Soraääniä.

Reilu kaksi vuotta asunnottomana olleena alkaa kokeneempaakin kulkijaa väsyttämään. Kavereiden nurkissa (tälläkin hetkellä) ja heidän vaivoinaan olleena tulee vääjäämättä ajatus että olisiko sittenkin parempi vain tehdä rikos jotta saisi oman yksiön. Oma elämäni on tässä pisteessä omien valintojeni kautta joten en voi siitä ketään syyttä. Se on ollut pitkä ja karikkoinen tapahtumaketju johon ei helpolla ole päästy. Jäin työttömäksi 2012 oman valintani kautta ja samalla irtisanomiskaavakkeella jouduin jättämään työsuhdeasuntoni avaimet. Kauan ennen tätä olivat luottotietoni menneet joten en saa asuntoa sen enempää kunnalta kuin yksityiseltäkään.
Koska erossa jääneet lapset ovat kuitenkin omia, olisi heidän kannalta mukavaa jos olisi paikka jossa yöpyä yhdessä normaalia elämää viettäen mutta ei. Tapaamiset ovat muutamia tunteja säästä riippuen, tai peräti koko päivän retkiä muttei koskaan yön yli.
Työttömäksi jäätyäni pääsin sentään liiton rahalle, joka voudin lyhentämänä on karvan alle 700 kuussa. Tästä maksan paikasta riippuen joitain satasia kuussa tai huonoimmassa tapauksessa 550euroa kuussa, kuitenkin halvimman majapaikan mukaan joka on 15-25 euroa yö. Tällä lopulla käteen jäävällä rahalla ruokin itseni ja tapaan lapseni, ostan vaatteeni ja muut sen sellaiset. Vielä vajaa vuoden. Sitten siirryn vielä pienemmälle;)

Että semmosta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


semmost kirjoitti:

Reilu kaksi vuotta asunnottomana olleena alkaa kokeneempaakin kulkijaa väsyttämään. Kavereiden nurkissa (tälläkin hetkellä) ja heidän vaivoinaan olleena tulee vääjäämättä ajatus että olisiko sittenkin parempi vain tehdä rikos jotta saisi oman yksiön. Oma elämäni on tässä pisteessä omien valintojeni kautta joten en voi siitä ketään syyttä. Se on ollut pitkä ja karikkoinen tapahtumaketju johon ei helpolla ole päästy. Jäin työttömäksi 2012 oman valintani kautta ja samalla irtisanomiskaavakkeella jouduin jättämään työsuhdeasuntoni avaimet. Kauan ennen tätä olivat luottotietoni menneet joten en saa asuntoa sen enempää kunnalta kuin yksityiseltäkään.
Koska erossa jääneet lapset ovat kuitenkin omia, olisi heidän kannalta mukavaa jos olisi paikka jossa yöpyä yhdessä normaalia elämää viettäen mutta ei. Tapaamiset ovat muutamia tunteja säästä riippuen, tai peräti koko päivän retkiä muttei koskaan yön yli.
Työttömäksi jäätyäni pääsin sentään liiton rahalle, joka voudin lyhentämänä on karvan alle 700 kuussa. Tästä maksan paikasta riippuen joitain satasia kuussa tai huonoimmassa tapauksessa 550euroa kuussa, kuitenkin halvimman majapaikan mukaan joka on 15-25 euroa yö. Tällä lopulla käteen jäävällä rahalla ruokin itseni ja tapaan lapseni, ostan vaatteeni ja muut sen sellaiset. Vielä vajaa vuoden. Sitten siirryn vielä pienemmälle;)

Että semmosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu