Tietysti tärkeää on kaikki israelilaisuus suhteessa Israelin Herraan ja Kuninkaaseen, kuten vain Jumala on arvollinen siinä asemassa, eikä tahdo kenenkään ihmisen itseään korottavan siihen arvoasemaan vaan yksi on Israelin Herra: Nasaretilainen Yeshua! Entäs sitten Daavid, sillä monesti kutsuttu voidelluksi eli messiaaksi ja kuningas varmuudella Israelissa, ja Messias Yeshuaa kutsuttiin myös Daavidin pojaksi, kuinka tähän kaikkeen tulee meidän suhtautua, kun Isän Jumalan enkelitkin palvelevat vain Yeshuaa, ja Daavid myös Yeshuaa kutsuu Herrakseen varmuudella. Israelin Herra ja Kuningas on Yksi, ei muita siihen voi hyväksyä. Yeshua Nasaretista, kuten Immanuelia kutsuttiin, ja syntyi Daavidin kotikaupungissa eli Beetlehemissä on se Israelin Yksi Herra ja Kuningas varmuudella. Pyhitytään totuudessa ja rakastetaan Herra, eikä kannata kenenkään loukkaantua Jumalan evankeliumiiin, ei edes Daavidin, eikä sitä tehnytkään vaan profetoi Yeshuasta, omasta Herrastaan ja Kuninkaastaan, kuten voidaan lukea varmuudella.
Mitä Raamatun juutalaisuudesta voimme oppia!
Raamatussa_Totuus
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietysti ihmisinä saamme iloita myös toisistamme Jumalasta.
Raamatun vanha testamentti on väärennös Juutalaisten oikeasta kirjoituksista, vatikaani pisti vanhan testamentin uusiksi ja juutalaisten protestoida muutoksia alkoi inkvisiitto jossa tapettiin 12 000 juutalaista surutta, juutalaiset pakenivat takaisin lähi itään ja vanha testamentti pistettiin uusiksi, raamatun vanha testamentti ei ole sama kuin Juutalaisten aidot vanhat kirjoitukset.