Presidentti Niinistö liitti Suomen salaa ilman eduskunnan käsittelyä USA:n ja NATO:n ISIS:in vastaiseen sotarintamaan.
Nyt Suomi lähettää Irakiin 50 sotilasta kouluttamaan sotaa käyviä kurdisotilaita.
Suomen sotilaat toimivat USA:n ja NATO:n roistosotilaiden mukaan rikkomalla kansainvälisiä sopimuksia peittäen kasvonsa ja operoiden väärillä nimillä.

Vastaukset 48
Vanhimmat
Tiltulta lirahti taas valeita. Päätöksen käsittely on tehty lainsäädännön edellyttämällä tavalla Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Suomalaiset sotilaat eivät esiinny väärillä nimillä, mutta heidän henkilöllisyydestään ei kerrota turvallisuussyistä julkisuuteen.
Koska tiltun muisti on huono ja hän elää vain tässä hetkessä, tuli hän samalla muistuttaneeksi vuoden takaisista kasvonsa peittäneistä ja tunnuksettomista sotilasta Krimillä sekä kertoi aivan oikein sen olleen laiton operaatio.
Mitä väliä sillä on missä USA:n ja Naton päätös on Suomessa tehty. Sotilaamme ovat kasvot peitettyinä kuin terroristit ja rosvotja operaatioissa käytetään keksittyjä nimiä.
Roskaa.
Tyhmä ryssä :)
Suomen armeijan moraali rapautuu sitä mukaa kun tehdään USAn ja Naton kanssa yhteistyötä: nyt torriristijoukko kasvot peitettyinä valenimillä, vähän aikaa sitten paljastui lasten hyväksikäyttöä, Afganistanissa tapetaan siviilejä jne.
Aivan oikein sotilaiden pitää kansainvälisten lakien mukaan käyttää sotilaunivormua ha olla tunnistettavissa. Vain roistot ja terroristit peittävät kasvonsa ja käyttävät salanimiä.
Tarkoittanet, että käyttää samaan tapaan kuin ISIS , jolloin on aina nimikyltti rinnassa ja kasvot näkyvissä?
ISIS on Putinin perustama joukko - tai siltä ainakin vaikuttaa, kun trollit rakastaa tuota rosvojengiä yli kaiken. No siellä ainakin sotii tiettävästi sotilaita Kaukasuksen alueelta. Näin nähtiin yhdessä videossa, jossa siviileita surmattiin joukoittain ja surmaajat naureskelivat ja juttelivat toisilleen venäjänkielellä. Äärimmäisen julmaa porukkaa.
Nato-Niinistö tilaa ongelmia maahamme.on päivänselvää että olemme tästä eteenpäin kohde!
Kaikkien demokraattisten maiden on toimittava yhdessä ISIS:n kukistamiseksi.
Niin mutta ei kasvot peitettyinä, salanimillä, salaa tappaen.
Niin ja jos tulee sota, niin Suomen sotilaat on sitten jossain helvetinperseessä afrikassa.
Sotilasvala ei velvoita taistelemaan Naton joukoissa USAn ja Naton puolesta eikä tuntemattomana, väärällä nimellä, kasvot peitettyinä.
Ei sinne ole lähetetty varusmiehiä vaan halukkaita vapaaehtoisia! Ketään ei ole viety vasten tahtoa!
Älä Tiltu pelkää! SINUA ei kukaan pyydä Syyriaan:-D
Toisaalta pako suomen armeijasta kertoo sen karun tosiasian ettei kukaan nykyaikainen ihminen halua mennä sotimaan Nato-Niinistön isäntämaajoukkojen puolesta ja vammautumaan ja kuolemaan.On eri asia puolustaa Suomea kuin USAA.
Ei Syyriaan lähtevät sodi Naton puolesta vaan lisäävät alueen bvakautta rajaamalla ISIS-järjestön valtaa!
He eivät itse osallistu taisteluihin vaan kouluttavat kurdeja sotimaan ISIS:tä vastaan!
Rehellisesti toimivat armeijat eivät peitä sotilaidensa kasvoja eikä sotilailla ole valenimiä.
Sillä tavalla toimivat roistojoukot ja terroristit.
Niinistön Nato-Suomi on jo roistojoukko ja pian terroristijoukko.
"Rehellisesti toimivat armeijat eivät peitä sotilaidensa kasvoja eikä sotilailla ole valenimiä."
Eli Tiltu tuomitsee jyrkästi Putinin "pienet vihreät miehet"? Yllättävää?
Mitään kasvojen peittelyä ei tapahdu, mutta sotilaiden nimiä ei julkaista!
En tosin m7uista, että ISIS liioin niin tekisi:-D
Mikä tuossa kirjoituksessa nyt kertoo, että henkilö pitäisi venäläisiä rehellisinä??? Voisitko kertoa? Itse en huomaa. Kovin on sinulle selvää kun vastasit noin. Kerros nyt mistä sen näkee?
Vapaaehtoisia roistoja ei ole olemassakaan. Käsky peittää kasvot on tullut Pentagonista.
Ei ole mitään käskyä peittää kasvoja!
Ainoastaan nimiä ei julkaista!
Niinistöltä ja Natolta kesti noin 2 vuotta tuhota Suomen armeijan moraali ja tehdä armeijastamme Usan ja Naton terroristiarmeija.
Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole Nato-armeijaa!
Suomen armeijan moraali on kelpo luokkaa!
Tiltulta on mennyt kaksi vuotta hukkaan yrittäessään nakertaa Suomen armeijan moraalia!
Tiltu rakastaa Venäjää ja vihaa Suomea ja erityisesti sen armeijaa! Kaikenlaiset terroristit tai terroriteot ovat Tiltun suursuosikkeja!
Ammattikapiaiset ja jotkut kieroutuneet siviilit voivat peittää kasvonsa ja alkaa teloittamaan siviilejä.
Normaali ei tuohon pysty.
Sen takia reserviläiset eroavat reservistä.
Suomen armeijan moraali, suomalaisten sotilaiden puolustustahto, suomalaisten puolustustahto, reserviläisten puolustustahto on romahtanut kun kokoomus ja presidentti Niinistö alkoivat vängätä Suomea Natoon.
Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole Nato-armeijaa!
Suomen armeijan moraali on kelpo luokkaa!!
Tiltulta on mennyt kaksi vuotta hukkaan yrittäessään nakertaa Suomen armeijan moraalia!
Tiltu rakastaa Venäjää ja vihaa Suomea ja erityisesti sen armeijaa! Kaikenlaiset terroristit tai terroriteot ovat Tiltun suursuosikkeja!!
Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia: Kioski havaitsi ja Kioskille raportoitiin Venäjä-trollaavasta kommentoinnista ja virheellisten tietojen levityksestä näillä suomalaisten käyttämillä sivustoilla: sosiaalisen median palvelut Facebook, Twitter, VKontakte ja Google , videopalvelut YouTube ja LiveLeak kommenttipalstoineen, keskustelupalstat Suomi24, MuroBBS, Russian.fi, Reddit, Topix.com, Pprune ja Vauva.fi.
Verkossa toimii myös useita Venäjän johdon näkemyksiä myötäileviä sivustoja. Näitä ovat esimerkiksi Sputnik News, Johan Bäckmanin blogi, Finnbay, Verkkomedia, sott.net ja mvlehti.net. Englannin- ja venäjänkielisiä disinformaatiosivustoja on paljon enemmän.
Tässä jutussa keskitytään suomalaisten käyttämillä foorumeilla tapahtuvaan, Kremliä myötäilevien virheellisten tietojen anonyymiin levittämiseen, joka näyttää ohjatulta ja järjestelmälliseltä esimerkiksi viestien sisällön tai viestien valtavan määrän perusteella.
alanimellä esiintyvät trollaajat jakavat suomalaisten käyttämillä sivustoilla yleensä Venäjään tai Ukrainan sotaan liittyvää virheellistä tietoa ja väärennettyjä kuvia tosina.
Materiaali on usein peräisin Venäjän valtiollisista, Kremlin tiukasti kontrolloimista tiedotusvälineistä, ja se on linjassa Venäjän näkyvimpien kärkipoliitikkojen lausuntojen kanssa. Trollaajat suosivat luotettavina pitämiensä RT:n (joka ennen tunnettiin Russia Todayna), Ykköskanavan (Pervii Kanalin) ja nykyisin myös suomen kielellä toimivan Sputnik Newsin uutisten jakamista.
http://kioski.yle.fi/omat/venaja-trollit-suomessa
Reserviläisiä ja varusmiehiä ei voi pakottaa rikoksiin peittämään kasvojaan, peitämään univormusta Suomi-kansalaisuus ja sotilasarvo sekä käyttämään valenimeä.
Koko juttu "kasvojen peittämisestä" on pelkkää Moskovan Tiltun harvan pään sepitelmää! Ei se, ettei Syyriaan lähtijöiden nimiä julkaista, tarkoita kasvojen peittämistä!
Univormut ja merkit ovat tallella eikä valenimiä käytetä! Oikeita ei vaan mainita!
Reserviläisetkin ja Santahaminan yksikkö käyttää myös kasvonaamioita kun ne tappavat suomalaisia Naton ja sodan vastustajia.
Suomessa EI KUKAAN käytä kasvonaamioita!
Suomessa on täysi sanan- ja mielipiteenvapaus! Niinpä täällä ei urkita kenenkään mielipiteitä eikä mielipide vie ketään vankilaan tai kuolemaan! Tiltu on liiaksi Venäjän käytännön lumoissa!
Vain muutaman ruplan tähden...säälittävätä, todella säälittävätä!
Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia: Kioski havaitsi ja Kioskille raportoitiin Venäjä-trollaavasta kommentoinnista ja virheellisten tietojen levityksestä näillä suomalaisten käyttämillä sivustoilla: sosiaalisen median palvelut Facebook, Twitter, VKontakte ja Google , videopalvelut YouTube ja LiveLeak kommenttipalstoineen, keskustelupalstat Suomi24, MuroBBS, Russian.fi, Reddit, Topix.com, Pprune ja Vauva.fi.
Verkossa toimii myös useita Venäjän johdon näkemyksiä myötäileviä sivustoja. Näitä ovat esimerkiksi Sputnik News, Johan Bäckmanin blogi, Finnbay, Verkkomedia, sott.net ja mvlehti.net. Englannin- ja venäjänkielisiä disinformaatiosivustoja on paljon enemmän.
Tässä jutussa keskitytään suomalaisten käyttämillä foorumeilla tapahtuvaan, Kremliä myötäilevien virheellisten tietojen anonyymiin levittämiseen, joka näyttää ohjatulta ja järjestelmälliseltä esimerkiksi viestien sisällön tai viestien valtavan määrän perusteella.
alanimellä esiintyvät trollaajat jakavat suomalaisten käyttämillä sivustoilla yleensä Venäjään tai Ukrainan sotaan liittyvää virheellistä tietoa ja väärennettyjä kuvia tosina.
Materiaali on usein peräisin Venäjän valtiollisista, Kremlin tiukasti kontrolloimista tiedotusvälineistä, ja se on linjassa Venäjän näkyvimpien kärkipoliitikkojen lausuntojen kanssa. Trollaajat suosivat luotettavina pitämiensä RT:n (joka ennen tunnettiin Russia Todayna), Ykköskanavan (Pervii Kanalin) ja nykyisin myös suomen kielellä toimivan Sputnik Newsin uutisten jakamista.
http://kioski.yle.fi/omat/venaja-trollit-suomessa
Sehän tässä naurattaa. Vajaaälyinen slaavikansa luulee muiden olevan samalla propakandatasolla.
Reserviläisten ja varusmiesten ei tarvitse osallistua hämäräsotiin, missä peitetään kasvot ja kansallistunnukset univormuista.
Niinkö? Sitä ei tee myöskään nämä Syyriaan matkustavat vapaaehtoiset reserviläiset! He eivät vain anna julkaista nimiään!
Olen suomen sotilas ja valmis tappamaan jokaisen Isis rättipään, jos niin käsketään. Repikää kommarit siitä!
"Olen suomen sotilas ja valmis tappamaan jokaisen Isis rättipään, jos niin käsketään. Repikää kommarit siitä!"
Sama täällä. Enkä tarvitse päivärhoiksi kuin tupakkarahat. Jokaisen ISIS-miehen tai naisen listin huolella.
Listi pois vaan, mutta Suomessa. Tälläisenä epävakaisena aikana sotilaat pitäisi olla Suomen puolustuksen kannalta valmiiksi Suomessa. Ei missään helvetinperseessä aavikolla.
Väärä mielipide!
Suomella on kv vastuunsa ja meillä on mainiosti varaa läöhettää rauhan aikana pieni joukko kouluttamaan taistelijoita ISIS-sdotijia vastaan!
Tollekin Nato-pojulle käy kuten Nato-pojuille käy, ISIS ehtii ensin.
Todellisuudessa ISIS-sotureita kaatuu kuin heinää! Ajan kanssa halukkuus hommaan hiiåpuu!
Heh, heh! Aloittaja on ryssätrolli sieltä naurettavan surkeammasta päästä!
Everstiluutnantille taistelujen "lukeminen" on ylivoimaista. ISIS pyörittää USA:ta ja NATO:a mennen tullen.
Nato ei sodi ISIS:tä vastaan!
USA:n ilmaiskut ovat todella tehokkaita ja ISIS kärsii niistä pahasti!
Ne peittää univormuista kansalliset tunnuksetkin.
Kukaan ei peitä mitään! Ainoastaan nimiä ei kerrota!
Aseistakieltäytyjäliiton mukaan yhä useampi reserviläinen siirtyy siviilipalveluun. Reserviläiset eivät katso velvollisuudekseen ryhtyä terroristiksi, taistella ulkomailla, taistella NATO:n joukoissa, puolustaa USA:ta.