Persuille / Till Arslena /Pierussuomalaisille

Kyllä Timo Possulle nyt tulee vaikea istunto kun EU:ssa päätetään että kaikki EU maat joutuvat tasavertaisesti kantamaan vastuunsa yhä lisääntyvistä pakolaisista.
On jo indikoitu että ne maat jotka ovat vastuutansa pakoilleet kuten Suomi on tehnyt joutuvat nyt lisäämään pakolaisvastaanottoa suhteessa enemmän kuin sellaiset esimerkilliset maat kuin esim Ruotsi joka saa lievennyksen kiintiöönsä.
Jos joku on niin naivi että uskoo että Suomi pystyisi neuvottelemaan tässä asiassa paremmat vaihtoehdot kuin jokin muu maa niin ei kyllä EU:n päätösprosesseista paljon ymmärrä. Suomea on jatkuvasti kritisoitu sen hävettävän pienestä maahanmuutosta mitä pakolaisiin tulee joten nyt kyllä taitaa tulla oikea Jytky.
Itse olen korvat punottaen hävennyt Suomen toimintaa näissä asioissa jo vuosikaupalla kun paljon ulkomailla tulee pakostakin aikaa vietettyä ja joka reissulla ainakin parisen kertaa tulee kyseinen aihe jutuksi ja aina kysytään että mistä johtuu että Suomi on niin rasistinen maa vaikka sen oma kansa on joutunut aikoinaan muista maista elantonsa hankimaan.
Suomi on erittäin rikas maa kansainväliseOlen paljon joutunut matkustelemaan maailman köyhissä ja sotaa käyvissä maissa joten vakuutan että tiedän mitä köyhyys ja surkeus tarkoittaa. Mielestäni jokaisen suomalaisen peruskoulutukseen pitäisi kuulua oleskelu vähintään 3 kk / 3-4 oikeasti köyhässä maassa. Kyllä mieli sen jälkeen pakolaiskysymyksissä huomattavasti positiivisemmaksi muuttuisi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä soramontusta pelastunut punikin pojanpoika paasaa. Ei vaan pelkästään perinyt laiskuutta vaan äärettömän tyhmyyden joka on tunnusomaista kaikille pinnareille ja jarrumiehille. Koskaan ei ole mikään hyvin ja itse kun ei osaa tehdä kuin lämpimän paskan. Onneksi tuonlaisia ei ole enää monta. Suu sulkeutuu vielä.

Äänestä

No Timokkiolla se nenä senkun venyy kun suu suoltaa valhetta toisen perään. Tavoite on kirkas eli Audin takapenkki ja silloin ei katteettomat lupaukset paljoa paina mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paljonnähnyt kirjoitti:

Kyllä Timo Possulle nyt tulee vaikea istunto kun EU:ssa päätetään että kaikki EU maat joutuvat tasavertaisesti kantamaan vastuunsa yhä lisääntyvistä pakolaisista.
On jo indikoitu että ne maat jotka ovat vastuutansa pakoilleet kuten Suomi on tehnyt joutuvat nyt lisäämään pakolaisvastaanottoa suhteessa enemmän kuin sellaiset esimerkilliset maat kuin esim Ruotsi joka saa lievennyksen kiintiöönsä.
Jos joku on niin naivi että uskoo että Suomi pystyisi neuvottelemaan tässä asiassa paremmat vaihtoehdot kuin jokin muu maa niin ei kyllä EU:n päätösprosesseista paljon ymmärrä. Suomea on jatkuvasti kritisoitu sen hävettävän pienestä maahanmuutosta mitä pakolaisiin tulee joten nyt kyllä taitaa tulla oikea Jytky.
Itse olen korvat punottaen hävennyt Suomen toimintaa näissä asioissa jo vuosikaupalla kun paljon ulkomailla tulee pakostakin aikaa vietettyä ja joka reissulla ainakin parisen kertaa tulee kyseinen aihe jutuksi ja aina kysytään että mistä johtuu että Suomi on niin rasistinen maa vaikka sen oma kansa on joutunut aikoinaan muista maista elantonsa hankimaan.
Suomi on erittäin rikas maa kansainväliseOlen paljon joutunut matkustelemaan maailman köyhissä ja sotaa käyvissä maissa joten vakuutan että tiedän mitä köyhyys ja surkeus tarkoittaa. Mielestäni jokaisen suomalaisen peruskoulutukseen pitäisi kuulua oleskelu vähintään 3 kk / 3-4 oikeasti köyhässä maassa. Kyllä mieli sen jälkeen pakolaiskysymyksissä huomattavasti positiivisemmaksi muuttuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu