Keskusta ja Kokoomus

persu-pettää-aina

jyräävät perussuomalaiset hallitusneuvotteluissa. Persut nielevät kaikki leikkaukset työväen elinoloihin. Puhe Perussuomalaisten työväenpuolueesta osoittautuu tuulentuvaksi.

11

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erosin_eroasinäkin

      Soini luopuu kaikista persujen vaatimuksista. Hallituskipeys on valtava. Takinkääntö on siisti mutta ruma palkkatyöläiselle. Persu takiaispuolueena varmistaa palkkatyöläisen kukkaron putsaamisen.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Ihme juttu että poliittisilla palstoilla kirjoittavat eivät ymmärrä politiikkaa vaan kopioivat krapulaisten iltalehtitoimittajien uutisia (vihje: niiden on joka päivä kirjoitettava jotain jotta palkka juoksee ja siksi tulos on pääosin sutta ja sekundaa mutta tällä palstalla ei tarvi ihan joka päivä kirjoittaa niin voi miettiä vähän ennen kuin arvioi)

      Soini alkoi noin 2000 projektin edistyksellisen suomalaispuolueen perustamiseksi ja pääsi itse 2003 eduskuntaan ja 2007 tuli jo vähän kansanedustajiakin valmisteli 2009 eu-paikan perussuomalaisille ja suhteet eu-parlamentin johtoon. Valtaa joo, mutta ennen kaikkea valmistelua. 2011 tuli jytky ja 2014 pääsi kaksi eu-edustajaa ilman Soinin suoraa vetoapua.

      Perussuomalaiset on puolue jonka kannatus lisääntyy hallituksessa koska ministerit saavat näkyvyyttä. Soini tietää tämän ja menee kepulaisen pelkurin Sipilän hallitukseen jossa aika vähän saadaan aikaan mutta Soini tarvitsee nyt noin 5 ministeriä ja heille muutaman kymmenen avustajaa

      jotta Perussuomalaisten kokenut määrä poliitikkoja kasvaa rajusti. Silloin Soini voi delegoida paljon tehtäviä, kaksi eu-parlamentaarikkoa, useita ministereitä ja useita avustajia eikä hänen tarvitse koko ajan olla Hakkaraisen lapsenvahtina

      (Hakkaraisella on oma kannattajakunta ja hän melkein kaksinkertaisti äänimääränsä joten sen suhteen ei ole kenelläkään nokan koputtamista)

      Hakkaraisen laulu jonka ottaisin Hakkaraisena vaalilaulukseni

      http://pmd.nelonenmedia.fi/video/video_clip_2041605_free_360p_none.mp4

      • Koroljov

        "Soini alkoi noin 2000 projektin edistyksellisen suomalaispuolueen perustamiseksi"

        Muistaakseni Timo Soini totesi viime vuosikymmenen alussa MTV3:lle, että hänen tavoitteenaan oli luoda Suomeen populistinen äärioikeistopuolue Itävallan Jörg Haiderin Vapauspuolueen esimerkin mukaisesti -- ja voi nyt tosiaan sanoa, että Soini on siinä onnistunut.


    • defgraf

      Persuoikeisto koostuu juopoista, rotuoppineista, seksipedoista, raiskaajista, poliittisen prostituution tekijöistä, valehtelijoista. Persupuolue oli kapitalistiluokalle oiva väline harjoittaa tulonjaon muuttamista pääoman omistajille myönteiseksi. Kapitalistit tarvitsevat useita puolueita, joista joku esiintyy näennäisedistyksellisesti jotta hallitus voi tehdä kovaa politiikkaa. Välillä toiset "lepäilee" .
      Persupuolue oli loistava porvarillisten sosiologien ja psykologien työnäyte. Hitlerin oppi näennäisestä työväenpuolueesta yhdistettynä rotuopilliseen nationalismiin onnistui hyvin. Suuret joukot työväkeä panostivat aidosti persuihin luulleessaan kumoavansa Kokoomus-Keskusta-Demareiden (oikeistolainen puolue) taantumuksen. Nyt persupuolue saa rauhassa vetää Kokomuksen oikealta puolelta ohi.

      Yksi ongelma on. Natsiaatteet eivät lopulta pitkälle vedä. Persujen petos työväenluokkaa kohtaan valkenee proletaareille. Sivistyneistö sanoutuu persuista yhä enemmän irti. Pyrkyrien puolue joutuu väistämättä ristiriitaan itsensä kanssa. Halla-aholaiset kokivat täydellisen tappion oman puolueensa taholta. Jussista on tullut pelkkä ruikuttaja.
      Kapitalistisessa maailmassa työväenliike on pysäyttänyt neuvottomuutensa, ryhmittyy uudelleen ja käy kiivaasti poliittiseen taistoon. Kreikan tapauksen ympärillä peruspuolue koki täydellisen poliittisen vararikon. Persut paljastuivat saksalaisen suurpääoman suomalaiseksi tukipuolueeksi. Persut kulkevat tästälähin terho-aholaisten johdolla hajoamisen syvään kuiluun. Työväenluokka hylkää natsirotuopit. He tulevat heittämään raiskaaja- ja rikollispersujen takia puolueen sille kuuluvaan asemaan, poliittiseen karkotukseen.

      • VoivoiSinua

        Otas nyt ne lääkkeesi ja lepää hetki! Kyllä sen jälkeen maailma näyttää taas paremmalta. Jookosta-joo?


      • lois-aho
        VoivoiSinua kirjoitti:

        Otas nyt ne lääkkeesi ja lepää hetki! Kyllä sen jälkeen maailma näyttää taas paremmalta. Jookosta-joo?

        Persut eivät petä ainoastaan proletaareja, he pettävät itsensäkin. Halla-aho on petetty. Ukko ei taatusti niele tappiotaan. Soini petti omat puheensa ja on astumassa hallitukseen Kokoomuksen sanelemalla ohjelmalla. Eipä silti, etteikö se sopisi persujen liikemiessiiven agendaan.
        Ainoastaan persujen juopot ja seksipetoiset kansanedustajat eivät pettäneet ketään. He ovat oma itsensä. Halla-aho natsilaisine rotuoppeineen itkee Soinin petosta häntä kohtaan. Soini jatkaa roptuoppia työläisjäseniään kohtaan haukkumalla heitä loisiksi.


      • persupettää
        lois-aho kirjoitti:

        Persut eivät petä ainoastaan proletaareja, he pettävät itsensäkin. Halla-aho on petetty. Ukko ei taatusti niele tappiotaan. Soini petti omat puheensa ja on astumassa hallitukseen Kokoomuksen sanelemalla ohjelmalla. Eipä silti, etteikö se sopisi persujen liikemiessiiven agendaan.
        Ainoastaan persujen juopot ja seksipetoiset kansanedustajat eivät pettäneet ketään. He ovat oma itsensä. Halla-aho natsilaisine rotuoppeineen itkee Soinin petosta häntä kohtaan. Soini jatkaa roptuoppia työläisjäseniään kohtaan haukkumalla heitä loisiksi.

        Kovaa kyytiä on odotettavissa. Perussuomalaiset paljastavat itsensä ison rahan puolueeksi vailla häpyä.


      • Koroljov
        persupettää kirjoitti:

        Kovaa kyytiä on odotettavissa. Perussuomalaiset paljastavat itsensä ison rahan puolueeksi vailla häpyä.

        Kaikkein pahin petos on se, että Perussuomalaiset saattaa Soinin, Halla-ahon ja Terhon ohjauksessa milloin tahansa paljastaa olevansa myös NATO-puolue.


      • Koroljov
        lois-aho kirjoitti:

        Persut eivät petä ainoastaan proletaareja, he pettävät itsensäkin. Halla-aho on petetty. Ukko ei taatusti niele tappiotaan. Soini petti omat puheensa ja on astumassa hallitukseen Kokoomuksen sanelemalla ohjelmalla. Eipä silti, etteikö se sopisi persujen liikemiessiiven agendaan.
        Ainoastaan persujen juopot ja seksipetoiset kansanedustajat eivät pettäneet ketään. He ovat oma itsensä. Halla-aho natsilaisine rotuoppeineen itkee Soinin petosta häntä kohtaan. Soini jatkaa roptuoppia työläisjäseniään kohtaan haukkumalla heitä loisiksi.

        "Halla-aho on petetty."

        Halla-aho on nimenomaan siellä missä haluaakin olla, samoin koko se kaarti, joka Halla-ahon siivellä ja Halla-ahon oppiin uskoen on vallannut Perussuomalaisista monet avainpaikat.

        "Halla-aho natsilaisine rotuoppeineen itkee Soinin petosta häntä kohtaan."

        Itse asiassa Perussuomalaiset on yhä enemmän juuri sillä linjalla, jolle Halla-aho ja hänen luottomiehensä Sampo Terho ovat puolueen tahtoneet menevän.


    • kesäpakkaset

      Persuilla on 38 kansanedustajaa. Mitä he niillä tekevät? Neljän vuoden ajan he joutuvat taputtamaan jokaisen hallituksen työkansaan kohdistaman leikkauksen kohdalla. Jo nyt on selvillä hallitusohjelman rajut leikkaukset. Nähtäväksi jää, saivatko persut ohjelmaan ammattityhdistysliikkeen vastaiset ohjelmakohdat.

      Hyvä pointti lienee, ettei Kokoomus ja Keskusta hyväsyneet halla-aholaisia rotuoppeja. Halla-ahon sakki joutuu neljä taputtamaan muille työläisten vastaisille toimille. Saattaapi olla roturasistien selkäranka ei kestä ja ne aloittavat toimillaan persujen hajottamisen. Sekään ei olisi vahinko.

    • erpski

      Irlannissa katoliset löivät Soinia korvalle. Lemmot äänestivät suuren enemmistön turvin sukupuolineutraalin avioliiton puolesta. Mahtaa kyrsiä katolista Soinia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5515
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      249
      4794
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      39
      3148
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2994
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      100
      2609
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      333
      2014
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1942
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      59
      1709
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1526
    Aihe