Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Sela. Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa. Ps. 46:4- 5
Tämähän on perin iloinen ja riemua uhkuva laulu. Rohkea sydän, joka Jumalansa kanssa juoksee muurienkin yli, joka kohoaa korkeuksien, vuorien ja myös syvyyksien yli! Tässä ei ole pelon merkkiäkään. ja kuitenkin on tämä iloa uhkuva psalmi kirjoitettu semmoisena aikana , jolloin aallot pauhaten kuohuivat ja jolloin suuret tuskat ahdistivat, kuten 2:sta säkeistöstä luemme.
Kuinka saattaa ihminen sellaisina aikoina olla onnellinen ja rohkea? Katso, kuinka kuninkaallinen veisaaja laulaa: »Jumala on turvamme ja voimamme», niin alkaa tämä meidän psalmi. Ja se päättyy sanoilla: »Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.»
Näiden asiain pitää tulla todellisiksi meille ja eläviksi sydämessämme. Kun vain silmämme aukenevat ja pilvien lomitse koittaa valo, niin että Jumalan kunnia ja kirkkaus sieltä loistaa, niin me veisaamme ja riemusta hypimme niin kuin Daavidkin. Kun Elisan palvelija, nähdessään hevos- ja vaunujoukkojen paljouden piirittämässä kaupunkia huusi: Voi, mitä me nyt teemme, sanoi Elisa: »Älä pelkää, sillä niitä on useampia, jotka ovat meidän kanssamme kuin niitä, jotka heidän kansansa ovat.» Mutta tämä lohdutus ei vielä tyynnyttänyt pelonalaista palvelijaa. Mitä Elisa silloin teki? Elisa rukoili: Herra, avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkisi. Silloin Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki: Katso, vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä. Eikä palvelija enää pelännyt. Siinä kaikki mitä tarvitsemme: Herra avaa silmämme, että näkisimme!
Jumalan kaupungilla ei tässä tarkoiteta mitään ulkonaista seurakuntaa, joka voisi käsittää kokonaisen maan asukkaat, Kristukseen kastettuina. Vaan tämä tarkoitetaan yhteistä, pyhää seurakuntaa, pyhäin yhteyttä, johon kuuluvat kaikki ne, jotka ovat eläviä oksia viinipuussa, Kristuksen elävät jäsenet kaikissa seurakunnissa ja yhdyskunnissa maan päällä. Heillä on Kristuksen sana, Jumalan valtakunnan ainoa välttämätön siemen, ja ovat sen takia hajoitetut ympäri maailman. Katso, Kristuksen elävät jäsenet hajoitettuna sinne, tänne,!
Se on Karitsan morsian, joka täällä vielä vähän aikaa elää vieraassa vihollismaassa kaukana oikeasta kodistaan, yljän kartanosta. Se on Kristuksen ruumis, joka vielä paljon saa kärsiä maan päällä ja odottaa lunastustansa. Se on Herran seurakunta, hyvän Paimenen lauma, hänen laitumensa lampaat. Se on hengellinen huone, rakennettu elävistä kivistä apostolein ja profeettain perustukselle. jossa Jeesus Kristus on kallio kulmakivi. Se on pyhien huonekunta ja Jumalan perhe, joiden parissa Herra elää ja hallitsee, niin kuin isä huoneessaan. Se on Herran istutus ja yrttitarha, jossa hän riemuitsee ruusujen keskellä. Se on elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem, esikoisten seurakunta, joiden nimet ovat elämän kirjana.
Tästä Jumalan kaupungista Daavid niin iloisesti ja rohkeasti laulaa: »Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa.»
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-18.html
Tämähän on perin iloinen ja riemua uhkuva laulu. Rohkea sydän, joka Jumalansa kanssa juoksee muurienkin yli, joka kohoaa korkeuksien, vuorien ja myös syvyyksien yli! Tässä ei ole pelon merkkiäkään. ja kuitenkin on tämä iloa uhkuva psalmi kirjoitettu semmoisena aikana , jolloin aallot pauhaten kuohuivat ja jolloin suuret tuskat ahdistivat, kuten 2:sta säkeistöstä luemme.
Kuinka saattaa ihminen sellaisina aikoina olla onnellinen ja rohkea? Katso, kuinka kuninkaallinen veisaaja laulaa: »Jumala on turvamme ja voimamme», niin alkaa tämä meidän psalmi. Ja se päättyy sanoilla: »Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.»
Näiden asiain pitää tulla todellisiksi meille ja eläviksi sydämessämme. Kun vain silmämme aukenevat ja pilvien lomitse koittaa valo, niin että Jumalan kunnia ja kirkkaus sieltä loistaa, niin me veisaamme ja riemusta hypimme niin kuin Daavidkin. Kun Elisan palvelija, nähdessään hevos- ja vaunujoukkojen paljouden piirittämässä kaupunkia huusi: Voi, mitä me nyt teemme, sanoi Elisa: »Älä pelkää, sillä niitä on useampia, jotka ovat meidän kanssamme kuin niitä, jotka heidän kansansa ovat.» Mutta tämä lohdutus ei vielä tyynnyttänyt pelonalaista palvelijaa. Mitä Elisa silloin teki? Elisa rukoili: Herra, avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkisi. Silloin Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki: Katso, vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä. Eikä palvelija enää pelännyt. Siinä kaikki mitä tarvitsemme: Herra avaa silmämme, että näkisimme!
Jumalan kaupungilla ei tässä tarkoiteta mitään ulkonaista seurakuntaa, joka voisi käsittää kokonaisen maan asukkaat, Kristukseen kastettuina. Vaan tämä tarkoitetaan yhteistä, pyhää seurakuntaa, pyhäin yhteyttä, johon kuuluvat kaikki ne, jotka ovat eläviä oksia viinipuussa, Kristuksen elävät jäsenet kaikissa seurakunnissa ja yhdyskunnissa maan päällä. Heillä on Kristuksen sana, Jumalan valtakunnan ainoa välttämätön siemen, ja ovat sen takia hajoitetut ympäri maailman. Katso, Kristuksen elävät jäsenet hajoitettuna sinne, tänne,!
Se on Karitsan morsian, joka täällä vielä vähän aikaa elää vieraassa vihollismaassa kaukana oikeasta kodistaan, yljän kartanosta. Se on Kristuksen ruumis, joka vielä paljon saa kärsiä maan päällä ja odottaa lunastustansa. Se on Herran seurakunta, hyvän Paimenen lauma, hänen laitumensa lampaat. Se on hengellinen huone, rakennettu elävistä kivistä apostolein ja profeettain perustukselle. jossa Jeesus Kristus on kallio kulmakivi. Se on pyhien huonekunta ja Jumalan perhe, joiden parissa Herra elää ja hallitsee, niin kuin isä huoneessaan. Se on Herran istutus ja yrttitarha, jossa hän riemuitsee ruusujen keskellä. Se on elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem, esikoisten seurakunta, joiden nimet ovat elämän kirjana.
Tästä Jumalan kaupungista Daavid niin iloisesti ja rohkeasti laulaa: »Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta! Onpa virta, joka haaroinensa ilahduttaa Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhää asuntoa.»
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-18.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valtavan hyvä kirjoitus! -kiitos-
Kyyneleet taas silmissä tuota luin!
Laitetaanhan loputkin...
Mutta onkohan tämä todellisuutta, vai ovatko ne pelkkiä sanoja? Ja mikä on Jumalan kansan tuntomerkki, niiden, jotka Herra tuntee omikseen? Jokaiselle vilpittömille sielulle on tämä kysymys hyvin läheinen. Siihen me vastaamme: Tähän Kristuksen elävään ruumiiseen kuuluu jokainen, joka syntikurjuudessaan, etsien lunastusta, vihdoin on löytänyt ainoan lohdutuksensa, elämänsä ja autuutensa Vapahtajassa, ainoastaan Vapahtajassa, niin että hän, yksin hän on sydämen haluna ja rauhan lähde. Hänen läsnäolonsa on sydämen suurin ilo, mutta jos hän on poissa, täyttää sydämen murhe.
Katso, tämä on morsiamen tuntomerkki. Kristus on kaikille kristityille välttämätön sovittajana ja lunastajana, pyhitykseksi ja vanhurskaudeksi, hän on heille ensimmäinen ja viimeinen. Eikö ihmeellistä, että kaikissa maissa, kaikkina aikoina, kaikissa kansoissa, sukukunnissa ja kielissä, missä kristittyjä löytyy, vaikka ovat niin erilaisia kansan tapoihin ja luonteeseen nähden, he kuitenkin tässä sydämen asiassa kaikki ovat yhtäläisiä. Monessa asiassa sekä lahjoihin, kutsumukseen ja mielipiteisiinkin nähden saattavat he olla hyvin erilaisia, mutta tässä asiassa he ovat yhtä: Kristus, Kristus on heidän elämänsä ja virtensä.
Katso, tämä on se Jumalan kansa, jota tekstissämme kuvataan Jumalan kaupungiksi. Todella ihmeellinen kaupunki! Pieni ja vähäpätöinen ja kuitenkin niin suuri ja ihana. Suuri alaltaan, koko maailman käsittävä, ulottuen pohjoisnavasta etelänapaan. ja sekä sisäiseen olentoonsa että päämääräänsä nähden ylen määrin ihana. Kerran vielä saamme nähdä hajotetut koottuina. Silloin saamme katsella morsianta täydessä loistossaan ja kaunistuksessaan.
Kiitos. Juuri näitä opetuksia tarvitsemme.