Iltalehtien sensaatiohakuiset otsikot

Ryujnn

Ihmettelen toisinaan miksi Venäjää aina mollataan. Kai siihen sitten on aihetta? En tiedä. Mutta miksi iltapäivälehdet kirjoittelevat otsikoilla: Ei vaaraa Suomelle tms.. Aivan kuin me suomalaiset vain odottaisimme, että Venäjä hyökkää kimppuumme. Ja aivan kuin me haluaisimme sotaa ja pahaa Venäjälle. Saisivat lehdetkin otsikoida juttunsa toisin. Mutta ko. otsikothan tietysti myyvät.

Emme voi mitään sille, että Venäjä on naapurimaamme ja meidän on vaalittava hyviä naapurisuhteita. "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto." On aivan kuin olisimme unohtaneet tämän. Tietysti hyviin suhteisiin kuuluu oikeus olla välillä eri mieltä esim. osallistua Venäjään kohdistuviin pakotteisiin Ukrainan tilanteen takia. Mutta taitavat pakotteet haitata välillisesti Suomeakin.

Ainakin Venäjällä on mielestäni ollut kiva matkustella.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyvinYksinkertaista

      Sanoma haluaa Suomen Natoon ja sotaa.

    • Sanoisin pikemminkin, että "sitä kusta kuuleminen". Kai sitä voi hiukan ynistä, kun valtavankokoinen naapuri kusta lorottaa niskaan koko ajan - ja solvaa päälle.

      • Niin_mutta

        Ei se naapuri silti häviä tuosta mihinkään, vaikka kuinka tässä rähistelisimme.
        On elettävä hyvässä vuorovaikutuksessa naapurin kanssa.
        Kaikesta huolimatta ja aina.


      • Niin_mutta kirjoitti:

        Ei se naapuri silti häviä tuosta mihinkään, vaikka kuinka tässä rähistelisimme.
        On elettävä hyvässä vuorovaikutuksessa naapurin kanssa.
        Kaikesta huolimatta ja aina.

        Lue oma tekstisi. "Vuorovaikutus" tarkoittaa kommunikaatiota kahteen suuntaan, ei toisen osapuolen yksipuolista alistamista, nöyryyttämistä ja valehtelemista, kuten Venäjä tekee.

        Se rakentaa valtavia, selvästi hyökkäyksellisiä tukikohtia Suomen rajan pintaan ja "on huolestunut" kun Suomi lähettää omille reserviläisilleen kirjeen...


    • iiokjuuw

      Aggressiivinen ja täysin arvaamaton valtio, joka ei täytä oikeusvaltion kriteerejä. Valmistautuu aloittamaan laajamittaisen sodan Euroopassa, sitä tuo punaisen torin puhe tarkoitti. Suora kopio Hitlerin jutuista 30-luvulta.

      • terapeuttiS

        Vai peilaatko omia aggressioitasi Venäjän suuntaan?


      • Ruyjnn

        En kyllä usko, että Venäjä haluaisi sotaa. Euroopassa. Hullujahan ne olisivat. Nato vastaan Venäjä: Kaikki kuolee. Mutta jotenkin uskon, ettei venäläisiä saa ärsyttää, ei ainakaan käsittää väärin.


    • sdölkfäölsakdgföäla

      Onneksi päästiin siitä ruotsalaisesta hurri-haaglundista eroon, joka ei muuta tehnyt kuin haastoi riitaa Venäjän kanssa. Oli jo myymässä Suomea Ruottille. Ties mitä muuta allekirjoitti kuin Nato-sopimuksia. Ei enää hurreja Suomen ministereiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      64
      681
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe