Kisabiisin vaikutus arvokisa menestykseen?

Olen tässä jo pidemmän aikaa mietiskellyt yhtä huomiota noteeratessani sen. Koetteko kisabiisin vaikuttavan yleisesti ottaen arvokisojen menestykseen? Esimerkkinä voisimme käyttää 2014 MM-kisojen oivallista, Teflon Brothersin tuotannon kärkikastissa paikkaansa pitävää Kendo Athemia. Heikki-Kuulan, sekä toki myös koko räp-duon esitys oli vaikuttava moneltakin osin. Kappale oli hyvin kannustava niin sanoitukseltaan kuin rytmitykseltääkin. Uskon kappaleen vaikuttaneen moniin maamme joukkueen pelaajiin positiivisesti aktivoiden. Kyseisissä kisoissa menestystäkin koettiin. Hopee ei oo häpee, hieman kyseenalaisen, oikestaan suoraan sanottuna oikeusmurhan jälkeen. 2015 Suomen taival arvokisatie sakkasi kuitenkin jo puolivälieräottelu vaiheessa. Mistä moinen joukkuueen äkillinen sulaminen? Spekuloinneissa syytetään vuoroin tuomaripeliä, milloin jotain ulkopoliittisesti aggressiivisesti toimivaa Johtajaa. Syvemmin, laatikon ulkopuolelta ajateltuna lähtisin itse kuitenkin etsimään todellista syyllistä muilla konsteilla. Verrataampa vuoden 2014 ja vuoden 2015 kisabiisejä? Robinin lataus kappaleen suhteen voisi paremminkin olla synonyymi täydelliselle epäurheilijamaiselle farssille. Kappale suorastaan pakotti painamaan hännän koipien väliin ja jatkamaan puolivälierätappion jälkeen maitojunalla takaisin koti Suomeen. Kappale suorataan hohkasi länsinaapurillemme perin tyypillistä seksuaalista suuntautumista. Voimmekin siis vähintäänkin kongretisoita kisabiisin merkityksen arvokisamenestykseen olevan hyvinkin relevantti.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko oikeasti tosissasi vai oliko huono läppä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

DÄnäPää69 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu