En ole millään kostoretkellä, mutta netti ja some mahdollistaa nykyään näihin vanhoihin kiusaajiin yhteyden oton. Olen siis miettinyt että menenkö Facebookiin ja morjestan yhtä tällaista, vaikka näin :
"Terve Urpo(nimi muutettu), vanha kiusaajani! Mitä kuuluu, minulle ihan hyvää. Olisiko sinun aika pyytää jo anteeksi sitä miten paskamaisesti käyttäydyit minua ja monia muita kohtaan silloin kouluaikoina?"
o o o o o
Kiusaajat ei lopeta kiusaamistaan, tai siis jos lopettavatkin niin se tapahtuu tottakai kun ikää tulee ja aikuistutaan, mutta jos he eivät kadu kiusaamistaan ja pyydä anteeksi kiusaamisiaan, he melko varmasti siirtävät omille lapsilleen nämä ikävät mallit, ja kiusaaminen ja sen mahdollistava ilmapiiri jatkuu vaan.
Tästä aloituksessani on kyse. Jos katumista ja anteeksipyyntöä ja näitä seuraavaa anteeksiantoa ei ole vielä kiusaajilta ja kiusattavilta tapahtunut, ei terapeuttista paranemisprosessiakaan ole vielä tapahtunut. Tämä sitoo yhteiskunnan voimavaroja todella paljon.
"Terve Urpo(nimi muutettu), vanha kiusaajani! Mitä kuuluu, minulle ihan hyvää. Olisiko sinun aika pyytää jo anteeksi sitä miten paskamaisesti käyttäydyit minua ja monia muita kohtaan silloin kouluaikoina?"
o o o o o
Kiusaajat ei lopeta kiusaamistaan, tai siis jos lopettavatkin niin se tapahtuu tottakai kun ikää tulee ja aikuistutaan, mutta jos he eivät kadu kiusaamistaan ja pyydä anteeksi kiusaamisiaan, he melko varmasti siirtävät omille lapsilleen nämä ikävät mallit, ja kiusaaminen ja sen mahdollistava ilmapiiri jatkuu vaan.
Tästä aloituksessani on kyse. Jos katumista ja anteeksipyyntöä ja näitä seuraavaa anteeksiantoa ei ole vielä kiusaajilta ja kiusattavilta tapahtunut, ei terapeuttista paranemisprosessiakaan ole vielä tapahtunut. Tämä sitoo yhteiskunnan voimavaroja todella paljon.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikea sanoa, mutta normaalisti ihminen kai vaan unohtaa koko jutun ja ei moikkaa jos kävelee vastaan. Itse ajattelisin vaan että en tykkää koko tyypistä enkä ole aikeissa tervehtiä ellei ole ihan pakko. Jos on pakko jotain jutella niin aloita vaikka suoraan siitä että muistan sut kyllä aikamoisena kusipäänä.
En löydä yhtäkään syytä miksi pitäs ottaa yhteyttä. Mitä se kertoo susta?
Mietippä asiaa uudestaan, saatat alitajunnassa rueta elämään ne silloiset asiat uudestaan ja siinä sitä sitte ollaan taas. Mene hyvä ihminen eteenpäin!
Enkä nyt tarkoita etteikö kiusaajien teot ois ollu väärin, päinvastoin. Uskon kuitenkin että hekin ovat saaneet jo rangaistuksen tekemisistään, enkä millään jaksa uskoa että vuosien jälkeen joku fb-viesti voisi pahemmin hetkauttaa.
Ei sun tarte saada niiltä anteeksipyyntöä että voisit antaa itse anteeks, kuten jo sanoin, mene eteenpäin.
terv. itsekkin kiusattu ja nyt elämä hymyilee!
Olen tavannut monia kiusaajia ja kouluajoilta tuttuja ihmisiä. Lapset ovat lapsia ja ihminen kypsyy ja muuttuu elämän myötä.
Ei kannata lähestyä hyökkäämällä ja vihalla: että jokos olet valmis myöntämään ja pyytämään anteeksi.
Aloita tervehtimällä, kerro lyhyesti kuulumisesi ja kyselyin että mitä nyt kuuluu? Sitten voit ottaa menneet esille, esim. tyyliin että ei taidettu olla kovin läheisiä kouluaikaan ja kerro että sinua vaivasi ja vaurioittanut itsetuntoa pitkään se kiusaaminen. Voit heittää myös toivomukset että kannattaa valistaa lapsiaan, etteivät kiusaisi ketään ...
Minä olen entinen koulukiusattu. Olen kristillisessä uskossa.
Minusta kiusaajan pitää itse tajuta tulla pyytämään anteeksi, jos siihen on mahdollisuus käytännössä (tietää nimen jne.). Paras anteeksipyyntö on tietenkin se, että lopettaa vääryyden tekemisen. Tosin vääryyden tekeminen, esim. kiusaaminen, saattaa loppua muusta syystä kuin anteeksipyynnön ja katumuksen vuoksi. Kiusaaminen saattaa loppua esim. siitä syystä, että osapuolet asuvat eri kaupungeissa tai aikuisena ei kehtaa enää tölviä toista (vaikka mieli tekisi) tms. eikä siitä, että katumusta ja parannusta oikeasti olisi tapahtunut, sydämen ja omantunnon tasolla.
Minun entiset kiusaajani eivät ole pyytäneet anteeksi. Kiusaaminen on loppunut, koska olemme aikuisia ja asumme eri kaupungeissa. En usko, että kiusaajani ovat katuneet tekojaan, mutta se ei ole minun ongelmani. Olen rukoillut heidän puolestaan, että Jumala koskettaisi heidän sydäntään ja synnyttäisi synnintunnon, joka voi avata tien pelastukseen. Minun "kostokseni" riittää, että tiedän heidän joutuvan helvettiin, jos he eivät kadu kiusaamistaan.
En halua heidän joutuvan helvetin tuskiin. Olenhan itsekin saanut omat syntini anteeksi, vaikkei omiin synteihini kiusaaminen olekaan kuulunut. Haluan että tapaan kiusaajani Taivaassa, mutta suoraan sanottuna pidän todennäköisempänä, ettei heidän sydämensä paatuneisuus koskaan tule särkymään :(
Olen samaa mieltä, siis siitä, katumus lähtee sydämestä jos lähtee ja siinä toinen ihminen ei voi mitään tehdä kuin rukoilla. Olen itsekin kantanut rukouksin yläasteen koulukiusaajaani jo vuosia. Monet itkut olen itkenyt heidän puolestaan ja rukoillut, rukoillut... Hän ei koskaan arvaisi, että minä, hänen uhrinsa, olen kantanut häntä kaikki nämä vuodet.