rikollisuus vähentynyt. hyvää kehitystä

"Kaidalla polulla kulkee yhä useampi

Vankien määrän laskun syyt ovat positiivisia. Esimerkiksi rikosten uusiminen vähentyi viime vuonna selvästi. Takaisin vankilaan johtaneeseen rikokseen syyllistyi viime vuonna 36,2 prosenttia niistä vangeista, jotka on vapautettu viimeisen kolmen vuoden aikana. Edellisvuonna vastaava luku oli 40,3 prosenttia."

http://yle.fi/uutiset/suomen_vangit_mahtuisivat_nyt_yhteen_ruotsinlaivaan/7992907

että mitenkä tämä liittyy jehovan todistajuuteen? siten että jehovan todistajat haluavat nähdä että elämme lopun aikaa ja kaikki menee huonompaan suuntaan. tämän yksipuolisen käsityksen rikkomiseksi osoitettakoon että tapahtuu myös hyvää kehitystä paljon.

siltä varalta että pian joku tulee linkittämään tänne esimerkkejä rikoksista kerrottakoon että kannattaa yrittää ymmärtää että nyt puhutaan tilastollisesta hyvästä kehityksestä. yksittäistapaukset eivät muuta hyvää kehitystä huonoksi. maailmassa on vähentynyt rikokset ja väkivaltarikokset jo pitkään.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Aseistakieltäytyjätkään eivät enää joudu linnaan, sekin pienentää tilastoja, ja valtiolta säästyy ruokarahat.
Moni Jehova on vainon alla joutunut vankeuteen ja kiven sisään kärsimään vakaumuksensa tähden. Poloiset. Siitä on nyt päästy, vai onko tieto väärä?

Äänestä

Poliisien määrärahoja on vähennetty.
Poliisi ehtii apuun hätätilanteeseen satojen kilpmetrien päähän
aika viiveellä,
joten kansalaiset ei
VIITSI ILMOITTAA ENÄÄ
rikoksista entiseen malliin.
Ilmoitettujen rikosten määrä on siis hämäävää.
Kansa on ihan
HYVÄKSYNYT rikollisen toiminnan
normaaliksi arkipäiväksi
johon ei poliiseja sotketa.
Kun
sulta joku varastaa pyörän,
sä jatkat vahinkoa varastamalla myös pyörän jotta pääset ajelemaan.
Vakuutushan ei sellaista korvaa kuin tuliterästä pari euroa,
turha poliislle ilmotella mtn.
--Raiskauksista saa niin pienet sakot
ettei
raiskattu vaivaudu poliiisasemalle nöyryytettäväksi...
ja
semmosta sekulaaria menoahan se on.....

Äänestä
  • jos
    sulla on pumppuvika,
    tallustat kauemmaks kauppaan sen jälkeen
    kun oot joutunu jo 2 krt ottamaan nitroja
    lähisiwassa joka ryöstetään joka viikko

    Äänestä

Sademetsät raiskataan
ilmastonmuutos aiheuttaa ilmastopakolaisuutta
ajaen miljoonat pois kodeistaan

Äänestä
  • Jumala antoi puhtaat vesistöt -lahjaksi.

    Mitä on tehnyt ihminen?
    Euroopan kokoinen lautta muovijätettä lilluu valtamerisä,
    joet on saastutettu ja kaivoihin paskottu.

    Puhtaasta juomavedestä on jo pulaa.

    Niin tekee jumalaton ihminen;
    sanoo ettei ole Jumalaa ja
    paskoo lähteeseen....

    Äänestä

  • kua.ny.vettä.tartteis kirjoitti:

    Jumala antoi puhtaat vesistöt -lahjaksi.

    Mitä on tehnyt ihminen?
    Euroopan kokoinen lautta muovijätettä lilluu valtamerisä,
    joet on saastutettu ja kaivoihin paskottu.

    Puhtaasta juomavedestä on jo pulaa.

    Niin tekee jumalaton ihminen;
    sanoo ettei ole Jumalaa ja
    paskoo lähteeseen....

    öhh miten muovijätteet liittyy rikostilastoihin? tyypillistä asian viereen menemistä. maailmassa on aina erilaisia ongelmia. onneksi sentään osa ongelmista saadaan vähennetyä. ja kenen mukaan jumala on antanut ihmiselle jotain?

    Äänestä

  • ehhehehehe kirjoitti:

    öhh miten muovijätteet liittyy rikostilastoihin? tyypillistä asian viereen menemistä. maailmassa on aina erilaisia ongelmia. onneksi sentään osa ongelmista saadaan vähennetyä. ja kenen mukaan jumala on antanut ihmiselle jotain?

    ehhehehehe
    18.5.2015 08:49
    öhh miten muovijätteet liittyy rikostilastoihin?***
    jaa sun mielestä
    vesien saastuttaminen ei ole rikos?
    sun kaivoosi saa kusta ja paskoa ihan sun luvalla?
    Ympäristön saastuttaisesta onn jo sanktioita annettukin.
    kyllä VESISTÖJEN ja pohjavesien saastuttaminen on
    ihan hengenvaarallinen rikos.
    sä voit ostaa juomavetes kaupan hyllystä vaan suurin osa ei voi niin tehdä.
    ja
    =====>>> loppuu se vesi kaupastakin jos sun tapaiset tyypit saa paiskoo muoviroskansa minne haluaa,
    kuten sinä ilmeisesti teet.

    Äänestä

riolliset ei joudu enää vankilaan
ei se ole hyvää kehitystä

Äänestä
  • rangaistukset lievenee==>kin
    joten vankimäärä vähenee
    kohta rikollisuus on poistettu kokonaan
    kun annetaan vaan sakot

    Äänestä

Elinkautisvankien määrä vähenee, koska rangaistukset lievenee.

Raiskauksien määrä vähenee, koska rangaistukset lieviä ja naiset mielummin jättävät rikoksen herran haltuun.

Rattijuoppojen määrä vähenee koska poliisien valvonta vähenee.
Poliisin
Resurssit vähenevät samaan aikaan kuin
esimerkiksi väkivalta ja varkaudet lisääntyvät.
Moni asia jää jo nyt hoitamatta, vaikka laki ei sitä poliisille salli.....
..Itsemurhien lasku jatkuu, koska ne kirjataan Ö mappiin.

Äänestä
  • Epätoivoisen selittelysi päätteeksi kysäisen, että vieläkö se 1914 sukupolvi on olemassa? Roikutteko jossain vaiheessa siinä viimeisessäkin 1914 syntyneessä sanoen, et tämä sukupolvi ei katoa?

    Äänestä

  • hohhoijaaasa kirjoitti:

    Epätoivoisen selittelysi päätteeksi kysäisen, että vieläkö se 1914 sukupolvi on olemassa? Roikutteko jossain vaiheessa siinä viimeisessäkin 1914 syntyneessä sanoen, et tämä sukupolvi ei katoa?

    poliiseja lohduttaa sun 1914 kyselys
    kun
    ne saa henkirikoshälytyksen jonka
    kohde on satojen kilsojen päässä
    ja ne on
    kuskaamassa maijalla just
    rikosepäiltyä kännikästä verikokeeseen
    parinsadan kilsan päähän TOISEEN suuntaan

    Äänestä

  • joo, kyllä, poliisien määrää on
    edelleenkin
    vähennettävä
    sitähän puoltaa tilastotKIN
    jotka kertoo
    miten rikollisuus koko maailmassa on
    vähentynyt, HIPHURRAA

    Äänestä

seliseli todistajamieliset. on turha selittää että murhien väheneminen johtuu siitä että niitä ei enää ilmoiteta poliisille. väkivallan väheneminen on maailmanlaajuinen kehitys.

http://yle.fi/uutiset/elamme_maailmanhistorian_rauhallisinta_ja_vakivallattominta_aikaa/5441316

mutta tietenkin todistajien uskomuksiin kuuluu että heidän uskontonsa on totuus ja harmgedon tulee ihan just pian. sitä he on odottaneet aina turhaan. ja tulevat tulevaisuudessakin odottamaan turhaan koska jehovaa ei ole olemassa ja lahko on ihmisen keksimä uskomus ja kultti.

Äänestä
  • samantekevää mitä hyvää kehitystä tuot esille aivopesty on aina lahkoaivoilla ajatteleva. hän uskoo että kohta tulee harmagedon. hän uskoo vaikka jokainen kerta järjestö on väärin ennustanut. sellaista on sokea usko.

    Äänestä

  • on niitä pahoja rikoksia muitakin kuin murhat
    raiskausten uhrit ei kaikki kerro rikoksesta
    kun sen helevtin nöyryyttävän prosessin jälkeen
    rikollinen saa vain päänsilityksen ja sakot,
    ehkä pari kk ehdonalaista
    jos on ollut niin törkee et on meinananu uhrilta hemkikin lähtee
    tottakaui ne
    lusijat vähenee kun ehdollista annetaan vaan :D

    Äänestä

  • kyllä mun nuoruudessa ei
    -ollu lapsipornoa
    -oven sai jättää lukitsematta eikä varkaat menny sisälle
    -pankissa ei varatettu käsilaukkua mummoilta kuten nykyisin
    pankkiautomaatilla varastetaan--nuoriltakin
    -hautausmaalla sai mummot kulkee rauhassa,
    nyt ne pahoinpidellään ja ryöstetään sielläkin
    -aamulehdenjakajia ei raiskattu/hakattu kuten nykyisin
    ai jaa, vai on nyt
    RAUHALLISTA?
    kyl se *sota* ja väkivalta on
    siirtynyt ihan
    ___henkilötasolle,__
    kadulle ja koteihin
    poliisille turha ilmottaa kun niitä liian vähän
    ja joo,
    moni murhattukin menee muulla nimikkeellä hautaan
    sossupuoli ja poliisit tän tiettä,
    hyssyttelijät elää vaan *lintukodossa*
    eikä nää mitä ihmiskauppaa tapahtuu niitten omien silmen eessä
    kun teinit jakaa perää ihan organisoidusta
    viinaa/tabuja saadakseen

    Äänestä

jehova tuli katumapäälle niiten hirmuliskojen kanssa ja noin 70 miljoonaa vuotta sitten pamautti sellaisella meteoriitilla sinne Floridan tuntumaan, että saivat tuntea jehovan vihan.

Tavara ja suhde tavaraan on muuttunut. Jeesus sanoi että niitä tähkäpäitä voi hiertää ja pureskella jyvät. Nyt on polkupyöriä niin että hylättyjen löytötavahuutokaupoja riittää, noin esimerkkinä. Pyörävarkaus on varkaus, muttei sitä enää niin suureksi synniksi mielletä.

Äänestä

::>>> SOTILASOPERAATIO__

UUTISET
ULKOMAAT
Ulkomaat 18.5.2015 klo 18:59 | päivitetty 18.5.2015 klo 19:05
EU päätti operaation aloittamisesta Libyan edustalla
Päätös mahdollistaa ihmissalakuljettajien veneiden tuhoamisen Libyassa,
mikäli Libya ja YK sen hyväksyvät.
Välimereen on tänä vuonna hukkunut jo lähes 2 000 laitonta siirtolaista.--------------
http://yle.fi/uutiset/eu_paatti_sotilasoperaation_aloittamisesta_libyan_edustalla/8000934

Äänestä
  • no YK polttaa kaikkki Libyan kalastajien veneet
    ja ne kuolee nälkään

    Äänestä

Valitettavasti tuossa artikkelissa ei ole asianmukaisia lähdeviitteitä, sillä aihe kiinnostaa ja haluaisin tietää miten, millä metodeilla ja millaisiin tilastoihin perustuen ja tarkalleen miltä aikajaksolta vertailut on toteutettu.

Edes pikaisesti haettuna Harvard & Steven Pinker en tuonut tulosta.

Toisaalta jos laittaa kuvaan mukaan myös elianajan odotteen suunnilleen tuplaatumisen, niin tuon tilaston pitäisi olla vieläkin parempi, sillä pidempi elinaikahan lisää matemaattisesti rikoksen tai sodan kautta kuolemisen riskiä ja siitä huolimatta se on tuon tutkimuksen sovelluksen mukaan laskenut.

Entäpä kaksi maailmansotaa ja niissä kuolleet vs. kaikki sitä edeltäneissä sodissa kuolleet.

"Tilastotietoja vertailemalla tutkijat osoittavat, että sodassa kuolleiden ihmisten määrä on romahtanut monituhatkertaisesti vuosisatojen kuluessa. Ennen kansallisvaltioiden syntyä, sodissa kuoli arviolta 500 ihmistä jokaista sataatuhatta kohden. 1800-luvulla luku oli noin 70 sataatuhatta kohden. 1900-luvulla, kansanmurhista ja maailmansodista huolimatta, luku oli 60."

- http://yle.fi/uutiset/elamme_maailmanhistorian_rauhallisinta_ja_vakivallattominta_aikaa/5441316

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvääainaväliin kirjoitti:

"Kaidalla polulla kulkee yhä useampi

Vankien määrän laskun syyt ovat positiivisia. Esimerkiksi rikosten uusiminen vähentyi viime vuonna selvästi. Takaisin vankilaan johtaneeseen rikokseen syyllistyi viime vuonna 36,2 prosenttia niistä vangeista, jotka on vapautettu viimeisen kolmen vuoden aikana. Edellisvuonna vastaava luku oli 40,3 prosenttia."

http://yle.fi/uutiset/suomen_vangit_mahtuisivat_nyt_yhteen_ruotsinlaivaan/7992907

että mitenkä tämä liittyy jehovan todistajuuteen? siten että jehovan todistajat haluavat nähdä että elämme lopun aikaa ja kaikki menee huonompaan suuntaan. tämän yksipuolisen käsityksen rikkomiseksi osoitettakoon että tapahtuu myös hyvää kehitystä paljon.

siltä varalta että pian joku tulee linkittämään tänne esimerkkejä rikoksista kerrottakoon että kannattaa yrittää ymmärtää että nyt puhutaan tilastollisesta hyvästä kehityksestä. yksittäistapaukset eivät muuta hyvää kehitystä huonoksi. maailmassa on vähentynyt rikokset ja väkivaltarikokset jo pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu