somaleita, niin siellä suomalaiset ovat heihin erittäin kyllästyneet. Ei Lieksa tässä mitenkään erotu joukosta.
Huvittavaa nähdä sekin kuinka ihmiset jotka eivät ole missään tekemisissä somppujen kanssa, niin he sitten ovat heitä puolustamassa.
Huvittavaa nähdä sekin kuinka ihmiset jotka eivät ole missään tekemisissä somppujen kanssa, niin he sitten ovat heitä puolustamassa.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Paikallinen 'pölärikö' siellä taas kirjoittelee?
Arvaa onko alkanut kyllästyttämään muutamien persujen rasistiset jutut? Voi kato käydä kunnallisvaaleissa kun 'pölärit' lentää ulos!
Ei siinä kuule ole persuista kyse, sillä somaleista ei ylipäätään pidetä kansan keskuudessa. Sinunlaisia hyysäreitä lukuun ottamatta.
Fiksu ihminen tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja arvostaa heitä sellaisina kuin miksi Luoja on heidät luonut. Fiksu ihminen osaa sopeuttaa oman käytöksensä keskustelukaverinsa aaltopituudelle ja osaa olla kiinnostunut toisesta ihmisestä vilpittömästi, olipa tämän ÄO sitten ameban tasoa ja toista äärimmäisyyttä. Tyhmä moukka on sellainen ihminen, joka julkisesti pitää itseään jotenkin älyllisesti ylivertaisempana muihin nähden.
Oletko ollut tekemissä muslimien kuten somalit kanssa, minä olen suorastaan asunut heidän keskellään parissa Tukholman lähiössä. Ja tiedän että he eivät juuri pidä meistä "vääräuskoisista", eli he eivät tosiaan ole samalla "aaltopituudella" meidän kanssa. Ja todellisuudessa suomalainen voi kyllä pitää itseään älyllisesti parempana kuin mitä somalit ovat, somalien keskimääräinen älykkyys on nimittäin todella heikko - tutkittu juttu.
voi jösses että voi aikuinen ihminen olla yksinkertainen
No miksi sitten rakutat täällä?
Ai niinkin pummeina arvostamme heitä?
Miksi kukaan ei ota huomioon, että esim. somaleiden kognitiiviset kyvyt yltävät parhaimmillaan noin 11 - 12 vuotiaan tasolle? Heidän ÄO on muistaakseni 68. Miksi me sätitään toisiamme tästä aiheesta? Kun hyväksytään tämä fakta ja mielletään tämä seikka heidän kyvyistään, ymmärrämme tilanteen luonteen paljon paremmin. ÄO:n ollessa tällä tasolla heistä 95% eivät voi mitenkään tulla koskaan toimeen täällä omillaan. He eivät kertakaikkiaan voi selviytyä koulutusjärjestelmästämme, jne.. Tähän kun lisätään vielä heidän harjoittama Islamin usko, joka ei kertakaikkiaan istu mitenkään kunnolla länsimaiseen kulttuuriin.
Oikeassa olet, mutta sitä ei saa koskaan julkisesti tuoda esiin. Että somppujen älykkyys ei riitä kovin pitkälle.
Kaiken kaikkiaan vihapuheet ovat maassamme kiellettyjä, mutta kun esim. juuri nämä somalit valtaosaltaan eivät a) haluakaan oppia suomen kieltä b) huutavat mielellään juurikin omalla kielellään niin, kuinka paljon vihapuhetta siellä mahtaakaan olla?
Sitä kun eivät vääräuskoiset koirat ymmärrä ilman tulkkia ja ei ole tarkoituskaan.
Eihän näiden ole pakko oppia kuin yksi ymmärrettä sana ja sekin on lähes sama kaikilla kielillä, mutta riittää, että se toimii.
Mitään, mikä vähänkään on negatiivista somppuja kohtaan, ei ole totta eikä siitä puhuta eikä saa puhua. Esim tämä äo - keskustelu. Ei se äo - taulukko ole mikään mutujuttu vaan tutkittu asia. Jos älykkyys olisi huippuluokkaa, eivät Afrikan maat olisi vielä sillä aikakaudella millä ovat. Kai ihmiset olisivat tehneet jotain nostaakseen elitasoaan sen sijaan, että paskotaan savimajan oviaukon eteen ja kokataan nuotiolla jätösten vierellä. Eihän se meidän häpeä ole, jos heillä on niin, mutta miksi meidän on oltava suu supussa, niinkuin he olisivat jotain suurta ja mahtavaa, jota meidän on ihmeteltävä kaukaa katsoen ja ihailusta mykkänä. Heidänhän kuuluisi ihailla meitä ja meidän yhteiskuntaamme. Ihmetellä, että meillä on varaa elättää heidän joutosakkiaan. Kuitenkin he ovat koko ajan vetämässä ja kiristämässä köyttä saadakseen lisää ja vielä vähän lisää. No, aika näyttää seuraukset, eivätkä ne tule olemaan miellyttävät, ainakaan meidän kannalta.
Fiksu ihminen ymmärtää ottaa asioista selvää, googletappa immigration problem in europe ja ylläty.
Lisäksi fiksu ihminen voi puolustaa hyvillä argumenteille idiootteja, mutta se ei muuta idiootteja mihinkään suuntaan.
Kannattaa mennä sopeutumaan Saudi Arabiaan
Fiksu ihminen.... somali ja yleensäkään muslimi ei siten ole fiksu, koska kaikki kristityt ovat muslimien mukaan vääräuskoisia paskiaisia, jotka joutavat hävittää. Heidän höpötys kirjasensa jopa yllyttää tähän ja lupailee neitsyitä palkinnoksi ,jos päästää vääräuskoisia päiviltä. Siinä hyysäreille "fiksuja " ihmisiä. Ihmissaastaa ovat nuo musut.
Ovat ihmiskunnan riesa ja vitsaus josta olisi päästävä eroon
" ihmiskunnan riesa ja vitsaus "
Todella älykkäät ja sydämensivistystä omaavat eivät latele vastaavia kommentteja.
Otan osaa!
Mutta somalit ovat riesa Suomelle, ei siitä mihinkään pääse.
Ja nimenomaan toiset muslimit inhoavat somaleita todella paljon.
Kyllä Lieksa eroaa muista paikkakunnista. Jopa Kanadasta asti tuli filmiryhmä tekemään dokkaria Lieksan punaniskoista, peräkylän junteista, jotka ovat rasismin huippuja. Ei muualla ole tällaisia paskakasoja kantaväestössä.
Olisit nyt maininnut tuosta Kanadasta, että sinne ei maahanmuuttajat tule muutoin, kuin pisteytysjärjestelmän kautta. Luku- ja kirjoitustaidottamat kouluttamattomat, esim. somalit, ei pääse edes sinne.
Kanada kuorii maahanmuutossakin rusinat pältä, Suomeen otetaan avosylin sitten rupusakki.
Tulihan ne tekemään dokumenttia, kun varta vasten Lieksa lähetti paskanjauhajan sinne soopaa puhumaan. Vai kieltääkö hellemekko-osasto tämänkin.
Kanadassa on kyllä tosi suuri somaliväestö, että voit hieman tarkastella mihin ne pisteet vaikuttaa.
Oli kyllä kanukki dokumentaristi ihmeissään, ei kuulemmä löydy mistään maailmasta tällaista syrjälää, joka on täynnä hulluja tynnyrissä kasvgatettuja punaniska-rasisteja.
Keksi nyt vähän lisää...hehehehehee
Ei kuule tarvia keksiä, asia kävi kyllä hyvin selväksi, kun luki kyseisen dokkarin tekijän haastattelun.
Totta rasisti-siat ei usko kuin jonkun Halla-ahon hömppäkirjotuksia, joissa ei löydä yhtään paikkaansa pitävää faktaa, vaan hullun jorinoita.
No eipä sen halliksen juttuja ole kukaan hyysäri myöskään pystynyt kumoamaan.
Somalit ovat loisijoita, heidän työttömyytensä on valtavan korkea, samoin on rikollisuuden laita. Tanska tutki asian ihan virallisesti, ja luvut olivat shokeeraavia. Lue jos ymmärrät.
https://hantisverige.wordpress.com/2013/12/17/dansk-rapport-bevisar-aterigen-hur-kriminella-somalierna-ar/
Hyysärit eivät ole koskaan kyenneet todistamaan halliksen kirjoituksia valehteluksi.
Tekisivät näistä raiskaajista dokumentin! http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051919718775_uu.shtml
Lieksalaiset ja somalit alkavat olemaan rasite Suomelle ja Pohjois-Karjalalle.
Mikään Pohjois-Karjalan muista kunnista ei halua olla tekemisissä Lieksan kanssa.
Lieksa äänestettiin jokin aika sitten ulos Nurmeksen ja Valtimon kuntaliittymästä.
Ihmiset muutenkin kaihtavat lieksalaisia Itä-Suomessa. Lieksalaiset ovat samalla tavalla idän roskasakkia kuin somalit ovat Afrikan roskaporukkaa. Lieksassa on kaksinkertaista roskaväkeä
Lieksan maineen menettäminen voi olla lopullista.
Lieksan siirtämisestä Venäjän osaksi neuvoteltiin aikoinaan Tarton rauhassa 1920 luvulla. Lieksa säästyi siirrolta, mutta Repola liitettiin Venäjän alaisuuteen. Lieksan paikka osana Suomea oli hiuskarvan varassa.
Olisi silloin pitänyt Lieksa heittäähevonvittuun ryssänpuolelle. Eipähän olisi nyt ikuisena ristinä.
Lieksa tulee todennäköisesti seuraavassaryssän hyökkäyksessä jäämään automaattisesti vastapuolelle. Ei Lieksaa ruveta puolustamaan. Murheenkryyni jätetään suosiolla palkinnoksi.
Lieksalaisia voisi ruveta yleisesti kutsumaan somaleiksi.
Niin muuten voisikin! Oma pikku Somppula Suomessa. Kaikki virkamiehet vaihdettava somaleiksi ja muukin toiminta somppujen kynsiin. Nähtäisiin, miten nopsaan saavat koko Lieksan raunioiksi. Veikkaisin pari vuotta ja Lieksaa ei enää ole. Sitten imemään jotain toista harmaantuvaa kylää.
Taloudenpitotaitoa luulisi kyllä löytyvän, kun toimeentulotuella saa hankittua ajokortit, autot, huonekalut joka vuosi, maastopyörät, design hyökkäysvaunut jokaiselle pursolle erikseen, lomamatkoja entisille kotisavanneille, samalla pystyy pitämään hyvässä lihassa koko suvun. Riittoisaa on toimeentulo heillä. Miksi suomalainen seisoo leivän ilmaisjakelujonossa ja valittaa, kun raha ei riitä? Kuulemma saavat saman verran kuin mammeroiset.
Olen ollut päivittäin tekemisissä somalien kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta. Ei liene yllätys kenellekään normaaliälyiselle ihmiselle, että he ovat tuiki tavallisia ihmisiä, joista löytyy kaikenlaisia persoonallisuuksia. Tuo yksisilmäinen leimaaminen puoleen tai toiseen ei johda mihinkään.
Työnteko ei vaan kiinnosta hirveästi niitä, somalien työttömyyshän on kaikissa Pohjoismaissa erittäin korkea. Ja sopeutuminen on huonoa.
Eläimetkin ovat sivistyneimpiä kuin somalit koska eivät silvo naaraidensa sukupuolielimiä kuten somalit tekevät
Somaleista ei nyt suomessa, missään, ole ollut mitään hyötyä.
Lieksalaiset aiheuttavat hämmennystä rasistisella käytöksellä.
Onhan se kaikkien lööppien päälle saavutus päästä vielä kansainväliseen dokumenttiin.
Ei se mitään jos dokumentti tehdään. Siinä esiintyvä vajakin oloinen puhevikainen eniten harmittaa.
Seuraava hyökkäys kun tulee venäjältä suomeen niin sitten venäjän raja on nykyisellä ruotsin rajalla ja lieksa ongelma poistuu? Samoin tietysti muutkin viisaita ihmisiä täynnä olevat kaupungit ovat sitten osa venäjää!
iAntaisin mielelläni Lieksan Venäjälle. Päästäisiin siitä juntti- ja somalilaumasta eroon. Putiini opettaisi heille vähän uusia tapoja,