Lieksassa peto on 90% varmuudella syönyt naisen ja useita on kateissa Suomessa. Pieksämäellä junan alle jäänyt karhu tyhjenteli kaupungissa roskapöntöjä yöllä ainakin parin viikon ajan ennen kuin jäi junan alle. Maanviljelijöiden paaleja on revitty ja kalalojen tähteitä on päätynyt karhujen suhin kevään aikana. Supi päätyi karhun kynsiin pellolla tällä viikolla. Petojen luvattomasta hävittämisestä joutuu maksamaan korvauksen valtiolle sakkona, mutta kun peto tappaa tai raatelee ihmisen korvauksia ei makseta. Mikä on ihmisen hengen hinta? Vakuutusta ei taida saa vakuutus yhtiöiltä petojen vahingoille?
Mitä valtio korvaa, kun karhu syö ihmisen?
vastuupedoista
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiku kuti turkkiin ja lapiolla monttuun. Viranomaiset haistakoon paskat.
pmäen akat jos ovat kateissa niin ei niitä karhu ole syönyt. Jonkun ukon matkaan ovat unohtuneet ja palaavat kun jaksavat.
Pervako pitää pitkäkyntisillä olla ruskea liharuuasta ja sapuskatta ne eivät toimeen tule, vaikka mitä väitettäisiin. Ilves tappoi peuran pellon reunaan ja karhu pisteli loput poskeen. Varkaudentien varressa hakkuu alueen kannot on raavittu, kun karhu on toukkia kaivellut parkin alta välipalaksi. Nyt on karhujen kiima- aika ja uroksella pitää olla iso haaska houkuttimena. Hirven tappo keväisin on uroskarhun kykyjen mitta naaraille.
Muistakaa ottaa lääkkeet!
Ei ole karhu syönyt ihmistä Suomessa muualla kuin vanhoissa romaaneissa. Eikä syö. Maistuu varmasti liian pahalta: kaljaa ja tupakkaa eli on liha pilalla.
Ihmistä pitää pelätä metsässä ja ostarilla se tappaa karhu ei.
Katsokaa tilastoja viimeiseltä 100-vuodelta.
Ihminen tappanut tuhansia ihmisiä suomessa.