SIVAREILLE ENEMMÄN TUKIRAHAA

TAKKUTUKKA66

Sinisilmä-Suomi voimissaan - IL: Aseistakieltätyjille 35 % enemmän tukirahaa kuin varusmiehille

Talouselämä

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 11,5 miljoonaa euroa avustuksina nuorisojärjestöille vuoden 2015 toimintaan. Aseistakieltäytyjäliitto sai avustusta 52 000 euroa, kun Varusmiesliitolle riitti vain 38 600 euroa, kertoo Iltalehti.

Varusmiespalveluksen on suorittanut viime vuosina yli 75 prosenttia ikäluokasta.

"Järjestöjä vertaillaan arviointijärjestelmällä, jossa arvioimme avustuksen suunnitellun ja toteutuneen toiminnan perusteella. Toteutuneesta toiminnasta arvioidaan tapahtumien määrät, osallistujien määrät ja jäsenmäärät. Nämä johdetaan laista, jossa kerrotaan tulosperusteet, joilla järjestöjen toimintaa kuuluu arvioida. Ne ovat laatu, laajuus, taloudellisuus ja niin poispäin. Vertailemme järjestöjä myös toisiinsa ja suhteessa niiden omaan kehitykseen", opetus- ja kulttuuriministeriön avustus- ja arviointitoimikunnan pääsihteeri Saila Ruuth sanoo Iltalehdelle.

2

106

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kieltäytykäämme

      Aseistakieltäytyminen on teko rauhallisemman tulevaisuuden puolesta!

    • RaakaaFaktaa

      Sitä tukirahaa tarvitaan enemmän koska aseistakieltäytyjien määrä on kasvussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe