Monia vuosia

Oma rippiisä ei ole koskaan laulattanut kuoroa kun on ollut minun syntymä tai nimipäivä ja rippi isänä hän sen kyllä tietää.

Muille kyllä laulattaa merkkipäiviä.

Mistä tämä johtuu siitäkö että en ole akateemisesti koulutettu, siitäkö että en ole lähikarjalaista sukua, siitäkö että olen käännynnäinen, siitäkö että olen yh-ja ja köyhä vaiko siitä että olen lihava ja ruma?

Hän ei myöskään kristota koskaan vain yhden kerran on kristottanut kun oli suuri lauantai jolloin liityimme kirkkoon.Muut papit kyllä kristottavat.

Koen tämän jo henkilökohtaisena vittuiluna jos suoraan sanotaan.Lisänä on että se ei vastaa monestikkaan yhteydenottoihin vaikka olisi kuinka harvoin vaivaamassa.harva on se kerta kun katsoo että pitää vastata ja vastaa.

Pitäisikö olla samanlainen kuin hänen kusipäinen vaimonsa ylimielinen suorittaja ja laiha akateeminen että jotain hengellistä huomiota edes saisi.Kenet pitäisi tuntea että hän armollisesti alkaisi hoitaa papillisia tehtäviään eikä olisi näin pitkin hampain?

p.s. ortodoksista tavoista poiketen en aio AP persettä nuolla että tulisin joukkioon hyväksytyksi.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaihda rippi-isäsi toiseen. Lakkaa murehtimasta papillisten piirien syrjimänä ja keskity rukouselämään, löydä omat henkilösi seurakunnassa. Pinnallisuutta ja korskeutta ei kannata haikailla. maallinen kunnia ja suosio ovat harhaa ja unta vain.

Äänestä
  • Jos hän on pappi niin mikä oikeus hänellä on pappeuteen jos hän ei hoida pappeuden tehtäviä?

    Ei sellaisille pitäisi mitään virkoja eikä toimiakaan antaa vaan sellaisiapa on vain saanut.

    Millaisia nämä ortodoksikirkon toimintatavat oikein ovat?

    Jokaisella rahvaallakin on hoidettavanaan perhe mitä etuoikeuksia pitäisi saada ja ymmärrystä vaikeassa perhetilanteessa kun on pappi joka tienaakin enemmän kuin rahvas.Heillä on varaa järjestellä perheasiat, köyhillä ei ole.Toisilla ei ole edes sukulaisiakaan auttamassa.

    Jos ei kestä ja jaksa työtään pitäisikö ennemminkin vaihtaa alaa kuin hamuta suojatyöpaikkoja että voi elintasonsa säilyttää ja maineensa ?

    Äänestä

  • Turussa on suositus että kerran vuodessa riittää syntien tunnustamiseen. kenelle riittää, kenelle ei. Olen jopa ajatellut että kun kuolen, niin ruumiini tuhkataan ja pappeja ei häiritä. mitä vähemmän pappeja vaivaa, sitä iloisempia he ovat.

    Äänestä

Kysy, hyvä ihminen sitä häneltä itseltään. Mahdoton meidän on siihen vittuilematta kantaa ottaa. ...Jos suoraan sanotaan.

Äänestä
  • Ortodoksisilla seurakunnilla pitäisi olla lapsirinkipalvelu. Se olisi suhteellisen helppo järjestää diakonityönä. En usko että kukaan kristitty on niin itsekäs että haluaa ainoastaan omaa hyväänsä. Ylimielisyys ja itsekkyys ovat kyllä lisääntyvä luonnonvara jopa seurakunnissa. Hädässä ja ahdingossa olevia seurakuntalaisia ei saisi jättä yksin selviytymään.

    Äänestä

  • Mkä lapsirinki kyllä täällä on ihan keski-ikäisetkin avun tarpeessa joilla on aikuisia lapsia.Tiedän ainakin 4 sellaista perhettä.Jokainen heistä on elänyt yksinhuoltajana ja kohdannutkaikenlaista elämässään.

    Tähän seurakunnan avustustyöhön pitäisi palkata persoonaltaan mukavia ja kuuntelevia ihmisiä eikä mitään h vetin hompsantuusia joista jo aiemminkin on valitettu eikä ole pidetty.

    Äänestä

Älä unta nää että laulettaisiin riviseurakuntalaisille. Kuorolaisille ja tietyille henkilöille kyllä loilotetetaan. Meitä näkymättömiä käy kirkoissa ja kirkkokahveilla. Kirkko pärjäisi hyvinkin ilman meitä. Seurakuntien sisäpiirit sysäävät seurakuntalaisia marginaaliin erittäin hanakasti. Koska seurakunnissamme alkoi tämä valikoiminen ja suorituskeskeinen kulttuuri? pitää olla joku erityinen menneisyys ja asema, että pääsee hyväksytyksi.

Äänestä
  • Siellä samalla lehdellä ollaan jos ei jo marginaalin yli heitetty.

    Sitä olen minäkin ihmetellyt, on aika paha mieli kun ei ole mitään mainetekoja ja koulutusta eikä taustaa, niin ei ole kirkonpiirissä enää ihminen.

    Verorahat kyllä kelpaa nekin vähäiset.Kai sillä 156 eurolla/ vuosi köyhä saisi jotain elämäänsä vaikka ruokaa pariksi viikoksi.

    Äänestä

Ei kannata haikailla tylyn tai välinpitämättömän rippi-isän perään. Näitäkin on, valitettavasti, kokemusta on. Ihmisiä papitkin vaan ovat. Osa arvostaa enemmän maallisia asioita, rahaa, valtaa, mammonaa sekä akateemisia tai muita nk. sivistyneistön piirejä. Tavalliset aidot ihmiset, rahvas jätetään oman onnensa varaan. Toivottavasti löydät inhimillisen rippi-isän ja saisit apua ja hengellistä ohjausta silloin kun sitä kaipaat.
Minä en kykene seuraamaan "sivistyneistön" kuppikuntia seurakunnassa en halua olla lähelläkään, sillä oksennus saattaa tulla sitä lääppimistä seuratessa Olen myös vahvasti kokenut sen, että tavallinen ihminen ei kirkossa ole mikään eikä kukaan. Kaikista ei ole suorittamaan, olemaan yhteisöllinen, toimimaan vapaaehtoisena yms. Jos puuttuu maineteot, raharikkaus, akateeminen tutkinto, ulkoinen kauneus, ei kuulu vihervasemmistoon eikä kannata sukupuolineutraalia avioliittoa, on paaria luokassa eli marginaalissa. Onneksi emme kaikki kaipaa maallista hyväksyntää ja kuppikunnissa tai kissanristijäisissä rypemistä.

Äänestä
  • Juurikin näin aivan samoja tuntemuksia myös minulla.

    Tälläinen "sivistyneistö" on kaikkea muuta kuin hengellinen kaiken kuoren takana koska motivoiva voima ei ole hengellinen vaan täysin puhtaasti materiaalinen ja itsekeskeinen oman egon pönkittäminen.Sellainen vie täydellisesti pohjan hengellisyydeltä ja hengelliseltä kasvulta eikä ole omiaan tukemaan sitä.

    Sen sijaan monella sivistymättömällä on paljon potentiaalia ja eettismoraalisia kykyjä jos heillä vain olisi olleet suotuisammat kortit elämässä mukana.

    Joskus tuntuu siltä että saanat "köyhä ja kipeä" ovat kuin yleisvaarallinen tartuntatauti jota tietyt piirit välttelevät.

    Oksettavaa se on katsella.Eivät reppanat tiedä miten hölmöiltä näyttävät, oikeastaan säälittäviltä pyrkimyksineen koska siinä näkyy heidän pienuutensa jaheikkoutensa.Suorittaminen ei olekkaan välttämättä vahvuutta vaan oman minän heikkoutta.

    On osin yhteiskunnan syytä etä sellaisia vanhakantaisia näkemyksiä ruokitaan ja ylläpidetään kuten on tämä sosialinen taso se on meillä ainakin ortodoksisessa kirkossa vielä 1600-luvun tasoa.

    Milloinkahan keksivät tuoda häpeäpenkit köyhille johan nytkin köyhät leimataan luottotiedottomiksi ja yhteiskunnan laman vuoksi ihmiset joutuvat maksamaan elämällään jonkun luottofirman ihmisille keksimän luottoluokituksen.Sanon elämällään siksi että häpeän taaka on suuri ja elämisen ja muiden asioiden oikeudet loppuvat siihen kuin seinään ja ihminen eristetään pois "normaalien" joukosta.
    Ja kukaan ei tule kysymään kenen on syy.Senhän se varmasti on joka ojassa rypee, ei sen joka hänet sinne tönäisi eikä sen joka suunnitteli tien niin että siltä sopi hyvässä mutkassa.

    Helvettiin me olemme menossa kun kun paholaisen johtama orkesteri soittaa infernoa kaviot tulta ja tahtia iskien.

    Vielä on seurakunnissa paljon tekemätöntä työtä hengellisyyden osalta ja opetuspuheissa miksi ei käytännössäkin.

    Äänestä

Minä en halua että minulle lauletaan kirkossa tai seurakuntasalilla, puhumattakaan yöllä ikkunan alla serenaadia. Olen allerginen tällaisille huomionosoituksille. Laulan kyllä mukana muille.

Äänestä
  • Samoin ajattelen minäkin.

    Äänestä

  • Voihan sitä tuollakin puolustella jos kukaan ei laula mutta olisivat sitten laulamatta muillekkin.

    Ei kai kenenkään merkkipäivä ole mikään yleinen kirkollinen pyhäpäiväkään eli mitä jollottamaan ei edes piispoille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenelle kirjoitti:

Oma rippiisä ei ole koskaan laulattanut kuoroa kun on ollut minun syntymä tai nimipäivä ja rippi isänä hän sen kyllä tietää.

Muille kyllä laulattaa merkkipäiviä.

Mistä tämä johtuu siitäkö että en ole akateemisesti koulutettu, siitäkö että en ole lähikarjalaista sukua, siitäkö että olen käännynnäinen, siitäkö että olen yh-ja ja köyhä vaiko siitä että olen lihava ja ruma?

Hän ei myöskään kristota koskaan vain yhden kerran on kristottanut kun oli suuri lauantai jolloin liityimme kirkkoon.Muut papit kyllä kristottavat.

Koen tämän jo henkilökohtaisena vittuiluna jos suoraan sanotaan.Lisänä on että se ei vastaa monestikkaan yhteydenottoihin vaikka olisi kuinka harvoin vaivaamassa.harva on se kerta kun katsoo että pitää vastata ja vastaa.

Pitäisikö olla samanlainen kuin hänen kusipäinen vaimonsa ylimielinen suorittaja ja laiha akateeminen että jotain hengellistä huomiota edes saisi.Kenet pitäisi tuntea että hän armollisesti alkaisi hoitaa papillisia tehtäviään eikä olisi näin pitkin hampain?

p.s. ortodoksista tavoista poiketen en aio AP persettä nuolla että tulisin joukkioon hyväksytyksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu