Hyistä faktaa taloustilanteesta ja hinnoista

TohtoriTuholainen

Lehdet ja media kertovat pahenevasta köyhyydestä ja uutisoivat instituutioiden varoituksia talouden jyrkkenevästä lamasta. VVM varoittaa, Hypo varoittaa, Nordea varoittaa, Danske varoittaa, Nalle varoittaa ja minä varoitan.

Me kaikki varoitamme eri asiasta, mutta pohjimmiltaan samasta: romahdus on tulossa.

Sipilä kertoo leikkaavansa ensi töikseen 10 miljardia euroa. Tietääkö Sipilä paljonko tuo on rahaa? Se on noin 2000 euroa suomalaista kohden, mukaan lukien vanhukset ja vauvat.

Koska kyse on porvarihallituksesta, keskittyvät säästöt lähinnä sosiaalitukiin ja muihin vähempiosaisten etuisuuksiin. Jos Suomessa on noin 1,5 miljoonaa sosiaalituista ainakin osittain elantonsa saavaa, heiltä nipistetään noin 7000 euroa vuodessa henkeä kohti. Käytännössä näin ei voida tehdä ilman yhteiskuntarauhan järkkymistä, joten säästöjä haettaneen pakosti myös muualta.

Arvioidaanpa karkeasti, että säästöjä tulee työikäistä henkilöä kohden 4000 euroa vuodessa. Se on niin paljon rahaa, että suurimmalta osalta rahat yksinkertaisesti loppuvat kesken. Aika harva lopultakaan pystyy nykyäänkään säästämään neljää tonnia vuodessa, hyvä jos 400 euroa, ainakin se on lähmpänä totuutta.

Jos siis "Sippe" toteuttaa lupauksensa, yhteiskunta pysähtyy, koska ihmisiltä loppuvat rahat. Yritykset lakkaavat ostovoiman hävitessä kannattamasta, saamme lisää porukkaa leipäjonoon. Kukaan ei kuluta, kaikki vain odottavat romahdusta. Ja kun kaikki odottavat romahdusta, niin tottahan silloin romahtaa, tämä on nähty historiassa monta kertaa.

Kulutusjuhlia tuskin käynnistää sekään, että leikkauksia kohdennetaan julkisen sektorin puolelle. Päinvastoin, loppuu se vähäkin kulutus.

Jos siis sinulla on vielä omistusasunto, se kannattaa myydä välittömästi jos haluat siitä saada jotain. Olettaen tietysti, että uskot Sipen pitävän lupauksensa.

Vaan miten käy, jos vaalilupauksia ei pidetä? IMF ottaa Suomen valvontaansa, komentaa toimenpiteet ja ostovoima sakkaa. Asuntojen hinnat romahtavat.

Lapsukaiset, ei ole vaihtoehtoja. On vain huonoja ja vielä huonompia kohtaloita. Työttömyys, asuntojen hintaromahdus, köyhyys, kurjuus, herpes, ikivelka, siinä on meidän suomalaisten tulevaisuus. Tunnelin päässä ei näy edes mustaa valoa.

Asuntojen hinnat romahtavat. Nyt on kuulkaas paniikki!

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • porvarihallitus

      Tuo oli hyvä: "Me kaikki varoitamme eri asiasta, mutta pohjimmiltaan samasta: romahdus on tulossa."

      Nyt kuin noin kirjoitetaan niin näyttäisi ihan kuin oltaisiin tiedetty jotain, toisin sanoen talouden taantuma olisi ennustettu tällä "viisaudella". Tämä "tieto" on samanarvoinen asiana kuin tieto siitä että tulevaisuudessa sataa vettä.

      Mutta itse asiaan, on se hyvä asua omassa, olipa nousu- tai laskukausi.

      • tollojen.kuningas

        Paniikki on vain niillä, jotka elää muiden almuista. Niinkuin tällä Hekohekolla. Pelkäävät raukat, että almuista osa saamatta. Wannabe-vasureilla velalla ostetut housut tutisee.

    • odotaninnollaLeikkauksia

      Hyvä että leikataan julkiselta sektorilta, kehitysavusta ja erilaisista tukiaisista, ne eivät vaikuta yrityksiin ja yksityisillä firmoilla työskenteleviin, kuin positiivisesti. Jos vihrulaissossut ja rkp olisivat päättämässä, kuolisivat yritykset ja ihmiset verotukseen, sen jälkeen loppuisi julkinen sektori.

      • HekoHeko

        Ai sieltä leikataan? Mistäs tiedät? Niinhän sinä toivot, mutta tulet näkemään jotain aivan muuta.

        Sinänsä hyvä tuo sinun kommenttisi, siitä paistaa läpi se mitä porukka on toivonut äänestäessään siten kuin äänestivät.

        Tosiasiassa säästölista lienee jotakuinkin seuraava

        - palkat laskevat
        - polttoainevero nousee
        - alkoholivero nousee
        - tupakkavero nousee
        - ALV:tä nostetaan prosentin tai kaksi
        - autoverosta luopuminen perutaan
        - työttömyyskorvausta heikennetään
        - ansioonsidottua lyhennetään tai se poistetaan kokonaan
        - asuntolainojen verovähennysoikeus poistetaan
        - terveyskeskus- ja muita maksuja nostetaan
        - keksitään uusia veroja, kuten "asuntotulovero", jota on jo ehdotettukin
        - kilometrimaksu autoilijoille laitteiden kustantaminen
        - sosiaalitukien huonontaminen
        - harkinnanvaraisuuden eli mielivallan lisääminen mitä tahansa tukea nostettaessa
        - irtisanomissuojan heikentäminen
        - työajan pidennys
        - lomien lyhennys

        Palataanko asiaan vaikka 2 vuoden päästä ja kaivetaan tämä lista esille. Miten kävikään. Ja turha on ruikuttaa, ihan saa itseään syyttää kun näitä tolloja äänesti.

        Ai niin, olet väärässä siinä, ettei julkisen sektorin leikkaus vaikuta negatiivisesti yksityiselle puolelle. Uskomatonta, että joku voi luulla noin, huomaa kyllä että lukio jäi sinulta käymättä.

      • Ökonom

        ALVia ei voi korottaa kuin 1 %-yksikön eroamatta EU:sta.

        Jos taas eroaa EU:sta, ei tarvitse säästöjä, koska valuuttakurssi joustaa.

      • lkjhgfddfghjkl
        HekoHeko kirjoitti:

        Ai sieltä leikataan? Mistäs tiedät? Niinhän sinä toivot, mutta tulet näkemään jotain aivan muuta.

        Sinänsä hyvä tuo sinun kommenttisi, siitä paistaa läpi se mitä porukka on toivonut äänestäessään siten kuin äänestivät.

        Tosiasiassa säästölista lienee jotakuinkin seuraava

        - palkat laskevat
        - polttoainevero nousee
        - alkoholivero nousee
        - tupakkavero nousee
        - ALV:tä nostetaan prosentin tai kaksi
        - autoverosta luopuminen perutaan
        - työttömyyskorvausta heikennetään
        - ansioonsidottua lyhennetään tai se poistetaan kokonaan
        - asuntolainojen verovähennysoikeus poistetaan
        - terveyskeskus- ja muita maksuja nostetaan
        - keksitään uusia veroja, kuten "asuntotulovero", jota on jo ehdotettukin
        - kilometrimaksu autoilijoille laitteiden kustantaminen
        - sosiaalitukien huonontaminen
        - harkinnanvaraisuuden eli mielivallan lisääminen mitä tahansa tukea nostettaessa
        - irtisanomissuojan heikentäminen
        - työajan pidennys
        - lomien lyhennys

        Palataanko asiaan vaikka 2 vuoden päästä ja kaivetaan tämä lista esille. Miten kävikään. Ja turha on ruikuttaa, ihan saa itseään syyttää kun näitä tolloja äänesti.

        Ai niin, olet väärässä siinä, ettei julkisen sektorin leikkaus vaikuta negatiivisesti yksityiselle puolelle. Uskomatonta, että joku voi luulla noin, huomaa kyllä että lukio jäi sinulta käymättä.

        Tuskin pystyt edes nakkikiskaa pyörittämään, silti jakelet täällä talousoppeja. Niinhän se on aina ollut, kommarit ovat mielestään parhaita talouden asiantuntijoita, eivät kuitenkaan osaa rahaa itse hankkia ja siksi ovat persaukisia.

        Kannattaa sinukin seurata uutisia, niin ei tarvitse itse keksiä omiaan. Sipilän lähtökohta on, veroaste ei nouse, se tekee tyhjäksi sinun esittämäsi vaihtoehdot. Maksut ovat monilla sektoreilla liian pieniä, kotona makailevien kannattaa viedä kersat päiväkotiin, kun on niin halpaa jne. Tämä tietysti ärsyttää kaltaistasi punikkia, mutta sinukin on syytä oppia, muut eivät maksa jatkossa sinun laiskuuttasi.

        Onko jossakin joku lukio, mistä valmistuu tuollaisia kommareita ja talousviisaita, että julkista sektoria verovaroin lihottamalla yritysten asema paranee?

      • HekoHeko
        lkjhgfddfghjkl kirjoitti:

        Taisi osua takahikiän wannabe-porvaria pahasti, kun noin riemastui. Olen aina tiennytkin, että lukio on se raja, jossa erotellaan jyvät akanoista, ja sekös ulos jääneitä risoo.

        Voi olla että olen kommari, mutta verottajaa ei tunnu haittaavan, yritykseni maksoi veroja viime vuonna lähes neljä miljoonaa euroa.

        Sinulla varmasti tuollaisena porvarina on oikea kunnon yritys, eikä mitään nakkikioskia.

        Minä seuraan uutisia, seuraan huvittuneena poliitikkojen valehtelua. Mielestäni pitää olla aika tyhmä, jos uskoo kaiken mitä lehdissä ja netissä sanotaan, ja uskoo poliitikkojen vaalilupauksia. Mutta siperia opettaa, niin myös sinuakin, vaikka vielä onkin nuoruuden uho ja vimma päällä.

        En viitsi antaa sinulle luentoa julkisen sektorin vaikutuksesta yksityisen puolen talouteen, koska se on aivan liian pitkä ja vaikea tarina lukiota käymättömille elämänkoulun sankareille. Ehkä kuitenkin sen verran klaaraat, että jos julkisen puolen lääkäri siirtyy yksityiselle puolelle, niin joku tämän lääkärin palkan joka tapauksessa maksaa. Ja yleensä se palkka on huomattavasti suurempi, kuten käytäntö on osoittanut. Mutta kuten sanottua, tämä on liian vaikea asia selittää.

        Tämä kommari lähtee tästä tekemään pari pikkuasiaa työpaikalle. Täytyykin muistaa soittaa vartiointifirmaan, ettei käy kuten viimeksi, tulivat vartijat paikalle toimitusjohtajan ja samalla pääomistajan mennessä sisään oman konttorinsa ovesta. Oli se noloa.

        Tsemppiä ja muistathan seurata uutisia jatkossakin. Meinaatko muuten soittaa Sipilälle, kun säästöt vaihtuvatkin veronkorotuksiin ja kaipaamasi luteiden siivoamista ei tapahdukaan, vaan sen sijaan joudutkin maksamaan bensastasi aina vain enemmän?

        Tai, anna kun arvaan, et äänestänyt Sipilän puoluetta vaan Persuja, tuota puoluetta jonka kannattajakunta koostuu lähinnä työttömistä, rasisteista, baarien kaljasiepoista ja kouluja kämättömistä amisviiksistä.

      • JäitKiinniLoinen

        Aika nopeasti kommunisti korotti itsensä työttömästä toimitusjohtajaksi, edellisessä tarinassa olit huolissasi lomien lyhenemisestä ja "ansioon sidotun lyhentämisestä" ja työttömyysturvan heikentämisestä (ei niitä toimitusjohtajan ensimmäisiä huolia) Olet sinä aika lapsellinen :D

        Olet siis todellisuudessa lukion käynyt työtön työläinen, jonka osaamisesta kukaan ei ole valmis maksamaan mitään, ja nyt täriset pelokkaana tulevien säästöjen takia.
        Minä taas odotan säästöjä innolla, ne pakottavat sinut hankkimaan ammatin, lukion paskoilla papereilla et pääse nykyään edes siivoamaan, talousasioihin sinun kannattaa hankkia edunvalvoja.
        Itse en noin vasemmistolaisen maailmankuvan omaavaa palkkaisi työhön missään tapauksessa, tai ottaisi sijoitusasuntoihini asumaan.

      • porvarihallitus

        Minua naurattaa täällä nämä oikeistokommari -jutut, sekä leveilyt veronmaksulla.

        Ensinnäkin puoluekannasta riippumatta, jokainen puolue haluaa viestiä samoja asioita - olipa kommari tai porvari. Jos tienaat ansiosi pääomatuloilla, niin valinta on kokoomus. Jos tulot liittyvät maa- ja metsätalouteen, niin silloin se on keskusta. Palkansaajana tai eläkeläisenä jompi kumpi vasemmistopuolueista. Työttömälle se on yksi ja sama.

      • tollojen.kuningas
        HekoHeko kirjoitti:

        Ai sieltä leikataan? Mistäs tiedät? Niinhän sinä toivot, mutta tulet näkemään jotain aivan muuta.

        Sinänsä hyvä tuo sinun kommenttisi, siitä paistaa läpi se mitä porukka on toivonut äänestäessään siten kuin äänestivät.

        Tosiasiassa säästölista lienee jotakuinkin seuraava

        - palkat laskevat
        - polttoainevero nousee
        - alkoholivero nousee
        - tupakkavero nousee
        - ALV:tä nostetaan prosentin tai kaksi
        - autoverosta luopuminen perutaan
        - työttömyyskorvausta heikennetään
        - ansioonsidottua lyhennetään tai se poistetaan kokonaan
        - asuntolainojen verovähennysoikeus poistetaan
        - terveyskeskus- ja muita maksuja nostetaan
        - keksitään uusia veroja, kuten "asuntotulovero", jota on jo ehdotettukin
        - kilometrimaksu autoilijoille laitteiden kustantaminen
        - sosiaalitukien huonontaminen
        - harkinnanvaraisuuden eli mielivallan lisääminen mitä tahansa tukea nostettaessa
        - irtisanomissuojan heikentäminen
        - työajan pidennys
        - lomien lyhennys

        Palataanko asiaan vaikka 2 vuoden päästä ja kaivetaan tämä lista esille. Miten kävikään. Ja turha on ruikuttaa, ihan saa itseään syyttää kun näitä tolloja äänesti.

        Ai niin, olet väärässä siinä, ettei julkisen sektorin leikkaus vaikuta negatiivisesti yksityiselle puolelle. Uskomatonta, että joku voi luulla noin, huomaa kyllä että lukio jäi sinulta käymättä.

        Tollot äänesti niitä, jotka meni oppositioon. Oppositiotollojen kanssa oltaisiin Kreikan tiellä. Jessus minkälainen tollo säkin oot.

      • tollojen.kuningas
        JäitKiinniLoinen kirjoitti:

        Aika nopeasti kommunisti korotti itsensä työttömästä toimitusjohtajaksi, edellisessä tarinassa olit huolissasi lomien lyhenemisestä ja "ansioon sidotun lyhentämisestä" ja työttömyysturvan heikentämisestä (ei niitä toimitusjohtajan ensimmäisiä huolia) Olet sinä aika lapsellinen :D

        Olet siis todellisuudessa lukion käynyt työtön työläinen, jonka osaamisesta kukaan ei ole valmis maksamaan mitään, ja nyt täriset pelokkaana tulevien säästöjen takia.
        Minä taas odotan säästöjä innolla, ne pakottavat sinut hankkimaan ammatin, lukion paskoilla papereilla et pääse nykyään edes siivoamaan, talousasioihin sinun kannattaa hankkia edunvalvoja.
        Itse en noin vasemmistolaisen maailmankuvan omaavaa palkkaisi työhön missään tapauksessa, tai ottaisi sijoitusasuntoihini asumaan.

