RKP:n Henriksson on aiheellisesti huolissaan ruotsinkielen asemasta Suomessa.
Pakkoruotsin avulla ruotsin osaaminen kansan keskuuteen ei leviä.
Nuoriso yleisesti käyttää vain englantia. Arkipäivässä ruotsinkielisiä pidetään reppanoina. On siis taruttava tosissaan toimeen. Ehdotan seuraavia toimenpiteitä.
1 Ruotsinkieliset päiväkodit täytetää halukkailla suomenkielisillä.
2. Samalla periaatteella otetaan täysi kapasiteetti käyttöön ruotsinkielisissä kouluissa.
Jopa niin, että luokkakoot nostetaan maximiin.
3. Folktinget järjestää sisäänpääsykokeisiin valmistavia kursseja suomenkielisille
Hankkeniin ja Åbo Akademiin. Erikois kurssi lääkäreiksi haluaville.
4. Carl Haglundin imagoa käytetään hyväksi houkuttelemaan suomenkielisiä ilmoittautumaan asepalvelukseen Dragsvikiin. Varuskuntaan palkataan lisää henkilökuntaa, jotta koko kapasiteetti saadaan hyödynnettyä
Näin saadaan Suomeen oikeasti ruotsia osaavia. Venäjän ja muiden kielien opiskelun kokeilua voidaan samalla laajentaa. Pääkaupunkiseutu voidaan lukea Itä Suomeen kuuluvaksi näissä kunnissa ruotsiin keskityttäisiin ruotsinkielisissä kouluissa samoin Kirkkonummella ja Raaseporissa.
HUOLI RUOTSINKIELESTÄ
12
278
Vastaukset 12
- Bättrefolk
Todella hyviä ehdotuksia. Venäjän kielen kokeilua voidaan aloittaa PK seudulla suomenkielisissä kouluissa ja tosiaan painotta ruotsi ruotsinkielisiin. RKP pysyy tyytyväisenä oppositiossa.
- MissionRomano
Romaneille voisi rakentaa pari vuokrataloa Raaseporiin.
Haluaisimme pois Persujen kannatusalueelta suvaitsevan RKP:n hallitsemalle alueelle. Meillä on ruotsinkieliset nimet, joten olisi luontevaa, että lapsemme kävisivät ruotsinkielistä koulua.- MiettiiHän
Juu ei kiitos yhtään ylimääräistä romania tänne. Romanit sopivat hyvin persujen kannatusalueille, sillä heillä ja persuilla on yhteistä liki täydellinen suomen kielen osaamattomuus ja haluttomuus opetella sitä kunnolla.
- MissionRomano
Romaneita olisi mukava nähdä Hangossa torilla myymässä tavaroitaan.
Olisivat hyvä väriläiskä! - Bättrefolk
Raasepori erityisesti Hanko ja Tammisaari, mutta myös Karjaa ovat kuin mustan surman jäljiltä. Kansa lymyilee verhojen takana kotonaan. Kukaan ei uskalla ulos.
- MissioRomano
Raasepori erityisesti Hanko ja Ekenäs tarviesevat romaneita.
- OchSammaPåSvenska
Älkää poistako Dragsvikin varuskuntaa ikinä. Itse asun täällä ihan suomenkielisenä ja hyvin tulen juttuun kaikkien kanssa. Rauhoittaa kummasti kun ammuntaharjoitukset menossa. Tuo pienelle paikalle toimeentuloa vähän joka saralle. Lisäksi omiakin suomenkielisiä tullut tänne inttiin ihan jo kielen takia. Ovat haluneet lisätä osaamistaan lukion lisäksi. Itsekin opiskelen iltaisin ja ihan vaan sen vuoksi että haluan oppia, vaikkakaan en ruotsinkieltä tarvitse, mutta silti. On ilo oppia kieliä. Tukholmaan lähden viikoksi ja onpa kiva kun voi asioida (toivottavasti osaan) edes vähän ruotsin kielellä.
Jos itse saisin päättää, niin lopettaisin ns. pakkoruotsin, mutta pistäisin päiväkotilaiset suomenkieliset ruotsinkieliseen ja päinvastoin. Tutulla puhutaan kotona molempia kotimaisia kieliä ja mukula englanninkielisessä päiväkodissa. Nyt jo viisivuotias puhuu kolmea kieltä jokseenkin sujuvasti. Todella, todella järkevää. Eikä täällä Tammisaaressa ihmiset lymyile verhojen takana. Ihan mukavia ovat kaikki. Olen itse kolmannen polven stadilainen, mutta tänne jään. Täällä on mahtavat ulkoilumaastot ja kaikki ovat tosi ystävällisiä. - Bättrefolk
Dragsvik voisi hyvin palvella pakolaisten vastaanottokeskuksena.
RKP:n toivomus! - hurripoikanen
hurrit ovat alempaa ihmisrotua, joita kantasuomalaiset katsovat säälien.
- MissionRomano
Mielestäni Dragsvik olisi hyvä pakolaisten vastaaonottokeskus.
- LiteSvenska
Jag talar lite svenska. Dragsvik skulle vara bra för flytningar.
- Lukiolaislikka
Pakkoruotsi tulee näivettämään ruotsin pois Suomesta. Suomenkieliset eivät pian suostu puhumaan ruotsia.
Ruotsi muuttuu kaksikieliseksi, joten suomalaisten ei kannata opiskella ruotsia. Kaikki satsaus englantiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t100712Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.70533- 36532
- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 46471
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7457