Näin saat tietää, viekö armeija sodan uhatessa veneesi – Merivoimat kiertänyt satamissa
Seuran saamien tietojen mukaan Merivoimien edustajia on liikkunut satamissa kartoittamassa ja tarkistamassa nykyistä venekalustoa.
”Tiedossa on perää, tosin nykyhetken tilannetta en tiedä”, merivoimissa aikaisemmin palvellut Eero Karhuvaara Pääesikunnan viestinnästä sanoo.
”Puolustusvoimat ei ole ainoa viranomainen, jonka kriisiajan toimintakyky osittain perustuu ottomateriaaliin. Veneet ovat yksi tällainen materiaali.”
Puolustusvoimien käyttöön poikkeusoloissa pakkolunastettavien ajoneuvojen määrää ei kerrota. Lukumäärä lienee useita kymmeniätuhansia ajoneuvoja.
Vaikka Merivoimien väkeä on jalkautunut satamiin, ensisijaisesti veneet valitaan Puolustusvoimien joukoille venerekisterin tietojen perusteella.
SUURIA JA NOPEITA
Tavallisen mökkiveneen omistajan kulkupeliin armeija ei kajoa.
Puolustusvoimat on kartoittanut käyttöönsä lähinnä suurikokoisia alumiiniveneitä ja nopeakulkuisia sekä tilavia matkustajaveneitä. Niitä voidaan muokata nopeasti niin siviilien kuin tavaroidenkin kuljetuksiin.
Myös jään läpi puskevat isommat alukset ovat armeijan mieleen. Alukset vastaisivat talvikelillä huoltokuljetuksista saariin ja saaristoihin.
”Puolustusvoimilla on laajat otto-oikeudet kaikkeen kriisioloissa maanpuolustusta hyödyttävään materiaaliin, jos valmiuslaki astuu voimaan. Tämä koskee siis autojen ja veneiden lisäksi muutakin materiaalia”, Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari sanoo.
Ajoneuvojen haltuunotto armeijalle vaatii lainmukaiset hallintomenettelyt. Ilman valmiuslain astumista voimaan puolustusvoimilla ei ole oikeutta kajota yksityisomaisuuteen.
SINUNKIN VENEESI?
Veneen ja auton omistaja voi halutessaan käydä tiedustelemassa ajopelinsä kohtaloa oman sotilasalueen aluetoimistossa.
Julkisuuslain perusteella Puolustusvoimat on velvollinen kertomaan kulkuvälineen omistajalle, onko hänen autonsa tai veneensä armeijan lunastuslistalla. Tosin tarkistuskäyntiä kannattaa siirtää myöhemmäksi ruuhkan vuoksi.
”Tällä hetkellä on erittäin kiireistä reserviläiskirjeen aikaansaaman kiinnostuksen vuoksi”, Apajakari huomauttaa.
Ajoneuvon luovuttamisesta armeijan käyttöön, kulumisesta ja mahdollisista vahingoista maksetaan omistajalle korvaus.
http://seura.fi/2015/05/17/nain-saat-tietaa-vieko-armeija-sodan-uhatessa-veneesi-merivoimat-kiertanyt-satamissa/?shared=52279-90b7857a-500

Vastaukset 9
Vanhimmat
semmonen juttu että jos ryssä hyökkää ei ole tarvetta huviveneilyyn vaan maanpuolustus on numero 1
Juu, pitäähän eliitin saada veneitä jotta pääsevät ruotsiin pakoon. Mihinkään muuhunhan nopeaa huvivenettä ei tartte..
Eipä oo rekisterissä ja ei sillä ajella. Venevajassa on sellaisessa paikassa että autolla ei edes sinne pääse. Toisella veneellä käydään diesel-kanisterit vaihtamassa. Ennen soudettiin. Nyt ei enää soudeta!
Sota ei ole vielä edes syttynyt ja armeijamme on jo kytiksellä mitä voisi varastaa OMILTA! Osaisivat edes hävetä! pahaisinkaan rosvo ei omiltaan varasta.
Kyllä tää suomi on meille sodan syttyessä se suurin uhka. Kannattaa roudata kaikki omaisuus metsäkätköihin siihen asti että venäjä tulee laittanaan asiat järjestykseen.
Mutta mitä tehdään sitten suomessa oleville inkeriläisille , baltian venäläisille , Johan Bäckmanin "seurakunnalle" ja monille muille ? Pistetäänkö ne internointileireihin vai minne ? Veneet ja autot on se pienin kipukysymys jos kriisi uhkaa . Joudutaantekemään kipeitä ratkaisuja .
Armeija on suunnittelemassa sotaa!!
Älä? Mutta eipä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut mikä sotahulluus suomeen iskeekään. Olen pitänyt meitä rauhallisena ja fiksuna kansana. Enpä pidä enää.
Jos pitää vaikka Dunkerquen ihme toistaa tällä vuosisadalla. Siihen tarvitaan kaikki mahdolliset purtilot, joilla meri voidaan ylittää.
Ne etsii niitä huumetrokareita ja salakuljettajien veneitä sekä varastettuja nehän on helppo erottaa mikä on rekisterissä mikä ei. Sitten on Ne unioin tullin alueella luvatta olevat veneet . Joillain ei oo oleskelulupiakaan . Sama juttu rekoissa jne. Unionista varastetaan ihan busseja työkoneita autoja rekkoja veneitä muihin maihin niin näitä pitää seurata. Ihmiskuppiaat myy vaimoiksi naisia palstoilla että on siinä hommaa . Kovasti on suomesta tullut unionissa rosvojen kohde . Täällä ennen kukaan pyörääkään varastanut . Yhtäkkiä alkoi moinen meno. Hitler ja Stalin aikanaan takavarikoi kaiken myös junavaunut.