        Oikean kuvan kerroit tästä hekottelijasta. Työtön loispummi, joka pelkää tukien leikkaamista.

      • HekoHeko
        JäitKiinniLoinen kirjoitti:

        Aika nopeasti kommunisti korotti itsensä työttömästä toimitusjohtajaksi, edellisessä tarinassa olit huolissasi lomien lyhenemisestä ja "ansioon sidotun lyhentämisestä" ja työttömyysturvan heikentämisestä (ei niitä toimitusjohtajan ensimmäisiä huolia) Olet sinä aika lapsellinen :D

        Olet siis todellisuudessa lukion käynyt työtön työläinen, jonka osaamisesta kukaan ei ole valmis maksamaan mitään, ja nyt täriset pelokkaana tulevien säästöjen takia.
        Minä taas odotan säästöjä innolla, ne pakottavat sinut hankkimaan ammatin, lukion paskoilla papereilla et pääse nykyään edes siivoamaan, talousasioihin sinun kannattaa hankkia edunvalvoja.
        Itse en noin vasemmistolaisen maailmankuvan omaavaa palkkaisi työhön missään tapauksessa, tai ottaisi sijoitusasuntoihini asumaan.

        On melko rohkeaa kutsua minua loiseksi, kun kuitenkin subventoin sinunkin elämääsi monella tavalla. Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä missä on vika, kun vaurautta ei kerry ja kommaritkin menevät varakkuudessa firmoineen komeasti ohi. Kun suksi ei luista, yleensä vika ei ole yhteiskunnan, vaan kyllä se vika löytyy sieltä krapulasta verestävien silmien takaa.

        Perustavaa laatua oleva virhe ajattelussasi on, että me yrittäjät emme olisi huolissamme työntekijöidemme tulotasosta, kuten ansioonsidotun työttömyyskorvauksen tai muiden sosiaalietuisuuksien tasosta.

        Jokainen vastuullinen yrittäjä puntaroi tarkasti lomauttaessaan tai irtisanoessaan, mitä kullekin toimenpiteen kohteeksi joutuneelle myöhemmin tapahtuu. Riittävätkö rahat, onko perheessä muita palkkatyössä käyviä, paljonko on lapsia. Itse yrittäjänä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ansioonsidottua ei saa tästä heikentää, vaan päinvastoin työttömyysturvan tasoa olisi vaikeassa taloustilanteessa parannettava.

        Yrittäjien etujärjestöt eivät tätä näkökulmaa ymmärrä, eikä minun yritykseni olekaan siksi näiden jäsen.

        Tunnen säälinsekaista myötähäpeää lukiessani näköalattomia kirjoituksiasi, joista paljastuu täydellinen ymmärtämättömyys sekä talouden rakenteista että inhimillisestä puolesta. Toivottavasti olet vielä nuori, jolloin sinulla on mahdollisuus vielä oppia yhtä sun toista, mutta asenteen täytyy muuttua ja reilusti.

        Sinulla ei onneksi ole huolta siitä palkkaatko minut töihin vai et, koska sinä et palkkaa ketään muutenkaan töihin. Sinä nyt vain et voi tuolla asenteella ja tiedolla olla siinä asemassa, että moiseen pystyisit.

        Iltalukioon voi hakea myöhemmälläkin iällä, suosittelen lämpimästi, voisit päästä pois tuosta ajatusmaailmasta mihin väkisinkin joutuu viettäessään aikaa ammattikoulun nenänkaivajien kanssa.

        Edellyttää tietysti, että rahkeet riittävät.

        Kommareilla ei ole firmoja. Olisit ensimmäinen kommari, jolla olisi firma. Kommarit ei työllistä ketään. Kommarit on niitä, jotka elää toisten tekemästä työstä.
        Aikamoista sontaa kirjoitat. Lukion käynyt, mutta kortistossa. Voe, voe. Vasemmistoliiton mielestä nyt olisi pitänyt velkaantua lisää ja elvyttää. Mihin olisi johtanut kommarivasemmistolaisten tie - lisävelkaantumiseen ja valtionlainojen korkojen suureen nousuun ja lopulta ihan samaan missä nyt on Kreikka. Ja paskat, olet korkeintaan oman elämäsi johtaja, siitäkin aika heikosti perillä.

      • tolloo

        Hehe. Loppuko sanat kesken? Koita nyt jotenkin järkevästi perustella kantasi, kommarit ja tolloilu ei nyt vaan ihan riitä. Vaikutat ihan hölmältä!

      • HekoHeko
        tolloo kirjoitti:

        Hehe. Loppuko sanat kesken? Koita nyt jotenkin järkevästi perustella kantasi, kommarit ja tolloilu ei nyt vaan ihan riitä. Vaikutat ihan hölmältä!

        Näin on, hän nolasi itsensä perusteellisesti. En minä viitsi vastata enää mokomalle. Tolloilkoot rauhassa, minkä menen nyt omakotitaloni saunaosastolle, heitän kunnolliset löylyt ja juon muutaman laatuoluen terassilla. Tällä kertaa laitan makkarat folioon ja kiukaalle, jätettäköön grillaus toiseen kertaan.

        Aika mahdottoman vaikeaa tuntuu toisilla olevan, ja sitten syytetään muita kurjuudesta, vaikka vika on sataprosenttisesti omassa itsessä. Se on harmillista hänen itsensä kannalta, minullehan asia on aivan sama.

        Kaikesta huolimatta, maksan verojani ihan mielelläni myös tollottelijoille. On vain niin, että minulla on jo kaikkea mitä tarvitsen ja voin siten aivan hyvin osallistua yhteisen kakun kasvattamiseen.

    • herpes___

      Lapsukaiset, ei ole vaihtoehtoja. On vain huonoja ja vielä huonompia kohtaloita. Työttömyys, asuntojen hintaromahdus, köyhyys, kurjuus, HERPES, ikivelka,

      :P:P:P:P

    • Positiivistahöpinää

      Ajattele positiivisesti. Kohta saa pillua halvalla kun löyhämoraaliset likat alkaa myymään sitä alennuksella saadakseen shoppailurahaa. Muista kuitenkin, ettet vedä vanteilla ettei tule herpestä.

      • Kympillä

        jos saa, niin...

    • eipahalle

      Onko niin että kuvittelu joudutaan korjaamaan jälkiviisaudella.

    • BauHerr

      HÖPS!

      1) Pahimmassa tapauksessa Suomeen tulee troikka (Komissio, EKP ja IMF). Siitä ollaan erittäin kaukana jo senkin vuoksi, että Suomi on lamassa mm. EU:n Venäjäpakotteiden vuoksi. Velan voi käytännössä tuplata ennen trokan laskeutumista Seutulaan.

      2) Sosiaaliturvaa sietääkin leikata. Käytännössä työmaalle ei saa suomalaisia, kun ovat mieluummin sosiaaliturvan varassa "pankolla makaamassa". No virolaisia vielä saa töihin, vaan toisen sukupolven vironsuomalaiset ovat jo laiskempia kuin suomalaiset. Oppivat maan tavoille nopeasti.

      3) Leikkaukset parantavat tehokkuutta. Aivan erityisesti virkamiesten määrän nopea leikkaus parantaisi koko kansantalouden tilaa. Nyt virkamiehet keksivät jatkuvasti muiden töille jarruja. Erityisesti kuntapuolella on liikaa väkeä. Virkagiljotiini olisi syytä aloittaa rakennusvalvonnasta. Suomessa rakennetaan sutta ja sekundaa, eikä valvonta ole pystynyt sitä edes rajoittamaan. Turha virkaväki pois!

      4) Onko mahdollista, että Tohtori Tuholaisen jalkasieni on tehnyt etäpesäkkeitä ajatteluelimeen?

      • hghhhh

        Jep. Sen sata kertaa olisin raksalle suomalaisia taas toivonut, mutta turha toivo. Vetelehtimisesta 50e per tunti - kiitos ei.

    • Se 10 miljardin leikkaus ei tarkoita, että valtio kuluttaisi 10 miljardia vähemmän vuodessa. Ei sinne päinkään. Tarkoitus on, että tällä hallituskaudella valtio tuhlaa 10 miljardia vähemmän, kuin olisi tuhlannut jos tuota "leikkausta" ei oltaisi tehty. Tosin osa siitä ei ole leikkausta, vaan tarkoitus saada "kasvaneina tuloina"...

      Jos tuon kokoisia leikkauksia pitäisi tehdä, ne kohdistuisivat eläkkeisiin ja tukiin (työttömät, opiskelijat, jne). Palkansaajilta on vaikea leikata, kun me emme rahaa kuluta vaan tuotamme. Veroja voisi toki korottaa, mutta siitähän taisikin jo kielteinen päätös tulla (ja hyvä niin, veronkorotukset kun perinteisesti ovat johtaneet verokertymän pienentymiseen).

      • äänesä

        Siis 10 miljardia leikataan eläkkeistä, työttömiltä, opiskelijoilta...
        Just, joo. Talousguru taas äänessä

      • äänesä kirjoitti:

        Siis 10 miljardia leikataan eläkkeistä, työttömiltä, opiskelijoilta...
        Just, joo. Talousguru taas äänessä

        Leikata voi vain sieltä, minne rahaa kulutetaan. Kulutetaanko rahaa työntekijöihin? Ei, he ovat maksupuolella. Kulutetaanko sitä lapsiin, nuoriin, sairaisiin, idiootteihin, vanhuksiin, jne? Kyllä. Paljonko? Noo... Itse asiassa ihan hemmetisti. Sieltä voi leikata.

        Kuvittelitko saavasi eläkettä kun tulet eläkeikään? Voi olla että saat, mutta minä ainakin olen suunnitellut asiani siten, että kaikki mikä tulee on plussaa. Eläessään pitää ehtiä kerätä sen verran varallisuutta, että eläkkeellä pärjää. Ihmisestä sitten riippuu, voiko eläköityä kolmikymppisenä vai ysikymppisenä.

    • wweeee

      "No tuskimpa sitä nyt omana asuntonaan olevan asunnon kanssa asuntokaupoille kannattaa rynnätä"

      On siinäkin neuvo. Että pitäisi nyt tähän rynnätä myymään omana asuntonaan olevaa asuntoa hintaan mitä vain sattuu siitä saamaan. No miksei näinkin voisi tehdä siinä tapauksessa että yhteiskunnan järkkäämä asunto olisi siihen tilalle saatavissa, mutta kun näitäkään ei ole kaikille jaossa vaan vuokrakämppää hakemaan ja myös maksamaankin pitäisi siinä alkaa.

    • selvää.pässinlihaa

      Sijoitusasunnon omistajille taas huonoja uutisia. Päivän Kauppalehti kirjoittaa että vuokrahinnat ovat nyt kääntyneet laskuun. Se näkyy erityisesti uusissa vuokrasopimuksissa, joita tehdään nyt aikaisempaa alhaisemmilla vuokrahinnoilla.

      Suunta on siis nyt täysin selvä. Asuntojen hinnat ovat olleet laskussa jo pari vuotta ja nyt vuokrahinnat seuraavat perässä.

      • Olisihan se hienoa, jos asuntojen hintojen lasku vihdoin käynnistyisi toden teolla. En oikein jaksa uskoa, että näin kävisi, mutta toivoa sopii. Lupaan ostaa heti sijoitusyksiön, kun hyvältä paikalta saa siedettäväkuntoisen (hyvästä yhtiöstä) alle 120 000 euron.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe