Tulipa iloiselle mielelle kävelyllä.

En kuitenkaan nähnyt kaivattuani. Tai ehkä vilaukselta hänen autonsa. Olen niin huono noiden autojen kanssa, että en oikein meinaa tunnistaa...

Mutta itse asiaan.
Tuli joku vanhempi mies vastaan ja alkoi keskustelemaan.
Puhuttiin koirista ja lenkkeilystä.
Sitten hän yhtäkkiä kysyi, että; saako sinun koirat syödä luita? Vähän ihmettelin, että miksi se nyt sellaista kysyy ja sanoin vain, että saa ne.
Siihen hän sanoi, että; No otappas tuolta taskusta. Otin pienen palan ja annoin koiralle, hän vain totesi siihen, että noin pienen palan otit. Otti taskustaan leipäpussin, jossa oli luita. Syötti ne koirilleni ja sanoi; Minä tiesin, että te tulette vastaan, niin otin koirille vähän herkkuja mukaan.
En edes tunne koko miestä ja hän oli ajatellut meitä kävelylle lähtiessään.
Kyllä niitä hyviä ihmisiä vielä täältä löytyy.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis menit jonkun random äijän taskuja kaivelemaan?

Äänestä
  • Takin taskussa oli ja näin ne siellä, niin oli helppo ottaa.
    Kai olen liian hyväuskoinen hölmö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IloistaViikonloppua kirjoitti:

En kuitenkaan nähnyt kaivattuani. Tai ehkä vilaukselta hänen autonsa. Olen niin huono noiden autojen kanssa, että en oikein meinaa tunnistaa...

Mutta itse asiaan.
Tuli joku vanhempi mies vastaan ja alkoi keskustelemaan.
Puhuttiin koirista ja lenkkeilystä.
Sitten hän yhtäkkiä kysyi, että; saako sinun koirat syödä luita? Vähän ihmettelin, että miksi se nyt sellaista kysyy ja sanoin vain, että saa ne.
Siihen hän sanoi, että; No otappas tuolta taskusta. Otin pienen palan ja annoin koiralle, hän vain totesi siihen, että noin pienen palan otit. Otti taskustaan leipäpussin, jossa oli luita. Syötti ne koirilleni ja sanoi; Minä tiesin, että te tulette vastaan, niin otin koirille vähän herkkuja mukaan.
En edes tunne koko miestä ja hän oli ajatellut meitä kävelylle lähtiessään.
Kyllä niitä hyviä ihmisiä vielä täältä löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu