USA ja NATO taas hölmöinä Afganistanissa

Talibanit iskivät Afganistanissa pääkaupunki Kabulin Park Palace-hotelliin ja tappoivat ainakin 5 ulkomaalaista ja haavoittivat 5:ttä ulkomaalaista mm. amerikkalaisia.

USA ja NATO salaavat tappiot eivätkä kerro tapettujen kansalaisuuksia, jotta tapettujen kotimaassa läheiset ja omaiset eivät ryhtyisi protestoimaan USA:ta, NATO:a, niiden sodanjohtoa ja upseerikuntaa vastaan.

Talibanien isku asettaa USA:n ja NATO:n noloon asemaan, sillä USA ja NATO ovat luvanneet turvatakuut ja suojelun Park Palacessa yöpyville ulkomaalaisille.

USA:lla ja NATO:lla on myös näyttävä kolminkertainen vartiointi Park Palacen ympärillä, joka on kuitenkin enemmän showta ja mediaa varten kuin sodankäyntiä varten.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nato ei osaa puolustustaistelua. Naton puolustus vuotaa kuin seula.

Äänestä

USA ja NATO ovat niin pihalla, että eivät edes tiedä, montako talibantaistelijaa osallistui operaatioon.

Äänestä

on taas rajaton ja valeiden arkku avoimena.

Turvallisuudesta vastaavat afgaanit, ei Nato.

Äänestä

Kaveri keksi kolme nimimerkkiä ihan itse ja teki majatalosta hotellin. Hellanlettas, kova kaveri-

Äänestä

Afgaanit eivät vastaa Park Palacesta vaan USA:n ja NATO:n armeija.

Se lupasi turvatarkuut Park Palacen asiakkaille, mutta lupaukseksi se taas vain jäi.

Äänestä
  • täysin afgaanien vastuulla.
    Nato johtaa koulutusoperaatiota.

    Äänestä

  • Nato ei ole koko aikana ollut Afganistanissa!

    Kun koalitio poistui maasta niin yleisestä turvallisuudesta vastaa nyt Afganistanin oma armeija ja poliisi!

    Tiltua miellyttää kaikenlaiset terrori-iskut ja hän mielii yhdistää niihin aina sanaparin "USA ja Nato" vaikka ne eivät edes maassa ole!

    Moskovan Tiltu on itse hengeltään verinen terroristi ja hän kannattaa kaikkia terroristien tekosia!

    Erikseen hän hetki sitten ylisti terroristien iskua Pakistanissa, jossa murhattiin 140 koululasta. Se oli Tiltun mielestä "loistava sotilaallinen isku"!

    Ranskan neljää terroristia Tiltu kuvaili isänmaallisiksi marttyyreiksi! Jos häneltä kysyy, että mikä isänmaan puolesta nämä neljä Ranskan kansalaista toimivat, kun he ovat saaneet vastaansa laajan kansanliikkeen ja miljoonan ihmisen mielenosoituksen, niin jäät takuuvarmasti vastausta vaille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MediaShowEiTehoa kirjoitti:

Talibanit iskivät Afganistanissa pääkaupunki Kabulin Park Palace-hotelliin ja tappoivat ainakin 5 ulkomaalaista ja haavoittivat 5:ttä ulkomaalaista mm. amerikkalaisia.

USA ja NATO salaavat tappiot eivätkä kerro tapettujen kansalaisuuksia, jotta tapettujen kotimaassa läheiset ja omaiset eivät ryhtyisi protestoimaan USA:ta, NATO:a, niiden sodanjohtoa ja upseerikuntaa vastaan.

Talibanien isku asettaa USA:n ja NATO:n noloon asemaan, sillä USA ja NATO ovat luvanneet turvatakuut ja suojelun Park Palacessa yöpyville ulkomaalaisille.

USA:lla ja NATO:lla on myös näyttävä kolminkertainen vartiointi Park Palacen ympärillä, joka on kuitenkin enemmän showta ja mediaa varten kuin sodankäyntiä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu