Olen taas lukenut mahtavasta vapaus taistelija Ernesto"CHE"Guevarasta ja näin tekstin jossa hän sanoi näin:Lähdin kulkemaan Amerikan mannerta ja opin tuntemaan sen hyvin.Matkustus tavastani johtuen jouduin läheisesti tekemisiin kurjuuden nälän ja sairauksien kanssa.Sain kokea miltä tuntui kun lasta ei voinut parantaa varojen puutteessa ja näin nälän ja jatkuvan köyhyyden aiheuttaman kärsimyksen.Kun Guevara ajeli motskarilla etelä-amerikassa hän oppi siellä vihaamaan Yhdysvaltoja ja sehän on todistetusti totta että suurin osa köyhyydestä etelä-amerikassa on yhdysvaltojen syytä.Esim:Columbiassa on sissi liike nimeltä FARC ja sen alueilla ihmisillä on valtavasti paremmat olot kuin muualla columbiassa.Che myös arvosteli neuvostoliiton ja kiinan toteuttamaa stalinistista ja maolaista kommunismia ja Che myös kehitti oman käsityksensä kommunismista jota pidän itsekkin hyvänä kaikki suomen kommunistiset nuoret liittykää kommunistisiin järjestöihin sosialistiliitto on todella hieno järjestö yhdistetään voimamme ja vastustetaan yhdysvaltojen natsistis-stalinismista politiikkaa.KAIKKI MAIDEN KOMMUNISTIT YHDISTYKÄÄ!!!!!!!!!
Guevarasta!!!!!!!
-Lenin-
4142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sosialistit ovat huomattavan anteliaita
yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan mutta itse
he eivät kanna aiheuttamiansa kustannuksia.
He ovat vaatimassa sairaaloiden ja
teattereiden rakentamista julkisilla varoilla.
Huolehditaan vähäosaisista ja ulkopuolelle
jääneistä verorahoilla. Kehitetään työttömille, vanhuksille
ja pakolaisille mielekästä toimintaa,
kulttuuriakin. Sosialistit ovat aina ensimmäisinä
ottamassa vastaan maahanmuuttajia, mutta itse he
eivät asu ongelmalähiöissä. He vaativat
näyttävästi kehitysmaiden avokätistä avustamista
mutta eivät kuitenkaan omastansa vaan
verovaroista. Useinmiten nämä
virkamiessosialistit ovat julkisen sektorin
palkkaamia yhteiskunnan vapaamatkustajia.
Ajoittain he itse jopa hyötyvät taloudellisesti
tästä humaanista välittämisestä jota he
julistavat, esimerkiksi uusien virkojen ja
työmahdollisuuksien muodossa.
" He [fariseukset] sitovat kokoon raskaita
ja vaikeasti kannettavia taakkoja
ja panevat ne ihmisten hartioille (=kollektiivinen vastuu),
mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan
liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä
varten, että ihmiset heitä katselisivat...
ulkoa [te] kyllä näytätte ihmisten silmissä
hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä
ulkokultaisuutta ja laittomuutta. " (Matt.23)
" Voi teitäkin te lainoppineet, kun te sälytätte
ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja (=kollektiivinen vastuu)
ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin! " (Luuk.11:46)
Oliko Jeesus sosialisti?
http://www.geocities.com/CapitolHill/Senate/5796/POLITIIKKA/sosialismi.html
Kelataampa nyt vähän Jessen persoonaa:
Jeesus
* oli pasifisti, ei mennyt armeijaan
* oli pitkätukkainen
* arvosteli systeemiä
* julisti rauhaa ja rakkautta
* kehotti antamaan köyhille (selvä viittaus vapaaseen rakkauteen)
* osoitti mieltä kaupallistumista vastaan (temppeli)
* kuljeskeli ympäriinsä palopuheita pitäen, tekemättä mitään kunnon työtä
* arvosti viinin iloja
* ei välittänyt rahasta, vaan relusta meiningistä
Toisaalta, asia ei ole näin yksinkertainen.
Jeesus
* ei tiettävästi polttanut pilveä (kannabiksen käyttöä ei ole dokumentoitu, mutta mistäs tällaisesta pitkätukasta tietää)
* ei tiettävästi kuunnellut John Lennonin Imaginea
* ei käyttänyt kukkakuvioituja vaatteita (ilmeisesti hänellä ei edes ollut kukkia hiuksissaan?)
* ei harrastanut esiaviollista seksiä
* ei heiluttanut punalippua
Joten... tehkää omat johtopäätöksenne. Hippi vai ei? Mielipiteitä?
Joo, mutta onko suomessa tällaisia järjestöjä? Itse olen vakaasti U.S.A.:a vastaan. Sen hallitus ja poliisi on läpi mätä.
tuo pätkä oli kirjasta "Moottoripyörä päiväkirja".Eikö? Luepp vielä "Vallankumous sota Kuubassa tai Che Guevara ja Bolivian sissit.
Kommunistithan eivät usko mihinkään?Kannatan kyllä jonkin verran kommunistisia aatteita, mutta silti olen erittäin kiinnostunut buddhalaisuudesta.Että hieman on ristiriitainen juttu...ottakaa kantaa.
Che oli kova jätkä!!!!!