."
-Professori F.F. Bruce

"Tämä lahko vääristää totuutta tarkoituksellisesti. Sen voi nähdä heidän Uuden maailman käännöksessään. Joh. 1:1 on käännetty: `Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala(a god)`. Tälläinen käännös on kieliopillisesti mahdoton. On täysin selvää, että lahko, joka voi kääntää Uutta testamenttia tällä tavalla on älyllisesti epärehellinen."
-Tri William Barclay, Glasgown Yliopisto.

"Ei ole mitään perusteita kääntää THEOS EN HO LOGOS sanoilla `Sana oli jumala`(a god)... Itse en ole kristitty enkä kolminaisuuteen uskova."
-Tri J. Johnsson, California State University.

"Kreikan kieltä tuntevalle opiskelijalle Joh. 1:1 on vahvin mahdollinen ilmaus Sanan absoluuttisesta jumaluudesta, paljon vahvempi kuin jos artikkelia olisi käytetty. Kreikan kielessä artikkelittomuus kuvailee ja kvalifioi; se korostaa sustantiivin luonnetta ja ominaispiirrettä. Artikkelin käyttö täsmentää ja korostaa henkilöllisyyttä, se osoitta sormella yksilöä. Jos Johannes olisi käyttänyt määräävää artikkelia `Jumala`-sanan kanssa, se olisi merkinnyt sitä, että Sana ja Jumala ovat sama persoona ja näin kieltänyt kolminaisuuden. Käyttäessään Jumala -sanaa ilman artikkelia, se kertoo Sanan luonteesta; Hän on Jumala. Hänen luonnettaan kuvataan sanalla Jumala. Minulla on 40 vuoden kokemus kreikan kielestä enkä ole koskaan kuullut tai lukenut kenestäkään kreikankielen oppineesta, joka olisi samaa mieltä Jt:ien kanssa heidän tavastaan kääntää tämä jae.
-Tri James L. Boyer, Gace Theologigal Seminary, Winona Lahe, Indiana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu