Kylmä ilmavirtaus ikkunan pinnalla

Asun vanhassa 60-luvun kerrostalossa, jossa olohuoneessa on suurehko, 150 cm x 270 cm ikkuna. Ikkuna on noin 25 vuotta vanha ja siinä on sisälasina alumiinisesta välilistasta päätellen jonkin sortin eristyslasi. Ulkoikkuna on tavallinen 1-lasinen. Ikkunan pinnalla on jo 10C:n ulkolämpötilassa havaittavissa viileähkö ilmavirta, joka valuu verhojen alta lattialle ja viilentää mm. ikkunan edessä olevan maton ja lattiapintaa. Pakkasella virtaus on varsin kylmää eikä lämpöpatterin lämpövirtaus riitä kumoamaan sitä jolloin se tuntuu selvänä vetona. Ikkunan tiivisteet on vaihdettu eikä vuorilistoissa ole rakoja. Olen kokeeksi myös teipannut ikkunan tiivistesaumat sekä lasin ja puitteen väliset liitokset ympäriinsä, mutta silläkään ei ollut vaikutusta. Lisäksi olen sulkenut tilapäisesti poistoilmaventtiilit, jolloin ilmiö vaimeni hieman. Johtuukohan virtaus yksinkertaisesti siitä, että ikkunan pinta ja ulkoseinän sisäpinta, joka yleensä on sisäseiniä 1 -2 C viileämpi, jäähdyttävät huoneilman joka valuu sitten ikkunaseinää pitkin lattialle? Olisikohan jotain parannusta asiaan tehtävissä, onko esim. uusien lämpölasien arvot selkeästi parempia kuin 80-luvun lopun?
112111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

1980-luvun ikkunoiden U-arvot ovat luokkaa n. 2, kun esimerkiksi minä käytän nykyään U-arvoltaa 0,68 olevia ikkunoita. Joku muu voi käyttää heppoisempia ikkunoita, mutta minä nyt satun käyttämään vähän kalliimpia ikkunoita, oli siinä järkeä tai ei.

Yksi, mitä voisi kokeilla on kutistemuovikalvo. Se parntaa ikkunan U-arvoa ja jos niin tapahtuu, kyseessä on kuvaamasi ilmiö.

Äänestä
  • "kun esimerkiksi minä käytän nykyään U-arvoltaa 0,68 olevia ikkunoita. "

    Ei varmaan sitten ole enää aloittajan tyyppinen MSE ikkuna.

    Kutistemuovilla kokeilu on minulle ihan uusi. Laitetaanko se välitilan puolelle, vai sisäpintaan?

    Äänestä

Ei ole tyypilinen ikkuna. Voi olla, että tulevaisuudessa n hyvinkin tyypillinen.

Kutistemuovi asennetaan sisäpuolelle, koska ulkopuolella se ei kovimmilla tuulilla pysy. Muovi pokiin kiinni ja kutistaminen tehdään hiustenkuivaimella. Ulos näkee muttei yhtä hyvin kuin ilman muovia. Muovilla saa paremman U-arvon, minkä pitäisi tuntua vedontutneen vähenemisenä. Jos ei tunnu, niin vaikaa on syytä hakea muualta.

Äänestä
  • "Kutistemuovi asennetaan sisäpuolelle, koska ulkopuolella se ei kovimmilla tuulilla pysy."

    Siis ulompaan lasiin välitilan puolelle? Vai eristyslasipakettiin sisäpuolelle? Kokeilun arvoinen asia, mutta yhden rajapinnan lisäämisen ei kyllä pitäisi näkyä U-arvossa kuin suurinpiirtein sadasosana.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että minkalainen rakenne tuo 0,68 W/m²K on?
    Veikkauksena 2 eristyslasipakettia peräkkäin ja sisempi selektiivillä?

    Äänestä

  • Täytyy_kokeilla kirjoitti:

    "Kutistemuovi asennetaan sisäpuolelle, koska ulkopuolella se ei kovimmilla tuulilla pysy."

    > yhden rajapinnan lisäämisen ei kyllä pitäisi näkyä U-arvossa kuin suurinpiirtein sadasosana

    Parin millin paksuisen lasin lämmönvastus on jokseenkin olematon ts. lämmöneristävyys tulee lähes yksinomaan pintavastuksista (ilma vs. lasin pinta) ja ikkunan U-arvo on likimain 6/lasipintojen lkm. Siis 3-lasisella ikkunalla noin 3 ja 3-lasia muovikalvo n. 1,5. Kun se muovikalvo todellakin eristää ~yhtä hyvin kuin lasi!

    Mutta ei 3-lasisen pitäisi niin kehno olla, että plus-keleilläkin tulee vetohaittaa. Taustalla on pakko olla ikkunanraoista revittävä korvausilma .... mutta paha sitä ikkunaa on mennä hermeettisesti tiivistämäänkään - pakkohan sitä korvausilmaa jostain on tulla ja mieluummin ulkoa kuin vuotoina naapureista / porraskäytävästä (ja tupakansavut & ruoankäryt kaupan päälle).

    Toki laskelmaa sotkee aika paljon uusien ikkunoiden kaasutäytteet ja selektiivipinnoitteet, eristyslasielementtien reunojen kylmäsillat, jopa lasien välisellä etäisyydellä on vaikutusta.

    Toiseksi viimeisin ostos oli sisäpuite 2k 4 18 sel arg ulkopuite 2k 4 18 sel arg ja Uw -arvoksi annetaan < 0,55

    Eivät näytä huurtuvan, vaan en ole vielä ehtinut kokeilla kovin kylmässä säässä.

    Sen jälkeen ostin toisin huomattavasti suuremman U-arvon ikkunoita hieman erilaiseen käyttöön.

    Äänestä

  • selkeä_parannus kirjoitti:

    > yhden rajapinnan lisäämisen ei kyllä pitäisi näkyä U-arvossa kuin suurinpiirtein sadasosana

    Parin millin paksuisen lasin lämmönvastus on jokseenkin olematon ts. lämmöneristävyys tulee lähes yksinomaan pintavastuksista (ilma vs. lasin pinta) ja ikkunan U-arvo on likimain 6/lasipintojen lkm. Siis 3-lasisella ikkunalla noin 3 ja 3-lasia muovikalvo n. 1,5. Kun se muovikalvo todellakin eristää ~yhtä hyvin kuin lasi!

    Mutta ei 3-lasisen pitäisi niin kehno olla, että plus-keleilläkin tulee vetohaittaa. Taustalla on pakko olla ikkunanraoista revittävä korvausilma .... mutta paha sitä ikkunaa on mennä hermeettisesti tiivistämäänkään - pakkohan sitä korvausilmaa jostain on tulla ja mieluummin ulkoa kuin vuotoina naapureista / porraskäytävästä (ja tupakansavut & ruoankäryt kaupan päälle).

    Toki laskelmaa sotkee aika paljon uusien ikkunoiden kaasutäytteet ja selektiivipinnoitteet, eristyslasielementtien reunojen kylmäsillat, jopa lasien välisellä etäisyydellä on vaikutusta.

    "Parin millin paksuisen lasin lämmönvastus on jokseenkin olematon ts. lämmöneristävyys tulee lähes yksinomaan pintavastuksista (ilma vs. lasin pinta) ja ikkunan U-arvo on likimain 6/lasipintojen lkm. Siis 3-lasisella ikkunalla noin 3 ja 3-lasia muovikalvo n. 1,5. Kun se muovikalvo todellakin eristää ~yhtä hyvin kuin lasi!"

    No kun ei. Kutistemuovi ei ole 1,5mm paksua, mutta vaikka olisi, niin laskettuna sen vaikutus olisi vain muutama sadasosa. 6mm lasin U-arvo on 5,69 W/m²K ja 3 3Lam (334) laminoidun lasin U-arvo on 5,64 W/m²K. Kuten sanoin täytyy kokeilla, mutta hieman epäilen tuota kikkaa.

    Voihan sitä kokeilla. Muiden tutkimusten mukaan U-arvo paranee myös käytännössä.

    Tuossa on hieman aiheesta: http://pages.uoregon.edu/hof/W10HOF/22FilmPaper.pdf

    Äänestä

  • BauHerr kirjoitti:

    Voihan sitä kokeilla. Muiden tutkimusten mukaan U-arvo paranee myös käytännössä.

    Tuossa on hieman aiheesta: http://pages.uoregon.edu/hof/W10HOF/22FilmPaper.pdf

    Aha. Kyseessä on joku erityinen kalvo. No se voi jo jotain vaikuttaakin. Niissä voi olla joku selektiiviin verrattava kerros. Ihmettelinkin, että miten tavallisella kutistemuovilla voisi olla mitään havaittavaa vaikutusta. :)

    Äänestä

  • selkeä_parannus kirjoitti:

    > yhden rajapinnan lisäämisen ei kyllä pitäisi näkyä U-arvossa kuin suurinpiirtein sadasosana

    Parin millin paksuisen lasin lämmönvastus on jokseenkin olematon ts. lämmöneristävyys tulee lähes yksinomaan pintavastuksista (ilma vs. lasin pinta) ja ikkunan U-arvo on likimain 6/lasipintojen lkm. Siis 3-lasisella ikkunalla noin 3 ja 3-lasia muovikalvo n. 1,5. Kun se muovikalvo todellakin eristää ~yhtä hyvin kuin lasi!

    Mutta ei 3-lasisen pitäisi niin kehno olla, että plus-keleilläkin tulee vetohaittaa. Taustalla on pakko olla ikkunanraoista revittävä korvausilma .... mutta paha sitä ikkunaa on mennä hermeettisesti tiivistämäänkään - pakkohan sitä korvausilmaa jostain on tulla ja mieluummin ulkoa kuin vuotoina naapureista / porraskäytävästä (ja tupakansavut & ruoankäryt kaupan päälle).

    Toki laskelmaa sotkee aika paljon uusien ikkunoiden kaasutäytteet ja selektiivipinnoitteet, eristyslasielementtien reunojen kylmäsillat, jopa lasien välisellä etäisyydellä on vaikutusta.

    "Mutta ei 3-lasisen pitäisi niin kehno olla, että plus-keleilläkin tulee vetohaittaa. Taustalla on pakko olla ikkunanraoista revittävä korvausilma .... mutta paha sitä ikkunaa on mennä hermeettisesti tiivistämäänkään - pakkohan sitä korvausilmaa jostain on tulla ja mieluummin ulkoa kuin vuotoina naapureista / porraskäytävästä (ja tupakansavut & ruoankäryt kaupan päälle)."

    Jep, tätä alipaineen repimää korvausilmaa olen itsekin ajatellut, mutta kun se vetoisuuden tunne ikkunatiivistyksen jälkeenkin pysyi samanlaisena kuin tiivistystä ennen, niin siksi se herättää ihmetystä, että mistä se ilmavirta ikkunapinnalle syntyy. Täytynee hankkia merkkisavuja ilmavirtausten selvittämiseksi.

    Äänestä

tuollainen "vika" johtuu lähes aina huonosta eristyksestä, seinärunkon ja ikkunan karmin välissä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä1 kirjoitti:

Asun vanhassa 60-luvun kerrostalossa, jossa olohuoneessa on suurehko, 150 cm x 270 cm ikkuna. Ikkuna on noin 25 vuotta vanha ja siinä on sisälasina alumiinisesta välilistasta päätellen jonkin sortin eristyslasi. Ulkoikkuna on tavallinen 1-lasinen. Ikkunan pinnalla on jo 10C:n ulkolämpötilassa havaittavissa viileähkö ilmavirta, joka valuu verhojen alta lattialle ja viilentää mm. ikkunan edessä olevan maton ja lattiapintaa. Pakkasella virtaus on varsin kylmää eikä lämpöpatterin lämpövirtaus riitä kumoamaan sitä jolloin se tuntuu selvänä vetona. Ikkunan tiivisteet on vaihdettu eikä vuorilistoissa ole rakoja. Olen kokeeksi myös teipannut ikkunan tiivistesaumat sekä lasin ja puitteen väliset liitokset ympäriinsä, mutta silläkään ei ollut vaikutusta. Lisäksi olen sulkenut tilapäisesti poistoilmaventtiilit, jolloin ilmiö vaimeni hieman. Johtuukohan virtaus yksinkertaisesti siitä, että ikkunan pinta ja ulkoseinän sisäpinta, joka yleensä on sisäseiniä 1 -2 C viileämpi, jäähdyttävät huoneilman joka valuu sitten ikkunaseinää pitkin lattialle? Olisikohan jotain parannusta asiaan tehtävissä, onko esim. uusien lämpölasien arvot selkeästi parempia kuin 80-luvun lopun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu