Kiukkuiset kiintiönaiset vaativat puolet ministeripaikoista.
Jos ministereiksi valittaisiin taitavia ihmisiä eikä valintakriteeri olisi sukupuoli, niin voisi kerrankin saada maahan kyvykkään hallituksen.
Mutta tällaista on turha toivoa. Esimerkiksi edellisen hallituksen pääministeri Alexander Stubb otti hallituksensa ministereiksi hempukoita, joista oli iloa lähinnä naistenlehtien kansikuvien suunnittelijoille. Stubb perustelikin ministerivalintojaan sillä, että niiden tarkoitus oli nostaa puolueen kannatusta. Äänestäjät eivät olleet niin hölmöjä kuin pääministeri, joka koki kirvelevän vaalitappion.
Tulevalle hallitukselle lupaa hyvää se, ettei siinä ole vihreitä. Tämä kaikkia asioita vastustava känkkäränkkäpuolue on osoittanut yhteistyökyvyttömyytensä kaikin tavoin. Puolueen johto on omahyväisiä besserwissereitä, jotka eivät tule toimeen kenenkään kanssa.
Samaa poliitikkolajia näyttää nousevan muihinkin puolueisiin sitä mukaa, kun niiden kannatus kuihtuu. Demareilla ei ole toivokaan noususta niin kauan kuin puolueen johdossa on Antti Rinne.
Vasemmistoliitto on kuoppaamista vaille valmis politiikan historian jäänne, jossa kommunismin rippeet ovat liittoutuneet luonnevikaisten uusiopyrkyreiden kanssa. Vain vihreistä voi löytyä yhtä omahyväistä väkeä kuin vasemmistoliiton Li Andersson. Hänen kanssaan kilpailee vain uusi demarikansanedustaja Sanna Marin.
Jos ministereiksi valittaisiin taitavia ihmisiä eikä valintakriteeri olisi sukupuoli, niin voisi kerrankin saada maahan kyvykkään hallituksen.
Mutta tällaista on turha toivoa. Esimerkiksi edellisen hallituksen pääministeri Alexander Stubb otti hallituksensa ministereiksi hempukoita, joista oli iloa lähinnä naistenlehtien kansikuvien suunnittelijoille. Stubb perustelikin ministerivalintojaan sillä, että niiden tarkoitus oli nostaa puolueen kannatusta. Äänestäjät eivät olleet niin hölmöjä kuin pääministeri, joka koki kirvelevän vaalitappion.
Tulevalle hallitukselle lupaa hyvää se, ettei siinä ole vihreitä. Tämä kaikkia asioita vastustava känkkäränkkäpuolue on osoittanut yhteistyökyvyttömyytensä kaikin tavoin. Puolueen johto on omahyväisiä besserwissereitä, jotka eivät tule toimeen kenenkään kanssa.
Samaa poliitikkolajia näyttää nousevan muihinkin puolueisiin sitä mukaa, kun niiden kannatus kuihtuu. Demareilla ei ole toivokaan noususta niin kauan kuin puolueen johdossa on Antti Rinne.
Vasemmistoliitto on kuoppaamista vaille valmis politiikan historian jäänne, jossa kommunismin rippeet ovat liittoutuneet luonnevikaisten uusiopyrkyreiden kanssa. Vain vihreistä voi löytyä yhtä omahyväistä väkeä kuin vasemmistoliiton Li Andersson. Hänen kanssaan kilpailee vain uusi demarikansanedustaja Sanna Marin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki naiset eivät ole samanlaisia. Noin yleisesti puolueittain arvioisin, että vihreiden naisten mediataidot ovat vähintään keskitasoa, ainakin oli niiden jo eduskunnasta luopuneiden. Perussuomalaisten naiset ovat puolueensa miehiä huomattavasti fiksumpia. Kokoomuksen "hempukat" esiintyvät riskitasolla, mutta eivät hypi suorastaan silmille, kuten eivät myöskään vasemmistoliiton ja keskustan. Demarinaisten keskitaso on sekin tyydyttävä, mutta liian kanssa on tuotu esille juuri tuota Sanna Marinia. Ilmeisesti puolueessa kuvitellaan, että hyvännäköinen nainen palauttaa äänestäjien luottamuksen, mutta varovaisempia saisivat olla. Mariniin pätee sama kuin Alexander Stubbiin: taputtajien raja tulee nopeasti vastaan. Hillittyä enemmistöä molempien esiintyminen ärsyttää.
Naisten osuus Sipilän vetämissä hallitusneuvotteluissa on surkean pieni. Samalla se on Sipilän, Soinin ja Stubbin tasa-arvonäkökulman suppeudesta selkeä osoitus. Ministerien määrälläkään ei tätä kuva-alan kapeutta enää pystytä korjamaan.
Siirryimme 70-80-luvuille.
Ei se pahaa aikaa olekaan kunhan vain siirrytäään suoraan aikaan ennen HOlkerin hallitusta ja Vahva-markka Maunia. Silloin massa oli vakaat olot ja koko kansakunta, köyhät mukaan luettuna mukana. 1980-luvun alku oli hyvinvoininnin osalta Suomen parasta aikaa.
Käytetään nyt niitä jotka osaavat asiat.
Siinä harvemmin naisia.
Turha kolurattailla kolistella, kun kumipyörätkin on jo keksitty.
Saarikko ja Vehviläinen ministereiksi. Kokeneita, huippuammattilaisia molemmat.
jalakovälissä ei pätevöitä yhtään ihmistä ministerinpestiin. Hyvässä muistissa on tämä Urpilainen, joka keikisteli verkkosukissa ilmeisesti poliittista uskottavuuttaan lisätäkseen.
Yleltä löytyy joukko näitä sannaukkoloita, jotka rahtaavat harva se päivä näitä marinoita ja anderssoneja jakamaan kanavilla loputonta nerouttaan.
Kyllä naisellakin tulee olla muutakin osaamistaustaa kuin politiikan jauhaminen ministerin pestiin nimettäessä.