15-vuotias vastusti raiskausta ja poltettiin elävä

Voi hyvänen aika!
Kuinka monta sataa vuotta siihen vielä kuluu ennen kuin suureen osaan intialaisiin on saatu istutettua edes alkeellisimman ihmisen käytöstavat!
Tuollainen on selvää kansassa olevaa mielisairautta eikä sitä voi selittää millään muulla.


15-vuotias vastusti raiskausta ja poltettiin elävältä

Törkeät raiskaustapaukset kuohuttavat jälleen Intiassa.

Kuten kaikkialla maailmassa, lukuisat rikokset ja raiskaukset jäävät Intiassa raportoimatta ja tilastoimatta.


Tällä kertaa uhriksi joutui 15-vuotias tyttö, joka poltettiin elävältä.

Tytön setä oli sanomalehti Hindustan Timesin mukaan kiristänyt ja ahdistellut tyttöä seksuaalisesti kahdeksan kuukautta. Osallisina raiskauksissa oli myös kaksi naapuria

Kun tytön setä yritti lauantaina jälleen raiskata tytön, mutta tämä vastusti tekoa. Setä kaatoi tytön päälle kerosiinia ja sytytti hänet tuleen. Poliisille mies väitti, että tyttö teki itsemurhan.

Raiskauksiin ja kiristyksen epäiltynä on pidätetty sairaalassa vammoihinsa menehtyneen tytön setä ja täti sekä kaksi naapurissa asunutta miestä.
Hiljaiset uhrit

Intiassa raiskaukset jäävät usein raportoimatta paitsi uhrin sukupuolen myös yhteiskunnallisen taustan takia. Hiljaisuuden kulttuuria on vaikea rikkoa, jos raiskaaja kuuluu hyväosaisiin ja raiskattu köyhään väestönosaan, kertoo Plan-säätiö.

Tyttöjen raiskauksista ja murhista kyseenalaista kuuluisuutta saanut Intia vannoi viime vuonna naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan nollatoleranssia. Monelle viimeinen pisara oli 14- ja 15-vuotiaiden serkusten joukkoraiskaus ja hirttäminen toukokuun lopussa.

Plan Suomen viestintäjohtaja Anna Könönen toteaa säätiön verkkosivuilla, että naisten ja tyttöjen raiskaukset, pahoinpitelyt ja murhat kertovat synkkää tarinaa Intiasta.

- Vuonna 2011 maassa raportoitiin 24 000 raiskausta. Uhreista joka kolmas oli alaikäinen. Virallisten rikostilastojen mukaan lasten raiskaukset olivat kolminkertaistuneet vuosikymmenessä. Kukaan ei osaa sanoa, onko kasvu todellista vai johtuuko se lisääntyneestä raportoinnista.

Totuus on joka tapauksessa tilastoja karumpi. Kuten kaikkialla maailmassa, lukuisat rikokset ja raiskaukset jäävät Intiassa raportoimatta ja tilastoimatta.

Viime vuosina raaimmat tapaukset ovat kuitenkin alkaneet saada laajaa mediahuomiota. Tämä on rohkaissut intialaisnaisia puolustamaan oikeuksiaan. Raiskausten vastaiset mielenosoitukset herättivät myös kansainvälisen median, ja Intian raiskaukset ovat päätyneet maailmanlaajuisiksi uutisiksi.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat...et_intia-35878
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei kamooooon. Homma on niin, että me emme vaan ymmärrä vieraita kulttuureja. Mitä ihmeen Impivaaralaista ajattelua? Mieli avoinna vieraita kulttuureita kohtaan.

Äänestä

Kyrvät pystyssä tuolla Intiassa vähä-älyiset villi-ihmiset katsovat puskassa Nokian kännyköillä bangbus.comista ensin videoita ja sitten toteuttavat ne käytännössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Intialaiset_hullut kirjoitti:

Voi hyvänen aika!
Kuinka monta sataa vuotta siihen vielä kuluu ennen kuin suureen osaan intialaisiin on saatu istutettua edes alkeellisimman ihmisen käytöstavat!
Tuollainen on selvää kansassa olevaa mielisairautta eikä sitä voi selittää millään muulla.


15-vuotias vastusti raiskausta ja poltettiin elävältä

Törkeät raiskaustapaukset kuohuttavat jälleen Intiassa.

Kuten kaikkialla maailmassa, lukuisat rikokset ja raiskaukset jäävät Intiassa raportoimatta ja tilastoimatta.


Tällä kertaa uhriksi joutui 15-vuotias tyttö, joka poltettiin elävältä.

Tytön setä oli sanomalehti Hindustan Timesin mukaan kiristänyt ja ahdistellut tyttöä seksuaalisesti kahdeksan kuukautta. Osallisina raiskauksissa oli myös kaksi naapuria

Kun tytön setä yritti lauantaina jälleen raiskata tytön, mutta tämä vastusti tekoa. Setä kaatoi tytön päälle kerosiinia ja sytytti hänet tuleen. Poliisille mies väitti, että tyttö teki itsemurhan.

Raiskauksiin ja kiristyksen epäiltynä on pidätetty sairaalassa vammoihinsa menehtyneen tytön setä ja täti sekä kaksi naapurissa asunutta miestä.
Hiljaiset uhrit

Intiassa raiskaukset jäävät usein raportoimatta paitsi uhrin sukupuolen myös yhteiskunnallisen taustan takia. Hiljaisuuden kulttuuria on vaikea rikkoa, jos raiskaaja kuuluu hyväosaisiin ja raiskattu köyhään väestönosaan, kertoo Plan-säätiö.

Tyttöjen raiskauksista ja murhista kyseenalaista kuuluisuutta saanut Intia vannoi viime vuonna naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan nollatoleranssia. Monelle viimeinen pisara oli 14- ja 15-vuotiaiden serkusten joukkoraiskaus ja hirttäminen toukokuun lopussa.

Plan Suomen viestintäjohtaja Anna Könönen toteaa säätiön verkkosivuilla, että naisten ja tyttöjen raiskaukset, pahoinpitelyt ja murhat kertovat synkkää tarinaa Intiasta.

- Vuonna 2011 maassa raportoitiin 24 000 raiskausta. Uhreista joka kolmas oli alaikäinen. Virallisten rikostilastojen mukaan lasten raiskaukset olivat kolminkertaistuneet vuosikymmenessä. Kukaan ei osaa sanoa, onko kasvu todellista vai johtuuko se lisääntyneestä raportoinnista.

Totuus on joka tapauksessa tilastoja karumpi. Kuten kaikkialla maailmassa, lukuisat rikokset ja raiskaukset jäävät Intiassa raportoimatta ja tilastoimatta.

Viime vuosina raaimmat tapaukset ovat kuitenkin alkaneet saada laajaa mediahuomiota. Tämä on rohkaissut intialaisnaisia puolustamaan oikeuksiaan. Raiskausten vastaiset mielenosoitukset herättivät myös kansainvälisen median, ja Intian raiskaukset ovat päätyneet maailmanlaajuisiksi uutisiksi.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat...et_intia-35878

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu