Elän kaksoiselämää omien valheitteni verkossa. Olen naimisissa, mutta asumme erillämme ja olen kovin ihastunut ja kiintynyt toiseen mieheen. Tämänkaltaiset tapaukset olen aiemmin kovin tuominnut, enkä ole voinut ymmärtää miksi pettää puolisoaan... Etenkin, jos on uskossa Jeesukseen. No, nyt ei ole varaa tuomita! En ole fyysisesti pettänyt, mutta se taitaakin olla ainut mikä vielä puuttuu...ja kyllä hävettää ja tuntuu pahalta. Ymmärrän, että inhimilliset syyt ovat tähän johtaneet. Pyydän avioliittoni eheytymisen puolesta rukousta ja siihen että tämä tilanne ratkeaisi mahdollisimman kivuttomasti ja vähin haavoin. Tiedän, että Jumala on armollinen Jeesuksen tähden, vaikka en armoa todellakaan ansaitse.
Esirukouspyyntö
Auttakaa
36<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kuule, sinulle kuuluu Jumalan armo ja rakkaus, ja eritoten silloin kun olet kiusattu. Jumala tahtoo uudistaa avioliittosi ja antaa sinulle anteeksiantavan mielen miestäsi kohtaan.
Sano Herralle: tässä olen näet kiusaukseni, anna minulle uusi vahva Henki, ja vaikuta minussa Sinun tahtosi toteutuminen. Herra on auttava sinut yli tästä tilanteesta ja saattaa sinut iloitsemaan antamastaan avusta!
Siunaten veljesi Herrassa
HERRAA sensijaan ei Siunaa mikään, jos ei kuule rukoustani. Keitän Hänestä jäniskeittoa ja jaan nälkäisille!
Sinä olet replica!
Kyllähän sitä tietää omassatunnossaan, kun menettelee väärin ja vastoin Jumalan tahtoa. On sittenkin hienoa ettet ole sortunut fyysiseen petokseen. Ole luja ja missään nimessä anna synnille löysiä ja karta niin kuin Joosef Potifarin vaimoa.
Jos tekeväsi syntiä, niin siinä auttaa ja vie selville vesille vain reilu parannuksen teko ja päätös jättää kahdella tiellä vaeltaminen. Tietenkin tarvitset voimaa, että voit paeta synnin houkutusta.
Elämme lopunaikaa.
Kiitos ihanista ja voimaannuttavista sanoista ja erityisesti rukouksista! Aloin itkemään ...Ja kiitos, kun ette tuominneet... Olen itse itseni tuominnut ja minun on niin paha olla.No, nyt tiedän mitä on tulla pieneksi ja turvautua ainoastaan Jeesukseen! Oikeasti, vaikka olen täysillä mokannut, on minulla silti tunne, että Jumala ei hylkää. Mutta lujaa taistelutahtoa ja tukea tarvin. Niin, onko niin, että lopunaikoihin kuuluu tämä heikkous?
Jumala ei koskaan hylkää. Jeesus on siitä tae. Siksi se on niin turvallista. Liha on aina yhtä heikkoa ajasta riippumatta, mutta houkutuksia on tässä ajassa paljon paljon enemmän.
Roiku kaksinkäsin kiinni Jeesuksessa. Yksi veli sanoi, että nuoressa uskossa hänkin yritti roikkua ja pitää kiinni Jeesuksesta, mutta asia kääntynyt uskon kasvaessa vähän toisinpäin. Siitä on tullut lepoa ja rauhaa ja tuntuu, että nyt Jeesus roikkuu minussa ja pitää lujasti minusta kiinni.
Ja näin se todella on. Ja kun tämän tietää, niin on jo paljon helpompaa valita Jumalan tahdon mukaisesti. Ei pakosta, ei pelosta, vaan koska Isä rakastaa lastaan.
Kun pääsee sisälle tähän Isä-lapsi rakkaussuhteeseen, niin edes nuhtelu ei tunnu kovalta tai pelottavalta, vaan sitä jopa toivoo ja odottaa, jotta voisi laittaa elämässään pois jotain sellaista, joka ei ole Jumalan tahdon mukaista.
Rakastavan Isän nuhtelu on ihan toista, kuin jonkun maallisen isän, joka vihastuu. Taivaallinen Isä ei vihastu sinuun, vaan hänen nuhtelunsakkin on rakkautta ja koska pelkoa hylkäämisestä ei ole, niin silloin tämä kääntyy todelliseksi voitoksi.
Jeesus tahtoo voittaa vihollisen 6-0. Jeesus tahtoo, että sä et enää pelolla ja vavistuksella lähestyisi isää. Ja jos on tullut virheitä ja lankeemuksia, niin ettet jäisi lankeemuksen jälkeen siihen hetkeksikään kärvistelemään, vaan heti, siis ihan heti menisit Jeesuksen syliin saamaan anteeksiantoa ja vihollinen jää nuolemaan näppejään.
Älä koskaan katso itseäsi ja huonouttasi tai heikkouttasi. Katso aina vain Jeesukseen ja siihen, mitä hän sinun edestäsi on. Katso sitä kirkkautta ja muutut itsekkin sitä kautta yhä enemmän hänen kaltaisekseen.
Pyhä arkuus tulee säilyttää Jumalaan, ja Jumnalan peko on myös tänään viisaudeksi ihmisille, vaikka sen ovatkin ihmiset hyljänneet, mutta tärkeä se olisi säilyttää, sillä ilman sitä me eksymme, liian rohkeaan, ja sopimattomaan käytökseen, emmekä tule kunnioittaneeksi Jumalan pyhyyttä.
Jumalan pelko on viisauden alku ja hyvä ymmärrys kaikille, jotka sen pitävät.
Älkää eksykö.
1. Joh. 4:18
18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. (1 Johanne 4:18)
Tämä ei tee tyhjäksi Jumalan pelkoa, tai Herran pelkoa, vaan se jolla rakkaus on tullut täydelliseksi ei enää pelkää kulkea Herran teitä, kuten voimme ymmärtää hyvin, että varsinkin tuohon aikaan, kun kristittyjä surmattiin tuon tuosta, niin nämä sanat ovat tarkoitettu tuohon pelkoon, joka vallitsi sen ajan kristityissä.
Minulla on Jumalan pelko, mutta Herran teitä en pelkää kulkea, ja olen hyvilläni siitä, että minulla Jumalan ja Herran pelko.
Mutta sinä olet hyljännyt viisauden ja se näkyy muunmuassa vaikeutena antaa Jumalan sanan julistuksellesi oikea arvokkuus, sillä tuon tuosta eksyt, liian äitelään evenkeliumiin, tai muuhun sopimattomaan, sillä sinussa ei ole Jumalan pelkoa ohjaamassa tekojasi, jotta osaisit antaa Jumalan pyhyydelle sen oikena arvon.
Älkää hylkää tätä viisautta, sillä rakkaat veljemme apostolit kyllä poettivat sitä aikansa kritityille, eikä meilläkään tule sitä tänään hyljätä.
10. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat. (Psalmi 19:10)
Voimia aloittajalle ja sinnikkyyttä. Uskoamme koetellaan. Yksi suurimpia koetuksia tulee silloin jos parisuhde rakoilee, puoliso loukkaa ja sitten tulee kohdalle "ymmärtäjä". Olen joskus ollut tällaisessa tilanteessa. Olisin kyllä sotkenut elämäni, jos olisi silloin kantti pettänyt.
Muistetaan rukouksin.
Ei tule sanoa itselleen, että olen ihastunut johinkin väärään asiaan, vaan tulee sanoa, että liha viettelys on minussa, mutta en tunne sitä omakseni, sillä en vaella lihan mukaan.
Se joka vaeltaa lihan mukaan, hänellä on lihan mieli ja seuraa lihan viettelyksiä aina syntiin, mutte se jolla on Hengen mieli, ei seuraa lihan viettelystä, vaan hallitsee itsensä, koska on alamainen Jumalalle, eikä omille himoilleen.
Kiitos taas rakentavista ja rohkaisevista ajatuksista. "Jeesus roikkuu minussa" -ajatus on jotenkin helpottava. Eihän minulla ole voimia roikkua Jeesuksessa, mutta siinähän se armo on, kun Hän pitää minusta "kynsin ja hampain" kiinni! Tahdon siunata teitä kaikkia esirukoilijoita, rukoilen, että Herra antaa teille jotain mitä juuri nyt tarvitsette! Tuntuu niin äärettömän hyvältä tämä uskovien yhteys ihan tuntemattomien kanssa ja minulla on jo paljon parempi olotila. Kiitos <3
Kiitos. Joh. 1:16
Mitä minä juuri nyt tarvitsen? Enemmän Jeesuksen sisäistä tuntemusta. Siinä Jeesus nimessä on vastaus kaikkeen.
Mikä on tärkeintä elämässä? Se on nyt hetki. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä olimme vuosi sitten tai viime viikolla tai eilen. Tärkeintä on vain tämänhetkinen suhde Jeesukseen. Jos voisit muistaa minuakin rukouksessa. Ihan vaan mainitset minut Herralle. Enempää ei tarvi. Hän tietää kaikki. Siunausta.
Kyllä muistin sinua, Jari-Pekka! Kiitos sanoistasi, ne helpottivat oloani!
Kiitos.
Sain vahvan tunnun siitä, että jonkun pitäisi kertoa jotain puolisolleen ja pyytää puolison rukoilla puolestaan. Tulin siksi tänne rukouspalstalle. Jos joku tuntee sydämessään näin, tehköön niin.
Voiko tuo tarkoittaa minua, aloittajaa? En ole ajatellut kertoa puolisolleni, ainakaan vielä, koska hän on herkkä mies, en tahtoisi aiheuttaa kipua. Mutta jos sanomasi tarkoittaa minua, uskon, että saan vahvistuksen tai kaksi.
Mä en tiedä, mitä Jumala on sinulle puhunut, mutta kerron sulle yhden asian.
Älä koskaan mene ihmisten tuntojen mukaan. Asia menee toisin päin. Ensin Jumala kertoo sinulle ja sitten voit saada vahvistuksen sille toista kautta.
Muista, Jumala puhuu aina ensin sinulle ja vahvistaa sen. Ei koskaan niin, että hän puhuisi sun asioistasi ensin minulle, että mitä sun tulisi tehdä ja kuulisit siitä ensi kertaa minulta. Ei Jumalassa ole mitään epävarmuutta.
Jos joku sua kehoittaa tekemään jotakin ja Jumala ei ole siitä sulle puhunut, niin älä tee sen mukaan. Sulla on, niin kuin kaikilla Jeesuksen omilla on suora yhteys Jumalaan ja hän vain vahvistaa jo sanomaansa toisten ihmisten kautta.
Kyllä Jumala voi puhua ensin muidenkin kautta. Tällaisen Hän usein vahvistaa myös muulla tavalla. Jos tämän lisäksi kokee sydämessään rauhaa asian suhteen, niin voi uskoa, sen tulleen Jumalalta.
Sanoisin vielä aloittajalle, että Jumalan tahto on säilyttää avioliitto. Hän vihaa hylkäämistä. Kannattaa lähteä siitä, että tekee kaikkensa sen eteen, että oma avioliitto voisi tulla kuntoon. Varmasti tämä olisi Jumalan siunaama tie.
Pitää kai sanoa, että kommentoin tuota yleisellä tasolla. Mutta niin se on, että Jumala vahvistaa jo puhutun sanansa esim toisten ihmisten kautta. Kahden, kolmenkin todistuksen nojalla.
Koskaan se ei mene toisinpäin. Nyt ei eletä enää ns profeettojen aikakautta, vaan Pyhän Hengen aikakautta, jolloin Jumala puhuu ihmiselle suoraan Henkensä kautta ja vahvistaa sanomansa kahden, kolmenkin todistuksen nojalla.
Monet uskovat ovat menneet harhaan tälläisten "profeettojen" perässä, joilla omasta mielestään on ilmoitus Jumalalta. Jopa kuolemaan asti ovat jotkut kulkeneet heidän perässään.
Siksi sanon vielä tämän kerran. Jumala puhuu aina ensin sinulle. Et kuule asiasta ensi kertaa minulta tai joltain toiselta ihmiseltä. Ensin höän puhuu siis sinulle ja jotta olisit varma, että asia on Jumalasta, niin hän varmistaa sen todistusten kautta.
Lisäisi vielä, että kyllä Jumala voi antaa mm rohkaisun/lohdutuksen sanoja profetian välityksellä ilman, että Jumala olisi siitä aikaisemmin mitään puhunut. Profetiat onkin Raamatun mukaan lohdutukseksi, rakennukseksi ja kehotukseksi.
Hmm.. siis raamattu/väki täällä kehottaa olemaan kertomatta asioista puolisolle, jotta hän ei voi perheen päänä tehdä asioille mitään? Puoliso ei tiedä, että jossain menee metsään. Kyyneleet rakkaan silmissä voivat saada järjen toimimaan. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Taakse jää paljon hajotettua ja uusi suhde on väärä. Kriisit voivat hajottaa, mutta myös rakentaa. Jos vikaa ei korjaa, se jää perustuksiin muhimaan ja aiheuttaa joskus vielä katastrofin. Kuinka monen mielenterveys kestää salaamista? Itse aikoinaan salasin erään asian mieheltäni ja kärsin kauheasta stressistä. Sairastuin ja en tajunnut miten asia kalvoi sisintä. Kertomisen ei tarvitse olla yksityiskohtaista eikä miestä kiusata sillä. Antaa vain perheen päälle mahdollisuuden tehdä asialle jotain ja rukoilla. Moni pettäjä haluaisi asian tulevan ilmi, koska silloin pettäminen todennäköisesti loppuisi. Salaamalla suhde voi jatkua.
Vielä haluan lisätä, että kun kerroin miehelleni tuosta tilanteesta, hän sanoi, että jos vaikka nainen lopettaakin suhteen, aina jää jollekin ihmiselle (eli sille kenen kanssa petetty, toinen mies) valttikortti hajottaa avioliitto katkeruudessaan. Joistakin asioista parempi kuulla omalta puolisoltaan, kuin muualta, vuosiakin myöhemmin ehkä. Valhe ja salaaminen etäännyttää. Jos ei halua elää kulissiliitossa ja haluaa aidon läheisen suhteen, kaikki tärkeä pitää kertoa. Liian paljon näkee kulissia ja niitä liittoja, joissa vaan sanomisen/seurakunnan vuoksi kehutaan puolisoa, ostetaan kukkia tms. ja sitten haikaillaan kuitenkin muiden perään. Herätkää! Teitä ei ole pakotettu avioliittoon, olette omasta halustanne siihen ryhtyneet. Ottakaa siitä se siunaus ja ilo irti mihin se on tarkoitettu. Rukoilkaa yhdessä, rakentakaa, rakentukaa, antakaa anteeksi.
Olen saanut paljon ajattelemisen aihetta... Olen itsekin sitä mieltä, että haluan jossain vaiheessa keskustella puolisoni kanssa tästä ihastumisesta ja onhan hyvin mahdollista, että myös puolisoni on ollut tai on ihastunut toiseen. En missään nimessä halua kulisseja, mutta ajan ja tilanteen täyty olla otollinen tämänkaltaiselle keskustelulle.
Mutta tiedättekö... Sen jälkeen kun pyysin täältä esirukousta , on mieleni ja tunteeni muuttuneet sitä toista miestä kohtaan ja tullut kova ikävä oman miehen seuraan ja tavallista arkea hänen kanssaan. Vielä viikko sitten oli toinen meininki. Haluan rohkaista teitä, että pyydetään rukousta ja rukoillaan toistemme puolesta, meillä on ihmeellinen Jumala!!!!!
"en tahtoisi aiheuttaa kipua."
http://historianet.fi/kulttuuri/kidutus-kymmenen-menetelmaa
Älkää vain sekaantuko uskontoihin tai kirkkoihin. Pääsette silloin elämään täysipainoista elämää.
Ihmisellä on voimakas parinmuodostusvietti ja vahva liha, joten erillään puolisostaan ei kannattaisi olla. Pahuus iskee kyllä kyntensä äkkiä. Siksi tarvitsemme rukousta ja etenkin rukousta YHDESSÄ. Jumalan tarkoittama tie sinulle ei ole vieras mies, vaan oma aviopuoliso, jonka kanssa saat levätä tuntematta mitään tuollaista stressiä mitä nyt käyt läpi. Tämä on sinulle varmasti opetukseksi. Hyvä jos opit ajoissa eikä sen jälkeen, kun olet menettänyt puolisosi, sen puolison jonka Jumala on sinulle tarkoittanut. Sen papin aamenen jälkeen nimittäin ei ole muita oikeita puolisoita enää olemassa. Ihastuksia voi tulla ja mennä, puoliso pysyy jos sinulla on tahtoa. Rakkaus ja tahtominen kulkevat käsi kädessä. Tahtominen synnyttää rakkautta ja rakkaus sitä tahtoa.
Tämä uusi suhde on Jumalan tahto. Ei mistään muualta tullut kuin taivaasta. Kaikki on Jumalan käsisssä. Ei kannata itseään rienata. Taakka on jokaisella. Sinua Jumala kuuntelee ja jos hyvä niin, sinä voit jatkaa sen toisen miehen kanssa. Nauti, nauti...ja nauti. Tätä on vain kerran maan päällä.
Jessus sentään. Vaikka tekee kipeää ei auta.
Augustinuksen mukaan kristinuskon Jumala valitsee toiset ihmiset pelastukseen ja jättää toiset kadotukseen. Tämän perusteella voi luonnollisesti kysyä, onko seurakunnalla muuta merkitystä kuin että se on hyvien ihmisten keskustelukerho.
Aloittajan puolesta!
Juice Leskinen: "Kaksoiselämää". Juhani oli reilusti aikaansa edellä oleva ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=7NjE860baXQ
"Elän kaksoiselämää omien valheitteni verkossa. Olen naimisissa, mutta asumme erillämme ja olen kovin ihastunut ja kiintynyt toiseen mieheen."
Millainen vaihtoehto oli mielestäsi puhdas realismi, jossa tosiasiat ilmaistaan?
Täällä rukoillaan niiden puolesta, jotka tarvitsevat rukousapua. Mitä sinä täällä rukouspalstalla teet?
Ihan kaikella ystävällisyydellä kehoitan sinua vahvistamaan omia ajatuksiasi innokkaiden ateistiveljien palstoilla. Kaipaat älyllistä voimistelua, siellä on sinulle sparraajia.