Mikä siinä on että makaatte vaan siellä muruluukussa ja vingutte elämää, dokaatte ja tuhnustelette. Työpaikkoja on auki vaikka kuinka paljon eli eikun hommiin hakemaan.
Ja niitä hommia ei kannata hakea naama punasena parin vuoden dokaamisen jälkeen ja muutenkin pitää olla kunnossa. Ei saa olla mikään luuserin oloinen jolta ei onnistu mikään.
Miksi syrjäytyneet ei mene hommiin?
22
899
Vastaukset
- NimemerkkiErkki
Hehhehhee. Eipä vaan kiinnosta mikään. Jo armeija-aikoina sain c-paperit ja sitten ravasin nuppitohtorilla muutaman vuoden ja päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle. Tee sinä vaan niitä töitä, niin minä makoilen rauhassa kotona.
- Älävittuilelahoaivo
Jos työpaikkoja olisikin, niin syrjäytyneet ovat yleensä työkyvyttömiä nykyisen kaltaisille työmarkkinoille. Työkyvyttömyys ei ole oma valinta. Ei vain ole mitään edellytyksiä päästä työelämään ja myös pysyä siellä.
Useimmat tuntemani syrjäytyneet ovat tavallista järkevämpiä, ajattelavaisempia ja vastuullisempia. Useimmat heistä ovat täysin raittiita.
Useimmat tuntemani syrjäytyneet eivät kestä ja hyväksy tätä järjestelmää jossa kaikki hyväksikäytetään loppuun. Syrjäytyneet tietävät että koko yhteikunta- ja talousjärjestelmä on tuhoisa huijaus.
Taitaa itselläsi mennä suhteellisen huonosti? Onko sopeutumisvaikeuksia vai oletko vain kusipää? Vai miten sinulla on aikaa ja energiaa ulostaa ihmisvihaasi näihin keskusteluihin? Yhdessä avauksessa esiinnyt suurenakin työmiehenä ja toisessa esiinnyt (poikkeavana) syrjäytyneenä.- eijuma
Miten helvetissä syrjäytyneet ovat vastuullisempia kun eivät itse pysty edes huolehtimaan omilla tuloillaan lastensa ja vaimonsa hyvinvoinnista vaan joutuvat syömään kunnan jauhoista tehtyä puuroa??? Kysyn vaan pelle otatko työlläsi vastuun perheesi elättämisestä? Ellet niin voit pitää turpasi kiinni ja häipyä täältä sössöttämästä paskaasi.
- Älävittuilelahoaivo
eijuma kirjoitti:
Miten helvetissä syrjäytyneet ovat vastuullisempia kun eivät itse pysty edes huolehtimaan omilla tuloillaan lastensa ja vaimonsa hyvinvoinnista vaan joutuvat syömään kunnan jauhoista tehtyä puuroa??? Kysyn vaan pelle otatko työlläsi vastuun perheesi elättämisestä? Ellet niin voit pitää turpasi kiinni ja häipyä täältä sössöttämästä paskaasi.
En tunne ainoatakaan syrjäytynyttä jolla olisi lapsia, joillakin on avopuoliso.
Itsensä elatuskyky ei kerro vastuuntunnosta mitään. Jos kertoo niin kertoo niin päin että mitä suuremmat tulot sitä vastuuntunnottomampi henkilö on. Suuria tuloja kun ei yleensä omilla ansioilla ja oikeudenmukaisesti saada.
- Tape9
Meillähän on aikoinaan ay- liikkeen avustuksella tehty poliittinen päätös, että 300000 ihmistä elätetään keskikaljabaareihin. Myöhästä katua.
- 0hm0
Miten tämä aloitus liittyi syrjäytymiseen?
- JareJ84
"Ja niitä hommia ei kannata hakea naama punasena parin vuoden dokaamisen jälkeen ja muutenkin pitää olla kunnossa"
Oho, eipä ihme kun ei natsannut. Aina on joku skarpinpi, iloisempi ja karismaattisempi siellä sadan muun hakijan joukossa.
Katsellaa jos tässä viikolla vielä jaksaisi heittää johonkin nettihakemuksen. Mitä muuten kannattaa pistää niihin "kerro itsestäsi"-kohtiin kun ei harrasta mitään ja on muutenkin yksinäinen? - Älävittuilelahoaivo
10 000 asukasta, parhaimmillaan 15 työpaikkaa avoinna, joista suurin osa opettajia, lääkäreitä, kokkeja jne. Nyt on avoinna myös taksirengin ja kuorma-auton kuljettajan paikat.
Kun ei ole ammattipätevyyttä, kokemusta ja kaiken päälle on vielä työkyvytön, niin harvassa on kuule työpaikat.- mikämeininki
miksi olet työkyvytön? dokannut ittes siihen kuntoon? vai haistelet liimaa?
- Älävittuilelahoaivo
mikämeininki kirjoitti:
miksi olet työkyvytön? dokannut ittes siihen kuntoon? vai haistelet liimaa?
Kaltaisesi ihmiset ovat kiusanneet minulta työkyvyn.
Luuletko ettei sinulle tule muiden elämän vahingoittamisesta mitään seurauksia?
Olen raitis, mutta en absolutisti. Pari kertaa muutaman vuoden välein tulee juotua itseni humalaan, mutta olen silloinkin raittiimpi kuin sinä selvinpäin.
- Anonyymi
Miten joku toinen voi viedä työkyvyn ? Miten olisi uudelleen koulutus ?
Eikö kannattaisi hankkia ammatti sellaiselta alalta, missä on jo valmiiksi
melkoinen työvoimapula. Riittäisi hommia maailman tappiin asti.- Anonyymi
Eikö supersyrjäytynyt vaan halua olla töissä tai edes lähellä mitään työpaikkaa.
- Anonyymi
Onko syrjäytynyt myös vätys, kun ei hankkiudu työpaikkaan, mistä
saisi nasevaa palkkaa ja pärjäisi mukavasti elämässä. - Anonyymi
Haluaako syrjäytynyt vain loitota järjestäytyneestä yhteiskunnasta ?
Aikooko hän vain ryhtyä rupulikommariksi. - Anonyymi
Rivakalla työnteolla löytyy helposti uusia ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa.
- Anonyymi
Ei syrjäytynyt ole alkoholisti ja surkimus. Syrjäytynyt on tahallaan syrjäytetty ja hänelle ei anneta töitä vaikka hän hakee ja haluaa niitä. Järjestelmän kannalta on hyvä, että on 10% työttömiä. Työttömät työllistävät muita
- Anonyymi
Mitä töitä ja töistä puhutaan vaan aina mutta miten niitä töitä tehdään. TÖITÄ MINÄ TEEN TÖITÄ. PIDÄN ITSESTÄNI HUOLEN JOT EI MUIDEN TARVI KAS SIINÄ TYÖTÄ RIITTÄMIIN.
- Anonyymi
Ei ole. Ei se riitä. Kyse on myös kunniasta ja oikeudenmukaisuudesta. Se, että pitää itsestään huolen on vasta minimivaatimus.
- Anonyymi
100 kesätyöpaikkaa avoinna alaltani jossa paras hakija minä; pistän kuvakaappauksen valinnan tuloksen ilmoituksen jälkeen niin sun ei enää tarvii ihmetellä.
- Anonyymi
Mennään heti kun joku ottaa. Ei ole viinan tai kaljan jälkiä kun rahat loppu.
- Anonyymi
Ei kestä ihmisapinoita katsella saati kuunnella.
- Anonyymi
Jos on 10+ vuoden työkokemus niin voi ehkä päästä töihin mutta nuoret eivät helposti pääse mihinkään töihin. Varsinkaan ilman koulutusta. "tekoäly" ja robotiikka vie ihmisiltä työt pois ja ensin häviävät matalaa koulutustasoa vaativat tehtävät. Kaikki eivät halua tai kykene opiskelemaan korkeakoulussa. Sopiva työ myös kuntouttaa ja pitää toimintakykyä yllä. Hyvä työ antaa merkitystä elämään ja tarjoaa mahdollisuuden työskennellä jotakin tavoitetta varten. Olen ollut monet vuodet syrjäytynyt ja tajuan nyt tämän. Työ myös tarjoaa sosiaalisia kontakteja. Työssä saa myös monesti mahdollisuuden kehittää itseään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141044Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96960Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79932Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141719- 81690
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651