kliseistä

Keskustelu tällä palstalla tuntuu junnaavan paikallaan. Pääsyynä minä pidän sitä, että molemmet osapuolet vain laukovat samoja perusteluja uudestaan ja uudestaan, pitäen näitä ehdottomina totuuksina, eivätkä yhtään edes ajattele vaihtoehtoa, että toinen voisi olla oikeassa. Ajattelinpa tässä ajankuluksi hyökätä muutamia näitä kliseitä vastaan.

USKONTOJEN VUOKSI ON MAAILMASSA OLLUT ENITEN SOTIA

Kyllä minun tietääkseni ihmiset ovat sotineet eniten maa-alueista ja elintilasta. Uskontoja on voitu käyttää tässä tekosyynä, mutta toisten rikkauksien perässä ne valloittajat ovat juosseet. Lisäksi haluan huomauttaa, että historian tuhoisin sota lähti ateismista ja evolutionismista.

USKONTOJEN VUOKSI ON TAPETTU ENITEN IHMISIÄ (NOITAVAINOT, INKVISITIO)

Nämä nyt ovat historiallisia faktoja, joista kukaan uskovainen ei ole ylpeä. Kuitenkaan ei voida tietää, kuinka paljon näissäkin on ihmisluonne vaikuttanut. Monet tuomituista olivat vain kateellisten naapureiden syytteiden vuoksi tähän joutuneet. Oma ihmiskuvani voi olla vähän kyyninen mutta uskon kyllä etteivät ihmiset uskontoja tarvitse toistensa tappamiseen. Uskonto on edelleen vain todella hyvä tekosyy. Todelliset syyt ovat muualla.

USKOVAISET OVAT HENKISESTI KÖYHEMPIÄ KUIN ATEISTIT

Joku voisi lähettää minulle jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. Omasta kokemuksestani voisin sanoa, etten usko tähän. En väitä heidän olevan rikkaampiakaan. En vain usko, että uskonto vaikuttaisi tällaiseen asiaan. Vain koska me "uskomme mielikuvitusukkeliin", ei tee meistä muuten köyhempiä.

ATEISIT TIETÄVÄT USKONNOISTA ENEMMÄN KUIN USKOVAISET

Ateisit tietävät uskontojen historiasta "kaiken", mutteivat sisällöstä mitään, uskiksilla asia on usein päinvastoin. Kaikkein eniten asiasta tietävät agnostikot, jotka vaivautuvat perehtymään kumpaankin puoleen.

Siinäpä oli muutama kohta. Lisää tulee, jos keksin jotain. Toivottavasti tänne laitetaan myös jotain uskisten kliseitä, niin voimme yrittää välttää niitä ja rikastuttaa keskustelua täällä.
12309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

>>historian tuhoisin sota lähti ateismista ja evolutionismista

Äänestä
  • >>Voisitko lähettää jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. >>

    Mirka kerää tutkimusmateriaalia. Hän aikoo tehdä tutkimuksen, joka lyö akateemiset piiritkin ällikällä. Kustantajat piirittävät ja lehdistö käy kuumana.
    TIEDEMAAILMA POISSA TOLALTAAN. HISTORIAN TUHOISIMMAN SODAT SYYT SELVITETÄÄN NYT PERUSTEELLISESTI. TUTKIMUSAINEISTOA JUNANVAUNUITTAIN.

    Äänestä

  • vakavasti kirjoitti:

    >>Voisitko lähettää jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. >>

    Mirka kerää tutkimusmateriaalia. Hän aikoo tehdä tutkimuksen, joka lyö akateemiset piiritkin ällikällä. Kustantajat piirittävät ja lehdistö käy kuumana.
    TIEDEMAAILMA POISSA TOLALTAAN. HISTORIAN TUHOISIMMAN SODAT SYYT SELVITETÄÄN NYT PERUSTEELLISESTI. TUTKIMUSAINEISTOA JUNANVAUNUITTAIN.

    >>Eli ensin tämä sota-juttu: Natsi-Saksa ja fasistinen Italiahan olivat molemmat ateistisia valtioita, jotka eivät enää vastanneet kirkolle mistään. Hitlerin ajatus "herrakansastahan" lähti evolutionismista. Tapetaan vaan kaikki heikot (vammaiset, homot...), jolloin vahvemmat säilyvät ja lisääntyvät. Keskitysleirit olivat juutalaisten lisäksi täynnä kristittyjä (pappeja tms). Tämä tieto löytyy useista historiankirjoista.>>

    Äänestä

"Lisäksi haluan huomauttaa, että historian tuhoisin sota lähti ateismista ja evolutionismista."

Mitä jos myös perustelisit tuon?

"Oma ihmiskuvani voi olla vähän kyyninen mutta uskon kyllä etteivät ihmiset uskontoja tarvitse toistensa tappamiseen. Uskonto on edelleen vain todella hyvä tekosyy. Todelliset syyt ovat muualla."

Niitä kuitenkin käytetään koko ajan siihen, Afrikassa, Aasiassa. Lähi -Idässä, Euroopassa, missä muslimit tappavat kristittyjä ja päin vastoin, tai protestantit katolisia ja päin vastoin.
Irlannissa katoliset ja protestanttiset lapset eivät voi käydä samaa koulua ja viha toisen uskontoon on silmitöntä.

"USKOVAISET OVAT HENKISESTI KÖYHEMPIÄ KUIN ATEISTIT
Joku voisi lähettää minulle jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. Omasta kokemuksestani voisin sanoa, etten usko tähän."

Tuskin sellaista tutkimusta on edes tehty joten asiaa täytyy tarkastella yleisellä tasolla.
Ateistit perustavat yleensä ateismin siihen mitä he tietävät maailmasta ja siihen perustuvaan loogiseen ajatteluun.
Uskoon tullaa monesti elämänkriisien kautta mikä on täälläkin selvinnyt.
Monet uskoontulleet ovat kertoneet olleensa alkoholisteja, narkkareita ja entisiä/ nykyisiä vankeja.
Ei siis kerro kovinkaan vahvoista henkisistä ominaisuuksista?
Lisäksi monet uskoontulleista ovat kärsineet erilaisista tresseistä, psyykkisistä vaivoista jne, mikä myös kertoo heikosta itsetunnosta ja tempperamentin puuttumisesta.
Jos kerran vain 2% on ateisteja ja niiden joukossa on suurin osa hyvin koulutettuja ihmisä on myös selvää silloin että he omaavat suuremman ja paremman henkisen kapasiteetin kuin nämä hihhulit rassukat jotka mainostavat sitä "elävää uskoaan".
Kyllä tuollainen asia on selvä ilman tutkimattakaan.

"Ateisit tietävät uskontojen historiasta "kaiken", mutteivat sisällöstä mitään, uskiksilla asia on usein päinvastoin."

Kaiken ja kaiken?
Eikö sekin jo todistaettä heillä on parempi yleis sivistys ja henkinen taso kuin noilla uskovaisilla?
Mitä yrität selittää sisällöllä?
Uskovaisen kokemusta, tunnetta vai mitä ihmettä.
Ateisti on saattanut vallan hyvin olla uskovainen ja tullut ateistiksi vasta kun tieto on lisääntynyt ja toisekseen ateisti pystyy selittämään paremmin ihmisen käyttäytymis tarpeita ja syitä miksi jotkut uskoa tarvitsevat ja siksi myös ymmärtävät "uskon sisällönkin" paremmin.

Äänestä
  • Eli ensin tämä sota-juttu: Natsi-Saksa ja fasistinen Italiahan olivat molemmat ateistisia valtioita, jotka eivät enää vastanneet kirkolle mistään. Hitlerin ajatus "herrakansastahan" lähti evolutionismista. Tapetaan vaan kaikki heikot (vammaiset, homot...), jolloin vahvemmat säilyvät ja lisääntyvät. Keskitysleirit olivat juutalaisten lisäksi täynnä kristittyjä (pappeja tms). Tämä tieto löytyy useista historiankirjoista.

    "Monet uskoontulleet ovat kertoneet olleensa alkoholisteja, narkkareita ja entisiä/ nykyisiä vankeja.
    Ei siis kerro kovinkaan vahvoista henkisistä ominaisuuksista? "

    Tämä pitää paikkansa, mutta oletko ajatellut, että he ovat raitistuneet tms uskoon tultuaan. Sanoit itse että he olivat ENTISIÄ alkoholisteja. Eikö tämä tarkoita että he olivat ateisteja silloin kuin olivat alkoholisteja :)

    Sanon vain sitä, ettei ihmisiä VOI laittaa henkiseen paremmuusjärjestykseen pelkän uskonnon vuoksi. Uskovaisillakin on kyky loogiseen ajatteluun, henkiseen rikkauteen yms. Ei usko sitä mihinkään vie, vaikka niin toivoisittekin.
    Toki uskovaisissa on henkisesti köyhempiä mukana, tod.näk määrällisesti enemmän kuin ateisteissa, onhan heitäkin enemmän. Prosentuaalisesti veikkaisin lukujen olevan kuitenkin samankaltaiset. Mitään varmaahan en tietenkään osaa sanoa, sillä kuten sanoit, tutkimusta on tuskin tehty.

    Sisällöstä vielä: pointillani tarkoitin että suurin osa ateisteissa täällä käy uskisten kimppuun uskontojen historialla, ja uskikset puolustautuvat Raamatun opetuksilla. Tiedän, mitä ajattelette, nehän ovat yleispäteviä filosofisia ohjeita, eivät Jumalan puhetta. Se ei ole tärkeää, vaan se että uskikset haluavat seurata näitä ohjeita, olla hyviä ihmisiä tms. Ok, kaikki uskikset eivät tiedä kaikkea historiasta. Entä sitten?

    Äänestä

  • chicarron kirjoitti:

    Eli ensin tämä sota-juttu: Natsi-Saksa ja fasistinen Italiahan olivat molemmat ateistisia valtioita, jotka eivät enää vastanneet kirkolle mistään. Hitlerin ajatus "herrakansastahan" lähti evolutionismista. Tapetaan vaan kaikki heikot (vammaiset, homot...), jolloin vahvemmat säilyvät ja lisääntyvät. Keskitysleirit olivat juutalaisten lisäksi täynnä kristittyjä (pappeja tms). Tämä tieto löytyy useista historiankirjoista.

    Jos nyt tarkastelet Natsismia ja Fasismia ne eivät todellakaan olleet ateistisia valtioita, molemmissa toimi kirkot koko ajan, Italiassa katolinen ja Sakasassa protestanttinen jotka vielläpä tukivat näitä aatteita, sillä vastustivathan nämä Juutalaisuutta ja kommunismia joka oli kirkoille uhka.
    Vatikaanin myös tiedetään auttaneen monia natseja pakoon sodan jälkeen.
    Kerroppa missä keskitysleireissä oli kristittyjä pappeja runsaasti ja mihin tietoon väitteesi nojaa?
    Perustelusi eivät siis pidä paikkaansa, edes evoluutionismissäkään sillä evoluutioon ei kuulu rotuoppi vaan kehitysoppi.

    "Tämä pitää paikkansa, mutta oletko ajatellut, että he ovat raitistuneet tms uskoon tultuaan. Sanoit itse että he olivat ENTISIÄ alkoholisteja. Eikö tämä tarkoita että he olivat ateisteja silloin kuin olivat alkoholisteja :)"

    Ei tarkoita, kannattaisi selvittää itselleen mitä ateisti sana tarkoittaa.
    Ateisti ei varmaan kuulu useinkaan kirkkoon esimerkiksi, alkoholistit, narkkarit ja muut reppanat ovat yleensä kuuluneet vaikka ovatkin alkoholisteja narkkareita ja vankila-asukkeja.
    Eikös siihen kirkkoon kuulu uskovaiset?

    "Sanon vain sitä, ettei ihmisiä VOI laittaa henkiseen paremmuusjärjestykseen pelkän uskonnon vuoksi. Uskovaisillakin on kyky loogiseen ajatteluun, henkiseen rikkauteen yms. Ei usko sitä mihinkään vie, vaikka niin toivoisittekin."

    Mutta hihhulit voi ja jos omaa riittävästi tietoa ja loogista ajattelua on harvoin uskovainen ja uskonnon hurmos kyllä vie järkevän loogisen ajattelun, se on jo tieteellisesti tutkittu.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000005639419

    "Toki uskovaisissa on henkisesti köyhempiä mukana, tod.näk määrällisesti enemmän kuin ateisteissa, onhan heitäkin enemmän. Prosentuaalisesti veikkaisin lukujen olevan kuitenkin samankaltaiset. Mitään varmaahan en tietenkään osaa sanoa, sillä kuten sanoit, tutkimusta on tuskin tehty."

    Minä taasen veikkaan, että veikkaat väärin jos prosenttuaalisesti asiaa tutkittaisiin.

    "Sisällöstä vielä: pointillani tarkoitin että suurin osa ateisteissa täällä käy uskisten kimppuun uskontojen historialla, ja uskikset puolustautuvat Raamatun opetuksilla. Tiedän, mitä ajattelette, nehän ovat yleispäteviä filosofisia ohjeita, eivät Jumalan puhetta. Se ei ole tärkeää, vaan se että uskikset haluavat seurata näitä ohjeita, olla hyviä ihmisiä tms. Ok, kaikki uskikset eivät tiedä kaikkea historiasta. Entä sitten?"

    Uskontojen historia on myös sitä samaa uskontoa kuin nykyisinkin, ei siitä eroon pääse sillä että silloin tulkittiin uskontoa noin ja nyt näin.
    Raamatun filosofiaa voi taasen noudattaa ilman uskomista yliluonnolliseen jumalaankin, ei kait sitä mikään estä?
    Eettiset ja moraaliset arvot ovat kulttuurisidonnaisia ei niihin uskomuksia tarvita.
    Hyvä ihminen voi olla uskomatta jumaliinkin, vai eikö uskis voi?
    Onko oltava pelko jumalasta ja hänen rangaistuksesta ennekuin voi olla hyvä ihminen?

    Yleensä jos kerran uskoo johonkin uskonnon oppiin, olisi hyvä tietää miten uskonnon opit ovat syntyneet, siksi olisi syytä myös tietää niiden dogmit, teoriat ja historia miten ne ovat syntyneet, pelkkä uskominen ilman mitään tietoa siitä on mielestäni osoitus vain typeryydestä ja hyväksi käytön uhriksi joutumisesta jos siitä viellä maksaa jotakin.
    Se ei ainakaan todista järkevästä loogisesta ajattelusta jos ei edes tunne uskoaan kunnolla ja silti esittää siitä väitteitä.

    >> Natsi-Saksa ja fasistinen Italiahan olivat molemmat ateistisia valtioita >>

    Ei ole mitään 'ateistisia' tai 'uskovia' valtioita. On vain valtaeliiti ja tavalliset kansalaiset, lainsäädäntö ja kulttuuriperinteet.

    Sinä toteat että natsit ja fasistit olivat ateistejä, heidän uhrinsa ja sodan voittaneet länsivallat sitten ilmeisesti uskovia ?
    Saksan ja Italian kansat (ja heidän liittolaisensa ?) olivat (kreatonistisiä?)kristittyjä ennen- ja jälkeen natsien/facistien valtakautta, mutta evolutionistisiä ateisteja sen aikana ?

    Voisitko vielä selittää kommunistien osuuden natsismin torjumisessa, eräiden tietojen mukaan heitä joutui keskitysleireille jopa enemmän kuin kristittyjä pappeja ? Olivatko Stalin ja hänen sotajoukkonsa uskovia, antiateistejä vai jotakin muuta ?

    Kirjoitat avauksessa:
    >> Toivottavasti tänne laitetaan myös jotain uskisten kliseitä, niin voimme yrittää välttää niitä ja rikastuttaa keskustelua täällä. >>

    Toivoton tehtävä. Mistä nyt sellaisia kliseitä voisi löytää ?

    Äänestä

  • Ateismi? kirjoitti:

    Jos nyt tarkastelet Natsismia ja Fasismia ne eivät todellakaan olleet ateistisia valtioita, molemmissa toimi kirkot koko ajan, Italiassa katolinen ja Sakasassa protestanttinen jotka vielläpä tukivat näitä aatteita, sillä vastustivathan nämä Juutalaisuutta ja kommunismia joka oli kirkoille uhka.
    Vatikaanin myös tiedetään auttaneen monia natseja pakoon sodan jälkeen.
    Kerroppa missä keskitysleireissä oli kristittyjä pappeja runsaasti ja mihin tietoon väitteesi nojaa?
    Perustelusi eivät siis pidä paikkaansa, edes evoluutionismissäkään sillä evoluutioon ei kuulu rotuoppi vaan kehitysoppi.

    "Tämä pitää paikkansa, mutta oletko ajatellut, että he ovat raitistuneet tms uskoon tultuaan. Sanoit itse että he olivat ENTISIÄ alkoholisteja. Eikö tämä tarkoita että he olivat ateisteja silloin kuin olivat alkoholisteja :)"

    Ei tarkoita, kannattaisi selvittää itselleen mitä ateisti sana tarkoittaa.
    Ateisti ei varmaan kuulu useinkaan kirkkoon esimerkiksi, alkoholistit, narkkarit ja muut reppanat ovat yleensä kuuluneet vaikka ovatkin alkoholisteja narkkareita ja vankila-asukkeja.
    Eikös siihen kirkkoon kuulu uskovaiset?

    "Sanon vain sitä, ettei ihmisiä VOI laittaa henkiseen paremmuusjärjestykseen pelkän uskonnon vuoksi. Uskovaisillakin on kyky loogiseen ajatteluun, henkiseen rikkauteen yms. Ei usko sitä mihinkään vie, vaikka niin toivoisittekin."

    Mutta hihhulit voi ja jos omaa riittävästi tietoa ja loogista ajattelua on harvoin uskovainen ja uskonnon hurmos kyllä vie järkevän loogisen ajattelun, se on jo tieteellisesti tutkittu.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000005639419

    "Toki uskovaisissa on henkisesti köyhempiä mukana, tod.näk määrällisesti enemmän kuin ateisteissa, onhan heitäkin enemmän. Prosentuaalisesti veikkaisin lukujen olevan kuitenkin samankaltaiset. Mitään varmaahan en tietenkään osaa sanoa, sillä kuten sanoit, tutkimusta on tuskin tehty."

    Minä taasen veikkaan, että veikkaat väärin jos prosenttuaalisesti asiaa tutkittaisiin.

    "Sisällöstä vielä: pointillani tarkoitin että suurin osa ateisteissa täällä käy uskisten kimppuun uskontojen historialla, ja uskikset puolustautuvat Raamatun opetuksilla. Tiedän, mitä ajattelette, nehän ovat yleispäteviä filosofisia ohjeita, eivät Jumalan puhetta. Se ei ole tärkeää, vaan se että uskikset haluavat seurata näitä ohjeita, olla hyviä ihmisiä tms. Ok, kaikki uskikset eivät tiedä kaikkea historiasta. Entä sitten?"

    Uskontojen historia on myös sitä samaa uskontoa kuin nykyisinkin, ei siitä eroon pääse sillä että silloin tulkittiin uskontoa noin ja nyt näin.
    Raamatun filosofiaa voi taasen noudattaa ilman uskomista yliluonnolliseen jumalaankin, ei kait sitä mikään estä?
    Eettiset ja moraaliset arvot ovat kulttuurisidonnaisia ei niihin uskomuksia tarvita.
    Hyvä ihminen voi olla uskomatta jumaliinkin, vai eikö uskis voi?
    Onko oltava pelko jumalasta ja hänen rangaistuksesta ennekuin voi olla hyvä ihminen?

    Yleensä jos kerran uskoo johonkin uskonnon oppiin, olisi hyvä tietää miten uskonnon opit ovat syntyneet, siksi olisi syytä myös tietää niiden dogmit, teoriat ja historia miten ne ovat syntyneet, pelkkä uskominen ilman mitään tietoa siitä on mielestäni osoitus vain typeryydestä ja hyväksi käytön uhriksi joutumisesta jos siitä viellä maksaa jotakin.
    Se ei ainakaan todista järkevästä loogisesta ajattelusta jos ei edes tunne uskoaan kunnolla ja silti esittää siitä väitteitä.

    Ihan aluksi haluan tässä varmistaa, että mitä tarkoitat uskiksella? Kysyin tätä aiemmin Mirkalta ja hän selvensi minulle että uskis = ihminen, joka uskoo Jumalaan. Minusta tämä ei kuitenkaan ole sama kuin hihhuli. Väitän yhä, että suurin osa ihmisistä uskoo Jumalaan, muttei tee asiasta mitään isoa meteliä (koska se ei ole muodissa?). Hihhuleiksi minä lasken ne ihmiset, jotka ovat täysin jyrkkiä mielipiteissään, käännytyksissään ym ym. Osaan heistä nämä kommentit saattavat pitää paikkansakin.

    Muista kohdista:

    Kyllähän Saksassa kirkko "toimi", mutta monet papit, jotka saarnasivat Hitleriä vastaan, löysivät itsensä näiltä kesäleireiltä. Sama juttu Italiassa. Eivät monet papitkaan uskaltaneet vastustaa päättäjiä, jos ajatellaan, mikä oli seuraus.

    "Perustelusi eivät siis pidä paikkaansa, edes evoluutionismissäkään sillä evoluutioon ei kuulu rotuoppi vaan kehitysoppi."

    Hitlerin rotuoppi oli johdannainen kehitysopista: jos lisääntyminen sallitaan vain laatuyksilöille, he täyttävät maan. Eli tässä nähdään, mitä mikä tahansa oppi voi saada aikaan sairaassa mielessä.

    "Ihan aluksi haluan tässä varmistaa, että mitä tarkoitat uskiksella? Kysyin tätä aiemmin Mirkalta ja hän selvensi minulle että uskis = ihminen, joka uskoo Jumalaan. Minusta tämä ei kuitenkaan ole sama kuin hihhuli. Väitän yhä, että suurin osa ihmisistä uskoo Jumalaan, muttei tee asiasta mitään isoa meteliä (koska se ei ole muodissa?). "

    Uskikset ovat tietysti uskovaisia jotka uskovat johonkin jumalaan mielestäni ja uskovaisihan on siten eri uskonnoissa.
    Sitten on nämä hihhulit jotka pitävät vain itseään ainoana oikeina uskovaisina ja muut ovat sitten "vääräuskoisia" tai "kuolleen uskon" harjoittajina.
    Maailma on tietysti täynnä niitä jotka uskovat johonkin jumalaan mutta ei tee niistä numeroa.

    "Kyllähän Saksassa kirkko "toimi", mutta monet papit, jotka saarnasivat Hitleriä vastaan, löysivät itsensä näiltä kesäleireiltä. Sama juttu Italiassa. Eivät monet papitkaan uskaltaneet vastustaa päättäjiä, jos ajatellaan, mikä oli seuraus."

