Riitelevät uskonnot

Kristityt ovat riidelleet keskenään alkuseurakunnista lähtien, vallasta, tulkinnoistaan ja opetuksistaan aina näihin päiviin asti.
Paavalin perustamista seurakunnista nykypäivän lahkoihin asti.
Ensimmäisen vuosisadan taite oli hyvin tapahtumarikasta aikaa. Lukuisat eri oppisuunnat riitelivät jo keskenään. Yhtenä suurimmista suuntauksista joka syntyi, oli Gnostilaisuus, johon liittyi lukuisia nimiä ja tyylisuuntia.

Rooman piispasta kun tuli Paavi ja uskonnosta se ainut oikea ja samalla virallinen maailmanuskonto. Niihin aikoihin kussakin suuremmassa asutuskeskuksessa oli omat piispat, mutta ei yhtä yhteistä johtajaa, jollaiseksi sittemmin Rooman (Vatikaani) piispasta tuli.
Kun Gnostilaisuuden eri suuntaukset hiljalleen haihtuivat johtajiensa kuoleman myötä, Manikealaisuus, johdanne Gnostilaisuudesta jatkoi olemassa oloa. Persiassa syntynyt (n. 216 ja) ja Babyloniassa elänyt
Mani ryhtyi jossakin elämänsä vaiheessa tutkimaan Jeesusta ja uskontoa yleensä ja päätyi omiin tulkintoihin joita hän sitten saarnasi perustamassaan uudessa kirkossa.
Mani onnistui luomaan järjestäytyneen uskonnon joka selvisi hyvin pitkälle tulevaisuuteen, aina toiselle vuosituhannelle asti, kunnes Rooman kirkko tuhosi sen viimeistä lasta myöten.
Euroopassa, lähinnä etelä Ranskassa Manikealaisuus kukoisti aina toiselle vuosituhannelle, kunnes Paavi Innocent III ( 1198-1216) onnistui tuhoamaan sen, ja keino oli yksinkertainen. Hänen lähettämänsä joukot Espanjan kuninkaallisen armeijan avulla tappoivat jokaisen Manikkealaisen, lapsi tai aikuinen ja kun eläviä ei enää ollut, ei ollut uskontoakaan eikä niitä jotka uskoivat enemmän Elävään Jumalaan kuin Paavin bullaheihin ja Jeesuksen pelastukseen. Eräällä alueella, Ranskan ja Espanjan rajamailla teurastettiin yli kolmekymmentä tuhatta henkilöä yhdessä hujauksessa. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä (Paavin opin versiossa). Vatikaani ja Paavi olivat omineet Jeesuksen yksinoikeuden itselleen, eivätkä sallineet millekään muulle suuntaukselle oikeutta eikä osuutta siihen. Joka ei toiminut annettujen ohjeiden ja määräysten mukaan koki ikävän lopun, joka esitti uusia tulkintoja vallitsevan opin vastaisesti tuomittiin kerettiläiseksi ja se oli sen tarinan loppu. Aikoinaan luotiin “uskonnollinen poliisi”, inkvisitio järjestelmä, jolla oli valta johon vain Paavi saattoi puuttua.

Vaikka Rooman valtakunnassa oli nimellisesti rauha, niin vallassa olleet kristityt aiheuttivat Keisari Konstantinukselle päänvaivaa ikuisilla, hyvinkin dramaattisilla riidoillaan. Erinomaisena valtiomiehenä hän ymmärsi hyvin sen, että sisäisesti riitainen valtakunta kulkee tietä kohti tuhoa ja siitä hän ei pitänyt. Hän oli joitakin vuosia aiemmin hyväksynyt kristinuskon viralliseksi opiksi Roomassa ja sitten ne vain riitelivät. Lopulta hän komensi kaikki riitapukarit palatsiinsa Nikaiaan, aika oli 325 aj., mutta sopua ei syntynyt. Yksi riidan aiheista oli Jeesus ja hänen asema, oliko hän Jumala vai ei ja kun perus periaate oli se, että ei ole kuin yksi Jumala ja kun Jumala oli jo olemassa, niin ei voi olla toista Jumalaa, siten Jeesus ei voinut joidenkin mielestä olla Jumala ja oliko hän syntynyt neitsyestä Pyhän Hengen siittämänä vai ei, niin niihin ja muihin opillisiin asioihin ei tuntunut löytyvän edes kultaisen keskitien ratkaisua. Sitten olivat lisänä monet muut uskontoon liittyvät asiat ja niiden toteuttaminen, kuten pääsiäisen vietto, jota ei haluttu viettää yhtä aikaa juutalaisten kanssa. Tämä viimeksi mainittu pulma yritettiin ratkoa jo vuonna 195 pidetyssä Synodissa.
Tilanne kulminoitui siihen, että Keisari hermostui ja lopulta kutsui kaikki koolle yhteen saliin ja saneli heille, diplomatian keinoilla ratkaisun, johon kaikkien oli tyytyminen. Jotka eivät sitä hyväksyisi, saisivat pakata kimpsunsa ja kampsunsa lähteäkseen Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle.
Keisarin jälkeen oppeja on perusteltu ja perustettu uudelleen ja uudelleen tiuhaan tahtiin. Rooman kirkon oppikin on joutunut saneerauksen kohteeksi. Protestanttisuuden luterilainen haara perustaa oman oppinsa Jeesuksen ristinkuoleman merkitykseen syntien sovituksena, pelastusoppina. Jotta sillä olisi vaikutusta ja merkitystä, niin asiaan sisältyy toinenkin puoli, oppi kadotuksesta ja Jumalan tuomiosta sekä synnistä. Ellei sitä olisi ei olisi myöskään tarvetta pelastuksesta ja sen opista. Pappi joka poikkeaa edustamansa opin opetuksesta, saa kokea Roomalaisen kirkon käyttämän “pannaan julistuksen”.

Meillä suomessa näennäisesti tasapainoinen kirkko on kuin herhiläispesä, leijonan luola jossa jokainen saa olla varovainen eri puolilta tulevia hyökkäyksiä vastaa. Kirkon mielestä sellaiset harhaoppiset pastorit kuten Antti Kylliäinen ja Olli Arola ovat vain pieni välähdys siitä mitä kulissien takana tapahtuu. Kukin heistä vapautettiin syytteistä harhaoppisuudesta, ei heidän takia vaan kirkon itsensä takia.

Ja maailma on nykyisin täynnä keskenään riiteleviä uskovaisia.
Evankelisluterilaiset
Helluntailaiset
Ortodoksit
Vapaakirkko
Adventistit
Siiloan seurakunta
Roomalaiskatoliset
Baptistit
Metodistit
Anglikaaniseurakunnat
Presbyteeriseurakunnat
Medotistiseurakunnat
Jehovan todistajat
Islamilaiset
Mormonit
Juutalaiset, jne, jne, ja riidat senkuin jatkuvat jopa tappamisiin asti kuten Irlannissa, Lähi-Idässä jne.
Se "rakkauden uskonnoista".
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on keskenään riiteleviä lahkolaisia.

Äänestä

Leo J.Salmela on kehitellyt myös ihan ikioman uskonnon ja sillä taitaa olla myös kannattajia. Siinä on suggestiota ja harhaoppia sekoitettu keskenään.

Äänestä
  • Niin, katsos Leo on entinen "Sodankylän Jeesus" ja "Jumalan lapsi" joka pettyi jumalaansa jouduttuaan auto-onnettomuuteen.
    Koska hän ei voinnut hyväksyä tapahtumaa Jumalaltaan, kaikkihan tuli jumalalta hänen uskossaan, niin piti keksiä uudet uskomukset, ja siinä auttoi itse suggestio ja uusi käsitys siitä miten maailma toimii, sillä eihän kolari voinnutkaan nyt tulla jumalalta hänen tapauksessa?

    Äänestä

Aivan! Kuten olen jo maininnut, että uskonnot ovat vain menneiden aikojen vallan ja rikkauden välineitä. Ei ole jumalaa.

Pysyisivät rauhassa omissa rakennuksissaan ja lopettaisivat värväämisen ja vouhottamisen. Olis paljon rauhallisempi maailma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerskenään? kirjoitti:

Kristityt ovat riidelleet keskenään alkuseurakunnista lähtien, vallasta, tulkinnoistaan ja opetuksistaan aina näihin päiviin asti.
Paavalin perustamista seurakunnista nykypäivän lahkoihin asti.
Ensimmäisen vuosisadan taite oli hyvin tapahtumarikasta aikaa. Lukuisat eri oppisuunnat riitelivät jo keskenään. Yhtenä suurimmista suuntauksista joka syntyi, oli Gnostilaisuus, johon liittyi lukuisia nimiä ja tyylisuuntia.

Rooman piispasta kun tuli Paavi ja uskonnosta se ainut oikea ja samalla virallinen maailmanuskonto. Niihin aikoihin kussakin suuremmassa asutuskeskuksessa oli omat piispat, mutta ei yhtä yhteistä johtajaa, jollaiseksi sittemmin Rooman (Vatikaani) piispasta tuli.
Kun Gnostilaisuuden eri suuntaukset hiljalleen haihtuivat johtajiensa kuoleman myötä, Manikealaisuus, johdanne Gnostilaisuudesta jatkoi olemassa oloa. Persiassa syntynyt (n. 216 ja) ja Babyloniassa elänyt
Mani ryhtyi jossakin elämänsä vaiheessa tutkimaan Jeesusta ja uskontoa yleensä ja päätyi omiin tulkintoihin joita hän sitten saarnasi perustamassaan uudessa kirkossa.
Mani onnistui luomaan järjestäytyneen uskonnon joka selvisi hyvin pitkälle tulevaisuuteen, aina toiselle vuosituhannelle asti, kunnes Rooman kirkko tuhosi sen viimeistä lasta myöten.
Euroopassa, lähinnä etelä Ranskassa Manikealaisuus kukoisti aina toiselle vuosituhannelle, kunnes Paavi Innocent III ( 1198-1216) onnistui tuhoamaan sen, ja keino oli yksinkertainen. Hänen lähettämänsä joukot Espanjan kuninkaallisen armeijan avulla tappoivat jokaisen Manikkealaisen, lapsi tai aikuinen ja kun eläviä ei enää ollut, ei ollut uskontoakaan eikä niitä jotka uskoivat enemmän Elävään Jumalaan kuin Paavin bullaheihin ja Jeesuksen pelastukseen. Eräällä alueella, Ranskan ja Espanjan rajamailla teurastettiin yli kolmekymmentä tuhatta henkilöä yhdessä hujauksessa. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä (Paavin opin versiossa). Vatikaani ja Paavi olivat omineet Jeesuksen yksinoikeuden itselleen, eivätkä sallineet millekään muulle suuntaukselle oikeutta eikä osuutta siihen. Joka ei toiminut annettujen ohjeiden ja määräysten mukaan koki ikävän lopun, joka esitti uusia tulkintoja vallitsevan opin vastaisesti tuomittiin kerettiläiseksi ja se oli sen tarinan loppu. Aikoinaan luotiin “uskonnollinen poliisi”, inkvisitio järjestelmä, jolla oli valta johon vain Paavi saattoi puuttua.

Vaikka Rooman valtakunnassa oli nimellisesti rauha, niin vallassa olleet kristityt aiheuttivat Keisari Konstantinukselle päänvaivaa ikuisilla, hyvinkin dramaattisilla riidoillaan. Erinomaisena valtiomiehenä hän ymmärsi hyvin sen, että sisäisesti riitainen valtakunta kulkee tietä kohti tuhoa ja siitä hän ei pitänyt. Hän oli joitakin vuosia aiemmin hyväksynyt kristinuskon viralliseksi opiksi Roomassa ja sitten ne vain riitelivät. Lopulta hän komensi kaikki riitapukarit palatsiinsa Nikaiaan, aika oli 325 aj., mutta sopua ei syntynyt. Yksi riidan aiheista oli Jeesus ja hänen asema, oliko hän Jumala vai ei ja kun perus periaate oli se, että ei ole kuin yksi Jumala ja kun Jumala oli jo olemassa, niin ei voi olla toista Jumalaa, siten Jeesus ei voinut joidenkin mielestä olla Jumala ja oliko hän syntynyt neitsyestä Pyhän Hengen siittämänä vai ei, niin niihin ja muihin opillisiin asioihin ei tuntunut löytyvän edes kultaisen keskitien ratkaisua. Sitten olivat lisänä monet muut uskontoon liittyvät asiat ja niiden toteuttaminen, kuten pääsiäisen vietto, jota ei haluttu viettää yhtä aikaa juutalaisten kanssa. Tämä viimeksi mainittu pulma yritettiin ratkoa jo vuonna 195 pidetyssä Synodissa.
Tilanne kulminoitui siihen, että Keisari hermostui ja lopulta kutsui kaikki koolle yhteen saliin ja saneli heille, diplomatian keinoilla ratkaisun, johon kaikkien oli tyytyminen. Jotka eivät sitä hyväksyisi, saisivat pakata kimpsunsa ja kampsunsa lähteäkseen Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle.
Keisarin jälkeen oppeja on perusteltu ja perustettu uudelleen ja uudelleen tiuhaan tahtiin. Rooman kirkon oppikin on joutunut saneerauksen kohteeksi. Protestanttisuuden luterilainen haara perustaa oman oppinsa Jeesuksen ristinkuoleman merkitykseen syntien sovituksena, pelastusoppina. Jotta sillä olisi vaikutusta ja merkitystä, niin asiaan sisältyy toinenkin puoli, oppi kadotuksesta ja Jumalan tuomiosta sekä synnistä. Ellei sitä olisi ei olisi myöskään tarvetta pelastuksesta ja sen opista. Pappi joka poikkeaa edustamansa opin opetuksesta, saa kokea Roomalaisen kirkon käyttämän “pannaan julistuksen”.

Meillä suomessa näennäisesti tasapainoinen kirkko on kuin herhiläispesä, leijonan luola jossa jokainen saa olla varovainen eri puolilta tulevia hyökkäyksiä vastaa. Kirkon mielestä sellaiset harhaoppiset pastorit kuten Antti Kylliäinen ja Olli Arola ovat vain pieni välähdys siitä mitä kulissien takana tapahtuu. Kukin heistä vapautettiin syytteistä harhaoppisuudesta, ei heidän takia vaan kirkon itsensä takia.

Ja maailma on nykyisin täynnä keskenään riiteleviä uskovaisia.
Evankelisluterilaiset
Helluntailaiset
Ortodoksit
Vapaakirkko
Adventistit
Siiloan seurakunta
Roomalaiskatoliset
Baptistit
Metodistit
Anglikaaniseurakunnat
Presbyteeriseurakunnat
Medotistiseurakunnat
Jehovan todistajat
Islamilaiset
Mormonit
Juutalaiset, jne, jne, ja riidat senkuin jatkuvat jopa tappamisiin asti kuten Irlannissa, Lähi-Idässä jne.
Se "rakkauden uskonnoista".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu