Oliko Tampereen pierupojelle sukua? Tietääkö Kalevi paljonko Anttilan komennossa olevat joukot raiskasivat.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Kertokaa tietävät.
Anttila toimi Berliinin valtauksessa 4. Kaartin Jalkaväkiarmeijakunnan komentajan apulaisena. Joukot valtasivat Berliinin keskustan, minkä jälkeen ne ottivat vastaan tuhansia antautuneita saksalaisia sotilaita ja siviilejä ja järjestivät näiden vartioinnin ja huollon.
Tuskin Anttilan joiukkojen muu toiminta poikkesi yleisestä käytännöstä. Raiskaukset jatkuivat pari viikkoa, jonka jälkeen joukkoja alettiin siirtää pois.- Anonyymi
Meno berliinissä 1945 oli, kuin 2018-2019 Oulussa.
Jossa osaamaton hallinto, sipilä, orpo, niinistö, oli jättänyt suomen siviilit heitteille,
ja barbaarit raiskasivat vapaasti lapsetkin !!
Ja Tähän päivään mennessä, osaamaton hallinto, sipilä, orpo, niinistö, eivät ole ottaneet vastuuta osaamattomuudestaan. - Anonyymi
Oulussa tapahtuneet rikkomukset ovat tutkinnassa ja syyllisiä rangaistaan aikanaan asianmukaisesti.
Suomessa toimitaan lakien mukaisesti. Vastuu rikoksista on tekijöillä, ei hallituksella. Poliisi tutkii ja oikeuslaitos tuomitsee. ei nimettömät valehtelijat.
Hallituksen tekemiset punnittiin eduskuntavaaleissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t83695Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔35632- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447