HS: Suomi lähettää aiempaa enemmän joukkoja Nato-harjoitukseen Itämerellä
Ruotsi aikoo lähettää harjoitukseen sukellusveneen.
Suomi osallistuu Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton johtamaan Baltops-sotaharjoitukseen Itämerellä aiempaa suuremmalla joukolla, kertoo Helsingin Sanomat.
Suomi aikoo lähettää harjoitukseen noin 180 sotilaan rannikkojääkäriyksikön, Uudenmaan prikaatin esikuntapäällikkö Carl-Magnus Wasenius kertoo HS:lle. Waseniuksen mukaan vastaaviin harjoituksiin on viime vuosina osallistunut lähinnä merivoimien alusyksiköitä.
Harjoitukseen lähtee myös miinalaiva Hämeenmaa sekä esikuntaupseereja, HS kertoo.
Myös Ruotsi on lisäämässä joukkojaan Baltops-harjoituksessa, kertoo ruotsalaislehti Svenska Dagbladet.
Viime vuonna Ruotsi osallistui harjoitukseen yhden korvetin, kahdeksan Jas Gripen -hävittäjän ja esikuntaupseerien voimin. Nyt Ruotsi aikoo lähettää harjoitukseen myös sukellusveneen, osia amfibiopataljoonasta sekä taistelunjohtopataljoonan.
Vuosittainen Baltops-sotaharjoitus järjestetään Itämerellä ennen juhannusta. Harjoitus pidetään nyt 43. peräkkäisenä vuonna.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Järkyttävä tappio taas kerran idän nuolijoille.
Yhteistyö vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Oletkos kuullut Suomen tai Ruotsin puolustusvoimien komentajien sanovan, että Venäjä valmistelee hyökkäystä Pohjoismaihin? En ole minäkään kuullut. Kuitenkin tuntuu olevan suuri hätä siitä, että e-h-k-ä-p-ä se Venäjä nyt sitten kuitenkin hyökkää, kaikesta huolimatta, todennäköisyyksistä piittaamatta!! Tällaiseen mielikuvitukselliseen ja skitsofreeniseen ajatuskombinaatioon kuuluu, että varautua pitää, vaikka ei ole edes hyökkäyksenaloituksen poikastakaan havaittavissa! Kun Krimillä tai Itä-Ukrainassa venäläinen vain pieraisee niin se kuuluu Suomessa ja Ruotsissa tykinlaukauksena. Säikkyä porukkaa.
Varautumisessa ei ole mitään pahaa ja Länsimaiden varautuminen on täysin asianmukainen idän uhittelun ja Länsimaiden vastaisten itkujen takia.
Ainakaan USA:n puolustusteollisuuden mielestä varautumisessa Venäjän kuvitteellista hyökkäystä vastaan ei ole mitään pahaa: se tuo dollareita heidän kassaansa. Uhkatekijät pitää vain oikein markkinoida ja masinoida pieni konflikti, niin johan kauppa käy ja osakkeenomistajat rikastuvat. Venäjän pelkoiset suomalaiset/eurooppalaiset ovat mainio kohde näille jenkkiasekauppiaille.
Lisää turvaa. hahhaa. Tämä luo vain epävakautta ja jännitteitä. USA:n hääräämisellä on selvät tavoitteet.
Naton 28 maata ja Pohjoismaat yhdessä varautuu torjumaan idän uhkaa.
Mitään "Idän uhkaa" ei ole. Pentagon ja USA:n aseteollisuus luovat ja kriisiyttävät tilanteita eripuolille maailmaa, jotta USA:n maailmanhegemonia ja aseteollisuus pysyvät hengissä. Viimeisin esimerkki tästä selkärangattomasta toiminnasta oli saattaa USA:n juoksupoika, Ukrainan nykyinen Presidentti Poroshenko, lietsomaan eripuraa Venäjän ja Ukrainan välille. Toinen Washingtonin maksettu luopio, Viron Presidentti Ilves yrittää samaa sapluunaa Virossa...
Viime vuonna Ruotsi osallistui harjoitukseen yhden korvetin, kahdeksan Jas Gripen -hävittäjän ja esikuntaupseerien voimin. Nyt Ruotsi aikoo lähettää harjoitukseen myös sukellusveneen, osia amfibiopataljoonasta sekä taistelunjohtopataljoonan.
Ilmeisesti itse Kuningas Kaarle Kustaa on joukkojensa edessä miekka tanassa johtamassa harjoituksia. Kuningaskuntaakin nääs johdetaan edestä, eikä Kuninkaanlinnasta Tukholmasta käsin?
Natoon
Hyvä että Ruotsi tuo vankan osaamisen sukellusveneensä myötä harjoituksiin!Niiden etsiminen onheidän erikoisalaa johon liittyy nato-Niinistön isäntämaajoukot!
Natoon heti
Erinomainen harjoitus tulossa
Oikein että harjoitellaan saadaan natomaiden ja Ruotsin kanssa vahvempi puolustus
Mitä vastaan. Sodan uhka on kuvitteellinen. Ei perustu mihinkään.
r..en sikailut ja krim miehitys kertoo jo sen että siihen ei voi luottaa.
Ruotsalaislehti: Venäläiskoneet vaarantavat turvallisuuden
Ruotsin ilmailuviranomaiset ovat huolissaan venäläisistä sotilaskoneista Itämerellä ja Ruotsin läheisyydessä. Asiasta kertoo Skånessa ilmestyvä Sydsvenskan.
Ruotsin liikenneviraston mukaan venäläisten sotilaskoneliikenne ei näy siviili-ilmailun järjestelmissä, ja se vaarantaa lentoturvallisuuden.
Lehden mukaan viime kuussa tehtiin neljä ilmoitusta tuntemattomasta lentokoneesta. Kaikkiaan ilmoituksia on tänä vuonna tehty seitsemän.
Ruotsin ulkoministeriö keskusteli joulukuussa Venäjän suurlähettilään kanssa väitetystä lentovälikohtauksesta, jossa venäläinen sotilaskone ja Kööpenhaminasta lähtenyt siviilikone olisivat kohdanneet riskialttiisti. Ruotsi pitää tapausta vakavana.
Suomen lennonjohto joutui joulukuussa ohjaamaan siviilikoneita väistämään venäläisiä sotilaskoneita. Ulkoministeriöstä sanottiin tuolloin, että diplomaattisia toimia harkittaisiin vasta jos sotilaskoneet aiheuttaisivat vaaratilanteen.
mtv
Ollaan siis vähintään munaskuita myöten Naton talutushihnassa.
Myös Ruotsi on lisäämässä joukkojaan Baltops-harjoituksessa, kertoo ruotsalaislehti Svenska Dagbladet.
Viime vuonna Ruotsi osallistui harjoitukseen yhden korvetin, kahdeksan Jas Gripen -hävittäjän ja esikuntaupseerien voimin. Nyt Ruotsi aikoo lähettää harjoitukseen myös sukellusveneen, osia amfibiopataljoonasta sekä taistelunjohtopataljoonan.
Vuosittainen Baltops-sotaharjoitus järjestetään Itämerellä ennen juhannusta. Harjoitus pidetään nyt 43. peräkkäisenä vuonna.
Tahtoisin tietää kuinka paljon harjoitukseen nakitettiin varusmiehiä? Olisin positiivisesti yllättynyt kuullessani että ei yhtään.
älä sinä siitä huoli. Sinua ei kutsu koske joten keskity kitisemään puolustusliitto natosta ja tupakka askista
Asdertson kitinät samoja jo 2007 alkaen.
Pohjoismaiden yhteinen lausuma ja sen mukana alkava yhteistyö on erinomainen asia. Nato ja Länsivastaiset voimat tekevät kovasti töitä haukkuessaan yhteistyötä mutta se ei vaikuta mihinkään. Kaikkien Pohjoismaiden mukana olo on erittäin hyvä asia.
Tiltujen kirkunasta huolimatta kuulumme länteen.
Washingtonin ja Brysselin lakeijoiden ja kätyrien kirkunasta huolimatta kuulumme itään, olemme aina kuuluneet ja tulemme aina kuulumaan. Suomen itäisin raja on idempänä kuin Pietari.
Suomi on kuulunut länteen Keskiajalta saakka. Emme ole koskaan olleet ortodoksinen maa. Logiikkasi mukaan voisi yhtä hyvin väittää, että Pietarin pitäisi kuulua länteen.
Vaan kuinkas on asia ennen Keskiaikaa, ennen Ruotsin hallinta-aikaa? Tosin Ruotsin vallan aikanakin Suomi tunnettiin pitkään nimellä Ruotsin Itämaa. Siis ITÄ. Kuuluuko sinun mielestäsi Pietari länteen?
Ruotsin vallan aika sai aikaan sen illuusion että Suomi kuuluu länteen. Tämä ei pidä paikkaansa. Jo kartalta katsoen huomaa, että Suomi kuuluu maantieteellisesti itään. Pohjanlahti ja Tornionjoki erottaa Suomen lännestä (Ruotsista), mutta idästä olemme yhtenäinen, elimellinen osa itää, joka ulottuu Siperiaan asti.
erinomainen asia että harjoituksiin pääsee ja suoritus kyky paranee.
Lisää harjoituksia.
Harjoituksia pakoon juoksusta.