Toukokuun 13pnä

Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettette ajattelisi itsestänne enempää, kuin mitä tulee ajatella. Room. 12:3

Apostoli on kirjoittanut tämän kirjeen, josta nämä sanat ovat otetut, »kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille». Mutta koska hän lisää: »minä sanon teille jokaiselle», niin huomaamme, että hän tahtoo kohdistaa varoituksensa jokaiseen kristittyyn erikseen, niin ettei kukaan luulisi olevansa vapaa ylpeyden kuvitteluista. Sitä paitsi huomauttaa hän tämän kiusauksen suuresta vaarasta, jotta ei ainoakaan heistä antaisi varoituksen mennä vaikutusta tekemättä ohitseen.

Liian suuret ajatukset itsestämme, omien lahjojen ja voimien liian suuri arviointi, siis ylpeyden hengen lumous on se suuri vaara, josta apostoli tässä varoittaa. Ymmärtääksemme mitä hän tällä tarkoittaa on meidän huomattava yhteys tämän ja (säk. 4-8) välillä, jossa apostoli selittää että hengelliset lahjat ovat erilaiset, sekä miten niitä oikealla tavalla käytetään. Hän sanoo uskovaisten olevan yksi ruumis Kristuksessa, »mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu». Apostoli tarkoittaa siis, ettemme saa noiden erilaisten armolahjojen tähden eristäytyä ja paisua, halveksien muita, vaan meidän tulee pysyä Hengen yhteydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa.

Vaikka nyt olemmekin käsittäneet apostolin varoituksen, niin emme silti vielä ole päässeet asian perille. Erikoista Jumalan armoa tarvitaan, ettemme lankeaisi ylpeyteen, ettei meillä olisi liian suuria ajatuksia itsestämme. Sillä niin tämä kiusaus väijyy ihmistä ja niin moninaisella tavalla se ilmenee, että kristitty, joka näkee, miten se turmelee kaiken hyvän, ei voi muuta kuin huutaa: »Jumala, armahda minua!» Ei kukaan ihminen ole siitä vapaa. Ei, se synti on itse ihmisluonnossa. Me näemme sen jo pienissä lapsissa. jo aikaisin alkavat he kerskua ja kehua itseänsä: »Minä osaan paremmin kuin sinä» jne.

Me tiedämme, että kiusaaja istutti ensimmäisiin ihmisiin itserakkauden ja ylpeyden sanoessaan: »Te tulette niin kuin Jumala.» Eivätpä kristitytkään pysy alallaan, halvassa asemassa, vaan jokainen pyrkii ylöspäin. Sielläkin näemme tätä ylöspäin pyrkimistä, missä ei ole mitään luonnollista syytä siihen, jopa ihmisissä, joilla on peräti vähäiset lahjat ja edellytykset päästä johtavaan asemaan. Jopa aivan huono-osaisissakin saattaa huomata kummallista luulottelua suurista kyvyistä. Tämä todistuksena siitä, miten syvälle itserakkaus on juurtunut ihmisluontoon.

Jollei Jumalan Henki ja sana voi pitää sinua nöyryydessä, niin sinä alat luulotella ja elättää liian suuria ajatuksia itsestäsi, ehkä alat luulla olevasi muita valistuneempi, viisaampi, uskollisempi, vakaampi, hurskaampi, kelvollisempi ja taitavampi. Ole varma siitä, että silloin joudut turmioon, lankeat kaikenlaisiin mielettömyyksiin, syntiin ja häpeään. Herra Kristus sanoo nimenomaan: »Ensimmäiset tulevat viimeisiksi.» Ja vielä hän sanoo: »Joka itsensä ylentää, se alennetaan.» Ja Pietari sanoo, miten se tapahtuu: »Sillä Jumala on ylpeitä vastaan.» Ja kun Jumala on sinua vastaan, ei sinun tarvitse koettaakaan päästä onnelliseen loppuun. Mitä tehnetkin, niin sinut kukistetaan.

Jos pidät itseäsi muita valistuneempana ja viisaampana, niin lankeat suurempiin erehdyksiin ja mielettömyyksiin kuin muut. Jos pidät itseäsi muita hurskaampana ja voimakkaampana, niin sinä olet lankeava suurempiin synteihin ja häpeään kuin muut. Kuinka moni nuorukainen, johon on asetettu suuria toiveita, on ylpeydellään turmellut koko elämänsä. Eikö moni armoitettu kristitty ole langennut mitä suurimpiin mielettömyyksiin vain sen takia, että kuunteli imartelua ja lankesi itsejumaloimiseen. Tämä on niin usein koettu sekä suuressa että vähässä, että sananparreksi on tullut: »Ylpeys, käy lankeemuksen edellä.»

Tässä ei auta muu, kuin että ajoissa otat varoituksesta vaarin, alat lakkaamatta avuksi huutaa ja rukoilla suurta, kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän armahtaisi sinua ja tekisi sinut hengessäsi nöyräksi ja köyhäksi. Semmoisen rukouksen hän kuulee.

Jollet sinä sanan ja Hengen kautta saa nöyrää mieltä, on Herralla vielä yksi keino käytettävänään: hän lähettää sinulle jonkin syvästi nöyryyttävän kokemuksen. Pidä tätä suurena armona. Kun vielä saat pysyä uskossa, silloin on kaikki armon alaista, mutta ylpeyteen jäädessäsi joudut viimeisten joukkoon. Jumala olkoon meille armollinen! Jumala, kurita meitä, ettemme jää ylpeyden ja paatumuksen valtaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-13.html
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aamen!

Äänestä

Aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rosenius kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu