miten mahtaa olla Soinin uskottavuuden laita ministerinä? Soinin persoona on jotenkin epävarma ja kehittymätön. Se ilmenee monellakin tavalla kuten vaikka siinä miten Soini luettelee aiempia vastuitaan ja saavutuksiaan hakiessaan uskottavuutta teoilleen. Jos ihmisellä on uskottavuutta ei hänen tarvitse luetella missä valiokunnassa on ollut tai montako vuotta on tehnyt mitäkin. Mutta katsokaapa Soinin vakuuttelua joka tilanteessa. Se epävarmuus paistaa kilometrien päähän juuri em. tekojen takia. Ja tämä kaikki yritetään vielä peittää niillä röhönauruilla ja sutkauksilla. Meneekö Soini ulkomaille ministeritapaamisiin puhumaan itsestään ja saavutuksistaan vai puhumaan Suomen ja Euroopan asioista?Pelkään pahoin että narsisti ei osaa puhua kuin itsestään.
Soini ministerinä
14
<50
Vastaukset
- SamaKuinMuidenkin
Miksi se uskottavuus olisi huonompi kuin on ollut pj;nä.
Ei taida montaakaan puoluejohtajaa ollut, joka olisi kasvattanut pienpuolueesta noin nopeasti yhden suurimmista. Se on perustunut oikeastaan pelkästään Soinin uskottavuuteen.
Miksi siis ei uskottavuus riittäisi ministerinä, siinä kuin "ensikertalaisen ja märkäkorvan" Sipilän, tai jo töpänneen mikki hiiren Stubbin ?- Gambiinaton
Soini ei ole kovin smartti Sipilään verrattuna. Myös alkoholi saattaa olla aiheuttanut jotakin nupissa.
- Tärkeäätietoa
Miksi Soini on noin pullukka?
- töitä-isänmaan-asiall
Soini puurtaa ja tekee töitä. Isänmaan asialla. Siinä ei ehdi laskea suupalojaan. Narsismi kaukana.
- TerveisiäHanurista
töitä-isänmaan-asiall kirjoitti:
Soini puurtaa ja tekee töitä. Isänmaan asialla. Siinä ei ehdi laskea suupalojaan. Narsismi kaukana.
Ja pitäisikö tuo paskanjauhanta muka uskoa??!
Pers'narsu.
- Ukkojäärä
Kyllä paavinuskoinen petturipersu on aivan soppeli lestatalebani Sipilän JOOMIEHEKSI, jolle keskikalja-Sipi ei salli ainoatakaan omaa mielipidettä.
- Halla-ahon_äänestäjä
SOPII ÄÄNESTÄÄ KREMLINPUNAISTA ARHINMÄKELÄ TAI KOKOOMUSLAISTA VILLE NIINISTÖÄ JA ISLAMINVIHREÄÄ JOS EI PERUSSUOMI KELPAA vai luuletteko että IPU MUUTOSPUOLUE TAI SKP AUTTAA TEITÄ MAMUJEN TORJUNNASSA nollalla edustajallaan???
Miksi valitatte, miksi että tehneet PERUSSUOMELLE VAALITYÖTÄ NIIN ETTÄ SOINI OLISI SAANUT MÄÄRÄTÄ HALLITUKSEN OHJELMAN EIKÄ TUULLIVIIRI-SIPILÄ???
SIPILÄ ON HEINÄHATTU TUULIVIIRI MUTTA SEN VERRAN OIKEASSA SUUNNASSA NYT ETTÄ VANHANEN AIKANAAN SANOI ETTÄ VAALEILLA EI VOIDA VAIKUTTAA MAAHANMUUTTOPOLITIKKAAN JA NYT ON HALLITUKSELLA MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA
Soinin tarkoitus on saada täyden palvelun puolue jossa on
- paljon kansanedustajia
- suomenoloissa isohko eu-ryhmä joka on yhteistyössä maailman johtavien poliitiikkojen kuten David Cameron ja Angela Merkel kanssa
- saada 5 kansanedustajaa ministereiksi ja heidän avustajikseen, joista sitten kasvaa johtavia poliitikoja Perussuomeen Soinin työn jatkajiksi
Perussuomalaiset ovat ainoa puolue joka saa rajoitettua mamutusta pakkoruotsitusta ja eu-tukemista
Stubb on hyvin vaarallinen mamuttajille sillä hän on kaikkien kaveri ja tukee Soinia kuin köysi hirtettävää eli niin kauan kuin he ovat yhdessä hallituksessa taistelemassa vihreitä ja kommunistivasliittolaisia vastaan
Sipilä on surkea tuuliviiri joka nyt on jotain mieltä jostain koska Keskustalla ei ole tulevaisuutta tavoitteita eikä mitään tekemistä EU:ssa kun muualla ei ole maalaisliittoja enää kehitysmaita lukuunottamatta
https://www.suomenuutiset.fi/hallitusneuvottelijat-julkaisivat-eu-ja-maahanmuuttopolitiikan-yhteiset-linjaukset/
https://www.suomenuutiset.fi/komission-esittamalle-taakanjaolle-taystyrmays-eu-ei-jatkossakaan-paata-suomeen-tulijoista/ - Oppositiossahan
Ei saa räksyttää, eihän:)
- pSS.perseenmyyjät
Soini on potra, että riittää sitten persettä mitä myy Sipilälle ja Stubbille?
- JUOPPOKEPULAINEN
Kopioin tähän Sipilän antamat hallitustunnustelukysymykset toisaalta
Oletteko lukeneet ne? Onko kommentteja
Sipilä kysyi esimerkiksi:
kun googlaan taamir fareed tulee Mauri Pekkarisen kuva ja tuulimyllyhuijauskuva, miksi
http://www.bing.com/images/search?q=taamir fareed&qpvt=taamir fareed&qpvt=taamir fareed&FORM=IGRE
hakukonevaihto ei auta aina tulee Pekkarista taamir fareed -haulla
https://www.google.com/search?q=fareed&biw=970&bih=495&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=uxQ-VdKQOMWfsAHTr4CABA&ved=0CAcQ_AUoAg#tbm=isch&q=taamir fareed&spell=1
Sitten on toinen kysymys, kun haen feisbookissa
tuulimari fareed tuleekin tuulimari pekkarinen
https://www.facebook.com/tuulimari.pekkarinen
onko mun koneessa virus tai bakteeri???
ja sit vielä yks juttu, jos mä googlaan
jättikauppa täysi susi
niin taas alkaa sama alusta, tulee Pekkarinen
jatkuvasti teki mitä tahansa???
onks tää enää mitään laitaa ja auttaisko jos laittais
paskalakia tai talvivaaraa tai fennovoimaa
hakukoneeseen vai meniskö kone noista tukkoon??? - parkuhäviöstä
Tuskin vaalimenestystä olisi tullut ilman uskottavuutta. Häviävät itkevät katkerasti, muttei itku politiikan markkinoilla auta.
- seteliselkä.Timppa
Aina löytyy höynäytettäviä tuollainen 17% äänestämässä käyneistä. Se riittääkin Soinille soinisäätiön paisuttamiseen ja umpinarsistiseen, törsäilevään elämäntapaan. Köyhille jää Soinin jäljiltä vain luu kouraan ja heiltä viedään tuhkatkin pesästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär631708- 731166
Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi851054Mitä tapahtunut?
Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?14940Ikävöin kyllä
En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.33856Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!
https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os261802Tiedätkö sinä
Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t19769- 60738
Ken leikkiin ryhtyy
Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop66726Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa
Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?209721