    Olet tainnut ymmärtää jotain väärin, tai olet jonkun uskonnollisen lahkon propagandan uhri?
    Yksikään kristillinen pappi ei varmaan ollut keskitysleirissä sen takia että oli kristitty pappi vaan jos niitä oli olivat he siellä muista syistä.
    Väitekkin on jo naurettava sillä koko Saksahan oli protestanttinen kuten oli Italia katolilainen myös Hitlerin tai Mussoliinin aikana.
    Yksinvaltiaat, eli diktaattorit tietysti käyttivät valtaansa kuten halusivat kuuntelematta kirkkon edustajia sen enempää ja jos diktaattoria vastustaa voi tietysti löytää itsensä leiriltä.

    "Hitlerin rotuoppi oli johdannainen kehitysopista: jos lisääntyminen sallitaan vain laatuyksilöille, he täyttävät maan. Eli tässä nähdään, mitä mikä tahansa oppi voi saada aikaan sairaassa mielessä. "

    Rotuoppi lähtee siitä, että toiset ihmiset ovat huonompia kuin toiset.
    Evoluution teoriat eivät tämmöistä tunne sen enempää kuin evoluution tulkintakaan, eli väitteesi on siltäkin osin väärä.
    Jos jotkut harrastavat rotuoppeja on syyt jossakin muualla kuin evoluution teorioissa sen voit tarkistaa milloin vain niistä.
    Sitä paitsi evoluutio tai sen teoriat eivät kehoita, suosita tai anna ohjeita mihinkään toimintaan vaan kertovat vain ja ainoastaan mitä luonnossa on tapahtunut ja tapahtuu.
    Sieltä on aivan turhaa edes yrittää hakea syitä rotuoppeihin sillä luonto ei ole rasistinen itsessään vaikka se nujertaisikin heikommat yksilöt, mutta sehän ei ole rasismia vaan luonnon omaa taistelua elämästä ja sen oikeutuksesta ja tilasta.
    Ei siis pidä sekoittaa asioita keskenään joilla ei siihen ole mitään osaa eikä arpaa.

    On aivan sama kun väittäisi sitten jumalaa rasistiksi, onko jumalasi luonnut eri rodut tai rankaiseeko se jotakin uskontoa kuten juutalaisia esimerkiksi, ainakin Luther oli kovastikin rasisiti ja hänhän oli yksi uskonpuhdistajista olisiko syyt sittenkin rotuoppiin ja rasismiin vain uskonnossa itsessään?
    Tulee kovasti mieleen tapahtumia jossa uskonnonkin varjolla pidettiin toisia alempiarvoisina kuten esimerkiksi kun Etelä- ja Pohjois Amerikan alkuperäisväestöä tuhottiin tai sama Austraaliassa eihän näillä ollut juuri minkäänlaista ihmisarvoa ja valloittajathan sentään olivat uskovaisia?

    Äänestä

"USKONTOJEN VUOKSI ON MAAILMASSA OLLUT ENITEN SOTIA

Kyllä minun tietääkseni ihmiset ovat sotineet eniten maa-alueista ja elintilasta. Uskontoja on voitu käyttää tässä tekosyynä, mutta toisten rikkauksien perässä ne valloittajat ovat juosseet. Lisäksi haluan huomauttaa, että historian tuhoisin sota lähti ateismista ja evolutionismista."

Puhtaita uskonsotia tuskin on koskaan ollut. Ehkä mahdollisesti joku pienimuotoisempi "vaino" on voinut olla pohjimmiltaan uskonsota, mutta tuskin mikään kahden järjestäytyneen valtion välinen sota. Pohjois-Irlannissakaan ei pohjimmiltaan ole kyse uskonnosta, vaan kahden eri poliittisen ryhmittymän välisestä kilvoittelusta. Moni ei-brittiläinen protestanttikin myöntää, että katoliset Pohjois-Irlannissa ovat enemmän oikeassa kuin protestantit - ei uskonnon, mutta etnisen alkuperänsä vuoksi. Protestantit kun ovat hyökkääjien ja miehittäjien jälkeläisiä.

Tuskin ristiretkiäkään organisoitiin uskonnon vuoksi, vaikka propagandan avulla mukaan varmasti värvättiinkin uskovaisia "pyhän maan vapauttajia".

"USKONTOJEN VUOKSI ON TAPETTU ENITEN IHMISIÄ (NOITAVAINOT, INKVISITIO)

Nämä nyt ovat historiallisia faktoja, joista kukaan uskovainen ei ole ylpeä. Kuitenkaan ei voida tietää, kuinka paljon näissäkin on ihmisluonne vaikuttanut. Monet tuomituista olivat vain kateellisten naapureiden syytteiden vuoksi tähän joutuneet. Oma ihmiskuvani voi olla vähän kyyninen mutta uskon kyllä etteivät ihmiset uskontoja tarvitse toistensa tappamiseen. Uskonto on edelleen vain todella hyvä tekosyy. Todelliset syyt ovat muualla."

Maailman eniten kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä aiheuttanut ideologia tms. on varmasti kristinusko. Kommunismi tulee hyvänä kakkosena.

"USKOVAISET OVAT HENKISESTI KÖYHEMPIÄ KUIN ATEISTIT

Joku voisi lähettää minulle jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. Omasta kokemuksestani voisin sanoa, etten usko tähän. En väitä heidän olevan rikkaampiakaan. En vain usko, että uskonto vaikuttaisi tällaiseen asiaan. Vain koska me "uskomme mielikuvitusukkeliin", ei tee meistä muuten köyhempiä.

Asiasta on olemassa tutkimustietoa. Tällä palstalla on esitetty linkki amerikkalaiselle sivustolle, jossa oli esitetty kyselytutkimus sekä nykyajalta, että 60 vuoden takaa. Tutkimuksen tulos oli, että uskovaisuus oli 60 v. aikana vähentynyt, mutta huomattavan suuri uskon väheneminen oli tapahtunut koulutettujen ihmisten kohdalla. Nykyään amerikkalaisista akateemisista yliopistotutkijoista enää vain 5% tunnustaa uskovansa kristinuskon opetuksiin.

Itse esitin noin pari vuotta sitten linkin amerikkalaiselle sivustolle, jossa esitettiin amerikkalaisen lääkärin tekemä tutkimus skitsofrenian esiintymisestä. Tulos oli, että uskovainen ihminen on paljon suuremmalla tilastollisella todennäköisyydellä skitsofreenikko. Jehova on skitsofreenikko keskimäärin neljä kertaa todennäköisemmin kuin ihmiset keskimäärin.

"ATEISIT TIETÄVÄT USKONNOISTA ENEMMÄN KUIN USKOVAISET

Ateisit tietävät uskontojen historiasta "kaiken", mutteivat sisällöstä mitään, uskiksilla asia on usein päinvastoin. Kaikkein eniten asiasta tietävät agnostikot, jotka vaivautuvat perehtymään kumpaankin puoleen."

Yleensä (kristityt) uskovaiset eivät tunne edes Raamattuaan. Olen törmännyt lukuisiin hihhuleihin, jotka syyttävät minua valehtelusta, kun kerron heille "karmeimpia" juttuja Raamatusta. Kun sitten osoitan Raamatulla väitteeni oikeiksi, suuttuu tyypillinen hihhuli ja lähtee pois. Eikä yksikään ole pyytänyt anteeksi sitä, että on syyttä leimannut minut valehtelijaksi.

Äänestä
  • Jos nyt ymmärsin oikein, olet kanssani samaa mieltä tuosta sota-asiasta (USKONTOJEN VUOKSI ON MAAILMASSA OLLUT ENITEN SOTIA). Tämä on ensimmäinen kerta kun täällä kuulee edes jonkinlaisia myönnytyksiä. Kiitos sinulle siitä.

    "Maailman eniten kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä aiheuttanut ideologia tms. on varmasti kristinusko. Kommunismi tulee hyvänä kakkosena."

    Lasketko tässä mukaan myös uskonsa vuoksi vainotut kristityt? Jos lasket niin silloin olen kanssasi samaa mieltä. Eikö tähänkin päde tuo tekosyy-teoria? Myönnän kyllä todistusaineiston edessä, että kristinuskon vuoksi ON tapettu ja kidutettu paljon ihmisiä, mutta se ei mielestäni ole uskonnon vika. Missään uskossamme ei käsketä tekemään niin. Nämä ovat ihmisen tekoja, ei Jumalan.

    Kiitos myös noista tutkimustuloksista. Esitän sinullekin vielä saman kysymyksen kuin muillekin: eli mitä sinä tarkoitat uskovaisella? On nimittäin olemassa suuret määrät jumallan uskovia, jotka eivät pidä asiasta isoa meteliä. Ovatko nämä mielestäsi uskovaisia/henkisesti köyhempiä?

    Jep, minä muistan sinun raamatunlukusi. Etsit tosiaan vain niitä karmeimpia juttuja mitä löydät. Tulee mieleen sanonta: "lukee kuin piru Raamattua" :) Tässäkin tullaan taas sisältöön: eli nämä sinun esiinkaivamasi jutut löytyvät kyllä Raamatusta, mutta sieltä löytyy paljon muutakin: rakkauden sanomaa. Mikset tuo sitä koskaan esiin?

    Äänestä

  • chicarron kirjoitti:

    Jos nyt ymmärsin oikein, olet kanssani samaa mieltä tuosta sota-asiasta (USKONTOJEN VUOKSI ON MAAILMASSA OLLUT ENITEN SOTIA). Tämä on ensimmäinen kerta kun täällä kuulee edes jonkinlaisia myönnytyksiä. Kiitos sinulle siitä.

    "Maailman eniten kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä aiheuttanut ideologia tms. on varmasti kristinusko. Kommunismi tulee hyvänä kakkosena."

    Lasketko tässä mukaan myös uskonsa vuoksi vainotut kristityt? Jos lasket niin silloin olen kanssasi samaa mieltä. Eikö tähänkin päde tuo tekosyy-teoria? Myönnän kyllä todistusaineiston edessä, että kristinuskon vuoksi ON tapettu ja kidutettu paljon ihmisiä, mutta se ei mielestäni ole uskonnon vika. Missään uskossamme ei käsketä tekemään niin. Nämä ovat ihmisen tekoja, ei Jumalan.

    Kiitos myös noista tutkimustuloksista. Esitän sinullekin vielä saman kysymyksen kuin muillekin: eli mitä sinä tarkoitat uskovaisella? On nimittäin olemassa suuret määrät jumallan uskovia, jotka eivät pidä asiasta isoa meteliä. Ovatko nämä mielestäsi uskovaisia/henkisesti köyhempiä?

    Jep, minä muistan sinun raamatunlukusi. Etsit tosiaan vain niitä karmeimpia juttuja mitä löydät. Tulee mieleen sanonta: "lukee kuin piru Raamattua" :) Tässäkin tullaan taas sisältöön: eli nämä sinun esiinkaivamasi jutut löytyvät kyllä Raamatusta, mutta sieltä löytyy paljon muutakin: rakkauden sanomaa. Mikset tuo sitä koskaan esiin?

    täältä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000005719080

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

chicarron kirjoitti:

Keskustelu tällä palstalla tuntuu junnaavan paikallaan. Pääsyynä minä pidän sitä, että molemmet osapuolet vain laukovat samoja perusteluja uudestaan ja uudestaan, pitäen näitä ehdottomina totuuksina, eivätkä yhtään edes ajattele vaihtoehtoa, että toinen voisi olla oikeassa. Ajattelinpa tässä ajankuluksi hyökätä muutamia näitä kliseitä vastaan.

USKONTOJEN VUOKSI ON MAAILMASSA OLLUT ENITEN SOTIA

Kyllä minun tietääkseni ihmiset ovat sotineet eniten maa-alueista ja elintilasta. Uskontoja on voitu käyttää tässä tekosyynä, mutta toisten rikkauksien perässä ne valloittajat ovat juosseet. Lisäksi haluan huomauttaa, että historian tuhoisin sota lähti ateismista ja evolutionismista.

USKONTOJEN VUOKSI ON TAPETTU ENITEN IHMISIÄ (NOITAVAINOT, INKVISITIO)

Nämä nyt ovat historiallisia faktoja, joista kukaan uskovainen ei ole ylpeä. Kuitenkaan ei voida tietää, kuinka paljon näissäkin on ihmisluonne vaikuttanut. Monet tuomituista olivat vain kateellisten naapureiden syytteiden vuoksi tähän joutuneet. Oma ihmiskuvani voi olla vähän kyyninen mutta uskon kyllä etteivät ihmiset uskontoja tarvitse toistensa tappamiseen. Uskonto on edelleen vain todella hyvä tekosyy. Todelliset syyt ovat muualla.

USKOVAISET OVAT HENKISESTI KÖYHEMPIÄ KUIN ATEISTIT

Joku voisi lähettää minulle jotain tutkimusmateriaalia, jotta tietäisin, mihin tämä väite perustuu. Omasta kokemuksestani voisin sanoa, etten usko tähän. En väitä heidän olevan rikkaampiakaan. En vain usko, että uskonto vaikuttaisi tällaiseen asiaan. Vain koska me "uskomme mielikuvitusukkeliin", ei tee meistä muuten köyhempiä.

ATEISIT TIETÄVÄT USKONNOISTA ENEMMÄN KUIN USKOVAISET

Ateisit tietävät uskontojen historiasta "kaiken", mutteivat sisällöstä mitään, uskiksilla asia on usein päinvastoin. Kaikkein eniten asiasta tietävät agnostikot, jotka vaivautuvat perehtymään kumpaankin puoleen.

Siinäpä oli muutama kohta. Lisää tulee, jos keksin jotain. Toivottavasti tänne laitetaan myös jotain uskisten kliseitä, niin voimme yrittää välttää niitä ja rikastuttaa keskustelua täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu