Anorektikon elämä?

Hei. Sitä aina luulee tietävänsä mitä anorektikon elämä on, pieniä aterioita, liikuntaa ja laiha kroppa.

Ei ihan niin yksinkertaista.
Anoreksia on mielensairaus, ei vain tarve laihduttaa. Kyllähän sitä tytöt aina miettii paljon laihduttamista, mutta minä en mieti MITÄÄN muuta. Jokainen liike jonka teen liittyy jotenkin laihduttamiseeni, mietin joka sekunti ruokailujani, ja tuijotan itseäni peilistä lähes taukoamatta. Anorektikon avaruusnäkö (vai miksi sitä kutsuttiin) on viallinen, ja sen takia omaa laihuuttaan ei vain OIKEASTI näe. Siis ihan hallutasolla ollaan (tehty tutkimus). Ei ole siis kyse siitä pikkuteinien "yhyy mä oon läski"- jutusta, vaan anorektikko ei vain pysty hahmottamaan kehoaan.
Välinpitämättömyys KAIKKEA muuta kohtaan, neuroottiset pakkomielteet ruokailuun liittyviin rituaaleihin, paniikinomainen pelko lihomisesta jnejne.

Settiin kuuluu myös putoilevat ja haurastuvat hiukset, naurettavan kuiva iho, löysä nahka laihtumisesta, ihmeellinen karvoitus koko kropassa, jatkuva väsymys mutta silti piinaava unettomuus, vainoharhaisuus ja pahimmillaan halluja, selittämättömät raivonpuuskat ja ärtyneisyys (häiritsee sosiaalista elämää jos sitä vielä on), pyörtymiset, emättimen kuivuus (on muuten häiritsevää), voimattomuus jnejne...

Pahinta tässä on se, ettei sitä itse tajua ennen kuin jo lähtenyt ihan kokonaan lapasesta ja hoitoa ei vain halua vaikka kuinka järjellä tietäisi kuolevansa siihen.

Tällainen on minun kokemus anoreksiasta jonka kanssa edelleen elän. En käy koulussa enkä töissä koska se häiritsisi projektiani. Ennen olin hyvin sosiaalinen ja aina menossa, nykyään en halua nähdä ketään koska pelkään että koittavat tuputtaa ruokaa. Olen 19v, päivät vietän yksin kämpilläni. En koskaan halunnut anoreksiaa, halusin laihduttaa terveellisellä ruokavaliolla pari kiloa, pian huomasin että peilikuvani vain näytti läskistyvän vaikka vaa'an numero tippui. Luotin silmiini enemmän, kahdessa kuukaudessa 10kg pois, ja edelleen pitää pudottaa...

Haluaisin parantua, koska mitä iloa laihuudesta on jollei silti koskaan pidä itseään laihana, eikä muiden mielipiteillä väliä kun ei edes omaa sosiaalista elämää? En kuitenkaan uskalla parantua.

Ps. Ei ole kiva kun koko ajan niin kylmä että tekisi mieli itkeä, eikä siihen auta kuin kuuma kylpy.

Pps. Roikku-persekään ei ole kiva näky.

12v.
Laihdutan jotta voisin ratsastaa shetlanninponeilla, joiden painoraja on 30-50kg rakenteesta riippuen.
Syön yleensä hedelmäsmoothien, salaattia ja kotiruokaa, about 700kcl. Luen pro ana blogeja, koska niistä saa motivaatiota&vinkkejä.
Mulla on ystäviä, koska oon pystyny salaamaan tän sataprosenttisesti. Se on valehtelua suurelta osaa. Anorektikko(lapsi) jolla on kotona asiat hyvin, valehtelee todella paljon.
nautin siitä tunteesta, kun joku kantaa mua repparissa ja sanoo "sä oot tosi kevyt" tai "sä oot kevyempi kun viimeks"
Ja muutenkin mulla on vaan semmonen, et mun pitää olla kaikkia parempi kaikessa. Tuun hirveen kateelliseks, jos joku ei huomioi mua, vaan jotain toista. Siks haluun olla myös kevyin! Mulla menee muuten koulussakin aik hyvin, keskiarvo oli välitodistuksessa 9,3. En kuitenkaan oo ylimielinen.
Kun on ollu vähän aikaa anorektikko, osaa jo hahmottaa kaloreita.
Ruokapäiväkirja on tosi kätevä, mut en voi pitää sitä koska pelkään et jään kiinni. Kerran nappasin mun ruokapäiväkirjan mun kamun kädestä just ennen kun se ehti lukea mtn. Siihen se sitten jäi, tuhosin kaikki "todisteet"
Oon tosi varovainen, oon ollu alusta alkaen, ja siis kukaan ei tiedä tästä mitään.

Pitää myös suunnitella ihan hitosti kaikki mitä syö, miten liikkuu tms.

Nautin tästä, vaikka tää on yhtä helvettiä.

Ps. Anorektikko EI KUUNTLE JÄRKIPUHETTA, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, on ihan turhaa valistaa kaikista sivuvaikutuksista.

Söin tänään:
Aamupala: puolikas kiivi muki vihreää teetä
Lounas: tortilla jossa rkl salaattia, rkl jauhenlihaa tomaatinpala, minisuolakurkku, hieman juustoraastetta ja puoli lasia maitoa
Välipala: -
Päivällinen: -
Iltapala: muki vihreää teetä